James Cook (27. lokakuuta 1728 – 14. helmikuuta 1779) oli brittiläinen tutkimusmatkailija, meriupseeri ja kartoittaja. Hän purjehti kolmesti Tyynellämerellä ja kartoitti eurooppalaisille aiemmin tuntemattomia laajoja alueita. Maailmanympärimatkojensa ansiosta Cookista tuli yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista merenkävijöistä. Hänen tekemänsä rannikkojen kartat olivat tarkkoja, hän teki runsaasti kansatieteellisiä ja luonnontieteellisiä havaintoja aiemmin tuntemattomista kansoista, eläimistä, kasveista ja paikoista, ja osaksi hänen ansiostaan päästiin eroon keripukin merimatkoilla aiheuttamista kuolemista.
Cook liittyi Ison-Britannian merivoimiin vuonna 1755. Hän ansioitui merenkävijänä 1760-luvulla kartoitettuaan Newfoundlandin saaren rantaviivan. Sen ansiosta Cookille annettiin tehtäväksi johtaa tutkimusmatkaa eteläiselle Tyynellemerelle, jonka aikana hänen oli tarkoitus tehdä tähtitieteellisiä mittauksia sekä kartoittaa aluetta ja etsiä oletettua eteläistä mannerta, ”Terra Australista”. Cook lähti ensimmäiselle tutkimusmatkalleen vuonna 1768. Matka oli suuri menestys, vaikka tähtitieteelliset mittaukset eivät olosuhteiden vuoksi onnistuneet. Cook kartoitti koko Uuden-Seelannin rannikon ja Australian itärannikon sekä tutki matkalla olleiden luonnontieteilijöiden kanssa Tahitia ja muita Tyynenmeren saaria.
Toisella Tyynenmeren-matkallaan Cook yritti jälleen turhaan löytää eteläistä mannerta ja purjehti kauemmas etelään kuin kukaan ennen häntä. Hän osoitti, ettei asuttavaksi kelpaavaa eteläistä mannerta ole olemassa. Matkalla hän löysi kuitenkin uusia saaria ja saaristoja, kuten Uudet-Hebridit ja Uuden-Kaledonian, sekä tutki monia vähän tunnettuja saaria.
Kolmannella matkalla Cook löysi Havaijisaaret. Yritykset löytää Luoteisväylä pohjoisen Tyynenmeren kautta eivät kuitenkaan onnistuneet, ja palattuaan Havaijisaarille talvella 1779 Cook kuoli kahakassa havaijilaisten kanssa.
Varhainen elämä James Cook syntyi 27. lokakuuta 1728 Marton-in-Clevelandin kylässä Yorkshiressa James Cook vanhemman ja Grace Pace Cookin maatyöläisperheen toisena lapsena. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä viisi lasta. Cook osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi, joten hänen isänsä työnantaja kustansi hänen koulutuksensa.Kent 1991, s. 13–14.
Cook pestautui 18-vuotiaana koljari-tyyppiseen kauppalaivaan, jollaisia hän myöhemmin käytti tutkimusmatkoillaan huomattuaan niiden käytännöllisyyden. Hän hankki seuraavien kymmenen vuoden aikana Pohjanmerellä perusteelliset tiedot purjehtimisesta. Hän kohosi kauppalaivan kapteeniksi. Vuonna 1755 hän liittyi vapaaehtoisesti Kuninkaalliseen laivastoon. Värväytymisen syistä on esitetty erilaisia arvioita, sillä oli poikkeuksellista, että siviilikapteeni hyväksyi alemman arvoaseman laivastossa. Kokeneena merenkävijänä Cook kuitenkin yleni nopeasti myös sotilaspuolella.
