pienois|350px|Claude Monet, Impressio, auringonnousu, 1872. Teos antoi nimen koko taidesuuntaukselle. Impressionismi () oli taidesuuntaus, joka vaikutti 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Sen ideana oli vangita vaikutelma eli impressio tietystä hetkestä ja jättää sommittelu ja yksityiskohdat toisarvoisiksi.
Impressionismi syntyi Pariisissa Ranskassa, missä luonnon valosta ja värien vaihtelusta kiinnostuneiden nuorten taiteilijoiden ryhmä nousi taidemaailman tietoisuuteen järjestämillään yhteisnäyttelyillä 1870- ja 1880-luvulla. Suuntaus on saanut nimensä Claude Monet’n maalauksesta, jota eräs kriitikko nimitti ”impressionistin” tekemäksi. Impressionistit olivat aikansa taiteessa vallankumouksellisia, sillä he hylkäsivät perinteiset säännöt ja tekniikat. Aluksi impressionistien luonnosmaista tyyliä ei ymmärretty vaan sitä pilkattiin, mutta 1890-lukuun mennessä impressionismista oli jo tullut taiteenostajienkin suosima taidesuuntaus.
Vaikka impressionismin kausi oli lyhyt, impressionistit aiheuttivat taiteessa vallankumouksen. Impressionismi synnytti postimpressionismin ja vapautti koko länsimaisen maalaustaiteen perinteisistä tekniikoista ja suhtautumistavasta kuva-aiheisiin.
Vaikutelmien ja tunnelmien kuvailu on ominaista myös impressionismille musiikin lajina.
Historia Tausta ja esikuvat Taiteilijat alkoivat 1800-luvulla analysoida puhdasta luontoa ja maisemaa sekä keksiä ja kehittää keinoja toteuttaa maalauksessaan sen elävyyden vaikutelmaa. Maisemamaalari ei yrittänyt rakentaa mitään uutta edessään näkyvän luontomaiseman aineksista: hän ei yrittänyt luoda symboleja tai mielikuvituksensa kuvaa kankaalle, vaan hän pyrki kuvaamaan sen todellisuutta sekä oppimaan ja hyväksymään sen yhä syvemmin.Platte 1968, s. 8.
pienois|Gustave Courbet oli eräs impressionistien esikuvista. La falaise d’Étretat, 1869. Ranskalainen Eugène Delacroix oli maininnut luonnon olevan kaiken heijastus ja kirjoitti päiväkirjassaan maalaustaiteen uusista tehtävistä ja mahdollisuuksista.Platte 1968, s. 15. Englantilaiset maalarit alkoivat 1800-luvun alussa esittää ajatuksia luonnonläheisestä, luonnosta alkunsa saavasta taiteesta. Ajatus levisi pian Ranskaan, missä se herätti suurta hämmästystä nuorissa maalareissa. Ensimmäisiä välittäjiä Englannin ja Ranskan välillä oli Richard Parkes Bonington, joka oli ystävystynyt ranskalaistaiteilijoiden Théodore Géricault’n ja Eugène Delacroix’n kanssa. Englantilaismaalareista etenkin John Constablella oli merkittävä vaikutus uudenlaisen valon ja värien käsittelyn kehittymisessä. Vuoden 1824 salongin virallisessa näyttelyssä Pariisissa oli muiden ohella esillä myös Constablen töitä, joista teoksesta Heinärattaat sanottiin, että se näytti syntyneen heittämällä väriin kastettu pesusieni kankaalle. Nuoremmat ranskalaismaalarit, varsinkin Delacroix, olivat silti myötämielisiä englantilaisten maisemamaalauksille. Constable kuitenkin huomautti eräässä kirjeessään, että vaikka ranskalaiset arvostivat hänen maalaustensa elävyyttä ja tuoreutta, he tiesivät itse hyvin vähän luonnosta eivätkä olleet tutustuneet siihen ja sen vaihteleviin tunnelmiin.Platte 1968, s. 16–25.
thumb|Claude Monet, Fontainebleaun metsä, 1863–1865. Impressionisteihin vaikutti myös ranskalainen Gustave Courbet, joka piti luontoa oppiäitinään ja kehotti nuoria taiteilijoita maalaamaan näkemäänsä. Courbet herätti huomiota myös uhmaamalla taiteen virallista tahoa esittelemällä omia töitään maailmannäyttelyn 1855 virallisen taidenäyttelyn ulkopuolella.Platte 1968, s. 27–28. Impressionismi ei kuitenkaan ollut käsitteenä vielä tuolloin syntynyt, vaan maalaustaiteen uranuurtajia kutsuttiin ”realisteiksi”.Platte 1968, s. 47.
