The Necessity of Atheism (’Ateismin välttämättömyys’) on runoilija Percy Bysshe Shelleyn vuonna 1811 ilmestynyt essee. Kirjanen oli ateismia puolustanut pamfletti, mikä oli Englannissa tuolloin harvinaista ja paheksuttua.

Shelley kirjoittaa, että jumalaan uskomisen keskeinen perustelu – se, että kaikkeudella täytyy olla alkusyy – ei ole vakuuttava, koska ei ole syytä olettaa, että maailmankaikkeudella täytyisi olla alkusyy, eikä ole syytä uskoa, että tämä syy olisi jumala. ”Jopa hänen palvojansa myöntävät, että hänestä on mahdotonta muodostaa selkeää käsitystä.” Shelleyn mukaan ei ole mitään syytä uskoa jumalan olemassaoloon. Sanotaan, että jumala vaatii ihmiseltä uskoa, mikä olisi jumalalta järjetöntä, koska totena pitäminen ei ole tahdonalaista. Kirjoittaja päätyy johtopäätökseen, että ateismi on järkevää ja perusteltua.

Shelley julkaisi pamfletin nimettömänä. Hänet kuitenkin oletettiin teoksen kirjoittajaksi, koska tämä oli herättänyt ajatuksillaan huomiota Oxfordin yliopistossa. Shelley erotettiin yliopistosta, kun hän kieltäytyi vahvistamasta teoksen kirjoittajuutta. Pamfletit takavarikoitiin ja tuhottiin, ja vain kuusi kappaletta on säilynyt. Shelley julkaisi esseen korjatun ja laajennetun version runoelmansa Queen Mab liitteenä vuonna 1813.

Julkaisu

Shelleyn ystävän Thomas Jefferson Hoggin mukaan teoksen lähtökohtana olivat John Locken ja David Humen argumentit. Shelley lainaa teoksessaan Paul Thiry d’Holbachin teosta Système de la nature ja hän on saanut vaikutteita Baruch Spinozan ajattelusta.

Shelley ja Hogg lähettivät kirjasen kappaleita piispoille ja yliopiston johtohenkilöille. Kollegion johtaja kutsui Shelleyn luokseen ja kysyi tältä, oliko Shelley teoksen kirjoittaja. Shelley kieltäytyi vastaamasta, jolloin hänen käskettiin poistua oppilaitoksesta seuraavana aamuna.

Sisältö

Shelleyn mukaan asioille voidaan esittää näyttöä joko kokemuksen, järjen tai muiden ihmisten todistuksen kautta. Pamfletissa Shelley esittää, että alun perin ihminen katsoi luonnonilmiöiden takana olevan henkiolentoja. Myöhemmin ihminen pyrki yksinkertaistamaan asioita selittämällä koko luonnon yhden toimijan kautta. Luonnon tuntemuksen lisääntyminen karkottaa nämä ”aaveet”. Sanalla ’jumala’ ihminen on tarkoittanut kaukaisinta ja tuntemattominta syytä niille vaikutuksille, joita hän havaitsee. Sanaa on käytetty tilanteissa, joissa luonnollisia syitä ei ole voitu havaita. Jumalaan ”liitetään jokainen mahdollinen ominaisuus, jonka tietämättömyyden logiikka kykenee tuottamaan.”

Uskontoa on suojellut auktoriteetti ja perinne. Eri uskonnot ja niiden teologiat eivät ole yksimielisiä uskonnollisen opin sisällöstä. ”Käsitteet kuten aineeton sielu, luominen, predestinaatio ja armo sekä lukemattomat hienovaraiset erottelut, joilla teologia on täyttänyt maailmaa, ovat vain sekoittaneet asioita entisestään.” ”Sivistynyt ihminen lakkaa olemasta taikauskoinen.”

Shelleyn mukaan ”Taistellessaan Jumalansa puolesta jokainen ihminen taistelee todellisuudessa oman turhamaisuutensa puolesta. Turhamaisuus on kaikista yhteiskunnan virheellisestä järjestyksestä syntyvistä intohimoista herkin loukkaantumaan ja kykenevin suurimpiin typeryyksiin.” Jumalan väitetään rankaisevan olentoja, jotka hän on itse luonut, mutta vaikuttaa olevan kätkeytynyt ihmisiltä. ”Miksi hän ei ilmoita itseään koko maailmalle tavalla, joka olisi yksiselitteinen ja vakuuttavampi kuin nämä yksityiset ilmoitukset, jotka näyttävät syyttävän Jumalaa kiusallisesta puolueellisuudesta joidenkin luotujensa hyväksi? Eikö kaikkivaltiaan olisi ollut mahdollista käyttää vakuuttavampia keinoja kuin nämä naurettavat muodonmuutokset ja oletetut ihmiseksi tulemisen tapahtumat, joista kertovat keskenään erimieliset kirjoittajat?”

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Luokka:Kirjat ateismista Luokka:Pamfletit Luokka:1810-luvun kirjat