Pohjois-Amerikan rannikon kartoitus thumb|Cookin 1760-luvulla tekemä ja pitkään hänen jälkeensäkin käytetty Newfoundlandin kartta. Cook joutui sotaan vuonna 1756 seitsenvuotisen sodan alkaessa Britannian ja Ranskan välillä. Cookin laiva Pembroke siirrettiin vuonna 1758 Britannian laivastoon Halifaxiin Nova Scotiaan Pohjois-Amerikan koillisrannikolle, jossa se osallistui hyökkäykseen ranskalaisia vastaan. Cook sai tehtäväkseen kartoittaa Saint Lawrence -joen suualueet. Cook suoritti tehtävän avustajiensa kanssa soutuveneillä pimeän aikaan. Kun Cookin työ oli tehty, brittilaivasto purjehti joen kapeikkojen läpi ja hyökkäsi Quebeciin.Kent 1991, s. 18–20.
Cookin maine kasvoi onnistuneen Saint Lawrence -joen kartoituksen jälkeen, joten brittien laivaston amiraali Alexander Colville määräsi Cookin kartoittamaan loputkin joesta Northumberland-laivallaan vuosina 1760–1761. Palattuaan Englantiin Cook meni naimisiin Elizabeth Battsin kanssa joulukuussa 1762.Kent 1991, s. 20–23.
Seitsenvuotisen sodan loputtua Cook sai tehtäväkseen kartoittaa Kanadan Newfoundlandin 10 000 kilometrin mittainen repaleinen rannikko. Cook purjehti toukokuussa 1763 jälleen Pohjois-Amerikkaan Antelopella. Cookin kartoitusten laatu kasvatti hänen mainettaan entisestään, ja palattuaan välillä Englantiin hän sai tehtäväkseen kartoittaa myös Labradorin rannikko HMS Grenvillellä. Koko työ kesti vuoteen 1767 saakka. Cookin maine kartoittajana ja navigaattorina kasvoi niin suureksi, että kun vuonna 1768 alettiin etsiä sopivaa miestä johtamaan tutkimusmatkaa Tyynellemerelle, tehtävän sai luutnantiksi ylennetty Cook.Kent 1991, s. 24–29.
Tutkimusmatkat Cook teki vuosina 1768–1779 Tyynenmeren kautta maailman ympäri kolme tutkimusmatkaa. Hän käytti kaikilla matkoilla matalasyväyksisiä aluksia eli koljareita, joita olivat HMS Endeavour, HMS Resolution, HMS Adventure ja HMS Discovery. thumb|center|600px|Cookin kolme tutkimusmatkaa: ensimmäinen matka punaisella, toinen vihreällä, kolmas sinisellä. Katkoviivalla viimeisen matkan loppuosa Cookin kuoleman jälkeen. Toisen matkan kahdesta kierroksesta Tyynellämerellä Cook teki ensin pienemmän.
Ensimmäinen matka 1768–1771 Valmistelut Cookin ensimmäisellä matkalla oli kaksi tavoitetta. Cookin piti ensinnäkin kartoittaa toistaiseksi melko tuntematonta eteläistä Tyyntämerta. Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, onko etelässä tuntematon suuri manner, Terra Australis Incognita, jonka Britannia voisi ottaa haltuunsa. Toisekseen, Royal Society halusi Cookin havainnoimaan Venuksen ylikulkua Tahitilta käsin.Kent 1991, s. 27–28.
thumb|Cookin alus ensimmäisellä matkalla oli Endeavour. Cook sai komentoonsa HMS Endeavourin, joka oli juuri sellainen matalasyväyksinen alus, koljari, jota tarvittiin matalien rannikkoalueiden kartoittamiseen. Alus soveltui pitkään merimatkaan hyvin, sillä vaikka se oli hidas, se oli turvallinen ja sen kantavuus oli suuri. Cookin matka olikin ensimmäinen tutkimusmatka, jolle valittua alusta ei ollut suunniteltu sodankäynnin vaan kantavuuden perusteella.Withey 1989, s. 82–83.
