Beninin tasavalta eli Benin (vuoteen 1975 Dahomey) on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Togo, pohjoisessa Burkina Faso ja Niger, sekä idässä Nigeria. Etelässä Benin rajoittuu Guineanlahteen. Beninin virallinen pääkaupunki on Porto-Novo, mutta hallitus kokoontuu Cotonoussa.
Beninistä laivattiin lukemattomia orjia Amerikkaan 1700- ja 1800-luvulla. Sen jälkeen kun maa itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960, siellä tehtiin lukuisia vallankaappauksia. Vuosina 1975–1989 se oli marxilainen valtio, Beninin kansantasavalta. Asukkaita on 42 etnisestä ryhmästä. Asutus keskittyy maan eteläosaan. Maatalouden tulot tulevat pääasiassa puuvillasta.__SISÄLLYSLUETTELO__ Historia
Ennen siirtomaavaltaa Nykyisen Beninin alueella on ollut ihmisasutusta kivikaudelta lähtien. Pohjoisen kanta-asukkaita ovat gurmat, jotka idästä tulleet barbat työnsivät kohti koillista. Etelän kansoja ovat fonit ja heille sukua olevat adžat. 1400–1800-luvuilla maan koillisosa kuului Bariban valtakuntaan. Portugalilaiset saapuivat maan rannikolle 1400-luvulla. Orjarannikkona tunnetusta alueesta tuli 1500-luvulla yksi Afrikan suurimmista orjakaupan keskuksista. Ranskalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset rakensivat sinne linnoituksia ja kauppapaikkoja. Rannikkoalueen valtioita olivat Ouidah, Allada ja Adjatché. Niiden asukkaat harjoittivat metsästystä, kalastusta ja käsityöammatteja. Fonit perustivat viimeistään 1600-luvulla merkittävän Dahomeyn valtion. Sen asukkaiden pääelinkeinoja olivat kuokkaviljely ja rannikolla kalastus. Käsityöammatit olivat pitkälle kehittyneitä. Dahomeyn yhteiskuntajärjestelmä perustui perinteiseen patriarkalismiin, feodalismiin ja orjuuteen.
Orjakauppa vahingoitti suuresti alueen yhteisöjä. 1700-luvun alussa Ouidahin kautta vietiin vuosittain 16 000 – 20 000 orjaa. Orjakauppaa jatkettiin 1800-luvun loppupuolelle saakka sen virallisesta kiellosta huolimatta. Orjakauppiaiden toiminta synnytti alueen kansojen välille sotia, joiden seurauksena kokonaiset seudut autioituivat. Britannia ja Ranska pyrkivät hyötymään paikallisten valtioiden heikentymisestä. 1880-luvun loppuun mennessä rannikkoseudusta tuli Ranskan protektoraatti. Vuosina 1886–1894 aluetta kutsuttiin Beninin siirtomaaksi.
Siirtomaavallan aika (1894)
Porto-Novosta muodostui 1890-luvulla Ranskan siirtomaavallan tukikohta. Sieltä käsin ranskalaisten onnistui vallata Dahomeyn pääkaupunki Abomey marraskuussa 1892. Kuningas Béhanzin antautui kuitenkin vasta tammikuun 1894 lopulla, jota ennen ranskalaiset olivat nimittäneet uuden hallitsijan, kuningas Agoli-Agbon, jonka sallittiin hallita vuoteen 1900 asti.
Vuonna 1894 Dahomeysta ja sen eteläpuolisesta alueesta tuli Ranskan siirtomaa, Ranskan Dahomey. Vuonna 1897 ranskalaiset valloittivat Bariban pääkaupungin Nikkin. Seuraavana vuonna Bariba jaettiin Ranskan Dahomeyn ja brittiläisen Nigerin rannikon protektoraatin kesken. Ranskan ja Britannian välisen rajan määrittelemisen jälkeen Dahomey liitettiin vuonna 1904 Ranskan Länsi-Afrikkaan. Siirtomaaisännät pakottivat paikallisen väestön maksamaan veroja, suorittamaan pakkotöitä ja rakentamaan rauta- ja maanteitä. Maatalous keskittyi öljypalmun viljelyyn.
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset raskaat verot ja sotilaiden pakko-otot synnyttivät vuosina 1916–1917 kapinoita eri puolilla maata. Euroopassa opiskelleet dahomeylaiset perustivat vuonna 1910 ranskalaisen Ihmisoikeusliigan osaston, joka vuonna 1923 järjesti Porto-Novossa siirtomaavallan vastaisen mielenosoituksen. Maan eteläosan vallanneet levottomuudet tukahdutettiin ankarasti. 1920–1930-luvuilla perustettiin ensimmäiset sanomalehdet, joista merkittävin oli Cotonoussa ilmestynyt antikolonialistinen Voix du Dahomey (”Dahomeyn ääni”).
