Unto Ilmari Parvilahti (vuoteen 1944 Boman; 28. syyskuuta 1907 Maaria – 27. lokakuuta 1970 Málaga, Espanja) oli suomalainen valokuvaaja ja liikemies, joka toimi vuosina 1941–1944 vapaaehtoisen suomalaisen SS-pataljoonan yhteystoimiston päällikkönä Berliinissä. Jouduttuaan luovutetuksi Neuvostoliittoon niin sanottujen Leinon vankien joukossa vuonna 1945 hän vietti siellä useita vuosia vankileireillä. Suomeen palattuaan hän kirjoitti muistelmakirjan Berijan tarhat (1957), jossa hän kuvaa Neuvostoliiton vankileirioloja omien kokemustensa pohjalta.

Varsinkin Parvilahden sota-aikaisesta toiminnasta on ollut liikkeellä paljon ristiriitaisia tietoja. Hän oli kansallissosialismin innokas kannattaja ja monissa kuvauksissa hänen on väitetty työskennelleen sopimattomalla tavalla saksalaisten hyväksi. Parvilahti itse kiisti muistelmateoksissaan häneen kohdistetut syytökset ja väitti olleensa perättömien ilmiantojen uhri.

Elämä Nuoruus Unto Bomanin vanhemmat olivat muurari August Boman ja Augusta Elina Träskman (ent. Rangell). Hän oli nuorin neljästä lapsesta. Isä oli tiettävästi entinen punakaartilainen, jota pidettiin 1920-luvulla kommunistina. Boman lähti kotoa pian kansakoulun suoritettuaan ja muutti vuonna 1924 Turusta Helsinkiin, jossa hän oli aluksi sekalaisissa tilapäistöissä, mutta suuntautui vähitellen valokuva-alalle. Oma valokuvausliike Tampereella meni vuonna 1926 konkurssiin ja perheen säästöt hävisivät. Boman suoritti asevelvollisuuden Suomen sotasataman hankintatoimistossa ja kotiutui ylimatruusina.Vettenniemi 2004, s. 352–354. Hän tiettävästi osallistui Mäntsälän kapinaan vuonna 1932.Swanström 2018, s. 55.

Boman työskenteli Suomen ilmavoimien valokuvaajana Sortavalassa vuosina 1933–1934, mutta hän erosi vuoden kuluttua omasta pyynnöstään ilmeisesti epäiltynä sotilasvakoilusta. Etsivän Keskuspoliisin (EK) epäilyt perustuivat kuitenkin hatariin aihetodisteisiin, eikä niiden tueksi ole myöhemminkään löytynyt kunnollista näyttöä. EK (sittemmin Valpo) tarkkaili Bomania tiiviisti 1930-luvun alkupuolelta alkaen ja epäili häntä alkuun punaiseksi hänen isänsä taustan vuoksi. Todellisuudessa Boman oli jo tuolloin mukana ”kalstalaisten” kansallissosialististen järjestöjen toiminnassa. Itse hän väitti eronneensa ilmavoimista, koska kommunistin poikana hänelle ei haluttu antaa ylennystä sotilasvirkailijaksi. Hän siirtyi ilmavalokuvaajaksi Veljekset Karhumäki -yrityksen palvelukseen, josta hän puolestaan joutui lähtemään syksyllä 1936, EK:n tiedottajan mukaan kavalluksen ja muiden epämääräisten puuhiensa vuoksi.Vettenniemi 2004, s. 352–356, 360.

Boman ei saanut hakemaansa työtä Maanmittaushallituksen valokuvausosastolta ja työskenteli 1930-luvun lopulla Instrumentariumin kauppaedustajana sekä optikkoliike Prisman kirjanpitäjänä. Talvisodassa hän palveli Lentolaivue 36:ssa ja välirauhan aikana hän toimi Valpon urkkijana äärivasemmiston suuntaan. Optikkoliike Prisman omistaja Gunnar Sundman kertoi myöhemmin liittyneensä Bomanin kanssa päämajan valvontaosaston pyynnöstä heinäkuussa 1940 väärillä nimillä Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan. Boman osallistui lokakuussa 1940 ruotsinkielisen kansallissosialistisen järjestön Samfundet Folkgemenskapin perustavaan kokoukseen, ja hänet valittiin sen johtokunnan varajäseneksi. Järjestön sihteeri ja avainhenkilö oli hänen ystävänsä, jääkäriluutnantti ja merkittävä suomalainen kansallissosialisti Gunnar Lindqvist.Vettenniemi 2004, s. 355–360.

