Tárogató on puupuhaltimiin kuuluva unkarilainen perinnesoitin, jota on pidetty Unkarin kansallissoittimena. Nimitystä käytetään sekä historiallisesta skalmeijan tyyppisestä soittimesta että 1800-luvun lopulla kehitetystä oboen tai sopraanosaksofonin tapaisesta puhaltimesta.
Historiallinen tárogató Ei ole selvää, millaisia puhaltimia unkarilaisilla oli vanhastaan ollut käytössä ja miten kauas tárogatón juuret Unkarissa ulottuvat. Historiallisissa lähteissä käytetään usein vain nimitystä ”pilli” (unk. síp), joka voi viitata monenlaisiin puhallinsoittimiin. Nimityksen tárogató on selitetty olevan onomatopoieettinen ja viittaavan soittimen raakkuvaan (”tara-tara”) ääneen, mutta todennäköisemmin se palautuu verbin tár ‘avata ammolleen, levittää auki’ frekventatiivijohdokseen, merkitsee ”availijaa” ja viittaa soittimen reikien avaamiseen ja sulkemiseen sitä soitettaessa.
Tárogatóksi on saatettu alkuaan nimittää monenlaisia puhaltimia, mutta 1300–1500-luvuilla Unkarissa tiedetään jo käytetyn kahdentyyppisiä skalmeijan tapaisia kaksilehdykkäisiä puhallinsoittimia. Näiden läntinen tyyppi muistutti kroatialaista sopilaa, ja sen toivat Unkariin ylimysten hovimuusikot läntisemmästä Euroopasta. Itäinen tyyppi muistutti persialais-arabialais-turkkilaista zurnaa, ja se saapui Unkariin Balkanilta kiertävien romanimuusikkojen mukana. pienoiskuva|Taiteilijan (Károly Cserna [1867–1944]) näkemys tárogatósta Rákóczin vapaustaistelun symbolina Osmanivallan aikana, 1500–1600-luvuilla, tárogatósta (unkariksi myös töröksíp ’turkinpilli’) oli tullut voimakkaan ja läpitunkevan äänensä ansiosta sotilas- ja juhlamusiikissa suosittu soitin. 1600-luvulta lähtien, Unkarin joutuessa Habsburgien valtaan unkarilaiset halusivat korostaa kulttuurista omaperäisyyttään tuomalla esiin kulttuurinsa ”itämaisia” puolia, ja tämän takia tárogató sai näkyvän osan esimerkiksi Ferenc Rákóczi II:n johtamassa itsenäisyystaistelussa (1704–1711). Rákóczin joukkojen kärsittyä lopullisen tappion tárogató kiellettiin, ja siitä tuli vapaustaistelun ja vapauden symboli.
Nykyaikainen tárogató pienoiskuva|Moderni tárogató|vasen 1800-luvulla perinteinen tárogató jäi käytöstä, kun romanimuusikot siirtyivät käyttämään enemmän modernin klarinetin kaltaisia soittimia. Vuosina 1894–1896, Unkarin valtion ja unkarilaisten maahantulon tuhatvuotisjuhlien lähestyessä, Vencel József Schunda suunnitteli 65–70 cm:n mittaisen, sopraanosaksofonia muistuttavan soittimen, jossa oli klarinetin kaltainen suukappale ja saksalaisen oboen läppäkoneisto, ja nimesi sen ”parannelluksi tárogatóksi”. Musiikintutkijat suhtautuivat soittimeen kriittisesti, mutta kansallisromanttisessa kulttuuripolitiikassa siitä innostuttiin. Se omaksuttiin konservatiivisen unkarilaisen aateliston kulttuurisymboliksi. Valtionhoitaja Horthyn kerrotaan pitäneen tárogatóta suosikkisoittimenaan, sitä vastoin Bartók ja Kodály eivät sille säveltäneet.
Romanialaisten kansanmuusikkojen kerrotaan löytäneen tárogatón (rom. taragot) ensimmäisen maailmansodan aikoihin, ja nykyään sitä käyttävät lukuisat romanialaiset kansanmusiikkiyhtyeet.
Toisen maailmansodan jälkeen Unkarin kansantasavallassa tárogató yhdistettiin oikeistolaiseen nationalismiin, ja sen julkinen soittaminen oli jonkin aikaa kiellettyä. Tämä teki tárogatósta myös vastarinnan symbolin. Järjestelmänvaihdoksen jälkeen tárogató on kokenut maineenpalautuksen, vaikka siihen liittyy yhä myös poliittisia ennakkoluuloja. Tárogató on monien muiden unkarilaisen kulttuuriperinnön ilmiöiden lailla otettu niin kutsuttujen hungarikumien, Unkarin kansallisten symbolien viralliseen luetteloon, josta on säädetty erillisellä lailla.
Lähteet
Luokka:Puupuhaltimet Luokka:Unkarin kansallissymbolit