Viikingit

pienoiskuva|Viikinkejä piirroksessa 800- tai 900-luvulta. pienoiskuva|Viikinkiajan pitkäveneen ennallistus. Alkuperäinen, Roskildeen päätynyt laiva oli rakennettu Dublinissa noin vuonna 1042. pienoiskuva|Kuninkaiden kummut, Vanha Uppsala. pienoiskuva|Strora Hammarsin riimukivi. pienoiskuva|Viikinkien kaupunkeja Skandinaviassa. Viikingit olivat pääasiassa skandinaavista alkuperää olevia aseistautuneita merenkulkijoita 700–1000-luvuilla eli viikinkiajalla. Näitä sotureita ja kaukopurjehtijoita lähti Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta etsimään kultaa, hopeaa ja uutta maata. He ryöstelivät ympäri Eurooppaa, ottivat itselleen orjia ja matkasivat Bagdadiin ja Amerikkaan asti. Heillä oli tarunomainen maine nopeista ja rohkeista hyökkäyksistään, joista munkit kirjoittivat muistiin kauhukertomuksia luostarien ja kaupunkien ryöstöistä. Pelkkiä raakoja barbaareja viikingit eivät kuitenkaan olleet, vaan he kävivät taitavasti kauppaa, olivat erinomaisia purjehtijoita ja monitaitoisia käsityöläisiä sekä laivanrakentajia. Lisäksi viikingeillä oli rikas tarinaperinne.Susan M. Margeson, s. 6

Etymologia

Viikinki-sanan alkuperä on epäselvä. Sana wícing esiintyi Skandinavian ulkopuolella anglosaksisissa, muinaisenglannilla kirjoitetuissa teksteissä jo 700-luvulla, ennen kuin viikingit aloittivat ryöstöretkensä. Sana tulee mahdollisesti muinaisenglannin sanasta wíc, ’kauppapaikka’, jollaisia viikingitkin perustivat.

Muinaisnorjan sana vík tarkoittaa lahtea tai poukamaa. Muinaisnorjan víkingr (mon. víkingar) viittasi yleisesti merirosvoon tai merisotilaaseen ja víking toimintaan. Muinaisnorjaan ja islantiin sana víkingr ilmestyi luultavasti vasta 900-luvun loppupuolella. Tämän perusteella jotkut ovat arvelleet, että sana on peräisin anglofriisiläiseltä alueelta ja että skandinaavit omaksuivat sen anglosakseilta.

Viikinkiajan jälkeen 1300- ja 1400-luvuilla kirjoitetuissa saagoissa víkingar viittasi yleensä Skandinavian, Baltian ja Britteinsaarten merten merirosvoihin.

Sana viikinki tuli uudelleen esiin romantiikan aikakaudella 1700-luvun lopulta lähtien. 1800-luvulla sanan merkitys laajennettiin koskemaan ryöstelijöiden sijaan koko aikakautta.

Ketkä olivat viikinkejä?

Skandinaaviset aikalaiset ilmeisesti käyttivät riimukirjoituksissa sekä myöhemmissä saagoissa esiintyvää nimitystä viikinki vain ryöstö- ja sotaretkien osanottajista. Sanalla on tällöin saattanut olla kielteinenkin merkitys, kuten nykyisin sanalla merirosvo. Nykyisin viikinkikäsite on kuitenkin laajentunut tarkoittamaan myös kaupparetkien ja tutkimusmatkojen osanottajia tai jopa skandinaavista väestöä kokonaisuudessaan. Harvat rautakauden asukkaat pitivät itseään viikinkeinä, vaan he viljelivät maitaan ja elivät maatilansa antimista.

Kaiken todennäköisyyden mukaan suomalaisiakin liittyi viikinkeihin ja viikinkeihin olikin sekoittunut uralilaisia geenejä, mahdollisesti jo ennen viikinkiaikaa. Arvostettu Tallinnan yliopiston virolaisarkeologi Marika Mägi on arvostellut paljon nykyistä viikinkien käsitettä, sillä hänen mukaansa itämerensuomalaisten viikinkiaikaisilla asuma-aloilla on paljon merkkejä viikinkien toimista, myös sellaisia, jotka eivät ole vain kulttuurivaikutetta. Hän on todennut, että viikinki-käsite ei liity vain etniseen alkuperään, vaan se on ammatti. Tästä syystä Mägi katsoo, että viikinkeihin kuului skandinaavien lisäksi myös itämerensuomalaisia.

Viikinkejä muistuttavia, merillä liikkuvia kauppiaita ja rosvoja asui Pohjois-Euroopassa myös slaavilaisten, balttilaisten ja suomensukuisten väestöjen keskuudessa, mutta näitä ei historiankirjoituksessa yleensä kutsuta viikingeiksi. Skandinaavisten viikinkien joukkoon sulautui jossain määrin muitakin kuin skandinaaveja.