SS-ura

Boman liittyi keväällä 1941 suomalaiseen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonaan eli niin sanottuun panttipataljoonaan, johon Lindqvist värväsi hänet.Swanström 2018, s. 77–78, 80, 312. Muistelmissaan Boman kertoi kuulleensa vapaaehtoisten värväyksestä maaliskuussa 1941 Samfundet Folkgemenskapin kokouksessa ja olleensa heti innokas lähtemään. Boman oli 33-vuotiaana vanhimpia suomalaisista SS-vapaaehtoisista. Hänen värväystään ei estänyt sekään, että sotilaskortin mukaan hänelle oli vuonna 1927 ehdotettu vapautusta asepalveluksesta vasemman nilkan luumädän vuoksi.Vettenniemi 2004, s. 350, 361. Hän kuului neljäänsataan niin sanottuun ”divisioonan mieheen”, jotka aiemman sotakokemuksensa vuoksi sijoitettiin pieninä ryhminä Wiking-divisioonaan jo kesän 1941 hyökkäysvaiheessa pääosan suomalaisvapaaehtoisista ollessa vielä koulutuksessa.Unto Parvilahti: Terekille ja takaisin, s. 78–81. Otava, Helsinki 1958.Jokipii 2002, s. 189.

Boman osallistui Saksan itärintaman taisteluihin Ukrainassa kesä–heinäkuussa 1941. Selvitettäessä suomalaisten SS-miesten mahdollista osuutta juutalaisten surmaamiseen taistelujen ulkopuolella on myös Bomanin nimi noussut esiin. Hänen on kerrottu tuhopolttaneen yhden synagogan, mikä tapahtui mahdollisesti heinäkuun alussa Tarnopolin lähellä sijaitsevassa Ozernan kylässä tai sen lähellä samoihin aikoihin, kun saksalaiset joukkoteloittivat kylän juutalaisia asukkaita. Erään tiedon mukaan Boman olisi myös valokuvannut saksalaisten suorittamia teloituksia. Historiantutkija Lars Westerlundin mukaan Boman luultavasti osallistui julmuuksiin, vaikka varmaa tietoa asiasta ei ole.Lars Westerlund: Suomalaiset SS-vapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941–1943 – Juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaaminen Saksan hyökkäyksessä Neuvostoliittoon, s. 79, 157, 198–200, 293. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kansallisarkisto, Helsinki 2019. Teoksen verkkoversio

Boman siirrettiin 25. heinäkuuta 1941 yhdysupseeri Ensio Pihkalan aloitteesta Berliiniin hoitamaan suomalaisten vapaaehtoisten asioita, ennen kaikkea postiyhteyksiä Suomeen. Hieman ennen siirron toteutumista Boman oli haavoittunut kranaatinsirpaleesta nilkkaan Smelan ja Dnepropetrovskin välillä palvellessaan tiedustelujoukkueessa.Jokipii 2002, s. 300–301. Haavoittuminen ei kuitenkaan liene ollut siirron pääsyy. Joku, ilmeisesti Valpo, oli noihin aikoihin ilmoittanut saksalaisille Bomanin tulleen maahan ”vaarallisissa aikeissa”. Historiantutkija Mauno Jokipii on arvellut, että Pihkala siirsi Bomanin ilmiannon jälkeen pois rintamalta tämän oman turvallisuuden vuoksi. Tutkija Erkki Vettenniemi on toisaalta huomauttanut, etteivät saksalaiset olisi päästäneet Bomania Berliiniin, jos olisivat pitäneet häntä epäluotettavana.Vettenniemi 2004, s. 360–361. Boman sai haavoittumista edeltäneistä sotilasansioistaan toisen luokan rautaristin, joka tosin luovutettiin hänelle vasta kesällä 1944. Myöhemmin hän kieltäytyi useasti mahdollisuudesta palata rintamalle.Swanström 2018, s. 179–186.

Bomanin ympärille Berliinissä syntyi suomalaisen SS-pataljoonan yhdystoimisto. Saksalaisten tunnustaman yhdystoimiston () kautta suomalaiset pystyivät vaikuttamaan vapaaehtoisten asioihin Suomen Saksassa toimineiden sotilasasiamiesten, eversti Walter Hornin ja komentajakapteeni Hakon Grönholmin sekä diplomaattikanavien kautta.Stein, Waffen-SS, s. 339. Boman hoiti muun muassa suomalaisten vapaaehtoisten postinjakelua sekä loma- ja viihdytysasioita tittelinään Verbindugsführer der Waffen-SS zur Finnischen Gesandschaft. Hänellä oli huonot suhteet Suomen yhteysupseerina Saksan päämajassa toimineeseen kenraali Paavo Talvelaan. Boman pilkkasi Talvelaa muun muassa tämän vapaamuurariudesta, Talvela taas piti Bomania arvostelukyvyttämänä pötypuheiden levittäjänä. Boman sai marraskuussa 1942 SS:ssä vänrikkiä vastaavan untersturmführerin arvon, vaikka Suomen armeijassa hänen sotilasarvonsa oli ollut korkeimmillaan kersantti. Kohoaminen upseeriksi upseerikoulua käymättä oli poikkeuksellista, ja sen syynä olivat organisatoriset eivätkä sotilaalliset ansiot.Vettenniemi 2004, s. 351.

