Agoratosta vastaan (, ), pidemmin Agoratosta vastaan ilmiannon perusteella (), on Lysiaan kirjoittama oikeuspuhe, joka syyttää erästä Agoratosta tämän poliittisesta toiminnasta. Puheen numero Lysiaan puheiden joukossa on 13.

Historia

Agoratos, orjan poika, oli saanut Ateenan kansalaisoikeudet teeskentelemällä osallistuneensa Frynikhoksen murhaan vuonna 411 eaa. — ansio, johon hänellä syyttäjän mukaan ei ollut mitään oikeutta.Lysias: Agoratosta vastaan 76. Seuraavien kuuden vuoden ajan hän oli elänyt Ateenassa ilmiantajan ammattia harjoittaen ja tuonut oikeusistuimien käsiteltäväksi ”kaikki mahdolliset syytteet” ().Lysias: Agoratosta vastaan 73. Nyt häntä syytettiin siitä, että hän oli panettelemalla vienyt hengen useilta huomattavilta kansalaisilta juuri ennen kolmenkymmenen tyrannin vallan perustamista.

Keväällä 404 eaa. Theramenes palasi Spartasta mukanaan ankarat rauhanehdot. Ateena oli kuukausien ajan kärsinyt äärimmäisestä nälänhädästä ja kurjuudesta, ja suurin osa kansasta oli valmis hyväksymään helpotuksen millä ehdoilla hyvänsä. Oli kuitenkin yhä muutamia miehiä, asemansa ja palvelustensa ansiosta vaikutusvaltaisia, jotka vastustivat sopimusta, jonka kaupungin oligarkkinen puolue oli tekemässä Spartan kanssa. Oligarkit, haluttomina viivyttelemään vastustajiensa vuoksi, turvautuivat Agoratoksen apuun. Sovittiin, että häntä itseään syytettäisiin juonesta rauhan kaatamiseksi ja että hän sitten ilmiantaisi joukon muita henkilöitä rikostovereikseen. Eräs Theokritos syytti häntä neuvostossa. Ryhmä neuvoston jäseniä lähti Pireukseen pidättämään häntä. Agoratos teeskenteli pelkäävänsä ja haki turvaa Artemiin temppelin alttarilta Munikhian niemellä. Jotkut kansalaiset, jotka epäilivät hänen olevan joko juonen uhri tai sen välikappale, asettivat hänelle takuun ja tarjoutuivat viemään hänet Attikan ulkopuolelle odottamaan rauhallisempia aikoja. Hän kieltäytyi tästä ehdotuksesta ja ilmestyi neuvoston eteen tekemään ilmiantoja. Hän ilmiantoi ensin ne miehet, jotka olivat asettaneet takuun hänen puolestaan; sitten useita strategoksia ja taksiarkkeja,Lysias: Agoratosta vastaan 13. heidän joukossaan strategos Strombikhides, tämän jutun syyttäjän sukulainen Dionysiodoros, ja todennäköisesti Eukrates, Nikiaan veli; sekä joukon muita kansalaisia. Nämä — Agoratos heidän mukanaan — vangittiin; ja päätettiin, että heidät oli asetettava oikeuden eteen sekä neuvostossa että erityisessä kaksituhatmiehisessä tuomioistuimessa. Heti tämän jälkeen vahvistettiin rauha Spartan kanssa.

Kolmenkymmenen tyrannin hallinnon alettua vangit asetettiin oikeuden eteen, mutta ei kahdentuhannen edessä vaan ainoastaan uuden oligarkkisen neuvoston edessä. Kaikki tuomittiin kuolemaan paitsi Agoratos, joka karkotettiin. Vuonna 404 eaa. hän liittyi Fylen demokraattisiin maanpakolaisiin ja palasi heidän kanssaan myöhemmin Ateenaan; mutta vaikuttaa siltä, että hänet otettiin vastaan kylmästi.Lysias: Agoratosta vastaan 77. Tähän puheeseen liittyvässä oikeusjutussa häntä syytti murhasta Dionysios, Dionysiodoroksen serkku ja lanko.

