pienoiskuva|Eteläterritoriot vuosina 1934–1955. Eteläterritoriot () oli Ranskan hallintoalue Algerian Saharassa vuosina 1902–1957.
Ranskan armeija eteni nykyisen Algerian Saharan pohjoisosaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Biskra vallattiin vuonna 1844, Laghouat 1852, Ouargla 1854, El-Goléa 1873 ja Mzabin laakso 1882. Eteläiset Ahaggarin ja Tassili n’Ajjerin vuoristoalueet sekä Tidikeltin, Touatin ja Gouraran keitaat joutuivat Ranskan alaisuuteen 1900-luvun alussa. Djanet antautui vasta vuonna 1913 ja Tindouf miehitettiin vuonna 1934.
Ranskalaiset muodostivat vuonna 1902 Eteläterritorioiden hallintoalueen, joka asetettiin Algerian kenraalikuvernöörin alaisuuteen. Alue jaettiin vuonna 1905 sotilaskomentajien johtamiin Aïn Sefran, Ghardaïan, Touggourtin ja Saharan keitaiden (Oases) territorioihin, jotka oli edelleen jaettu piireihin ja pienempiin yksiköihin. Eteläterritorioiden ja Ranskan muiden alueiden rajat määriteltiin vuosina 1905 ja 1909.
Eteläterritorioiden yhteispinta-ala oli 1 981 750 neliökilometriä ja siellä oli 370 709 asukasta vuonna 1905. Vuonna 1939 asukkaita oli 550 000, joista noin 4 500 oli eurooppalaisia. Alueen strateginen merkitys kasvoi 1950-luvulla. Siellä tehtiin 1940-luvulta lähtien ohjus- ja avaruuskokeita, ja vuonna 1960 Regganessa räjäytettiin Ranskan ensimmäinen ydinpommi. Algerian itsenäistyessä vuonna 1962 sovittiin Ranskan sotilastukikohtien säilymisestä viiden vuoden ajan.
Alueen hallinto järjestettiin uudelleen vuonna 1957, jolloin se jaettiin Keitaiden (keskuspaikka Ouargla) ja Saouran (Colomb-Béchar) departementteihin. Atlasvuoristossa sijaitsevat pohjoisimmat paikkakunnat liitettiin samalla muihin Algerian departementteihin.
Lähteet
Luokka:Algerian historia