Dennis Hopper (17. toukokuuta 1936 Dodge City, Kansas, Yhdysvallat – 29. toukokuuta 2010 Venice, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän näytteli lähes 200 elokuvassa tai televisiosarjassa. Hopper oli lisäksi tuottelias valokuvaaja, taidemaalari ja kuvanveistäjä.
Ura Uran alku Hopper syntyi 1936 Dodge Cityssä Kansasin osavaltiossa. Hän kasvoi isovanhempiensa syrjäisellä maatilalla, ja muutti perheensä kanssa 1949 San Diegoon. Hän aloitti siellä vanhempiensa vastustuksesta huolimatta käydä draamakursseilla Old Globe Theatressa.
Hopperin ensimmäinen elokuva oli Nuori kapinallinen (1955). Hän ystävystyi pääosaesittäjän James Deanin kanssa. Tästä tuli Hopperin taiteellinen esikuva, ja tämä kannusti Hopperia metodinäyttelemisen pariin. Hopper sai roolin myös Deanin elokuvasta Jättiläinen (1956), jossa hän teki herkän roolin öljymiljönäärin poikana.
Hankalasta maineesta Easy Rideriin Hopperin seuraavia elokuvia olivat Kuolemanloukku O.K. Corral (1956), Ihminen ja paholainen (1957), Raivoisat miehet (1958) ja Key Witness (1960). Hopper oli varsinkin Raivoisien miesten kuvauksissa yhteenotoissa ohjaaja Henry Hathawayn kanssa, ja hän muun muassa kieltäytyi useiden päivien ajan ohjauksesta. Hän oli jo sitä ennen saanut mainetta hankalasta käytöksestään, ja Raivoisien miesten jälkeen Warner Brothers purki hänen sopimuksensa.
Hopperilla oli 1960-luvulla vaikeuksia saada töitä, sillä monet ohjaajat ja tuottajat pitivät häntä vaikeana, väittelynhaluinen ja väkivaltaisesti temperamenttinen. Hän teki kuitenkin pieniä pahiksen rooleja muun muassa elokuvissa Lannistumaton Luke (1963), Voittamattomat veljekset (1965) ja Kova kuin kivi (1969). Hän näytteli myös muun muassa avaruusvampyyrielokuvassa Queen of Blood (1966) ja psykedeelielokuvassa Trippi (1967).
Hopper ja myös Trippi-elokuvassa näytellyt Peter Fonda sekä Terry Southern käsikirjoittivat ja keräsivät rahoituksen syrjäytyneitä nuoria kuvanneeseen road movieen Easy Rider – matkalla (1969). Hopperin ohjaama elokuva yhdisti huumeita, rockmusiikkia, väkivaltaa ja vastakulttuuriasennetta. Se myös esitti moottoripyörät vapauden koneita. Elokuvasta tuli nuorten suosikki, ja se tienasi kolmessa vuodessa yli 60 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, vaikka se oli tehty vain 400 000 dollarilla. Hopperista ja Fondasta tuli populaarikulttuurin ikonihahmoja, ja he saivat myös parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden.
Päihdeongelmaa ja sivuraiteille Easy Riderin menestyksen jälkeen Universal Pictures antoi Hopperille vapaat kädet ja miljoonan dollarin budjetin. Hän lähti muun muassa ystäviensä Kris Kristoffersonin, Michelle Phillipsin ja Peter Fondan kanssa Peruun kuvaamaan elokuvaa ”siitä miten Amerikka tappaa itsensä”. Potter ohjasi metafiktiivisen The Last Movien (1971), jossa hän itse näytteli messiaskompleksista kärsivää stuntnäyttelijää. Hopper käsikirjoitti ennen elokuvan julkaisua myös omaelämäkerrallisen dokumentin The American Dreamer (1971). Siinä seurataan häntä editoimassa The Last Movieta ja välillä häntä paasaamassa hippifilosofiaa, kylpemässä naisten kanssa ja ampumassa aseilla. Elokuva varmasti hänen maineensa Hollywoodin eksentrisempänä miehenä, eikä hän tehnyt seuraavaan 15 vuoteen pääsääntöisesti kuin ulkomaalaisia elokuvia tai pienen budjetin taide-elokuvia.
Hopperin 1970-luvun elokuvien taso vaihtelee huomattavasti. Hän teki tuona aikana kuitenkin yhden arvostetuimmista rooleistaan, sillä hän näytteli Tom Ripleytä Wim Wendersin elokuvassa Amerikkalainen ystävä (1977). Hän oli myös kuvajournalistina Francis Ford Coppolan elokuvassa Ilmestyskirja. Nyt. Hän käytti tuolloin huomattavasti huumeita ja teki roolinsa pitkälti improvisoiden.
Hopperin kolmas ohjaustyö oli Kanadassa tuotettu Tyttö nimeltä Cebe (1980). Se kertoo 15-vuotiaasta punk-henkisestä tytöstä, jonka alkoholisti-isää Hopper itse esitti. Se sai Yhdysvaltain-ensi-iltansa vasta kolme vuotta myöhemmin. Se sai hyvän vastaanoton ja oli edistämässä Hopperin paluuta Hollywoodiin.
