Rock eli rokki on 1950-luvun Yhdysvalloissa syntynyt populaarimusiikin tyylilaji, joka on jakautunut useisiin alalajeihin. Rockmusiikin keskeisiä soittimia ovat rummut, sähköbasso ja erityisesti sähkökitara. Englannin kielen sana rock juontuu ilmaisusta rock and roll, joka oli ensimmäisen rockin suuntauksen nimitys. Rock on keskeinen osa länsimaista populaarikulttuuria ja on muuttunut nuorisomusiikista osaksi yleistä populaarimusiikkia.
Rock and roll -kappaleille oli ominaista nopeatempoinen soittotyyli sekä tahtien toiselle ja neljännelle iskulle painottuva rytmi (). Suuntauksen ensimmäisiä tähtiä olivat muun muassa kitaristi Chuck Berry ja rock and rollin kuninkaaksi nimetty Elvis Presley. Rock and roll oli afroamerikkalaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuva tyyli, jonka myös nuori valkoinen väestönosa omaksui. Rock oli kapinaa vanhempaa sukupolvea kohtaan, mutta muuttui 1950-luvun lopulla valtavirtaiseksi popmusiikiksi. 1960-luvulla rock kehittyi Britanniassa, jossa The Rolling Stonesin kaltaiset yhtyeet innoittuivat amerikkalaisesta juurimusiikista, etenkin bluesista ja rhythm and bluesista. Vuosikymmenen vaikutusvaltaisimmaksi yhtyeeksi nousi The Beatles, joka kehittyi uransa aikana popyhtyeestä musiikillisten kokeilujen tekijäksi. Merkittäviä vaikuttajia olivat myös yhdysvaltalainen folkmusiikki ja Bob Dylanin kantaaottavat sanoitukset.
1960-luvun lopulla Jimi Hendrix uudisti sähkökitaran soittoa. The Doors ja muut psykedeeliset yhtyeet soittivat kokeilevaa rockia. Rockin taiteellinen kehitys johti progressiivisten rockyhtyeiden, kuten Pink Floydin, syntyyn. Yhdysvalloissa folkmusiikki sai jatkoa laulaja-lauluntekijäsuuntauksessa. 1970-luvun alussa syntyi Black Sabbathin kaltaisten yhtyeiden edustama heavy metal ja vuosikymmenen lopulla esiin nousi särmikäs ja yhteiskuntakriittinen punkrock. 1980-luvulla metallimusiikki vakiintui omaksi lajikseen. 1990-luvun rockille oli ominaista musiikillinen moninaisuus. Yhdysvalloissa Nirvana nosti vaihtoehtorockin suosioon. Rockin eri suuntaukset olivat saaneet vaikutteita muun muassa soulista, funkista, reggaesta, elektronisesta musiikista, maailmanmusiikista ja rapista. 2000-luvun alun jälkeen rockin kaupallinen huippukausi alkoi olla ohi.
Suomessa Hurriganes edusti 1970-luvulla suosittua englanninkielistä rockia. Suomenkielinen rock kehittyi Hectorin, Juice Leskisen ja Tuomari Nurmion kaltaisten sanoittajien myötä. Punk ja uusi aalto toivat esiin muun muassa Eppu Normaalin, josta tuli 1980-luvulla suosittu useiden muiden suomirock-yhtyeiden tavoin. Uuden vuosituhannen alussa useat suomalaiset rock- ja metalliyhtyeet saivat myös kansainvälistä suosiota.
