thumb|Animaatio Galápagossaarista Galápagossaaret () on Ecuadorille kuuluva 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynessämeressä. Galápagossaarilla asui vuoden 2017 arvion mukaan 30 890 ihmistä, ja niiden pääkaupunki on Puerto Baquerizo Moreno. Saaristoon kuuluu 13 yli kymmenen neliökilometrin saarta, ja suurin saarista on Isabela, jonka pohjoisosan päiväntasaaja halkaisee. Galápagossaaret ovat muodostuneet 3–6 miljoonaa vuotta sitten, ja ne ovat edelleen vulkaanisesti aktiivisia. Maasto on jyrkkärinteistä, ja monet saaret ovat tulivuoren huippuja.
Suurin osa Galápagossaarista kuuluu puoliaavikkoiseen kuivakkokasvien vyöhykkeeseen, mutta ylängöillä kasvaa muun muassa pilvimetsiä ja rannikoilla mangrovea. Galápagossaarilla elää monia eliöitä, joita ei tavata missään muualla. Ne ovat lajiutuneet mantereelta tulleista lajeista. Charles Darwinin tutkimia darwininsirkkuja tunnetaan saarilta 13 lajia, ja jokainen laji on sopeutunut omanlaiseensa ympäristöön. Saarten lajistoon kuuluvat myös muun muassa galápagoksenjättiläiskilpikonna ja ainoa merielämään sopeutunut lisko merileguaani. Saarten luonto on korkean kotoperäisyysasteen takia herkkää, ja suurimpana uhkana sille pidetään vieraslajien leviämistä.
Galápagossaaret löysi vuonna 1535 Panamán piispa Tomás de Berlanga. Espanja hallitsi saaria vain nimellisesti, ja niistä tuli merirosvojen ja valaanpyytäjien tukikohta. Ecuadorin alaisuuteen saaret siirtyivät vuonna 1832, minkä jälkeen niitä aletiin asuttaa. Saarien väkiluku pysyi pitkään pienenä, mutta väestönkasvu ja matkailu alkoivat kiihtyä, kun lentoliikenne saarille alkoi 1960-luvulla. Matkailusta onkin tullut Galápagossaarten tärkein talouden ala. Maanviljelyä rajoittaa se, että suurin osa pinta-alasta kuuluu Galápagosin kansallispuistoon ja vain 3,3 prosenttia maa-alasta on sen ulkopuolella.
Maantiede ja geologia Sijainti ja pinnanmuodot thumb|Maisema Bartolomén saarella thumb|Niin sanottu Darwinin kaari Darwinsaaren lähistöllä, kaari romahti eroosion myötä vuonna 2021 Galápagossaaret on 8 010 neliökilometrin laajuinen saaristo Tyynellämerellä noin 900 kilometriä Ecuadorista länteen. Saaret ovat noin 59 500 neliökilometrin laajuisella merialueella. Darwinin saaren luoteiskulmasta on 431 kilometrin matka Españolan kaakkoiskulmaan.
Galápagossaariin kuuluu 13 yli kymmenen neliökilometrin ja 19 yli neliökilometrin kokoista saarta sekä monia luotoja ja kareja. Kaikkiaan saaria on 234. Suurin saarista on Isabela, jonka pinta-ala on 4 588 neliökilometriä. Viisi suurinta saarta, Isabela, Santa Cruz, Fernandina, Santiago ja San Cristóbal, käsittävät 93,2 prosenttia koko saariston pinta-alasta.Plan Galápagos, s. 36.
Galápagossaaret kohoavat merestä pääosin jyrkkärinteisesti. Huomattavan jyrkkärinteinen on esimerkiksi San Cristóbalin pohjoispuolella oleva León Dormido, joka on vain 0,1 neliökilometrin laajuinen, mutta korkeimmillaan 148 metriä merenpinnan yläpuolella.Grove & Lavenberg, s. 17. Saarten maasto on kumpuilevaa, ja yksityiskohtina erottuvat monet korkeat tulivuoret sekä kraatterit ja kallioseinämät. Saarten korkein kohta on Isabelalla oleva 1 710 metrin korkeuteen kohoava tulivuori Wolf. Muista saarista vain Fernandina ja Santiago yltävät yli 884 metrin korkeuteen.
