thumb|Kirjan kansi. Välskärin kertomuksia (alkuteos Fältskärns berättelser) on Zacharias Topeliuksen kirjoittama historiallinen romaani. Se julkaistiin Helsingissä ja Tukholmassa ruotsiksi 1853–1867.Zacharius Topelius skrifter (topelius.fi) Alun perin teos ilmestyi jatkokertomuksena Helsingfors Tidningar -lehdessä vuosina 1851–1866.
Ensimmäinen täydellinen suomenkielinen laitos ilmestyi 1878–1882 kääntäjinä Robert Mellin (jaksot 1–4) ja Kaarlo Kramsu (jakso 5). Juhani Aho suomensi uudelleen koko teoksen, joka julkaistiin vuosina 1895–1898 (Werner Söderström). Ahon suomennokseen liitettiin Carl Larssonin ruotsinkielisiä laitoksia varten valmistama kuvitus sekä yksitoista Albert Edelfeltin ensimmäistä jaksoa varten tekemää piirrosta.Bertel Hintze, Albert Edelfelt, Del III (Oljemålningar, pasteller, akvareller, grafiska arbeten m.m. Beskrivande förteckning). Söderström & C:o, 1942, s. 247.
Topelius tutkii Välskärin kertomuksissa esiin nousevaa Suomen kansakuntaa kirjoittamalla Suomen omaa historiaa historiallisen romaanin muodossa. Topelius oli inspiroitunut Sir Walter Scottin tuotannosta, jossa Scott antoi kansakunnan historialle sisällön ja tarkoituksen. Välskärin kertomuksissa Topeliuksen kristillinen ja luterilainen elämänkatsomus värittää hänen tapaansa kirjoittaa, ja teoksessa Topelius kirjoittaa myös uskonnollisista teemoista.
Rakenne Välskärin kertomuksia jakaantuu viiteen jaksoon (ruots. cykel), joista kukin sisältää kolme toisiinsa läheisesti liittyvää kertomusta:
Ensimmäinen jakso: kertomukset "Kuninkaan sormus", "Miekka ja aura", "Tuli ja vesi". Toinen jakso: kertomukset "Kapinassa omaa onneaan vastaan", "Noita-akka", "Mainiemen linna". Kolmas jakso: kertomukset "Siniset", "Pakolainen", "Erään nimen varjo". Neljäs jakso: kertomukset "Erämaiden kevät", "Porvarikuningas", "Vaasan prinsessa". Viides jakso: kertomukset "Vapaa-ajattelija", "Iltamyrskyjä", "Aamun valkeneminen".
Juhani Ahon suomennoksen eri painokset on julkaistu yleensä kolmena niteenä siten, että ensimmäinen nide sisältää jaksot 1 ja 2, toinen nide jakson 3 ja jakson 4 kaksi ensimmäistä kertomusta, kolmas nide jakson 4 viimeisen kertomuksen sekä jakson 5.
Juoni Välskärin kertomuksia käsittelee suomalaisten Bertelsköldin ja Larssonin sukujen kohtaloita. Kehyskertomuksessa vanha välskäri Andreas Bäck aloittaa tarinansa pienelle kuulijakunnalleen kolmikymmenvuotisen sodan ajoista ja Ruotsin liittymisestä sotaan vuonna 1630 (1. kertomus ”Kuninkaan sormus”) ja päättää sen Kustaa III:n vallankaappaukseen liittyviin tapahtumiin vuonna 1772 (15. kertomus ”Aamun valkeneminen”).
Jokaisen kertomuksen alussa on lyhyt osio, jossa kehyskertomuksen henkilöt, kenttävälskäri Bäck ja hänen kuulijansa väittelevät innokkaasti historiallisista tapahtumista ja kommentoivat tarinan päähenkilöiden luonteenpiirteitä ja tekoja.