Menettely ei tapahtunut Areiopagin tai Delfinionin edessä nostetulla syytteellä, vaan ilmiantona (), joka tehtiin arkontille ja jota seurasi pikapidätys () — aivan samoin kuin sen mytileneläisen miehen tapauksessa, jota syytettiin erään Herodeen murhasta ja jota varten Antifon laati puolustuspuheen Herodeen murhasta. Asia käsiteltiin siis tavallisessa tuomioistuimessa yhdentoista johdolla. Menettelyssä oli kuitenkin lievä muodollinen puute. Tarkkaan ottaen endeiksis ja apagōgē soveltuivat vain tapauksiin, joissa syytetty oli tavattu itse teossa (); vaikka, kuten tästä ja Herodeen tapauksesta ilmenee, rajoitusta ei aina noudatettu. Tässä syyttäjä oli jättänyt syytekirjelmästä pois sanat ep' autofōrō, mutta yhdentoista vaatimuksesta ne oli lisättävä, vaikka niillä ei tässä tapauksessa ollut todellista merkitystä.Lysias: Agoratosta vastaan 84, 86.

Oikeudenkäynti tapahtui ”kauan myöhemmin” kuin ne tapahtumat, joihin se viittasi;Lysias: Agoratosta vastaan 83. ja Menestratoksen, joka itse kärsi saman asian vuoksi ”kauan” tekonsa jälkeen,Lysias: Agoratosta vastaan 56. tuomitseminen mainitaan ikään kuin aivan tuoreena tapauksena. Vuodesta 404 eaa. oli siis kulunut ainakin viisi tai kuusi vuotta. Richard C. Jebbin mukaan puhetta ei voida ajoittaa ennen vuotta 400 eaa; todennäköisesti se voidaan ajoittaa niinkin myöhään kuin vuoteen 398 eaa.

Sisältö

Puhuja aloittaa selittämällä, että hänellä on sekä yksityisten että julkisten syiden nojalla oikeus esiintyä Agoratoksen syyttäjänä. Yksityisesti siksi, että Dionysiodoros oli hänen serkkunsa ja lankonsa; julkisesti siksi, että Agoratoksen rikos koskee koko valtiota (kohdat 1–4).

Oikeuspuheisiin kuulunut kertomus tapahtumista (5–48) jakautuu neljään osaan: 1) Aigospotamoin taistelussa kärsitystä tappiosta vuonna 405 eaa. siihen hetkeen, jolloin Agoratos teki ilmiantonsa keväällä 404 eaa. (5–34); 2) syytettyjen oikeudenkäynti ja tuomitseminen (35–38); 3) heidän viimeiset kehotuksensa omaisilleen (39–42); sekä 4) heidän kuolemansa jälkiseuraukset — terrorihallinto, jonka he olivat ennakoineet ja jonka he olivat pyrkineet estämään (43–48).

Seuraavaksi tarkastellaan puolustuksia, joihin Agoratos saattaa vedota. Hän voi kieltää ilmiantaneensa; mutta neuvoston ja kansankokouksen päätökset kumoavat tämän. Hän voi väittää toimineensa valtion edun nimissä; mutta tapahtumat osoittavat muuta. Hän voi sanoa joutuneensa pakotetuksi ilmiantoon; mutta hänen pidätyksensä olosuhteet osoittavat hänen toimineen vapaaehtoisesti. Hän voi siirtää syyn Menestratoksen niskoille, joka niin ikään ilmiantoi; mutta Menestratos joutui myöhemmin itse Agoratoksen uhriksi, ja nyt on Agoratoksen vuoro kärsiä. Agoratoksen menettelyä voidaan verrata Aristofaneehen, joka mieluummin kuoli kuin ryhtyi syyttäjäksi (49–61).

Ne huomattavat miehet, jotka Agoratos tuhosi, voidaan asettaa vastakkain hänen itsensä ja hänen sukunsa kanssa. Hänen kolme veljeään ovat kaikki kärsineet kuoleman alhaisten rikosten vuoksi; hän itse sai kansalaisoikeudet teeskentelemällä murhanneensa Frynikhoksen. Tämä on dilemman paikka: kärsiköön hän joko murhasta tai petoksesta (62–76).

Hän saattaa vedota myötätuntoon sillä perusteella, että liittyi maanpakolaisiin Fylessä ja palasi Ateenaan heidän kanssaan. Todellisuudessa, kun hän ilmestyi Fyleen, he olisivat surmanneet hänet, ellei kenraali Anytos olisi puuttunut asiaan; ja kun hän Ateenaan palattuaan rohkeni kantaa aseita kulkueessa, sen johtaja Aisimos tuli ja tempaisi häneltä kilven (77–82).

