Helsingin Saksalainen koulu (, lyh. DSH) on Helsingissä sijaitseva kansainvälinen koulu, johon kuuluu sekä peruskoulu että lukio. Sitä ylläpitää kouluyhdistys Pestalozzi,Deutsche Schule Helsinki. Kouluyhdistys Viitattu 30.12.2008. joka toimii sekä Suomen että Saksan valtioiden tuella.Deutsche Botschaft Helsinki. Maiden väliset kulttuurisuhteet . Viitattu 29.12.2008. Koulu määrittelee itsensä "kohtaamiskouluksi", jota kantavat suomalaisen ja saksalaisen kulttuurin yhteiset arvot.Deutsche Schule Helsinki. Toiminta-ajatus ja arvot Viitattu 30.12.2008. Oppilaat perehtyvät sekä saksan että suomen kieleen ja molempien maiden historiaan ja kulttuuriin. Koulun noin 700 oppilaasta 80 % on suomalaisia.

Koulun on yksityinen ja sen toimintaa tukee erillinen tukisäätiö. Rehtorina toimii Saga Sjölund.

Historia Helsingin Saksalaisella koululla on takanaan pitkä, mutta ajoittain vaikea historia, johon monet Euroopan valtapolitiikassa tapahtuneet mullistukset ovat vaikuttaneet.

Alkuvaiheet Helsingin Saksalaisen koulun ikä lasketaan vuodesta 1881. Saksankielisiä kouluja oli toiminut Helsingissä ja Vanhassa Suomessa jo vuodesta 1804 lähtien, mutta Suomen suuriruhtinaskunnan muodostamisen ja 1800-luvun puolivälin tienoilla tapahtuneen koulujärjestelmän yhtenäistämisen jälkeen useimmat niistä joutuivat taloudellisista syistä lopettamaan. Saksankielinen opetustoiminta elpyi Helsingissä, johon perustettiin vuonna 1862 saksankielinen ylempi tyttökoulu ja vuonna 1868 saksankielinen katolinen alkeiskoulu. Aloite nykyisen Saksalaisen koulun perustamiseen tuli Saksan konsulina toimineelta Ferdinand von Lamezanilta. Hänen sekä Helsingin saksalaisen seurakunnan ja varakkaiden saksalaisten yksityishenkilöiden ansiosta Helsinkiin perustettiin vuonna 1880 hyväntekeväisyysyhdistys, josta tuli vuonna 1881 toimintansa aloittaneen Saksalaisen koulun kannatusyhdistys. Koulun kummeina toimivat Stockmannin, Fazerin, Pauligin ja von Rohden perheet.Liertz, s. 151–152.Deutsche Schule Helsinki. Historia Viitattu 30.12.2008.

Alkuvuosina koulu oli hyvin pieni eikä sillä edes ollut omia tiloja, vaan se toimi yksityiskodeissa. Vähitellen kasvava koulu sai ensimmäisen oman rakennuksensa vasta vuonna 1910 osoitteesta Unioninkatu 10. Suomessa valtaa pitäneet venäläiset lakkauttivat koulun ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914, mutta se herätettiin taas henkiin itsenäisessä Suomessa vuonna 1918.Liertz, s. 152–154.

Seuraavat vuodet olivat koululle vahvan kasvun aikaa. Toiminnan laajentumisen takia koulua ylläpitämään perustettiin vuonna 1922 erillinen kouluyhdistys, jolle hyväntekeväisyysyhdistys lahjoitti tilat. Koulurakennusta laajennettiin vuonna 1924 ja aiemmin esi- ja alkeisopetukseen keskittynyttä opetustarjontaa laajennettiin. Koulun virallinen asema vahvistui, kun Suomen valtio tunnusti koulun 5. luokan päättötodistuksen samanarvoiseksi suomalaisten koulujen vastaavien todistusten kanssa. Vain ylioppilastutkinnon järjestämisestä koulu ja Suomen valtio eivät päässeet sopuun, joten koulu päätyi muovaamaan ylemmät luokkansa Saksan valtion tuella saksalaisen koulumallin mukaisiksi. Tilojen käydessä yhä ahtaammiksi koululle päätettiin rakentaa uusi talo Kampintorin laidalle, osoitteeseen Malminkatu 14.Liertz, s. 154–155.