Ensimmäinen nide: Kertomukset 1–6 Kertomus alkaa vuoden 1631 Breitenfeldin taistelusta, jossa Kustaa Perttilä -niminen isokyröläinen talonpojan poika ja ratsumies kunnostautuu. Hänet ylennetään ratsuväen luutnantiksi. Hän muuttaa nimensä Berteliksi ja myöhemmin aateloinnin yhteydessä Bertelsköldiksi. Bertel rakastuu Saksassa nuoreen ja kauniiseen ruhtinatar Regina von Emmeritziin, josta tulee monien seikkailujen jälkeen hänen vaimonsa ja aatelissuvun kantaäiti. (1. kertomus ”Kuninkaan sormus")
Romaaniin tuo salaperäisyyttä ja taianomaisuutta kuparinen sormus, joka on aluksi kuningas Kustaa II Aadolfin hallussa. Ennen kaatumistaan Lützenin taistelussa kuningas on testamentannut sormuksen Kustaa Bertelille, joka todellisuudessa on hänen avioton poikansa. Näin sormus joutuu Bertelsköldin suvun haltuun ja kiertää sen jäseneltä toiselle usean sukupolven ajan välillä vieraisiin käsiinkin joutuen. Taikavoimaiseen esineeseen on kaiverrettu kirjaimet R. R. R. tarkoittaen latinan sanoja Rex Regi Rebellis – ”kuningas kapinassa kuningasta vastaan”. Sormuksen haltijaan ei pysty vesi, tuli, rauta eikä lyijy. Se tuo omistajalleen menestystä, mutta sen taikavoima lakkaa, jos sen kantaja vannoo väärän valan.
Eräs ensimmäisen niteen dramaattisimmista hetkistä tapahtuu suvun kantaisän Aaron Perttilän talossa Isossakyrössä vuonna 1635. Kustaa Bertelsköld on vaimonsa Reginan kanssa saapunut paikalle pyytämään siunausta luulotellulta isältään Aaronilta. Aatelissäätyä vihaava Perttilä ei kuitenkaan hyväksy aatelisarvon vastaanottanutta jälkeläistään ja kiroaa Kustaa Bertelsköldin karkein sanoin. Silloin hänen tyttärensä Meri (Emerentia) paljastaa olevansa Kustaan äiti. Samalla selviää myös, että juuri Meri oli lahjoittanut Tukholmassa nuoruuden rakastetulleen, tulevalle kuninkaalle Kustaa II Aadolfille, onnea tuovan kuparisormuksen. Meri siunaa Kustaan ja Reginan, mutta varoittaa heitä myös sormukseen liittyvistä vaaroista, kunnianhimosta ja väkivallasta. Tästä kohtauksesta lähtien Bertelsköldien kohtaloista tulevat taistelemaan Aaron Perttilän aatelisvaltaa vastaan sinkoama kirous ja Meri Perttilän pojalleen Kustaalle ja tämän jälkeläisille lausuma siunaus. Aaron Perttilä puolestaan tekee pehtorinsa Larssonin pojasta perillisensä, lahjoittaa hänelle kirveensä merkiksi rehellisen työn kunniasta ja manaa ikuista vihaa talonpoikien ja aateliston välille. Meri Perttilä kuolee poikansa Kustaan syliin. (3. kertomus ”Tuli ja vesi”)
Seuraavassa kertomuksessa kenraalimajuriksi ylennyt kreivi Kustaa Bertelsköld taistelee Liettuassa ja Puolassa vuonna 1656 ja selviää taisteluista vahingoittumattomana. Liettualaisten kanssa käydyissä neuvotteluissa hän kuitenkin vannoo väärän valan, ja menettää näin onnensa. Hänen mukanaan on hänen herkkäsydäminen poikansa Bernhard, joka muistuttaa luonteeltaan selvästi enemmän jo vuonna 1653 kuollutta äitiään kuin isäänsä. Pohjan sodassa vuonna 1657 molemmat Bertelsköldit hyökkäävät Ruotsi-Suomen armeijan mukana Tanskaan, ja tammikuussa 1658 he valmistautuvat Vähän-Beltin ylitykseen. Poikkeuksellisen ankara pakkanen on jäädyttänyt salmen. Juuri ennen salmen ylitystä eräs nuori sotilas pilkkaa Kustaata, joka suuttuu ja haastaa hänet kaksintaisteluun. Väärään valaan syyllistynyt Kustaa häviää taistelun ja menettää kaksi sormeaan. Niistä toisessa on kuninkaan sormus, jonka saa haltuunsa Niilo Janssen, hieman aikaisemmin Bertelsköldin mukaansa kaappaama tanskalaispoika. Kustaa Bertelsköld hukkuu Vähän-Beltin ylityksessä ja näin Bernhardista tulee Bertelsköldin suvun päämies. (4. kertomus ”Kapinassa omaa onneaan vastaan”)