Ranskalaiset taiteilijat lähtivät ulos luontoon maalaamaan, ja 1830-luvulla Barbizoniin Fontainebleaun metsän reunalle kerääntyi kesäisin taiteilijaryhmä harrastamaan ulkoilmamaalausta, pleinairismia. Théodore Rousseau ja Charles-François Daubigny olivat ensimmäisiä ulkoilmamaalareita, jotka maalasivat maiseman alusta loppuun asti luonnossa. Daubignysta tulikin impressionistien juhlittu esikuva, sillä hänen maalauksensa olivat luonnosmaisia vaikutelmia, tosin arvostelijoiden mukaan vain ”vierekkäin olevia väriläikkiä”. Daubignyn Théophile Gautier’lta saamassaan kritiikissä myös esiintyy ensimmäisen kerran käsite ”impressio” eli vaikutelma. Jean-Baptiste Camille Corot’n tuotannossa Daubignyn väriläikkiä vastasi ”valöörien merkitys”, kuten hän itse kuvaili. Corot’n mukaan maisemaa ei rakenneta yksin viivoilla vaan paljon enemmän valööreillä.Platte 1968, s. 41–43. Ulkoilmamaalauksen yleistymistä helpottivat 1840-luvulla värien säilyttämiseen kehitetyt tinaputkilot.Welton 1993, s. 13.
Impressionistien ryhmän muodostuminen Impressionisteista Auguste Renoir, Edgar Degas ja Camille Pissarro olivat opiskelleet École des Beaux-Artsissa, missä opetuksen painopiste oli piirustuksessa.Welton 1993, s. 11. Useimmat impressionistit päätyivät 1850-luvulla ja 1860-luvun alkupuolella eri teitä Pariisin opetusateljeihin, missä he tutustuivat toisiinsa ja ystävystyivät.Welton 1993, s. 10. Impressionismin syntypaikkana voidaan pitää Batignollesin kaupunginosaa Pariisissa. Sinne monet uusia ilmaisukeinoja etsineet taiteilijat olivat asettuneet, ja iltaisin he viettivät aikaa kahviloissa taiteesta keskustellen. Renoirin, Degas’n ja Pissarron lisäksi ryhmään kuuluivat muun muassa Édouard Manet, Frédéric Bazille, Claude Monet ja Alfred Sisley.Welton 1993, s. 16–17.
Nuori Camille Pissarro tapasi taideopiskelijat Paul Cézannen ja Armand Guillauminin Académie Suissessa ja tutustui sattumalta myös Claude Monet’hen. Toverukset keskustelivat intohimoisesti maalaustaiteen uusista suuntaviivoista sekä luonnon ja luonnollisen valon tutkimisen merkityksestä taiteelle. Joukkoon liittyi myös Édouard Manet. Taiteilijaryhmä lähti kesäksi Chaillyyn Fontainebleaun metsän lähelle, jossa he samosivat joka päivä maalaustelineineen luonnon valon ja värien vaihteluja tutkimassa.Platte 1968, s. 47–48. Vuonna 1864 ateljeensa sulkeuduttua ryhmä alkoi etsiä maalauksellisia paikkoja Pariisin ympäristöstä. Monet ja Frédéric Bazille asettuivat meren rannalle Seinen suulle tutkimaan seudun hopeanhohtoista valoa.Platte 1968, s. 57–58.
pienois|Édouard Manet, Aamiainen ruohikolla, 1863. Nuoret taiteilijat alkoivat kaivata tunnustusta työlleen.Platte 1968, s. 58. Uuden tyylin edustajien ajatusten nousua oli 1800-luvun Ranskassa hidastanut Ranskan kaunotaiteiden akatemia. Se valitsi työt, jotka kelpuutettiin vuosittaisiin taidenäyttelyihin, Pariisin salonkiin. Akateemisen taiteen perinteen mukaan aiheiden tuli olla lähinnä historiallisia ja maalausjäljen huolellisesti viimeistellyn näköinen.Platte 1968, s. 44–46.
Impressionistit eivät juurikaan saaneet maalauksiaan salonkiin. Pissarron maisema hyväksyttiin ensimmäisenä vuonna 1859 ja Manet’n maalaus 1861. Seuraavina vuosina myös Monet, Auguste Renoir ja Alfred Sisley saivat maalauksiaan esille. Vain Edgar Degas joutui toistuvasti pettymään.Platte 1968, s. 59–60. Kun akatemia hylkäsi Manet’n maalauksen Aamiainen ruohikolla, joka sisälsi alastoman naisen ja kaksi miestä nurmikolla, keisari Napoleon III päätti, että hylätyt teoksetkin pitäisi näyttää yleisölle, ja niin perustettiin 1863 niin sanottu ”reputettujen salonki”. Tässä näyttelyssä oli mukana impressionisteja.Salon des Refusés Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 12.7.2014. Vuonna 1868 Pariisin salongissa esittelivät jo töitään samalla kertaa kaikki impressionismin tulevat suuruudet: Manet, Monet, Degas, Sisley, Renoir ja Pissarro.Platte 1968, s. 60.
Batignollesin ryhmä hajosi heinäkuussa 1870, kun Ranskan ja Preussin välinen sota puhkesi. Bazille kaatui sodassa, Sisleyn perheyritys meni nurin, ja vihollissotilaat olivat tuhonneet useimmat Pissarron työt.
