Giuseppina Grassini (8. huhtikuuta 1773–1850) oli italialainen oopperalaulaja.
Hän oli yksi Napoleon Bonaparten rakastajattarista ja esiintyi La Scalassa. Vuonna 1814 hänet nähtiin säännöllisesti ympäri Pariisia Wellingtonin herttuan kanssa, ja vaikka tämä ei ole todiste suhteesta, suuri brittiläinen sotasankari kantoi mukanaan muotokuvaa Grassinista.
Giuseppina Grassini syntyi 1773 Varesessa. Hänen viulisti-äitinsä opetti hänelle musiikin alkeita. Kylän urkuri tunnisti tytön poikkeukselliset lahjat ja neuvoi vanhempia lähettämään tyttärensä Milanoon opiskelemaan laulua. Milanossa Antonio Secchin ohjauksessa opiskellut 16-vuotias debytoi Parmassa laulaen Pietro Alessandro Guglielmin säveltämässä La pastorella nobilessa. Vuonna 1790 hän esiintyi Milanon La Scalassa kolmessa koomisessa oopperassa, mukaan lukien Guglielmin La bella pescatrice, ja Antonio Salierin La cifra. Grassini halusi kuitenkin erikoistua dramaattiseen oopperaan. Vuodesta 1792 hän esiintyi Vicenzassa, Venetsiassa, jälleen Milanossa, Napolissa ja Ferrarassa. Hän lauloi Niccolò Antonio Zingarellin Artasersen ensiesityksessä La Scalassa vuonna 1793 ja Sebastiano Nasolinin La morte di Semiramide ensiesityksessä Venetsian La Fenicessa vuonna 1798. Vuonna 1796 Grassini saavutti suurimman maineensa kahden tärkeän roolin ansiosta. Zingarelli sävelsi hänelle pääosan Romeossa ja Juliassa, joka esitettiin Milanon La Scalassa 30. tammikuuta. Domenico Cimarosa kirjoitti hänelle myös Orazian roolin oopperassa Gli Orazi e i Curiazi, joka esitettiin La Fenicessa 26. joulukuuta.
Grassiniä kuvailtiin yhdeksi tunnetuimmista italialaisista laulajista ja aikansa kauneimmaksi naiseksi.
Napoleon saapui voitokkaana Milanoon 15. toukokuuta 1796 voitettuaan Itävallan joukot Lodin taistelussa. Hän otti Grassinin pian rakastajattarekseen ja vaati tätä muuttamaan luokseen Pariisiin. Napoleon lahjoitti Grassinille tyylikkään kodin ja viidentoista tuhannen frangin kuukausikorvauksen. Hän puolestaan loisti teatterissa ja Tuileries'n konserteissa, joissa hänen äänensä teki ihmeitä. Hän jopa lauloi Ranskan kansallispäivän juhlassa Invalidien kupolin alla 14. heinäkuuta 1800. Napoleon oli kuitenkin naimisissa erittäin mustasukkaisen Josephinen kanssa, eikä voinut vierailla Grassinin luona niin usein kuin olisi halunnut. Grassini rakastui rajusti kuuluisaan viulunsoittajaan Pierre Rodeen. Enemmän tai vähemmän salaa Grassini pakeni Pariisista marraskuussa konserttikiertueelle Hollantiin ja Saksaan Roden kanssa.
Grassini asettui seuraavaksi Lontooseen ja esiintyi useita kuukausia Haymarket-teatterissa. Seurapiirit ja konserttiyleisö olilvat aluksi epäluuloisia, mutta hurmaantuivat pian laulajattaren edessä. Grassini jatkoi esiintymistä Lontoossa seuraavat kaksi vuotta, mutta palasi lopulta Ranskaan vuonna 1807. Hän liittyi pian Napoleonin äskettäin perustamaan keisarilliseen kuoroon, ja keisarin tiettävästi "puhkesi äänekkäisiisn suosionosoituksiin". Ei tiedetä varmasti, jatkuiko suhde, mutta Napoleon jatkoi Grassinin taloudellista tukemista anteliaasti.
Grassini tapasi Wellingtonin Pariisissa vuonna 1814 sen jälkeen, kun tämä oli nimitetty Britannian Ranskan-suurlähettilääksi. Yksi Wellingtonin suurista rakkauksista oli ooppera. Grassinin ja Wellingtonin suhteesta juoruttiin paljon.
Vuonna 1817 Giuseppina Grassini palasi Italiaan. Hän jatkoi esiintymistä oopperoissa, mutta hänen äänensä ei ollut entisellään, ja hän vetäytyi näyttämöltä vuonna 1823. Hän asettui Milanoon ja omistautui opettamiselle.
Lähteet
Luokka:Vuonna 1773 syntyneet Luokka:Vuonna 1850 kuolleet