Ebola eli ebolakuume on Filoviridae-heimoon kuuluvien ebolavirusten aiheuttama verenvuotokuume, joka usein johtaa nopeasti kuolemaan. Tautia tavataan ihmisessä, mutta sitä esiintyy myös muilla nisäkkäillä, erityisesti ihmisapinoilla ja hedelmälepakoilla.
Ebolaviruksen esimuotoja on esiintynyt eläinmaailmassa jopa miljoonia vuosia. Ebolaepidemiat ovat toistaiseksi yleensä lähteneet liikkeelle tartunnoista tautiin sairastuneista eläimistä, ja sen jälkeen epidemia leviää ihmisestä ihmiseen erityisesti ruumiinnesteiden välityksellä.
Epidemia 1976 alkaen Ebolavirus tunnistettiin vuonna 1976, kun Zairessa (nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta) puhkesi ebolaepidemia. Sen jälkeen tautia on havaittu ihmisillä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Sudanissa, Gabonissa, Guineassa, Sierra Leonessa ja Senegalissa.
Vuonna 2014 puhkesi ennennäkemättömän laaja Länsi-Afrikan ebolaepidemia, ja tauti levisi myös Liberiaan ja Nigeriaan sekä yksittäistapauksina muun muassa Espanjaan, Yhdysvaltoihin ja Maliin. Sittemmin elokuusta 2018 lähtien Kongon demokraattisen tasavallan ebolaepidemia on levinnyt maan koillisosissa.
Leviäminen 2026 alkaen Toukokuussa 2026 Afrikan kansanterveysviranomainen vahvisti uuden ebolaepidemian alkaneen Kongon koillisosassa Iturin maakunnassa. Sittemmin WHO raportoi, että epidemia oli alkanut tosiasiassa jo huomattavasti aiemmin, helmikuussa 2026. Kyseessä on seitsemästoista ebolaepidemia taudin ilmaannuttua maassa vuonna 1976. Toukokuun 15. päivään mennessä Kongossa oli rekisteröity yhteensä 246 epäiltyä tartuntaa ja 65 kuolemantapausta uudessa epidemiassa. Myös Maailman terveysjärjestö WHO julisti 17. toukokuuta kansainvälisen terveyshätätilan Kongon demokraattisessa tasavallassa levinneen ebolaviruksen vuoksi. Virusta vastaan ei tässä vaiheessa ollut rokotetta. Epidemia ei WHO:n mukaan tuolloin täyttänyt pandemian kriteerejä, mutta se varoitti, että kyseessä voi olla paljon suurempi epidemia kuin mitä tällä hetkellä havaitaan ja raportoidaan, ja että paikallisen ja alueellisen leviämisen riski on merkittävä. Samaan aikaan AFP-uutistoimisto kertoi, että laboratorio on vahvistanut ebolatapauksen myös M23-kapinallisten hallitsemassa Goman kaupungissa maan itäosassa. Elokuun puoliväliin 2026 mennessä epidemiassa oli kuollut jo ainakin 2325 sairastunutta Kongon demokraattisessa tasavallassa. Samalla vuoden 2026 epidemia oli noussut maan historian tappavimmaksi ebolaepidemiaksi.
Toukokuun lopulla uutisoitiin, että Oxfordin yliopiston tutkijat kehittävät uutta rokotetta, joka voisi olla valmis kliinisiin kokeisiin kahden tai kolmen kuukauden kuluessa. Heinäkuussa 2026 uusi ebolarokote sai luvan 1. vaiheen kliinisiin testeihin.
Ebolaviruslajit
Ebolakuumeen aiheuttavat Filoviridae-heimon filo- eli nauhaviruksiin kuuluvaan ebolavirussukuun kuuluvat viruslajit. Eri ebolalajit eroavat merkittävästi toisistaan aiheuttamiensa kuolemantapausten määrän suhteen, joka on eri epidemioissa vaihdellut suuresti, mutta tyypillisimmillään kuolleisuus on ollut tautimuodossa Sudan-ebolavirus (SUDV) noin 40–60 prosenttia ja tautimuodossa Zaire-ebolavirus (EBOV) 60–90 prosenttia. Tautimuotoon Ivory coast -ebola (TAFV), toiselta nimeltään Taï Forest Ebola, on sairastunut yksi ihminen, joka parantui. Tautimuotoon Reston-ebolavirus (RESTV) ei ole sairastunut ihmisiä, mutta sen vasta-aineita on löytynyt ihmisiltä.
Uusin ebolaviruslaji on Bundibugyo-ebolavirus (BDBV), joka tunnistettiin Ugandassa 2007. Sen aiheuttamien epidemioiden kuolleisuus on ollut 34–54 prosenttia. Se on aiheuttanut epidemiat Ugandassa 2007–2008 ja Kongossa 2012, sekä Kongossa 2026.