Piirteet
Soittimet
Alun perin rock and roll -yhtyeessä oli yleensä laulaja, kitaristi, basisti ja rumpali, mahdollisesti myös piano ja puhallinsoittimia. Rockyhtyeen tyypillinen kokoonpano vakiintui 1960-luvulla. ”Beat comboon” perustuvaan rockyhtyeeseen kuuluu yleensä laulaja, sähkökitara (rytmikitara ja soolokitara), bassokitara sekä rumpusetti, johon kuuluu bassorumpu, virveli, erikokoisia tom-tomeja ja symbaaleja sekä hi-hat-lautaset. Jotkin yhtyeet ovat korvanneet sähkökitarat kosketinsoittimilla kuten syntetisaattoreilla ja sähköuruilla. Näiden lisäksi rockissa on käytetty lukemattomia muitakin soittimia, kuten congarumpuja, marakasseja, tamburiinia, viuluja, huilua, saksofonia, tenorisaksofonia, pasuunaa ja trumpettia.Heatley 2010, s. 434–442. Laulusolistin ohella käytetään joskus taustalaulajia.
Musiikki ja sanoitukset
Rock and roll -kappaleille oli ominaista voimakas ja nopeatempoinen soittotyyli sekä korostettu rytmi toisella ja neljännellä iskulla () Rocklaulussa on yleensä laulettu päämelodia, jonka taustalla on usein suhteellisen yksinkertaisia sointuvaihdoksia. Rockin sointukuviot ja ilmaisuvoimainen laulutyyli pohjaavat yleensä afroamerikkalaisen bluesin perinteeseen. Rockin sanoitukset käsittelevät tyypillisesti rakkaussuhteita tai yhteiskunnallista muutosta.
Historia
Juuret
Rockin varhaisin muoto rock and roll syntyi Yhdysvalloissa useiden juurimusiikkien, kuten bluesin ja countryn synteesinä. Aiemmin paikallisena kansanperinteenä sukupolvelta toiselle siirtyneet musiikinlajit saavuttivat 1940-luvulla uutta yleisöä muuttoliikkeen ja radion avulla, ja lopulta niiden välinen rotumuuri alkoi murtua. Näihin aikoihin kehitettiin myös uusia soittimia, kuten sähkökitara, sekä 33⅓ ja 45 rpm:n vinyylilevyt. Uutta musiikkia olivat julkaisemassa etenkin itsenäiset levymerkit, sillä suuret levy-yhtiöt eivät rock and rollista vielä alussa kiinnostuneet.Heatley 2010, s. 12–17, 37.
Rockin synty 1950-luvulla
pienois|vasen|pysty|Chuck Berry vuonna 1957. Yhtenä ensimmäisistä rock and roll -levyistä pidetään usein Jackie Brenstonin kappaletta ”Rocket 88” vuodelta 1951.Heatley 2010, s. 18. Radio-DJ Alan Freed teki nimityksen rock and roll tunnetuksi. Rock and roll nousi 1950-luvulla suureen suosioon ensin Yhdysvalloissa ja pian sen jälkeen Britanniassa ja muualla maailmassa. Rock and roll vetosi aiempaa kapinallisempaan nuoreen sukupolveen rytmikkyydellään sekä sanoituksillaan, jotka käsittelivät teini-ikäisille tärkeitä asioita heidän näkökulmastaan. Tunnettuja ja uraauurtavia rock and roll -artisteja olivat esimerkiksi Bill Haley, Chuck Berry, Little Richard, Bo Diddley, Buddy Holly ja ”rock and rollin kuningas” Elvis Presley. 1950-luvun lopussa rock and roll oli jo menettänyt hiukan shokkivaikutustaan, ja suosioon alkoi nousta ”turvallisempia” esiintyjiä.Heatley 2010, s. 34–36.
1960-luvun monet muutokset
1960-luvun taitteessa syntyi Dick Dalen ja Duane Eddyn johdolla instrumentaalinen, letkeää rytmiä korostava rockin suuntaus, jota kutsutaan surf-musiikiksi.
1960-luvulla rock muutti muotoaan. Tärkeä muutos rockin soundissa oli se, että särjetty sähkökitaran soundi tuli nyt keskeiseen asemaan. Sähköbasso korvasi akustisen kontrabasson. Nimitys ”rock” otettiin käyttöön erottamaan uusi populaarimusiikki varhaisesta rock and rollista.
