Puolustuspuhe syytteeseen kansanvallan kumoamisesta (, ) on Lysiaan kirjoittama oikeuspuhe, joka puolustaa syytettyä tämän toiminnasta Ateenan kolmenkymmenen tyrannin vallan aikana. Puheen numero Lysiaan puheiden joukossa on 25.

Historia

Lysiaan puheelle Puolustuspuhe syytteeseen kansanvallan kumoamisesta käsikirjoituksissa annettu nimi on selvästi virheellinen. Puhuja on kyllä pääasiassa huolissaan osoittaakseen, ettei hänellä ollut mitään osuutta kolmenkymmenen tyrannin rikoksiin; mutta on selvää, ettei häntä ole asetettu syytteeseen maanpetoksesta. Missään ei viitata rangaistuksiin, jotka häntä uhkaisivat. Kysymys on siitä, myönnetäänkö hänelle tietyt etuoikeudet vai ei. Niinpä puheen kohdassa 3 hän painottaa oikeuttaan osallistua kansalaisoikeuksien tuomiin etuihin; kohdassa 4 hän puhuu oikeuksista, jotka kansalaisten, jotka eivät ole tehneet pahaa, tulee jakaa yhdessä valtion kannalta myönteisesti ansioituneiden kanssa; ja kohdassa 14 hän sanoo tuomareille: ”Jos silloin, kun olisin voinut hoitaa virkaa, kieltäydyin siitä, minulla on nyt oikeus saada teiltä kunniaa.” Näin on selvää, että puhe on pidetty todellisuudessa dokimasiaan () liittyvässä asiassa, eli sellaisen tutkinnan yhteydessä, jossa puhuja oli nimetty johonkin virkaan, mutta hänen hyväksymistään vastustettiin. Asia käsiteltiin tavallisessa tuomioistuimessa, luultavasti thesmotheettien puheenjohdolla, ja syynä käsittelyyn oli valitus, joka oli tehty aiemmasta päätöksestä, jonka neuvosto oli tehnyt puhujan eduksi.

Richard C. Jebb ajoittaa puheen noin vuosiin 402–400 eaa. Syyttäjinä olivat Epigenes, Diofanes ja Kleisthenes.Lysias: Puolustuspuhe syytteeseen kansanvallan kumoamisesta 25. Vastaajaa ei mainita nimeltä.

Sisältö

Puhuja aloittaa, että ei olisi kummallista, jos häntä vastaan pidetyt puheet olisivat herättäneet tuomareissa suuttumusta erottelematta kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat jääneet Ateenaan kolmenkymmenen tyrannin vallan aikana. Tyrannien rikoksista olisi voitu sanoa vielä paljon enemmänkin. Mutta on mieletöntä panna nuo rikokset sellaisten miesten syyksi, joilla ei ollut niihin osuutta. Jos hän voi osoittaa olevansa syytön, hän voi varmasti vaatia ainakin tavallisia kansalaisoikeuksia yhdessä niiden kanssa, joilla on huomattavampia ansioita (kohdat 1–6).

Puhuja korostaa, että kukaan ei synny oligarkiksi tai demokraatiksi; sellaiseksi tullaan oman yksityisen edun mukaan () (10). Historia todistaa tämän. Frynikhos ja Peisandros olivat demagogeja ennen kuin heistä tuli oligarkkeja. Miehiä, jotka auttoivat kukistamaan neljänsadan oligarkian, laskettiin myöhemmin kolmenkymmenen tyrannin joukkoon; monet neljänsadan jäsenistä olivat Pireuksessa demokraattien puolella; jotkut niistä, jotka olivat karkottaneet neljäsataa, kuuluivat myöhemmin kolmeenkymmeneen; ja osa miehistä, jotka lähtivät kansan mukana marssille Eleusiihin, joutuivat myöhemmin piiritetyiksi yhdessä tyrannien kanssa.