Filoviridae-heimoon kuuluvat virussuvut Ebola, Marburg ja Cuev. Ebola- ja Marburg-virukset ovat eriytyneet yhteisestä kantamuodosta useita vuosituhansia sitten. Ebolaviruksen evoluutiovauhti on noin sata kertaa hitaampi kuin esimerkiksi influenssaviruksilla ja muistuttaa muiden RNA-virusten evoluutiovauhtia. Arvioidaan, että muunnosten Zaire-ebolavirus ja Ivory coast -ebolavirus (TAFV) esimuoto ja muunnosten Sudan-ebolavirus ja Reston-ebolavirus (RESTV) esimuodot eriytyivät 1 000–2 100 vuotta sitten. Kaikkien muunnosten arvioidaan eriytyneen toisistaan viimeistään 700 vuotta sitten. Endogeenisiä viruksia tutkittaessa on löydetty viitteitä ebolan kaltaisesta virusaineksesta myös eräiden nisäkkäiden perimässä, mikä viittaa siihen, että ebolaviruksen kantamuoto olisi jopa miljoonia vuosia vanha. Filovirusten perimäainesta on löytynyt etenkin lepakoiden, muiden hyönteissyöjien ja rottien perimästä. Juuri näitä eläimiä epäilläänkin ebolaviruksen oireettomiksi kantajiksi.
Viruksen rakenne Ebolavirus on nauhamainen, noin yhden mikrometrin pituinen ja 50–70 nanometrin paksuinen. Sillä on yksijuosteinen RNA, joka koodaa seitsemää eri geeniä. Näistä seitsemästä geenistä GP (glykoproteiini) koodaa muista poiketen kolmea eri proteiinia.
Glykoproteiini aiheuttaa ainoana viruksen pinnalla olevana proteiinina ebolavirusten väliset erot patogeenisuudessa. Glykoproteiinin muodostaa GP1 ja GP2. Glykoproteiini on olennainen osa viruksen vuorovaikutusta isäntäsolun kanssa. Vuorovaikutukseen, sekä viruksen kykyyn välttää immuunipuolustuksen tunnistus vaikuttaa olennaisesti glykoproteiinin eri glykosylaatiot. Glykosylaatioita on runsaasti esimerkiksi glykoproteiinin MLD-rakenteessa (mucin-like domain).
Leviäminen pienoiskuva|Kaksi hoitajaa seisoo ebolaviruksen aiheuttamaan verenvuotokuumeeseen sairastuneen potilaan vieressä vuonna 1976. Potilas kuoli. Kuva Ngalieman sairaalasta Kinshasasta, silloisen Zairen pääkaupungista. Ebolaepidemioiden alkuperänä pidetään tautiin kuolleiden eläinten ruhoja ja kanssakäymistä sairastuneiden eläinten kanssa. Ebolan on todettu tarttuneen ihmiseen muun muassa sairaista tai kuolleista simpansseista, gorilloista ja hedelmälepakoista. On havaittu, että ihmisten keskuudessa leviävää ebolaepidemiaa edeltää eläinten keskuudessa etenevä epidemia, joka aiheuttaa romahduksen eläinkannassa.
Ihmispopulaatioon levittyään EBOV, SUDV ja BDBV leviävät ihmisestä toiseen ruumiinnesteiden ja niihin tahriutuneiden pintojen välityksellä. Virusta on löytynyt spermasta jopa kaksi kuukautta oireiden häviämisen jälkeen, ja siksi tauti leviää myös sukupuolisessa kanssakäymisessä. Epidemioita ovat vauhdittaneet afrikkalaiset hautajaisrituaalit, joissa ruumista kosketellaan. Tauti tarttuu myös kuolleesta ruumiista. Sairastuneista osa vuotaa verta, ja tauti leviää veren kautta. Tautia on levittänyt afrikkalaisissa sairaaloissa injektioneulojen ja -ruiskujen uudelleenkäyttö.
Virusviljelynäytteet ovat hengenvaarallisia, ja ebola onkin tarttunut myös laboratorio-onnettomuuksissa.
Oireet Ebolan itämisaika on noin 2–21 päivää. Oireet alkavat yleensä äkillisellä korkealla kuumeella, voimattomuudella, mahakivulla, kurkkukivulla, päänsäryllä ja lihassäryllä. Taudin edetessä oireisiin liittyvät oksentelu, ripuli, erilaiset ihottumat, nivelsärky ja sisäelinten vauriot. Taudin loppuvaiheissa voimistuu sisäinen ja ulkoinen verenvuoto, joka usein juuri aiheuttaa kuoleman. Taudin puhkeamisesta kuolemaan tai tervehtymiseen kuluu tyypillisesti 6–10 päivää.
Loppuvaiheessa potilas saattaa saada voimakkaita epileptisiä grand mal -kouristuskohtauksia. Tällöin ravistuksen seurauksena uhri saattaa levittää tautia ympärillä oleviin eläviin olentoihin.
Hoito ZMapp-lääke on reesusmakakikokeissa tehonnut kaikkiin kokeessa olleisiin 18 apinaan. Lääke on sama, jota annettiin kahdelle amerikkalaiselle avustustyöntekijälle, jotka sitten toipuivat. Kahteen muuhun se ei tehonnut.