Rannikon pinnanmuodot ovat hyvin vaihtelevia, ja monin paikoin rannalla on pystysuoria kallioita ja luolia. Matalammilla rannoilla puolestaan on paljon rosoisia kiviä aina kämmenenkokoisista valtaviin lohkareisiin. Paikoin on myös hiekka-, somerikko- ja korallirantoja. Ne ovat muodostuneet useimmiten tulivuorten purkaustuotteista ja tuhkasta tai orgaanisesta aineesta, kuten nilviäisten kuorista, merisiilien tukirakenteista ja muista kalkkipitoisista aineista.Grove & Lavenberg, s. 21.
Galápagossaarten ainoa pysyvä makeavetinen allas on El Junco. Sen lisäksi saarilla on monia 10–20 metriä leveitä tilapäisiä lampia, ja useissa kraattereissa on pysyviä suolajärviä.
Muodostuminen Galápagossaaret sijaitsevat Nazcan laatan pohjoisosissa, ja ne liikkuvat hiljalleen koilliseen, noin viisi senttimetriä vuodessa. Syntyessään saaret olivat noin 200 kilometriä kauempana mantereesta kuin nykyään. Nykyisellä vauhdilla saaret vajoavat Perun–Chilen hautaan noin 20 miljoonan vuoden kuluttua.Grove & Lavenberg, s. 22.
Galápagos on määritelty ”kuumaksi pisteeksi” eli paikaksi, missä havaitaan pitkäaikaista tulivuoritoimintaa, joka ei selity laattojen reunojen keskinäisellä toiminnalla. Galápagosin kuuma piste sijaitsee saaristosta länteen. Se pysyy paikoillaan, joten saaristo liikkuu siitä poispäin, mikä puolestaan mahdollistaa uusien saarien syntymisen kuumaan kohtaan.
Saariston itäosan saaret ovat kuumasta pisteestä kauimpana, ja ne ovat saariston vanhimmat saaret. Nekin ovat kuitenkin geologisesti melko nuoria, sillä ne ovat muodostuneet 3–6 miljoonaa vuotta sitten. San Cristóbalista länteen sijaitseva merenalainen vuori on ollut kuitenkin pinnan yläpuolella jo 14 miljoonaa vuotta sitten. Saariston esivaiheet ulottuvat 80–90 miljoonan vuoden päähän, sillä kuuma kohta syntyi silloin.Parent & Caccone & Petren, s. 3348. Saariston länsiosa on muodostunut viimeisenä, ja nuorimmat saaret ovat alle miljoona vuotta vanhoja. Niillä on edelleen aktiivista vulkaanista toimintaa.
Tulivuoritoiminta thumb|Wolftulivuori satelliittikuvassa. thumb|Laavatunneli Sierra Negralla. Saaret ovat pääosin yksittäisten tulivuorten huippuja, mutta Isabela koostuu kuudesta huipusta. Melkein kaikki suurimmat saaret ovat muodostuneet tulivuorten purkaustuotteista, mutta esimerkiksi Baltra ja Santa Fe ovat kohonneita siirroslohkoja, joissa ei ole keskustulivuorta.Grove & Lavenberg, s. 24.