Länsi-Euroopassa puhutaan skandinaavisten viikinkien osalta normanneista, Bysantissa ja nykyään Venäjällä varjageista. Muinoin Venäjällä viikingit olivat ruseja, joka mahdollisesti juontaa juurensa sanasta soutaja. Nimitys tulee siitä, että viikingit tulivat Sisä-Venäjälle jokia pitkin. Rus-sanan merkitys kuitenkin muuttui, kun idän viikingit sulautuivat slaavilaisiin.

Historialliset maininnat

Varhaisin mainittu päivämäärä viikinkien ryöstöretkelle on 787, jolloin Anglosaksien kronikan mukaan joukko norjalaisia miehiä purjehti Dorsetissa sijaitsevalle Portlandin saarelle. Siellä heitä luultiin ensin kauppiaiksi, ja he tappoivat paikallisen virkamiehen tämän yrittäessä saada heitä kuninkaan kartanolle verollepantavaksi. Seuraava taltioitu ja ensimmäinen varmana pidetty hyökkäys tapahtui 8. kesäkuuta 793, kun Lindisfarnen luostari Englannin itärannikolla ryöstettiin. Tämän jälkeen kronikat ja asiakirjalähteet ovat yli 200 vuoden ajan täynnä merkintöjä viikingeistä ja heidän ryöstelystään.

Adam Bremeniläinen

Saksalainen pappi Adam Bremeniläinen kirjoitti noin vuonna 1075 teoksen Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum (Hampurin piispojen historia) neljännessä osassa:

Riimukivet

Eri puolilta Skandinaviaa löytyy runsaasti riimukiviä, joihin on tallennettu viikinkiretkien osanottajien nimiä. Olemassa on myös riimukiviä, jotka kertovat näillä retkillä kuolleiden nimiä sekä rahoittajan nimen. Riimukivet on kirjoitettu vanhoilla germaanisilla ja skandinaavisilla aakkosilla, riimuilla. Riimukiviä on eniten keskisessä Ruotsissa, missä niitä pystytettiin viikinkiajan loppuvaiheessa 1000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla. Riimukirjaimet ovat germaaninen muunnelma latinalaisista aakkosista. Varhaisimmat tunnetut riimukirjoitukset on löydetty Tanskasta, ja ne ajoittuvat 200-luvulle, joka sijoittuu roomalaiselle rautakaudelle.

Saagat

Saagat ovat 1100–1400-luvuilla syntyneitä islantilaisia käsikirjoituksia, jotka kertovat viikinkimenneisyyteen sijoittuvia sankaritarinoita. Saagat perustuivat suullisiin perimätietoihin, joita ilmeisesti on kuitenkin kirjoittamisen yhteydessä muokattu. Kuuluisimpia islantilaisia saagakirjailijoita olivat Snorri Sturluson ja Sæmundr fróði.

Yhteiskunta pienoiskuva|Tämä viikinkipäällikön hauta on säilynyt hyvin Färsaarten puuttomassa maastossa. Viikinkiajan Pohjoismaissa ei ollut nykyisiä valtionrajoja, eivätkä ihmiset pitäneet itseään skandinaaveina. Nykyisiä Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia asuttivat norjalaiset, tanskalaiset, svealaiset ja göötit sekä pohjoisempana saamelaiset ja idässä suomalaiset.Hall 2007, s. 32–33.

Skandinavian väestön hierarkian huipulla olivat kuninkaat. Heidän alapuolellaan olivat jaarlit, jotka etenkin Pohjois-Skandinaviassa saattoivat tosin olla samanlaisia pikkuruhtinaita kuin kuninkaatkin. Jaarlit valvoivat vapaita kansalaisia (bóndit), jotka olivat maanviljelijöitä, käsityöläisiä tai kauppiaita. Bóndit pystyivät lisäämään vaurauttaan ja kohottamaan asemaansa osallistumalla ryöstöretkille tai kauppamatkoille. Alin yhteiskuntaluokka olivat orjat, joita olivat vangit ja monet köyhtyneet ihmiset.

Sikäli kuin tiedetään, thingiin eli käräjille saattoi osallistua jokainen vapaa mies, joskin ylimykset luultavasti kykenivät melko pitkälle hallinnoimaan ja valvomaan yhteistä päätöksentekoa. Euroopan vanhin kansalliskokous, allting, kokoontui saagojen mukaan vuodesta 902 tai ainakin vuodesta 930 alkaen Islannissa.

Naisten asema Naisiakin seurasi viikinkimiehiään ryöstöretkille. Korkeasäätyisillä naisilla oli ylelliset olot, mistä kertovat joidenkin saamat mahtavat venehautaukset ja riimukirjoitusten kuvaukset itsenäisistä naispuolisista maanomistajista ja rakentamisen rahoittajista.Hall 2007, s. 34–35.

Viikinkiaika

pienoiskuva|Viikinkien asuttamat alueet ja viikinkien retket. Viikinkiaika kesti 700-luvun lopulta noin 1000-luvun puoliväliin saakka. Ajan symbolisena aloituksena pidetään joskus Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja päätöksenä Stamford Bridgen taistelua vuonna 1066.

