Mestarien liiga () on Euroopan jalkapalloliitto Uefan järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Mestarien liiga on Euroopan arvostetuin jalkapalloseurojen kilpailu, joka perustettiin vuonna 1992 korvaamaan entisen Euroopan cupin. Turnaus kestää syyskuusta toukokuuhun.
Kilpailussa joukkueet pelaavat 36 joukkueen ligavaiheen, jossa kaikki joukkueet pelaavat kahdeksaa muuta joukkuetta vastaan. Joukkueet pelaavat neljä kotiottelua ja neljä vierasottelua. Liigavaiheen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät suoraan 16 parhaan pudotuspelivaiheeseen, kun taas sijoille 9–24 sijoittuneet pelaavat pudotuspelipaikasta kaksiosaisen otteluparin.
Pudotuspeleissä 16 jäljellä olevaa joukkuetta kilpailee, kunnes voittaja kruunataan finaalissa. Kilpailuun osallistuminen määräytyy edellisen kauden liigasijoituksen perusteella, ja karsintakierrokset järjestetään ennen liigan alkua niille joukkueille, jotka eivät ole saaneet suoraa paikkaa.
Kilpailussa on osallistunut yhteensä 154 eri seuraa. Real Madrid on menestynein joukkue 15 voitollaan. Kilpailun kaikkien aikojen paras maalintekijä on portugalilainen Cristiano Ronaldo.
Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin. Liigan televisioinnista Suomessa vastasi Yle vuosina 1992–2018, jonka jälkeen oikeudet siirtyivät MTV Oy:lle. Nelonen jakoi lähetysoikeudet Ylen kanssa vuosina 1999-2007.
Sarjajärjestelmä Karsinnat Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain Uefan maapisterankingin mukaan seuraavasti:
Sarjat sijoilla 1–4 (Espanjan Primera División, Englannin Valioliiga, Italian Serie A ja Saksan Bundesliiga) saavat neljä paikkaa. Sarjat sijoilla 5–6 saavat kolme paikkaa. Sarjat sijoilla 7–15 saavat kaksi paikkaa. Sarjat sijalla 16 ja siitä alaspäin saavat yhden paikan.
Liigan sijoitus UEFAn vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.
Kaikkien UEFAan kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.
Mestarien liiga pienoiskuva|Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua. Kaudesta 2024/2025 alkaen kilpailumuodoksi tulee niin sanottu sveitsiläiseen systeemiin löyhästi perustuva turnausjärjestelmä. Joukkueiden pistemäärät eivät kuitenkaan vaikuta paritukseen kuten todellisessa sveitsiläisessä turnauksessa. Joukkueita on neljä enemmän kuin aikaisemmilla kausilla, ja kaikki 36 joukkuetta pelaavat yhdessä suuressa alkusarjalohkossa eli liigassa. Jokainen joukkue pelaa 8 ottelua eri vastustajia vastaan – 4 kotonaan, 4 vieraissa. Ennen arvontaa joukueet jaetaan neljään 9 joukkueen arvontalohkoihin. Jokainen joukkue saa vastustajakseen kaksi joukkuetta kustakin neljästä arvontalohkosta. Paikat arvontalohkoissa määräytyvät ennalta määriteltyjen rankingien mukaan, ja tarkoitus on, että jokainen joukkue pelaa yhtä monta peliä kaikentasoisia vastustajia vastaan. Peliparit arvotaan tietokoneen avulla, koska muuten parien arpominen ei olisi mahdollista. Alkusarjan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa suoraan pudotuspeleihin, ja seuraavat kahdeksan paikkaa ratkaistaan sijoille 9–24 päätyneiden joukkueiden välisellä karsintakierroksella. Kun 16 parasta joukkuetta on selvillä, kilpailu pelataan loppuun samanlaisena cup-turnauksena kuin aikaisemmillakin kausilla.
Mestarien liiga ennen kautta 2024/2025
Sarjassa pelasi ennen yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaettiin kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelattiin kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Jokainen joukkue pelasi kaksi kertaa toisiaan vastaan. Toisen ottelun kotikentällä ja toisen ottelun vieraskentällä. Kaksi parasta joukkuetta jatkoivat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsivät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putosivat pois.
16 joukkueen pudotuspelivaiheeseen päässeet joukkueet jaettiin pareihin arpomalla, jonka jälkeen pudotuspelit pelattiin finaaliin saakka cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu ja vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Kauden 2020-21 jälkeen päätettiin, että vierasmaalisääntöä ei enää käytetä, vaan maalieron ollessa tasan, ottelu jatkuu jatkoajalle, ja mahdollisesti rangaistuspotkukilpailuun.
Historia
Mestarien liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.
Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat arvostelleet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.
Alkusysäys 1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.
Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan maailman mestareita. Tämä oli viimeinen kiihoke L’Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanot’lle, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.
Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanot’n haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.
1955–1960 – Real Madridin hallintaa Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.
Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow’n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.
1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.
Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.
Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voittamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.
1967–1968 – Kaksi brittimestaria Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions (”Lissabonin leijonat”), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow’n Celtic Parkilta.
Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.
1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.
Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.
1974–1976 – Bayern Münchenin kausi Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.
1977–1984 – Englantilaisten komennossa