Galápagosin tulivuoret ovat kilpitulivuoria, jotka yleensä purkautuvat rauhallisesti. Saaristossa on kuitenkin kahdentyyppisiä tulivuoria, ja niiden erot johtuvat ilmeisesti litosfäärin paksuudesta. Suurin piirtein 91. läntistä pituuspiiriä pitkin kulkevan murtovyöhykkeen länsipuolella litosfääri on vanhempaa ja paksumpaa kuin sen itäpuolella. Saariston länsiosien tulivuoret Isabelalla ja Fernandinalla ovat muodoltaan käännetyn liemikulhon näköisiä. Tämä on melko harvinainen tulivuorimuoto. Siinä vuori kasvaa juuriosistaan sivulle ja huipultaan ylöspäin. Läntisille huipuille ovat tyypillisiä myös vuoren kokoon nähden suuret kalderat, joista suurin on Isabelalla.
Purkaukset ja maanjäristykset ovat Galápagossaarilla yleisiä, ja 1800-luvun alun jälkeen saarilla on rekisteröity yli 50 tulivuorenpurkausta. Saarilla on myös muita merkkejä vulkaanisesta toiminnasta, kuten fumaroleja, laavatunneleita, rikkikenttiä ja hohkakiveä. Galápagossaarten tulivuorten erityispiirre on tuhannet sivukeilat. Niitä on 20 suurimman vuoren rinteillä lähes 2 000. Monista niistä purkautuu laavaa.Grove & Lavenberg, s. 23.
Saarten kallioperä on vulkaanista, ja suurin osa saarista on muodostunut basaltista. Saarilla on kuitenkin myös ryoliittia.
Ympäröivä meri left|thumb|Lehtivihreäpitoisuudet El Niñon ja La Niñan aikana. El Niñon vaikutuksesta meriveden kumpuaminen vähenee ja samalla veden ravinteikkuus pienenee. Galápagossaaret ovat hyvin merellinen saariryhmä, sillä Galápagosin mannerlaakio on keskimäärin 914 metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivä meri on keskimäärin 3 048 metriä syvää.Grove & Lavenberg, s. 26.
Galápagossaaria ympäröivässä meressä vaikuttaa kolme pinnassa kulkevaa ja yksi niitä syvemmällä kulkeva merivirta.Liu, et al., s. 2. Eteläinen päiväntasaajan virta on trooppisen Tyynenmeren tärkeimpiä merivirtoja, ja se kulkee molemmin puolin päiväntasaajaa. Eteläinen päiväntasaajan virta suuntautuu Galápagossaarilta länteen ja kerää pintavesiä koko saariston alueelta. Se saa lämmintä vettä Panaman virrasta ja viileää vettä Humboldtin virrasta. Panaman virta vaikuttaa pääosin pohjoisilla saarilla, kun taas Humboldtin virran vaikutusalueeseen kuuluvat saariston keskiset ja eteläiset saaret.
Eteläistä päiväntasaajan virtaa tasapainottaa itään virtaava syvemmällä kulkeva Cromwellin virta, joka törmätessään saariin, erityisesti Isabellaan, saa aikaan kumpuamista. Sen seurauksena pintavesiin nousee syvyyksien kylmää vettä, jossa on runsaasti erilaisia ravinteita, kuten nitraatteja ja fosfaatteja. Ravinteikkaan veden ansiosta meri on huomattavan tuottavaa ja siellä on paljon ravintoketjun kannalta tärkeää kasviplanktonia. Myös Cromwellin virran pasaatituulet saavat aikaan kumpuamista. Länteen puhaltavat tuulet painavat lämmintä pintavettä pois Galápagosilta. Sen seurauksena kylmää merivettä nousee pintaan.
Galápagossaarten merivedessä vaikuttavat El Niño ja La Niña. El Niñon aikana Cromwellin virta heikkenee, jolloin kumpuaminen vähenee tai jopa loppuu kokonaan. Tällöin pintavesi lämpenee, makroravinteiden määrä ja perustuotanto pienenevät sekä kalojen määrä vähenee.Liu, et al., s. 3.