Dahomeyn teollisuus, liikenne ja rakennustoiminta alkoivat kehittyä toisen maailmansodan jälkeen. Maahan muodostui kansallinen sivistyneistö, porvaristo ja työväenluokka. Vapautusliikkeen nousu pakotti ranskalaiset myönnytyksiin. Vuonna 1946 Dahomeysta tuli Ranskan unioniin kuulunut merentakainen territorio. Ranskan kuvernöörin yhteyteen perustettiin neuvoa antava elin. Ensimmäiset poliittiset puolueet syntyivät alueellisten, kansallisuus- ja uskontorajojen mukaan. Sodan jälkeen perustetut ammattiliitot järjestivät vuonna 1952 yleislakon, jonka tuloksena pakkotyöjärjestelmä lakkautettiin ja hyväksyttiin työlainsäädäntö. Vuonna 1957 muodostettiin Dahomeyn ensimmäinen hallitusneuvosto, jonka johtajaksi tuli edistyspuolueen Sourou Migan Apithy. Vuonna 1958 järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen Dahomeysta muodostettiin Ranskan yhteisöön kuulunut autonominen tasavalta. Perustuslaki hyväksyttiin helmikuussa 1959.
Itsenäisyyden aika (1960)
Dahomeyn tasavalta julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 1. elokuuta 1960. Samalla se erosi Ranskan yhteisöstä. Uusi perustuslaki hyväksyttiin marraskuussa. Joulukuussa järjestetyissä vaaleissa maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Hubert Maga. Kansalliskokouksen voitti Magan johtama Dahomeyn yhtenäisyyspuolue, joka seuraavana vuonna julistettiin maan ainoaksi puolueeksi. Huhtikuussa 1961 Magan hallitus solmi Ranskan kanssa yhteistyösopimuksen, joka antoi entisille siirtomaaisännille huomattavan roolin Dahomeyn taloudessa ja poliittisessa elämässä. Maan taloudellinen tilanne heikkeni, riippumattomat ammattiliitot kiellettiin, poliittiset ja heimoristiriidat syvenivät.
Lokakuussa 1963 järjestetty yleislakko johti hallituksen eroon. Ammattiliittojen tuella valta siirtyi eversti Christophe Soglon johtaman armeijan esikunnan käsiin, joka hajotti kansalliskokouksen ja kielsi yhtenäisyyspuolueen toiminnan. Tammikuussa 1964 hyväksyttiin uusi monipuoluejärjestelmän sallinut perustuslaki. Samaan aikaan järjestetyissä vaaleissa presidentiksi valittiin Sourou-Migan Apithy ja varapresidentiksi (pääministeriksi) Justin Ahomadegbé, jotka molemmat edustivat vasta perustettua Dahomeyn demokraattista puoluetta. Uusi hallitus jatkoi yhteistyötä Ranskan kanssa. Sen toimintaa vaikeutti kahden johtajan välinen kilpailu.
Vuonna 1965 ammattiliittojen ja opiskelijoiden tukema armeija syrjäytti Apithyn ja Ahomadegbén ja siirsi vallan upseerien muodostamalle väliaikaiselle hallitukselle. Uusi presidenttivaltainen perustuslaki hyväksyttiin maaliskuussa 1968. Sotilaat kielsivät syrjäytettyjen poliittisten johtajien toiminnan ja asettivat ehdokkaakseen Émile Zinsoun, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Zinsoun hallitus tukahdutti opposition toiminnan ja jatkoi yhteistyötä länsimaiden kanssa.
Joulukuussa 1969 tapahtui jälleen uusi sotilasvallankaappaus. Sotilaat kutsuivat Magan, Apithyn ja Ahomadegbén takaisin maahan jatkamaan poliittista toimintaansa. Vuoden 1970 vaalien jälkeen perustettiin Magan, Apithyn ja Ahomadegbén muodostama presidenttineuvosto, triumviraatti jonka johtotehtäviä oli tarkoitus vaihtaa kahden vuoden välein. Virkamiesten ja porvariston tukema hallitus osoittautui kykenemättömäksi ratkaisemaan maan taloudellisia, alueellisia ja etnisiä ongelmia. thumb|left|Beninin kartta. Armeijan varaesikuntapäällikkö Mathieu Kérékoun johtamat upseerit kaappasivat vallan lokakuussa 1972. Sotilashallitus ilmoitti tavoitteekseen maan poliittisen ja taloudellisen riippumattomuuden lujittamisen. Ulkomaisen pääoman määräysvallasta pyrittiin vapautumaan lisäämällä valtion taloudellista ohjausta. Hallituksen yhteyteen vuonna 1972 perustetun sotilasneuvoston korvasi seuraavana vuonna armeijan, poliisin ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostunut kansallinen vallankumousneuvosto, joka marraskuussa 1974 julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen. Marraskuussa 1975 perustettiin Beninin kansan vallankumouspuolue, jonka keskuskomitean puheenjohtajaksi valittiin Kérékou. Samalla päätettiin maan nimen muuttamisesta Beninin kansantasavallaksi (muinainen Beninin kuningaskunta sijaitsi nykyisen Nigerian alueella).
