Harjulieko (Diphasiastrum tristachyum) on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava suomuliekoihin kuuluva sanikkainen. Suomessa lajia tavataan harvinaisena harjualueilla ja se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.
Ulkonäkö pienoiskuva|vasen|Harjulieko.
Varpumainen harjulieko kasvaa enintään 15 cm korkeaksi. Pystyversot nousevat suoraan ylös suikertelevasta, vahvasta maavarresta, joka suikertaa 5–10 syvyydellä hiekkamaassa. Pystyversot ovat kerroksellisia, haarat monilukuisia ja sinivihreitä. Haarojen haarakulma on alle 30°. Lehdet ovat neljänä pitkittäisrivinä, pieniä ja varrenmyötäisiä. Erikoisen näköiset, luutamaiset itiötähkät ovat nelittäin tai niitä useampia yhdessä. Itiötähkän perä on tavallisesti yli 6 cm pitkä. Maansisäinen alkeisvarsikko on yksikotinen, lehtivihreätön sekä mukulamainen.Retkeilykasvio 1998, s. 38.Kurtto 1997, s.133–134.
Harjuliekoa saattaa toisinaan olla vaikea erottaa nummilieosta (D. × zeilleri), joka on harjulieon ja kangaskeltalieon (D. complanatum) välimuoto.
Levinneisyys Harjuliekoa tavataan Fennoskandian eteläosissa, Ranskasta ja Saksasta itään Keski-Venäjälle, Karpaateilla, Italiassa ja Kroatiassa. Lisäksi lajia tavataan Pohjois-Amerikan länsiosissa. Suomessa harjuliekoa kasvaa Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Uudellamaalla vain neljällä harjualueella. Aikaisemmin lajia on tavattu myös Kymenlaaksosta.Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2010: Harjukeltalieon levinneisyys Suomessa Viitattu 31.8.2011. Vahvimmillaan laji on Hämeenkankaan–Pohjankankaan harjuilla.
Elinympäristö Harjulieko kasvaa harjumaastossa paahteisilla kuivilla mäntyrinteillä. Se vaatii paljon valoa, ja hyötyy metsäpaloista. Laji onkin voimakkaimmillaan Suomessa puolustusvoimien ampuma-alueilla, joissa esiintyy usein tulipaloja ammuntojen seurauksena. Metsäpalojen vähentyminen lieneekin suurin syy lajin taantumiseen Suomessa ja muualla Euroopassa.
Lähteet Kurtto, Arto: Harjukeltalieko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 133–134. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2020: Harjulieon levinneisyys Suomessa. Säkylänharjun harjureitti: Harjukeltalieko
Luokka:Liekokasvit Luokka:Suomen erittäin uhanalaiset kasvit