Rock nousi 1960-luvulla merkittäväksi kulttuuriseksi voimaksi, ja se vaikutti muotiin, elokuvaan, taiteeseen ja kirjallisuuteen.Heatley 2010, s. 78. Rockyhtyeet kirjoittivat 1960-luvulla suurimmalta osin itse oman materiaalinsa, ja rock erkaantui näin pop-musiikista. Pitkäsoittoalbumi eli LP (long play) syrjäytti singlen rock-musiikin tärkeimpänä julkaisumuotona, ja jotkin yhtyeet julkaisivat jopa kaksoisalbumeita. Albumikansitaiteesta tuli oma taidemuotonsa.Heatley 2010, s. 84–85.
pienois|The Beatles Yhdysvalloissa beatlemanian vuonna 1964. Amerikkalainen rock and roll ja rhythm and blues innoittivat englantilaisia yhtyeitä. Monet artistit hakivat vaikutteensa vielä kauempaa vanhasta bluesista. Vuosina 1963–1965 brittiläinen rockmusiikki nousi sekä innovatiivisuudessa että kaupallisessa menestyksessä maailman huipulle. Merkittäviä brittiyhtyeitä olivat muun muassa The Beatles, The Rolling Stones, The Who ja The Kinks.
Folkmusiikki oli myös tärkeä vaikutin rockmusiikille. Folkin uusi tuleminen ja siihen perustuva folkrock olivat 1960-luvun musiikin keskeisiä ilmiöitä. Taiteellisesti vakavasti otettavan rocklyriikan isänä pidetään folk-artistina aloittanutta Bob Dylania. Dylanin katsottiin osoittavan, että rock voi olla sekä protestia että runoutta, yhteiskunnallista kannanottoa ja henkilökohtaista itseilmaisua. The Byrds oli toinen amerikkalaisen folkrockin klassikko. Tunnettu on myös duo Simon & Garfunkel.
Blues- ja folk-vaikutteisen rockin rinnalle syntyi vuosina 1966–1967 hippikulttuurin myötä psykedeelinen rock, jossa tavoiteltiin omaperäisiä sävellyksiä, sanoituksia ja soundeja. Psykedeelisen rockin merkittäviä nimiä olivat esimerkiksi brittiläinen Cream-yhtye kitaristinaan Eric Clapton sekä yhdysvaltalainen kitaristi Jimi Hendrix. Näiden antamalla esikuvalla oli suuri merkitys kokeelliselle rockille ja raskaalle rockille eli heavyrockille.
Muita amerikkalaisia 1960-luvun rocklegendoja olivat muun muassa ensimmäinen suuri naispuolinen rocktähti Janis Joplin, synkeä The Doors ja hippihenkinen Jefferson Airplane. 1960-luvun amerikkalaisen rockin historiaan kuuluvat myös niin sanotut kulttiyhtyeet, joiden musiikki oli usein liian aggressiivista tai rajoja rikkovaa 1960-lukulaiseen makuun, ja jotka alkoivat saada laajaa huomiota vasta toimintansa jo päätyttyä. Tällaisia olivat esimerkiksi The Velvet Underground ja MC5.
Vuosikymmenen lopulla alettiin järjestää suuria rockfestivaaleja, kuten Monterey Pop Kaliforniassa 1967 ja Woodstock New Yorkissa 1969.Heatley 2010, s. 85.
1970-luvun alun uudet tyylit
1960- ja 1970-luvun vaihteessa rockissa yhä lisääntyvä kokeellisuus johti progressiivisen rockin syntymiseen. Progressiivisen rockin kappaleet venyivät usein LP:n puoliskon mittaiseksi ja ne olivat sävellyksinä ja soundiensa puolesta monimutkaisia. Monet alkoivat pitää rockia taiteena. Progressiivista rockia edustivat esimerkiksi King Crimson, Yes, Jethro Tull, Pink Floyd ja Genesis.
pienois|Led Zeppelinin Robert Plant ja Jimmy Page vuonna 1977. Toinen psykedeelisen rockin perillinen oli heavy metal, joka syntyi Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Deep Purplen kaltaisten yhtyeiden myötä. Heavy metalissa korostettiin raskasta soundia. Jo varhain synkkä tematiikka tuli osaksi heviä. Heavy metal erkani pian omaksi metallimusiikin suuntauksekseen, joka nähdään usein muusta rockista selvästi erillisenä.