Uran elpyminen 1980-luvulla Hopper aloitti 1983 vieroitushoidon. Peter Biskindin kirjan mukaan Hopper käytti tuolloin päivässä kolme grammaa kokaiinia sekä marihuanaa ja joi 30 olutta. Hopper pääsi kuiville ja näytteli Matt Dillonin alkoholisti-isää Coppolan elokuvassa Taistelukala (1983). Hänen uransa alkoi elpyä 1980-luvun puolivälissä.
Vuonna 1986 ilmestyi peräti viisi Hopperin elokuvaa. Hän näytteli David Lynchin ohjaamassa elokuvassa Blue Velvet – ja sinisempi oli yö psykopaattista ja sadistista kidnappaajaa Frank Boothia. Hopper muisteli myöhemmin haastattelussa, että oli soittanut Lynchille saatuaan roolin ja kertonut valitsijoiden tehneen oikean valinnan ja sanonut ”Minä olen Frank.” Hopperin vuoden 1986 elokuviin kuuluvat myös Viimeinen heitto, The American Way, Tuhon ranta ja The Texas Chainsaw Massacre 2. Viimeisestä heitosta hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta. Siinä hän teki koskettavan roolin pienen kaupungin koripallojoukkueen alkoholistina valmentajana, joka haki sovitusta lapsilleen.
Hopperin vuoden 1987 elokuvia olivat Musta leski ja Katujen Casanova. Hän ohjasi 1988 väkivaltaisen mutta realistisen jengielokuvan Colors – jengit, jonka pääosissa olivat Robert Duvall ja Sean Penn. Hopperin seuraavan ohjautyö oli Tulileikki (1989), jossa hän näytteli myös pääosaa yhdessä Jodie Fosterin kanssa. Sen ohjaajaksi merkittiin kuitenkin Hopperin vaatimuksesta pseudonyymi Alan Smithee, kun se leikattiin muotoon, jota hän ei hyväksynyt.
Viimeiset vuodet pienoiskuva|pysty|vasen|Hopper Jack Nicholsonin seurassa Oscar-gaalassa vuonna 1990. Hopper tuntui leikkivän omalla legendallaan ja aiemmilla rooleillaan elokuvassa Flashblack, jossa hän näyttelee pakosalla olevaa radikaalia aktivistia. Hopperin 1990-luvun roolit monet olivatkin varsin epätavallisia. Hän oli parhaimmissa suorituksissaan miellyttävä mutta kylmäverinen tappaja. Hän teki sivuroolit muun muassa elokuvissa True Romance (1993) ja Speed – Kuoleman kyydissä (1994). Hopperin musta huumori piti monet hänen 1990-luvun keskenkertaiset jännityselokuvat pinnalla. Hänen viimeinen ohjaustyönsä oli puolestaan komedia Kuka sieppaa kenet? (1994). Hän näytteli myös taidekauppiasta elokuvassa Basquiat (1996).
Hopper teki urallaan myös joitakin televisiorooleja ja sai muun muassa Emmy-ehdokkuuden elokuvasta Mies nimeltä Paris Trout (1991). Hän näytteli myös serbialaista sotarikollista televisiosarjassa 24 (2002) ja musiikkituottajaa sarjassa Crash (2008–2009). Hopper oli republikaani, ja hän oli vuonna 2008 mukana monien muiden oikeistonäyttelijöiden, kuten Jon Voightin, Kelsey Grammerin ja James Woodsin, kanssa mukana liberalismia satirisoivassa elokuvassa An American Carol.
Hopper on myös lainannut ääntään videopeleihin Hell: A Cyberpunk Thriller, Black Dahlia ja Grand Theft Auto: Vice City. Hopper sai tähden Hollywood Walk of Famelle 26. maaliskuuta 2010.
Valokuvaajana ja taiteilijana Hopper sai huomiota myös valokuvaajana ja taidemaalarina. Hän valokuvasi urallaan muun muassa taiteilijoita Jasper Johns ja Andy Warhol, joihin hänellä oli läheinen suhde. Hänen muihin kohteisiin kuuluivat muun muassa Martin Luther King ja näyttelijät Paul Newman ja John Wayne. Hopperin maalaukset edustivat useaa tyyliä, ja hänen teoksistaan oli 2001 retrospektiivi Alankomaiden Stedelijk-museossa.
Yksityiselämä Vuonna 2009 hän sairastui eturauhassyöpään. Kun syövän todettiin metastasoituneen luihin asti, hänelle ennustettiin kuukauden verran elinaikaa. Hopper kuoli 29. toukokuuta 2010.
Dennis Hopper avioitui viisi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa Brooke Haywardin kanssa (1961–1969) kanssa hän sai tyttären. Laulaja Michelle Phillipsin kanssa avioliittoa kesti vain kaksi viikkoa vuonna 1970. Hopper ja Daria Halprin avioituivat vuonna 1972, ja heille syntyi tytär. Avioero tuli vuonna 1976. Seuraava vaimo oli Katherine LaNasa vuosina 1989–1992, ja he saivat pojan. Hopper solmi viimeisen, pitkäaikaisimman avioliiton Victoria Duffyn kanssa vuonna 1996, ja he saivat tyttären. Tammikuussa 2010 Hopper haki avioeroa, mutta se ei ehtinyt astua voimaan ennen hänen kuolemaansa. Dennis Hopperilta jäi myös kaksi lastenlasta.
Filmografia Näyttelijänä