Elokuussa 2019 julkaistujen tietojen mukaan Kongossa tehdyissä lääkekokeissa kuolleisuus väheni 6–11 prosenttiin. Hoidossa käytettävät vaihtoehtoiset vasta-aineet Regn-EB3 ja mAb-114 annetaan sairastuneelle tiputuksessa. Näiden lääkkeiden tultua käyttöön aiemmista lääkkeitä (Zmapp ja Remdesvir) voidaan Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan luopua.Pekka Hakala, Uudet lääkkeet voivat mullistaa ebolan hoidon. Helsingin Sanomat 13.8.2019 s. 23
Ehkäisy
Rokotteet Alun perin Kanadan kansallisen mikrobiologialaboratorion muun muassa Yhdysvaltain kansallisen hallinnon rahoituksella kehittämä rVSVΔG-ZEBOV-GP-rokote ebolaviruksen Zaire-kantaa vastaan on hyväksytty Euroopan unionissa marraskuussa 2019 ja Yhdysvalloissa joulukuussa 2019. Sitä markkinoi Merck-yhtiö tuotenimellä Ervebo.https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/ervebo#authorisation-details-section
Kaksiosainen yhdistelmärokote Zabdeno + Mvabea hyväksyttiin Euroopan unionissa heinäkuussa 2020https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/zabdeno https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/mvabea . Ensin annetaan ruiskeena annos Ad26.ZEBOV-GP (tuotenimi Zabdeno), ja kahdeksan viikon kuluttua annos MVA-BN-Filo (tuotenimi Mvabea).
Heinäkuussa 2026 uusi Britanniassa Bundibugyo-muunnosta vastaan kehitetty ebolarokote ChAdOx1 BDBV sai luvan 1. vaiheen kliinisiin testeihin. Ensimmäiset koehenkilöt saivat rokotetta jo heinäkuussa 2026. Intialainen lääketehdas Serum Institute of India on valmistanut rokotetta varalta jo noin 620 000 annosta. Pyrkimyksenä on varmistaa rokotteen turvallisuus ja immunivaste ennen toista kliinistä testivaihetta Ugandassa syksyllä 2026. ChAdOx1 BDBV -rokotteen ohella kehitteillä on kaksi muutakin Bundibugyo-ebolaa vastaan tarkoitettua rokotetta.
Taudin alkuperä Ebola on saanut nimensä löytöpaikkansa, keskisessä Afrikassa sijaitsevan Ebolajoen mukaan. Ebolan varsinaista syntyhistoriaa ei ole kuitenkaan vielä tunnistettu. Monista arvauksista muun muassa Kitumin luolaa Kenian ja Ugandan rajalla on epäilty sekä ebolan että sen sukulaisen Marburg-viruksen alkulähteeksi. Viittauksia on levittänyt etenkin Richard Prestonin jännityskirja Tappajavirus (1994). Kiinnostusta tautia kohtaan lisää taudin dramaattisuuden lisäksi se, että filovirukset eivät todennäköisesti ole ihmisen eikä myöskään apinoiden viruksia. Niiden luonnollista isäntää ei ole löytynyt. Epäilyksen alla ovat hedelmälepakot ja jyrsijät. On jopa pohdittu, onko luonnollinen isäntä eläinkunnan vai kasvikunnan puolella.
Esiintyminen Ensimmäisten ebolatapausten on jälkikäteen havaittu ilmenneen 1972 Kongossa. Tapaukset tulkittiin keltakuumeeksi.
Ebolavirus löytyi, kun Mabalo Lokela tuotiin 5. syyskuuta 1976 verenvuotokuumeessa Yambukun lähetyssairaalaan. Pian tautiin sairastui Lokelan lähipiiriä ja sitten sairaalan henkilökuntaa, joka ei aluksi osannut suojautua potilaan vereltä. Tautia tarttui myös sairaalan muihin potilaisiin. Tautia epäiltiin aluksi malariaksi, ja potilaille annettiin kiniiniä. Samaan aikaan levisi Sudanissa puuvillatehtaan työntekijöiden keskuudesta ebolaepidemia, jossa sairastui 284 ja kuolleisuus oli 53 prosenttia. Vaikka epidemiat sattuivat samaan aikaan, niiden aiheuttajina olivat selvästi eri viruskannat.
Ebolaa on esiintynyt ihmisissä Kongossa vuosina 1976, 1995, 2003, 2008–2009 ja 2012 Gabonissa 1994, 1995 ja 1996, Ugandassa 2000, 2007–2008, 2011 ja 2012, Sudanissa 2004, Angolassa 2005 sekä Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa 2014. Uusi virusmuunnos, Ivory coast -ebolavirus (TAFV), tunnistettiin yhdestä sairastuneesta Norsunluurannikolla vuonna 1994. Vuonna 2003 kuoli Etoumbissa Kongon tasavallassa 120 ihmistä. Vuoden 2012 Kongon ebola-aaltoon mennessä ebolavirukseen varmistetuista 2 387 sairastuneesta on kuollut 1 590, joten kuolleisuus on noin 66,6 prosenttia sairastuneista.