Seuraavissa kertomuksessa seurataan Bernhard Bertelsköldiä Kaarle XI:n metsästysseurueessa Ahvenanmaalla 1670-luvun alussa sekä pelastamassa noitavainoissa tuomittua vanhaa naista (5. kertomus ”Noita-akka”). 1690-luvulla hän menettää suuren osan läänityksiään reduktiossa eli läänitysten palautuksessa kuningas Kaarle XI:lle. Hänen hovimestarinaan toimiva Janssen juonittelee hänen selkänsä takana ja osittain saa aikaan Bertelsköldin suvun vararikon. He menettävät Varsinais-Suomessa olevan Mainiemen linnan suurten nälkävuosien aikaan 1695–1697 ja Bernhard Bertelsköld joutuu vangiksi Turun linnaan, jossa hän vaipuu syvään masennukseen ja sairastuu (6. kertomus ”Mainiemen linna”). Kertomuksen lopussa hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu tulee vierailulle ja kertoo, että Janssen on hukkunut. Hän myös paljastaa, että hänellä on kuninkaan sormus mukanaan. Bernhardin pyynnöstä hän antaa sormuksen tälle. Linnan päällikkö tulee ilmoittamaan Kaarle XI:n kuolemasta ja Bertelsköldin poikien, Torstenin ja Kustaan menestyksestä virkamiehistössä ja armeijassa. Bernhard kuolee pian näiden uutisten jälkeen ehdittyään testamentata sormuksen esikoiselleen Torstenille.
Toinen nide: Kertomukset 7–11 Toisen niteen alussa siirrytään Kaarle XII:n aikaan ja kerrotaan Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheista Suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana eli vuosina 1700–1721. Torsten jää kuninkaan virkamieheksi Tukholmaan, mutta hänen veljensä Kustaa lähtee Ruotsi-Suomen armeijan mukana taisteluihin Tanskaan, Baltiaan, Puolaan ja Ukrainaan ja ylenee majuriksi. Käy ilmi, että Kustaan pikkusisko Ebba, prinsessa Ulriika Eleonooran kamarineiti, on pihistänyt sormuksen Torstenilta emäntänsä toimeksiannosta. Tämä on piilottanut sen medaljonkiin, jota kuningas Kaarle XII kantaa tietämättä kuitenkaan kuninkaan sormuksesta. (7. kertomus: "Siniset")
Lopulta Kustaa pääsee takaisin Suomeen ja osallistuu Isonkyrön eli Napuen taisteluun vuonna 1714. Juuri ennen Napuen taistelua Larssonin suvun päämies eli vanhan Perttilän talon isäntä menettää kuusi poikaansa, jotka venäläiset yllättävät heidän tiedusteluretkellään. (8. kertomus "Pakolainen") Kustaa Bertelsköld pääsee pakoon venäläisjoukkojen keskeltä ja päätyy Kajaanin linnaan vuonna 1715. Sen kukistumisen jälkeen hän pakenee Ruotsiin. Hän avioituu lapsuudenystävänsä Eeva Falkbergin kanssa, ja avioliitosta syntyy yksi lapsi, Kaarle Viktor Bertelsköld. Kustaa Bertelsköld lähtee vielä Carl Gustaf Armfeltin johtamalle surullisenkuuluisalle sotaretkelle Norjaan ja saa surmansa lumimyrskyssä Keski-Norjan tuntureilla tammikuussa 1719 yrittäessään pelastaa tovereitaan. (9. kertomus "Erään nimen varjo")
Virkaurallaan menestynyt Torsten saa takaisin haltuunsa kuninkaan sormuksen, ja se näyttää varmistavan hänen menestyksensä jatkossakin. Hänen sisarensa syyttää häntä ylpeydestä ja ateismista ja kehottaa häntä tekemään parannuksen ajoissa, mutta Torsten ei syytöksistä eikä parannuskehotuksista välitä. Hän tulee vannoneeksi sotamies Flintan leskelle, että hän huolehtii tämän toimeentulosta.