Laivan miehistöön kuului kaikkiaan 85 merimiestä ja -upseeria, joista viisi oli ollut Cookin mukana jo Newfoundlandissa. Miehistön keski-ikä oli noin 25 vuotta.Withey 1989, s. 83. Lisäksi mukaan lähti yhdeksän hengen tiedemiesryhmä, jota johti nuori kasvitieteilijä Joseph Banks. Ryhmään kuuluivat myös ruotsalainen kasvitieteilijä Daniel Solander ja hänen apulaisensa, suomalainen Herman Spöring sekä kaksi taiteilijaa. Mukana oli myös astronomi Charles Green, jonka Royal Societylta saama tehtävä oli tarkkailla Tahitilla Venuksen ylikulkua.Withey 1989, s. 84–85.
Tuohon aikaan keripukki oli pitkillä merimatkoilla suuri ongelma. Cook oli tutustunut James Lindin 1753 julkaisemaan tutkimukseen keripukin ja sitrushedelmäpitoisen ruokavalion yhteydestä. Hän otti siksi matkalle keripukkia torjumaan sitrushedelmistä tehtyä siirappia sekä mallasta ja hapankaalia ja komensi miehistönsä syömään niitä.Withey 1989, s. 86–87. Vaikka miehistöstä moni kärsi matkalla keripukista, kukaan ei tiettävästi kuollut siihen, mikä oli siihen aikaan poikkeuksellista pitkillä matkoilla. Cookin valitsemissa muonissa ei kuitenkaan ollut riittävästi C-vitamiinia taudin torjumiseksi, minkä lisäksi miehistö vierasti hapankaalin makua.Kodicek & Young 1969, s. 47. Taudin vähäinen esiintyminen johtui siitä, että Cook sai maihinnousupaikoilta laivalle tuoreita vihanneksia. Muiden tautien torjumisessa auttoi Cookin tinkimätön huolellisuus laivan puhtaana pitämisessä.
Alkumatka Matka alkoi Plymouthista 26. elokuuta 1768. Banks alkoi heti tutkia Atlantilta pyydystettyjä kaloja ja lintuja ja antoi niitä taiteilijalle piirrettäväksi. Cook ja Green tekivät päivittäin astronomisia mittauksia määrittääkseen laivan sijainnin leveys- ja pituusasteet, ja Green opetti taidon muillekin upseereille. Vajaan kuukauden matkanteon jälkeen Endeavour täydensi muonavarastojaan Madeiran saarella.Withey 1989, s. 90–94.
Retkikunta pysähtyi marraskuussa Rio de Janeirossa. Cook päätti olla yrittämättä Magalhãesinsalmen läpi ja kiersi suosiolla Kap Hornin. Retkikunta pysähtyi Tulimaassa ja kohtasi ystävällistä alkuperäisväestöä. Banks lähti apulaisineen tutkimusretkelle saaren sisäosiin mutta eksyi, ja kaksi palvelijaa paleltui kuoliaaksi. Laiva pääsi Tyynellemerelle helmikuun puolivälissä.Withey 1989, s. 94–95.
Tahiti Purjehdittuaan ulapalla kaksi kuukautta laiva kulki 4. huhtikuuta 1769 Tuamotun atollisaarten läpi. Tahitille se saapui 11. huhtikuuta. Osa miehistöstä oli käynyt Tahitilla aiemminkin, ja vastaanotto oli ystävällinen. Kaupankäynti saarelaisten kanssa alkoi pian vilkkaana. Purjehtijat saivat saarelta kaipaamansa muonaa, ja tahitilaiset olivat erityisen kiinnostuneita rautanauloista. Paikalliset naiset myös tarjosivat seuraansa miehistölle jälleen hyvin auliisti. Cook vaati miehistöä kohtelemaan tahitilaisia hyvin ja laati säännöt myös kaupankäynnille. Toistuvia ongelmia ja väkivaltaisiakin välikohtauksia aiheutti kuitenkin se, että tahitilaiset olivat häpeämättömiä varkaita.Withey 1989, s. 96–100.