Selitys tällaiselle toiminnalle on yksinkertaisesti se, että heidän etunsa vaihtelivat eri aikoina. Nyt puhujan etu oli kokonaan demokratian puolella. Hän oli toiminut viidesti trierarkkina ja osallistunut neljään meritaisteluun (12). Kolmenkymmenen vallanpito tuhosi hänen mahdollisuutensa saada palkkio näistä palveluksista. Hän ei hoitanut virkaa ensimmäisen eikä toisen oligarkian aikana (7–14). Jos hän ei anarkian aikana tehnyt vääryyttä, sitä varmemmin hän on hyvä kansalainen palautetun demokratian aikana. Tyrannien uhreja ei pidä sekoittaa heidän kätyreihinsä. Kolmenkymmenen virhe oli se, että he kostivat muutamien turmeltuneiden demagogien synnit koko kansalle; älköön kansa tehkö nyt samaa virhettä (15–20). Kolmenkymmenen keskinäiset riidat antoivat maanpakolaisille ensimmäiset toiveet menestyksestä; älköön demokratian sisäinen hajaannus nyt antako Ateenan vihollisille tilaisuutta, vaan pidettäköön armahduksen valat voimassa kaikkia kohtaan (21–24).

Puhuja sanoo, että neljänsadan kukistumisen jälkeen huonojen neuvonantajien ajamat ankarat toimet poliittisia vastustajia vastaan veivät kaupungin perikatoon. Ja nyt syytöksillä elävät ilmiantajat, jotka neuvovat toteuttamaan kostopolitiikkaa ja asettuvat vastustamaan niiden näkemyksiä, jotka todella toimivat demokratian palauttamiseksi. Tällaiset miehet osoittavat, millaisia he itse olisivat olleet, jos olisivat saaneet osansa kolmenkymmenen vallasta. Kaupungin ystävät neuvovat toisin: armahduksen tulee olla voimassa kaikkia varten. Kun ne, jotka todella ovat vastuussa menneistä levottomuuksista, saatetaan tilille, ankaruus on oikeutettua; mutta viattomia ei pidä sekoittaa heidän joukkoonsa (25–35).

Arviointia

Puhuja on ilmeisesti ollut läheisessä yhteydessä tyrannien puolueeseen, sillä vaikka hän luettelee palveluksensa demokratialle ennen vuotta 405 eaa., hän ei osaa sanoa omasta poliittisesta toiminnastaan sen jälkeen mitään parempaa kuin että se on ollut harmitonta; hän jopa vihjaa vastakkaisuuteen itsensä ja niiden välillä, jotka olivat demokratialle uskollisia sen hädän hetkellä (4). Jebb näkee vaikeaksi ymmärtää, miksi jotkut Lysiaan kriitikot ovat ylistäneet tätä puhetta niin korkealle; jopa niin, että eräs heistä piti sitä hänen parhaana työnään. Puhujan tulkinta armahduksesta on kyllä avarampi ja totuudellisempi kuin Euandroksen syyttäjän puheessa Euandroksen tutkinnasta esittämä vastakkainen kanta, ja hänen seikkaperäinen esityksensä opista, jonka mukaan poliittinen vakaumus on puhtaasti oman edun asia, ansaitsee ehkä kiitosta vilpittömyydestä. Jebbin mukaan puheen tyyli on voimakas, mutta vailla loistoa ja arvokkuutta; eikä puhujan eetos – kohtalaisen älykäs ja perin käytännöllinen mies – ole erityisen vakuuttava.

Lähteet

Kirjallisuutta

Lysias: Defence Against A Charge of Subverting the Democracy. Teoksessa

Aiheesta muualla

Λυσίας: Δήμου καταλύσεως απολογία. Wikiaineisto. Lysias: Defence against a Charge of subverting the Democracy. Perseus. Lysias: Defence against a Charge of subverting the Democracy. Perseus. Lysias: Defense Against a Charge of Subverting the Democracy. ToposText.

Luokka:Lysiaan puheet