Toisen niteen jälkipuoliskolla siirrytään Uudenkaupungin rauhan jälkeiseen aikaan. Kuninkaaksi on noussut heikko hallitsija Fredrik I. Kuvauksessa painottuu nyt myös Larssonin suku, joka on jakaantunut kahteen haaraan: isossavihassa kovia kokeneisiin Perttilän tilan talonpoikiin ja varakkaisiin vaasalaisen kauppahuoneen omistaviin porvareihin. Kauppahuoneen päämies Lars Larsson on osannut taitavasti hyödyntää ulkomaisten luottojen ja tervakaupan tarjoamia mahdollisuuksia. (10. kertomus: "Erämaiden kevät") Hänet valitaan edustamaan Vaasan porvareita vuoden 1738 valtiopäiville Tukholmaan, jossa hän myssypuolueen kannattajana sotkeutuu puoluekiistoihin ajaessaan tapulioikeuksia Pohjanmaan kaupungeille. Tässä hän joutuu vastakkain myös Torsten Bertelsköldin kanssa ja tämän juonittelujen kohteeksi. (11. kertomus: "Porvarikuningas")
Samana vuonna Ruotsin kuningaskunnan kansliapresidentti (pääministeri) Arvid Horn eroaa, koska hattupuolue voittaa Ruotsin valtiopäivävaalit. Torsten valmistautuu ottamaan kansliapresidentin viran vastaan. Hän ylpeilee menestyksellään ja kieltää Jumalan. Lisäksi hän rikkoo valansa Flintan leskelle. Sitten hän ottaa sormuksen sormestaan ja kysyy siltä, onko hänen tavoiteltava Ruotsin kruunua. Hän pudottaa sormuksen ja sokeutuu äkkiä. Kansliapresidentin virka annetaan toiselle poliitikolle, ja sormus hukkuu joksikin aikaa. Torstenin vaimo pyytää häntä tekemään parannuksen.
Norjan tuntureilla kaatuneen majuri Bertelsköldin poika Kaarle Viktor tutustuu sattumalta Tukholmassa kauppias Larssonin tyttäreen Esteriin. Nuoret rakastuvat toisiinsa intohimoisesti eivätkä välitä sukujensa keskinäisestä vihanpidosta. Mutta Esterin isä, joka on sukuperinnettään noudattaen jyrkästi aatelinvastainen, ei suvaitse avioliittoa ja pakottaa heidät eroamaan. (11. kertomus: "Porvarikuningas") Kertomuksen lopussa syksyllä 1740 kauppias Larsson, jota on ruvettu kutsumaan 'porvariskuninkaaksi' ennustaa, että sota Ruotsin ja Venäjän välillä puhkeaa vuoden sisällä ja tulee tarjoamaan uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia.
Kolmas nide: Kertomukset 12–15