Kiinan ortodoksinen kirkko () on Kiinassa toimiva osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Se on autonominen kirkko Moskovan patriarkan alaisuudessa.
Uskonnonharjoittaminen Kiinassa on elpynyt 2000-luvulla 60 vuoden virallisen ateistisen politiikan jälkeen Jopa 95 % Kiinan väestöstä osallistuu säännöllisesti erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin. Maassa on eri arvioiden mukaan yhteensä 35–70 miljoonaa kristittyä (tarkempaa lukua on vaikea saada, koska useimmat kristityt Kiinassa kuuluvat epävirallisiin uskonnollisiin järjestöihin).
Kiinan ortodoksiseen kirkkoon kuuluu kaksi seurakuntaa Hong Kongissa ja yksi Taiwanilla. Manner-Kiinassa vain kolme seurakuntaa järjestää säännöllisesti jumalanpalveluksia.
Historia Ortodoksisuuden historia Kiinassa on täynnä kamppailua ja vaikeuksia. Se alkoi sotilaallisella konfliktilla vuonna 1685, kun Qing-armeija valtasi Venäjän Amur-joen varrella sijainneen Albazinin linnoituksen. Osa varuskunnasta onnistui pakenemaan, mutta noin 100 kasakkaa perheineen (venäläisiä, burjaatteja ja kalmukkejä) vietiin vangeiksi Pekingiin. Kiinan keisari Kangxi päätti olla teloittamatta tai vangitsematta venäläisiä, vaan värväsi heidät Kiinan armeijaan muodostaen "venäläisen komppanian". Venäläiset saivat erittäin hyvän palkan, rahalahjoja, maata ja taloja pysyvään käyttöön. Isä Maksim (Leontjev), Kiinan ensimmäinen venäläinen ortodoksinen pappi, meni kasakkojen mukana vankeuteen. Albazinit, kuten he itseään kutsuivat, saivat käyttöönsä entisen buddhalaisen temppelin, jonka he muuttivat ortodoksiseksi kirkoksi.
Kun vuonna 1689 Moskovan tsaarinvaltakunta ja Kiina allekirjoittivat Nertšinskin sopimuksen (ensimmäisen diplomaattisen sopimuksen maiden välisestä kaupasta ja rajoista), albazinialaisten poliittinen merkitys alkoi laskea. Koska suurin osa ensimmäisistä albazinilaisista oli kasakoitta, he sekoittuivat pian mantšuväestöön ja 1700-luvun puoliväliin mennessä he menettivät lähes kokoonaan venäläiset piirteensä. Venäjä käytti kuitenkin tätä pientä ryhmää vahvistuksena sille, että Kiinassa tulisi olla venäläinen ortodoksinen kirkollinen lähetysasema. Lähetysasema avattiin vuonna 1716, kun arkkimandriitta Hilarion (Ležaiski) saapui Pekingiin ja toi mukanaan ikoneja, kirkkotarvikkeita ja liturgisia kirjoja. Kirkollisen lähetysaseman jäsenet värvättiin keisarilliseen palvelukseen, aivan kuten albazinialaiset värvättiin Qing-armeijaan.
Venäläiset lähetyssaarnaajat eivät kuitenkaan saarnaaneet ortodoksisuutta kiinalaisten keskuudessa, vaan tarjosivat vain sielunhoitoa niille ortodokseille, jotka olivat läsnä pienessä yhteisössä. Tämä taktiikka antoi Kiinan venäläisortodoksisille ihmisille mahdollisuuden välttää kristittyihin kohdistuvia sortotoimia, joihin Kiinan hallitus toisinaan ryhtyi. Vuoteen 1861 saakka, jolloin ensimmäinen Venäjän diplomaattiedustusto avattiin Kiinassa, Pekingin Venäjän ortodoksinen kirkollinen lähetystö oli Venäjän ainoa Kiinaa koskevan tiedon lähde.
Bokserikapinan aikana lähetysasemia tuhottiin ja monia venäläissyntyisiä ortodokseja tapettiin.
Sotien välisenä aikana Kiinassa asuvat venäläiset kuitenkin ponnistelivat kovasti ortodoksisen uskonsa säilyttämiseksi. Vuoteen 1949 mennessä Kiinaan oli rakennettu 106 ortodoksista kirkkoa, ja joidenkin arvioiden mukaan Kiinassa asui tuolloin jopa miljoona ortodoksikristittyä. Toisen maailmansodan jälkeen Kiinassa nousi valtaan kommunistihallitus, joka alkoi vainota ortodoksista uskoa. Vuonna 1954 Venäjän ortodoksinen kirkollinen lähetystö suljettiin. Vuonna 1956 Venäjän ortodoksisen kirkon pyhä synodi myönsi Kiinan ortodoksiselle kirkolle autonomian.
1960-luvun kulttuurivallankumous oli erityisen ankara kristityille. Sen jälkeen kesti monta vuotta ennen kuin ortodoksisuus alkoi elpyä Kiinassa. Vuonna 1984 toimitettiin ensimmäinen liturgia. Kirkkoja ja kappeleita kunnostettiin vähitellen eri puolilla Kiinaa. Vuonna 2013 patriarkka Kirill vieraili Kiinassa.
Kirkkoja
Lähteet
Aiheesta muualla Kiinan Ortodoksisen Kirkon kotisivut
Luokka:Kristinusko Kiinassa Luokka:Ortodoksiset paikalliskirkot