1970-luvun alussa myös monet jazzmuusikot innostuivat rocksoundista. Fuusiojazzin syntyyn vaikutti Miles Davisin 1970-luvun kokeellinen tuotanto, ja monet hänen entiset yhtyetoverinsa perustivat omia jazz-rock-yhtyeitään. Jimi Hendrixin aloittaman funkrockin parissa myös mustat artistit, merkittävimpänä Funkadelic-yhtye, kokeilivat rockmusiikin soundeja. Tämä suuntaus jäi kuitenkin marginaaliin.
1970-luvun alkupuoliskon ilmiöihin lukeutui myös melodramaattinen glam rock, joka korosti rockin visuaalisuutta ja tähtikulttia, usein ironisella ja seksuaali-identiteettejä sekoittavalla tavalla. Glam rockissa oli ajoittain vaikutteita heavy metalista. Tyylin kuuluisimmat edustajat olivat David Bowie ja Marc Bolanin yhtye T. Rex, glam-henkisen hard rock -suuntauksen puolella Kiss ja Queen. Yhdysvaltalaisen Alice Cooperin teatraalisuus oli jo 1960-luvulla ennakoinut glam rockin piirteitä.
Yhdysvalloissa folkrockin perinne säilyi ja sitä vaalivat 1970-luvulla muun muassa laulaja-lauluntekijät Joni Mitchell ja Neil Young. The Eagles teki tunnetuksi country rockin. Bruce Springsteen vei kantaa ottavan lauluntekijän perinnettä urbaanimpaan suuntaan. Carlos Santana teki suosituksi latinalaisamerikkalaisen populaarimusiikin ja rockin fuusion. Yhdysvaltojen ”syvästä etelästä” nousi southern rock, jota edustivat muun muassa Allman Brothers Band, Lynyrd Skynyrd ja osin myös kalifornialainen Creedence Clearwater Revival.
Punk rock ja muut 1970-luvun lopun ilmiöt
pienois|Punk-yhtye Ramones vuonna 1977. 1970-luvun puolivälin jälkeen progressiivinen rock alkoi menettää vauhdilla suosiotaan. Samalla päätään nosti yksinkertaisempi punk-musiikki, joka otti taas vaikutteita perinteisestä rock and rollista ja amerikkalaisesta underground-musiikista. Punkia voitiin esittää sekä humoristisella että poliittisella otteella. Musiikki synnytti uuden alakulttuurin muodon, jonka edustajia kutsutaan punkkareiksi. Tärkeimpiä punk-yhteitä olivat yhdysvaltalainen Ramones, Patti Smith sekä brittiläiset Sex Pistols ja The Clash. Punkin rinnalla kehittyi hillitympi uuden aallon rock, joka synnytti myöhemmin monia erilaisia tyylejä. Esimerkkejä suosituista uuden aallon edustajista olivat urbaanin kovapintainen The Jam, synkeän goottirockin pioneeri Joy Division ja muodikkaita reggae-vaikutteita hyödyntänyt The Police.
1970-luvun puolivälistä 1980-luvulle saakka nousi suureen suosioon myös hard rock, joka käyttää tavanomaisten rock-kaavojen soittamista raskaammalla tyylillä. Tämän tyylilajin tunnetuimpia edustajia 1970-luvulla oli australialainen AC/DC.
1980-luku
pienois|vasen|pysty=0.6|Bruce Springsteen esiintymässä vuonna 1988.