Skandinaavit tekivät sekä kauppa-, ryöstö- että valloitusretkiä. On esitetty useita, joskus ristiriitaisiakin, teorioita siitä, mikä ajoi viikingit retkilleen. Syyksi on arveltu muun muassa ilmastonmuutosta, ruoan ali- tai liikatuotantoa, kelvottomia hallitsijoita, merikaupan kasvun suomia ryöstelymahdollisuuksia, merikaupan laman aiheuttamaa ryöstelytarvetta, liikaväestöä ja viikinkien perusravinnon sillin kantojen romahdusta. On spekuloitu, että tyypillinen viikinkiretkille lähtijä oli hyvin ravittu perheen nuorempi poika, joka oli jäänyt osattomaksi perinnöstä vanhimman pojan periessä perhetilan ja joka lähti etsimään itselleen maata ja omaisuutta.

Länsi-Euroopassa viikinkien ryöstelyt ja valloitukset olivat kiihkeimmillään noin vuosien 830–900 välisenä aikana. 900-luvun lopulla hyökkäykset Pohjanmeren alueella alkoivat uudestaan ja huipentuivat lopulta Knuut Suuren valloituksiin. Viikinkiajan päättymiseen oli monia syitä, joista tärkein oli ehkä Euroopan poliittinen kehitys. Puolustuksen tehostuessa ryöstelylle ei enää ollut samanlaisia entisenlaisia mahdollisuuksia. Venäjän jokireiteillä ja Mustallamerellä viikinkien liikehdintä ilmeisesti väheni dramaattisesti 900-luvun lopulla. Skandinaaviset rusit tai varjagit kävivät kauppaa Venäjän jokien varsilla ja perustivat siirtokuntia itään. Viikinki-nimitystä heistä ei käytetty aikalaislähteissä.imwerden.de

Viikingit toimivat kauttaaltaan Irlannin ja Skotlannin rannikkoseuduilla ja valloittivat sekä asuttivat laajoja alueita Englannista. He matkasivat myös ylös Ranskan ja Espanjan jokia ja saivat hallintaansa laajoja alueita Venäjältä sekä Baltian rannikolta. Lähteet kertovat myös ryöstöretkistä Välimerellä ja Kaspianmerellä saakka.

Viikingit vaikuttivat suoraan tai välillisesti monen valtakunnan muotoutumiseen (esimerkiksi Englanti, Irlanti, Venäjä). Viikingit perustivat siirtokuntia, mutta sulautuivat monessa paikassa kantaväestöön. Viikingit asuttivat myös Färsaaret, Shetlandsaaret, Orkneysaaret, Hebridit, Islannin sekä Etelä-Grönlantia, josta skandinaavinen asutus kuitenkin katosi 1400-luvulla ilmaston kylmetessä. Nykyään viikinkiaikaan palautuvaa skandinaavista kieltä puhutaan vain Färsaarilla ja Islannissa.

Erik Punaisen poika Leif Erikinpoika (noin 975–1020) saattoi olla ensimmäinen viikinki ja eurooppalainen Amerikan mantereella. Hän kävi sotureineen vuoden 1000 tienoilla Pohjois-Amerikassa alueilla, joita he nimittivät Marklandiksi (nykyinen Nova Scotia) ja Vinlandiksi (nykyinen Newfoundland).Kämäräinen, Eija: Löytöretket. Teoksessa Viinimaa oli todennäköisesti nykyisen Newfoundlandin pohjoisosa, ja se on voinut tarkoittaa muinaisnorjaksi ”laidunmaata”. Viinirypäleitä Newfoundlandissa tuskin kasvoi.

Aiemmin rannikon oli saagojen mukaan nähnyt Bjarni Herjolfsson, mutta hän ei ollut pystynyt tutkimaan maata. Lisäksi viikingit tekivät retkiä Jäämerellä, muttei ole todisteita siitä, että he olisivat juurikaan käyneet Vienanmerta ja Kuolan niemimaata idempänä.

Viikinkiajan loppu

Kristinusko alkoi toden teolla levittäytyä Skandinaviaan 900-luvulla. Kristinuskoon käännyttäminen saatiin Pohjolassa suurelta osin päätökseen seuraavien parin vuosisadan kuluessa. Skandinaaviset kansat alkoivat nähdä itsensä osana laajempaa eurooppalaista sivilisaatiota, ”kristikuntaa”.

Yksi viikinkiajan päätepiste oli Hastingsin taistelu 1066, jossa Englannin kuningas Harald Godwininpoika hävisi normannien armeijaa johtaneelle Vilhelm Valloittajalle. Vilhelmillä oli käytössään taisteluhevosia, joiden ratsastajilla oli jalustimin varustetut satulat. Näin viikinkivalta päättyi Britanniassa, vaikkakin myös normannit olivat alueelle muuttaneita skandinaaveja.

Aseistus thumb|Viikinkisotureita nykyajan viikinkifestivaaleilla Irlannissa.