Muutto Kampintorin laidalle pienois|Koulun uusien tilojen vihkiäiset Kampissa syyskuussa 1933. Uusi rakennus otettiin käyttöön vuonna 1933. Runar Eklundin suunnittelemaa taloa pidettiin suomalaisiin oppikouluihin verrattuna hyvin modernina. Koulurakennus oli tarkoitettu samalla suomensaksalaisten kulttuurikeskukseksi, ja se nimettiin Hindenburghausiksi Saksan presidentti Paul von Hindenburgin mukaan. Rakennushankkeen rahoittivat Suomen ja Saksan valtiot, minkä lisäksi varoja saatiin keräyksen avulla.Westerlund 2011, s. 140–141. Samana vuonna Saksassa nousi valtaan Adolf Hitler, mikä ei voinut olla vaikuttamatta myös Helsingin Saksalaiseen kouluun, joka oli tullut varsinkin ylempien luokkien takia riippuvaiseksi Saksan valtiosta. Koulun rehtori Philipp Krämer yritti vaihtelevalla menestyksellä pitää politiikan erossa omasta koulustaan. Koulun sisäiset linjakiistat jäivät kuitenkin pian konkreettisempien huolien alle, kun toinen maailmansota syttyi vuonna 1939. Talvisodan aikana Suomi karkotti monia Saksan kansalaisia. Myös jatkosodan aikana koulutoiminnan ylläpitäminen oli vaikeaa monien opettajien rintamapalveluksen ja muiden syiden takia. Huomattava edistysaskel oli kuitenkin se, että vuonna 1943 Suomen valtio vihdoin myönsi koululle oikeuden suomalaismallisten ylioppilaskokeiden järjestämiseen. Vuonna 1944, kun aiemmin Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi vaihtoi puolia ja ryhtyi taistelemaan Saksaa vastaan Lapin sodassa, Suomi keskeytti koulun toiminnan ja antoi rakennuksen Neuvostoliiton käyttöön.Liertz, s. 155–156. Rehtori Krämer pakeni eräiden muiden suomensaksalaisten tavoin Saksaan syyskuussa 1944, eikä enää koskaan palannut Suomeen.Westerlund 2011, s. 150.

Vuonna 1946 kouluyhdistys, joka nimettiin nyt uudelleen kuuluisan sveitsiläisen pedagogin Johann Heinrich Pestalozzin mukaan, sai rakennuksen takaisin, mutta oli pakotettu vuokraamaan sitä rakennukseen sillä välin asettuneille tahoille, joihin kuului muun muassa Neuvostoliiton suurlähetystön koulu. Vasta vuonna 1957 rakennus oli taas kokonaan Saksalaisen koulun käytössä. Lastentarhatoiminta oli käynnistynyt uudestaan vuonna 1946 ja koulutoiminta vuonna 1948.Liertz, s. 156–157. pienoiskuva|Oppilaita koulun pihalla vuonna 1970. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tapahtuneisiin huomattaviin kehityskulkuihin kuuluu suomenkielisten lasten osuuden kasvu vuoden 1943 noin 10 prosentista vuoden 1973 noin 70 prosenttiin. Myös koulun opetusohjelman ja loppututkinnon rakenne muuttui useampaan otteeseen koulun yrittäessä tasapainoilla Suomen ja Saksan liittotasavallan asettamien, osittain ristiriitaisten ehtojen välillä. Nykyinen malli, joka täyttää sekä Suomen että Saksan toivomukset myös koulua itseään tyydyttävällä tavalla, otettiin käyttöön vuonna 1991.Liertz, s. 157–161.

Profiili

Koulun nykyisessä opetussuunnitelmassa yhdistyvät suomalaisen peruskoulun ja saksalaisen Gymnasiumin (lukion) sisällöt ja tavoitteet. Yhdeksännen luokan jälkeen oppilaille myönnetään perusopetuksen päättötodistus. Siitä oppilaat voivat jatkaa kahdennelletoista luokalle asti, jonka päätteeksi suoritetaan saksalaismallinen Reifeprüfung-tutkinto. Se rinnastuu suomalaiseen ylioppilastutkintoon.Deutsche Schule Helsinki. Kouluesittely Viitattu 30.12.2008.

Koulu jakautuu kolmeen linjaan:

A ja C-luokille eli saksalaiselle linjalle hyväksytään vain sellaisia oppilaita, joilla on jo koulun alkaessa riittävä saksan taito. Myös ei-saksankielisistä perheistä tulevat lapset voivat saavuttaa tällaisen kielitaidon esimerkiksi saksankielisessä päiväkodissa, joita toimii Helsingissä kaksi ja esimerkiksi Keravalla yksi. B-luokille eli suomalais-saksalaiselle linjalle voivat hakea myös saksaa taitamattomat. Opetus on aluksi suomenkielistä, mutta kieli vaihtuu asteittain saksaan.

Entisiä oppilaita Volker von Bonin, saksalais-suomalainen valokuvaaja Oleg Fabergé, filatelisti ja sukukronikoitsijaOleg A. Fabergé: Muistikuvia. Gummerus, 1990. . Kyllikki Forssell, näyttelijä Mikko Fritze, Suomen Saksan-instituutin johtaja Annie Furuhjelm, toimittaja ja kirjailijaAnnie Furuhjelm kuollut, Helsingin Sanomat, 18.07.1937, nro 189, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Ilkka Kylävaara, ohjaaja ja kirjailija Regina Linnanheimo, näyttelijä Susanna Miekk-oja, pankinjohtaja Pekka Milonoff, teatteriohjaaja René Nyberg, diplomaatti Annikki Saarela, virkamies ja pankinjohtaja Max Seeck, kirjailija Mika Tommola, tv-toimittaja Teuvo Tulio, elokuvaohjaaja Elina Valtonen, kokoomuspoliitikko ja Orpon hallituksen ulkoministeri Jutta Zilliacus, toimittaja, kirjailija ja poliitikko

Lähteet

Lars Westerlund: Itsetehostuksesta nöyryyteen - suomensaksalaiset 1933-46. Kansallisarkisto, Helsinki 2011 (etenkin s. 140–164)

Viitteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla Koulun kotisivut

Luokka:Helsingin peruskoulut Luokka:Helsingin lukiot Luokka:Kamppi Luokka:Suomen saksalaiset Luokka:Yksityiset koulut Luokka:Suomen kansainväliset koulut