Ilmasto Galápagossaaria ympäröivä monimutkainen merivirtojen järjestelmä vaikuttaa suuresti saarten ilmastoon, joka voidaan jakaa kahteen vuodenaikaan. Kylmän Humboldtin merivirran vaikutuksesta kuivakausi on toukokuulta joulukuulle. Sen aikana lämpötila on viileä ja kosteus tulee sumusta ja tihkusateista. Kesäkuulta marraskuulle tihkusateet ovat käytännössä jatkuvia, ja ne peittävät saariston yhdessä sumujen kanssa.Plan Galápagos, s. 37. Lämmin Panaman virta tuo puolestaan sadekauden joulukuulta toukokuulle. Sen aikana on usein rankempia vesisateita. Maaliskuussa sadanta voi olla 80 millimetriä, kun elokuussa sadanta on vain noin viisi millimetriä.
Ilma on kuumimmillaan tammikuulta huhtikuulle, jolloin vuorokauden keskilämpötila on jatkuvasti noin 26–28 °C. Maaliskuussa lämpötila voi nousta 30 asteeseen. Tihkusateiden kaudella saariston länsiosissa lämpötila voi pudota jopa 14 asteeseen, ja koko saaristossa lämpötilat pysyttelevät alle 24 asteessa.
Saarten vallitseva tuuli puhaltaa koko vuoden kaakosta. Kaakkoistuulen vaikutuksesta saarten eteläiset ja kaakkoiset rinteet ovat usein kosteampia, koska niille muodostuu tihkusateita ja sumuja. Sen sijaan pohjoiset rinteet ovat kuivia lähes ympäri vuoden. Helmikuulta toukokuulle tuulen voimakkuus on yleensä heikompi kuin vuoden muina aikoina, jolloin tuulen nopeus on melko säännöllisesti 8,4 solmua.
Elävä luonto Lajiston alkuperä thumb|Darwininsirkkujen nokkien erilaisia muotoja. Jokainen laji on kehittynyt Galápagossaarilla omaan ekologiseen lokeroonsa. Galápagossaaret ovat kohonneet merenpinnan yläpuolelle kuuden miljoonan vuoden aikana. Eliöiden on pitänyt tulla saarille mantereelta yli 600 kilometrin päästä, koska saaret eivät ole olleet missään vaiheessa yhteydessä mantereeseen. Galápagossaarten länsipuolelta Carnegien selänteen alueelta on löytynyt kuitenkin useita merenalaisia vuoria, jotka ovat aiemmin olleet pinnan yläpuolella. Eliöt ovat saattaneet käyttää näitä vuoria välietappeinaan.Parent & Caccone & Petren, s. 3350. Galápagossaarten eliölajistossa näkyy osittain sattuman ja osittain pitkän merellisen etäisyyden aiheuttama vaikutus. Saarilla on monia kotoperäisiä matelijoita, mutta ei ainuttakaan sammakkoeläintä. Lintuja on myös runsaasti, mutta nisäkkäitä vain joitakin. Kasvilajistosta puuttuvat kasvit, joilla on suuret kukat ja siemenet. Heiniä ja saniaisia sen sijaan on runsaasti.
Meritse on tullut tietysti sellaisia lajeja, jotka ovat hyviä uimareita, kuten hylkeet, merikilpikonnat ja pingviinit. Monien matelijoiden ja pienten nisäkkäiden uskotaan puolestaan tulleen kasvillisuuslauttojen mukana. Tämä selittäisi myös lajiston painopisteen, sillä matelijat ovat hyvin sopeutuneet usean viikon aurinkoiseen ja suolaiseen meriolosuhteeseen. Myös rannikkokasvien siemenet ovat suolaa kestäviä, joten nekin ovat todennäköisesti tulleet meritse. Ilmateitse ovat puolestaan voineet tulla kevyitä itiöitä levittävät saniaiset, sammalet ja jäkälät. Myös pienet hyönteiset ja kotilot ovat voineet tulla tuulten mukana. Maalintujen ja lepakoiden lentämistä ovat todennäköisesti auttaneet tuulet. Useat merilinnut puolestaan ovat tottuneet lentämään pitkiä matkoja, joten ne ovat päässeet saarille omin avuin.