Impressionistien ryhmänäyttelyt pienois|Claude Monet, Nainen ja päivänvarjo, 1875. Kun nuori taiteilijaryhmä ei vieläkään ollut onnistunut saavuttamaan taiteelleen tarpeeksi tunnustusta, se päätti järjestää yhteisen ryhmänäyttelyn. Ensimmäinen impressionistien ryhmänäyttely järjestettiin 15. huhtikuuta 1874 ateljeessa Pariisin Rue Daunoulla, Boulevard des Capucinesin kulmassa. Näyttely esitteli useiden nuorten taiteilijoiden maalauksia, joita oli kaikkiaan 165. Taiteilijoiden joukossa oli kuusi, joita alettiin sittemmin pitää johtavina impressionisteina. Näyttelyssä kävi paljon yleisöä, mutta kansa pilkkasi näyttelyä ja lehdistö tuomitsi impressionistien maalaukset pelkkinä värillisinä töherryksinä. Yksi eniten huomiota herättänyt maalaus oli Claude Monet’n Impressio, auringonnousu (Impression, soleil levant) vuodelta 1872. Maalaus antoi impressionistien ryhmälle nimen, sillä kymmenen päivää avajaisten jälkeen Charivarissa julkaistussa arvostelussa Louis Leroy kutsui ryhmää Monet’n maalauksen nimen pohjalta pilkallisesti ”impressionisteiksi”. Leroy oli käsittänyt sanan ”vaikutelma” merkitsevän vaikutusta, joka maalauksella pitäisi olisi katsojaan. Monet oli kuitenkin tarkoittanut nimellä sitä ”ensimmäistä vaikutelmaa” luonnosta, jota impressionistinen maalaustapa pyrki ilmaisemaan ilman selittäviä sanoja. Monet kertoi myöhemmin käyttäneensä sanaa muutaman muunkin maalauksensa nimessä, koska ei ollut keksinyt mitään parempaakaan.Platte 1968, s. 64–75.
Impressionistit järjestivät toisen ryhmänäyttelynsä vuonna 1876 taidekauppias Paul Durand-Ruelin galleriassa Rue Le Peletier’n varrella. Teoksia oli näytteillä 252. Toinen näyttely menestyi paremmin kuin edellinen, mutta virallinen kritiikki ja yleisön mielipide olivat yhä torjuvia. Kolmas ryhmänäyttely järjestettiin samassa paikassa vuonna 1877 nimellä Impressionistien näyttely (Exposition des Impressionistes). Näin taiteilijat olivat itsekin omaksuneet nimityksen, jota aiemmin oli käytetty halventavassa mielessä. Tyyli alkoi jo saada lisää kannattajia ja ihailijoita, ja puheita vallankumouksesta alkoi kuulua. Neljäs näyttely vuonna 1879 oli jo taloudellinen menestys.
Seuraavina vuosina järjestettiin uusia ryhmänäyttelyitä, mutta taiteilijoiden riitaisuudet ja näyttelyjen epäonnistumiset alkoivat murtaa joidenkin taiteilijoiden luottamusta yhteisiin esiintymisiin. Esimerkiksi Monet hylkäsi ryhmän vastalauseena sille, että näyttelyihin oli alettu ottaa mukaan taiteilijoita, jotka eivät olleet impressionisteja. Seitsemäs ryhmänäyttely vuonna 1882 oli jälleen onnistunut ja yhtenäinen, joidenkin mielestä impressionismin kaunein ryhmänäyttely. Mukana olivat jälleen myös Monet ja Renoir. Kahdeksas ja viimeinen impressionistien ryhmänäyttely avattiin vuonna 1886. Tässä näyttelyssä mukaan liittyi uusimpressionisteihin luetut Georges Seurat väriteorioineen, kuten myös Paul Signac, mikä aiheutti kiistelyjä. Samana vuonna impressionistit saivat New Yorkin -näyttelystään paljon myönteistä vastakaikua.Platte 1968, s. 92–105.
Impressionistien oli aluksi ollut vaikeaa saada töitään kaupaksi, ja moni heistä joutui elämään köyhyydessä. Heidän töitään ostivat jotkin valistuneet taiteenystävät, kuten rikas kustantaja Georges Charpentier, tavaratalomagnaatti Ernest Hoschedé sekä tohtorit Paul Gachet ja Georges de Bellio. Tärkein impressionistien tukija oli taidekauppias Paul Durand-Ruel. Hän oli impressionistien töiden ensimmäinen ja uskollisin kauppias 1870-luvun alusta asti, ja hänen ansiostaan yhdysvaltalainen yleisö tutustui impressionisteihin vuoden 1886 näyttelyssä New Yorkissa, minkä jälkeen maalaukset alkoivat käydä hyvin kaupaksi.Welton 1993, s. 42–43.
Impressionistien myöhäistuotanto pienois|Camille Pissarro, Boulevard Montmartre, 1897.