Hän saattaa myös esittää muodollisia vastaväitteitä. Hän sanoo, että kulunut aika vapauttaa hänet rangaistuksesta; mutta tässä asiassa ei ole vanhentumisaikaa () (83). Tai hän väittää, että syytekirjelmästä puuttuivat sanat ep' autofōrō; mikä on sama kuin sanoa, että hän on kyllä syyllinen, mutta ei jäänyt kiinni itse teosta. Tai hän vetoaa armahdukseen (); mutta tämä on jo sinänsä tunnustus. Lisäksi armahduksesta sovittiin kaupungissa olleiden oligarkkien (83–90) ja Pireuksen demokraattien välillä; sillä ei ole voimaa kahden demokraatin välillä.

Tuomarit — koko kansa — ovat sidotut vainajien juhlallisiin kehotuksiin. Agoratoksen vapauttaminen merkitsisi sen tuomion vahvistamista, jonka nojalla he saivat surmansa. Demokraattinen tuomioistuin ei saa olla samaa mieltä tyrannien tuomioistuinten kanssa. Tuomitsemalla Agoratoksen tuomarit osoittavat eron niiden välillä, kostavat ystäviensä puolesta ja tekevät oikein kaikkien ihmisten silmissä (91–97).

Arviointia

Historialliselta mielenkiinnoltaan puhe Agoratosta vastaan asettuu Jebbin mukaan ehkä heti Eratosthenesta vastaan -puheen jälkeen; mutta se on laadittu täysin toisenlaisessa hengessä. Tässä ei tapahdu sellaista siirtymää yksityisestä julkiseen näkökulmaan, joka on niin selvä toisen puheen tapauksessa. Agoratoksen syyttäjä pysyy alusta loppuun rajatussa tehtävässään: vaatimassa kostoa sukulaisensa kuolemasta. Ajan yleistä historiaa joudutaan väistämättä sivuamaan, ja puhuja hyödyntää luonnollisesti sitä suurta etua, että hän voi esittää Agoratoksen panettelut valtiopetoksena. Mutta kokonaisen aikakauden laajaa tulkintaa ei tarjota, toisin kuin Eratosthenesta vastaan -puheessa. Historialliset viittaukset ovat hajanaisia, eivät koottuja; ne ovat pikemminkin yksityiskohtia elävöittäviä kuin kokonaisia kuvia. Yksityiset intressit pysyvät etualalla koko ajan. Syyttäessään Eratosthenesta Lysias tuskin pyrkii herättämään henkilökohtaista myötätuntoa; hän luottaa ennemmin siihen, että koko rikollinen järjestelmä, johon kyseinen teko kuului, on itsessään vihattava. Dionysios, joka syyttää Agoratosta, sen sijaan kuvaa tuomittujen vaimoja, äitejä ja sisaria vierailemassa vankilassa ja vastaanottamassa heidän viimeisiä kostoviestejään — kohta, joka käsitykseltään ja sävyltään muistuttaa silmiinpistävästi vankilakohtausta Andokideen puheessa Mysteereistä.

Aiheiden esitysjärjestys on tässä, kuten Lysiaalla yleensä hänen nähdessään vaivaa, Jebbin mukaan selkeä ja hyvä; joskin puhuja ehkä yrittää lopussa esittää liikaa erillisiä seikkoja ja siten jonkin verran heikentää argumenttinsa laajuutta ja voimaa. Tämä näkyy erityisesti puheen kohdissa 70–90, joissa armahdusta koskeva sofismi — ettei sen ollut tarkoitus päteä saman puoluekunnan jäsenten välillä — on erikoinen poikkeus Lysiaan tavallisesti osoittamasta argumentaatiotyylistä.

Lähteet

Kirjallisuutta

Lysias: Against Agoratus. Teoksessa

Aiheesta muualla

Λυσίας: Κατά Αγοράτου. Wikiaineisto. Lysias: Against Agoratus. Perseus. Lysias: Against Agoratus. Perseus. Lysias: Against Agoratus. ToposText.

Luokka:Lysiaan puheet