Vaikka Suomen johto ei halunnut SS-vapaaehtoispataljoonan päätyvän kansallissosialistien haltuun, Boman korosti aatteellista päämäärää työssään ja yritti saada uusien vapaaehtoisten koulutukseen sisällytettyä myös ideologista opetusta. Hänen johtamansa yhdystoimisto oli pääosin äärioikeistolaisia aatteita kannattaneiden henkilöiden käsissä. Pääosa suomalaisista SS-miehistä suhtautui kuitenkin viileästi Bomanin agitaatioon.Vettenniemi 2004, s. 361–363.Jokipii 2002, s. 307–308.Tuomo Komulainen: "Koko Skandinavia alistettaisiin Suomelle" Demari 13.2.2009 (Internet Archive). Viitattu 15.5.2012. Tutkija Henrik Ekbergin mukaan Bomanilla oli mahdollisesti kaikista suomalaisista SS-miehistä voimakkaimmat poliittiset intohimot. Boman osallistui vuonna 1942 pataljoonaan otettujen kahdensadan täydennysmiehen valikointiin sekä Suomessa toimineen SS-Vapaaehtoistoimikunnan perustavaan kokoukseen, vaikka liioittelikin myöhemmin muistelmissaan osuuttaan jälkimmäisessä.Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare: den finländska nazismen 1932–1944, s. 199–201. Schildts, 1991. Suomalaisen vapaaehtoispataljoonan yhdystoimisto oli perustettu alkujaan Suomen Berliinin-lähetystön yhteyteen, mutta pitkälti Bomanin vaikutuksesta siitä tuli lopulta SS-Hauptamtin alainen saksalainen virasto.

Suomalaisen SS-pataljoonan miehet tekivät Bomanista useita ilmiantoja Valpolle, ja pataljoonaan sijoittamiensa tiedottajien ansiosta Valpo pystyi seuraamaan tänäkin aikana tarkasti hänen toimintaansa. Ilmiantojen perusteella häntä epäiltiin suomalaisten yhteysupseerien Helsinkiin lähettämän kirjeenvaihdon luvattomasta lukemisesta, asiakirjojen vuotamisesta saksalaisille, työskentelystä SS:n tiedustelulle, aseiden salakuljetuksesta ja erilaisiin kaappaussuunnitelmiin sotkeutumisesta. Hänen sanottiin myös pyrkineen kokoamaan suomalaisista vapaaehtoisista jonkinlaisen poliittisesti valveutuneen iskuryhmän, joka olisi ollut tarkoitus lähettää Suomeen.Vettenniemi 2004, s. 362–366.Anu Vertanen: Rintamalta Ratakadulle: Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945-1948, s. 68–69. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto 2005. Viitattu 1.3.2013. Erään kuvauksen mukaan Boman olisi lähettänyt vuonna 1942 agitaattorin käännyttämään suomalaisia SS-miehiä myötämielisiksi Suomessa mahdollisesti suoritettavalle vallankaappaukselle. Boman osallistui SS-Aseveljet ry:n perustamiseen ja toimi sen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1942–1943.Swanström 2018, s. 374–375.

Boman jäi Saksaan vielä kesällä 1943 tapahtuneen suomalaisen pataljoonan kotiuttamisen jälkeenkin hoitamaan suomalaisten haavoittuneiden asioita ja palasi Suomeen vasta vuonna 1944. Suomeen paluun jälkeen Boman pidätettiin helmikuussa 1944, kun hänen vastuullaan olleissa SS-vapaaehtoistoimiston tileissä oli havaittu epäselvyyksiä. Hänet vapautettiin maaliskuussa tutkimusten pitkittyessä. Myöhemmin samana keväänä hänet tuomittiin valuuttakeinottelusta kuuden kuukauden vankeuteen ja maksamaan noin 1,4 miljoonan markan korvaukset valtiolle. Tuomion käsittely ylemmässä oikeusasteessa jäi myöhemmin kesken, kun hänet luovutettiin Neuvostoliittoon. Samaa valuuttajuttua käsitteli myös saksalainen SS-kunniatuomioistuin, mutta sen päätöksestä ei ole tietoa. Boman kävi Berliinissä viimeisen kerran loppukesällä 1944 noutamassa yhdystoimiston arkistot ja hoiti vielä syyskuun 1. päivään saakka suomalaisten SS-miesten asioita Helsingissä. Hän oli yhteydessä Alarich Brossiin, joka pyrki rakentamaan Suomeen salaista tiedusteluorganisaatiota ja myöhemmin saksalaismielistä vastarintaliikettä.Vettenniemi 2004, s. 364–366.

Vankeudessa