Beninin kansantasavalta (1977)
Vuonna 1977 hyväksytty Beninin kansantasavallan perustuslaki vahvisti maan sosialistisen suuntauksen. Marraskuussa 1979 pidettiin uuden lainsäädäntöelimen, kansallisen vallankumouskokouksen ensimmäiset vaalit. Helmikuussa 1980 kokous valitsi Kérékoun Beninin presidentiksi. Taloutta pyrittiin kehittämään valtionyhtiöitä ja osuuskuntia perustamalla, mutta samalla jatkettiin yhteistyötä myös ulkomaisten yritysten kanssa. Ranskan ja muiden länsimaiden ohella laajennettiin suhteita Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin.
Vuonna 1989 Kérékou äänestettiin kolmannelle presidenttikaudelleen. Marxismi-leninismistä valtion virallisena ideologiana luovuttiin. Maassa oli useita hallituksen vastaisia lakkoja ja mielenosoituksia.
Beninin tasavalta (1991) 1990-luvun alussa Kérékou taipui koti- ja ulkomaiseen paineeseen laillistaen monipuoluejärjestelmän ja järjestäen vapaat vaalit 1991. Vaaleissa Kérékoun seuraajaksi nousi pääministeri Nicéphore Soglo. Vuoden 1996 presidentinvaaleissa Kérékou nousi kuitenkin jälleen valtaan ja uusi kautensa vuoden 2001 vaaleissa, joita häviäjät syyttivät vilpillisiksi.
Maaliskuussa 2006 Yayi Boni voitti presidentinvaalit. Huhtikuussa 2007 hänen puolueensa voitti enemmistön parlamentissa.
Vuoden 2008 paikallisvaalit olivat sekasortoiset, vaaleja jouduttiin lykkäämään ja keskusvaalilautakunnan jäseniä joutui syytteeseen kymmenientuhansien vaalilippujen varastamisesta. Hallitus lupasi luoda tietokoneelle talletetun pysyvän äänestäjäluettelon tulevia vaaleja varten.
Vuoden 2016 jälkeen presidentti on käyttänyt oikeuslaitosta kilpailevien puolueiden tukahduttamiseen, ja vuoden 2019 jälkeen poliisi on tappanut ihmisiä poliittisissa mielenosoituksissa ja pidättänyt aktivisteja. Kansalaisvapauksia kuten sananvapautta on rajoitettu. Beninin tunnetuimmat poliittiset vangit ovat 20 vuoden tuomion saanut entinen ministeri Reckya Madougou ja kymmenen vuoden tuomion saanut lakitieteen tohtori Joël Aïvo.
Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa oli vain kaksi puoluetta, koska muut "eivät pystyneet toimittamaan kaikkia vaadittavia asiakirjoja vaalikomissiolle ajoissa".Länsiafrikkalaisessa Beninissä käydään vaalit jännittyneissä tunnelmissa, Yle, 2019
Pascal Tigrin johtamat sotilaat tekivät 7. joulukuuta 2025 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen.
Politiikka
Benin on tasavalta, jossa presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa. Pääministeriä ei ole. Presidentti valitaan viideksi vuodeksi yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla. Yksikamarisessa parlamentissa on 109 kansanedustajaa, jotka valitaan viiden vuoden kaudelle yleisillä vaaleilla. Äänioikeuden ikäraja on 18 vuotta. Ennen vuotta 2019 parlamentissa oli 83 paikkaa ja vaalit pidettiin neljän vuoden välein.
Beninin presidenttinä on toiminut vuodesta 2026 Romuald Wadagni.
Vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen suurimmat puolueet olivat Force Cauris pour un Bénin émergent eli FCBE (33 paikkaa), L'Union fait la Nation eli UN (13 paikkaa) ja Parti du renouveau démocratique PRD (10 paikkaa).Proclamation des resultats des elections legislatives du 26 avril 2015 Viimeisimpien, vuonna 2023 pidettyjen vaalien jälkeen parlamentissa on edustettuna kolme puoluetta. Edistyksellinen uudistusliitto (Union progressiste le renouveau, UPR) ja Tasavaltalainen blokki (Bloc républicain, BR) ovat uskollisia presidentille, ja niillä on yhdessä selkeä enemmistö. Demokraatit (Les Démocrates) edustavat oppositiota.
Beniniä pidettiin vuoteen 2019 asti Afrikan vakaana demokratiana, vaikka korruptio rehottaakin maassa. Monipuolejärjestelmä oli voimassa maassa vuosina 1990–2019.
Vapauksien kehitys