thumb|Fort Venus, Cookin Tahitille observatoriota varten rakentama linnake. Cook ja joukko muita miehistöön kuuluneita astronomeja suorittivat Tahitilla tähtitieteellisiä mittauksia 3. kesäkuuta 1769 tapahtuneen Venuksen ylikulun aikana, jotta Auringon vuorokautinen parallaksi sekä sen ja Maan välinen etäisyys voitaisiin määrittää entistä tarkemmin. Tätä varten oli mittauksia suoritettava eri puolilla maapalloa, ja Tahiti oli sijaintinsa vuoksi erityisen edullinen havaintopaikka. Miehet rakensivat kolme tähystyspaikkaa ja aikoivat laskea niiden antaman keskiarvon ylikululle. Sää oli sinänsä hyvä, mutta Venusta ympäröivä usva aiheutti sen, että tarkkaa ylikulun hetkeä ei pystytty määrittämään. Sama ongelma oli muuallakin maapallolla toimineilla tutkijoilla. Cook oli pettynyt, kun mittaukset epäonnistuivat.Withey 1989, s. 16–17, 108–109.
Kun astronomiset havainnot oli tehty, Cookin miehistö oleskeli Tahitilla vielä kuusi viikkoa. Sinä aikana Cook itse keskittyi saaren tutkimiseen, ja saarelaisten kanssa ystävystynyt Banks sai päävastuun paikallisen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimisesta. Useat merimiehet ottivat saarella tatuointeja, ja sen jälkeen tatuoinneista tuli merimiehille yleisesti suosittuja.Withey 1989, s. 110–112.
Viimeisinä viikkoina saarelaisten ja Cookin miehistön välit alkoivat kiristyä, koska ruoka saarella oli vähenemässä. Tahiti oli ollut miehistölle paratiisi, ja lähtö sieltä pettymys. Kaksi miestä karkasikin, mutta heidät haettiin väkisin takaisin.Withey 1989, s. 120–122.
Tahitilta lähtiessään Cookin miehistöön liittyi myös paikallinen mestarinavigoija nimeltä Tupaia.
Eteläisen mantereen etsintä Oltuaan Tahitilla kolme kuukautta Cook lähti 13. heinäkuuta matkaan ja suuntasi laivansa tahitilaisilta saamiensa ohjeiden mukaisesti aluksi länteen. Hän purjehti ensin Huahinelle, mistä hän jatkoi kahden päivän kuluttua Raiatealle, Tahaalle, Bora Boralle sekä Tubuaille ja Maupitille. Cook antoi saarille yhteisnimen Society Islands (Seurasaaret), joka viittasi hänen niillä saamaansa ystävälliseen vastaanottoon.Withey 1989, s. 125–127.
Seurasaarten jälkeen Cook kääntyi saamiensa salaisten ohjeiden mukaisesti etelään etsimään eteläistä mannerta. Etelästä ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin aavaa valtamerta, ja koska Cook osasi tulkita epätavalliset tuulet aiempia tutkimusmatkailijoita paremmin, hän päätteli, ettei siellä ollut mannerta. Niinpä Cook kääntyi länteen.Withey 1989, s. 127–128.
Uusi-Seelanti thumb|Cookin piirtämä Uuden-Seelannin kartta. Cook saapui lokakuussa 1769 suuren maa-alueen rannikolle ja arveli oikein, että paikka oli Abel Tasmanin aiemmin havaitsema Uusi-Seelanti. Cookin rantautumispaikka oli Pohjoissaaren itärannikolla nykyisen Gisbornen kaupungin lähellä. Myöhemmin hän antoi lahdelle nimeksi Poverty Bay huomattuaan, ettei sieltä saanut mitään tarpeellista.Withey 1989, s. 128–134.