Heinojen murhat oli Suomea kohahduttanut, erityisen suunnitelmallinen rikos, joka tapahtui 24. elokuuta 2001. Tällöin neljä 16–18-vuotiasta espoolaisnuorukaista murhasi liikemies Kari Martti Heinon (s. 11. tammikuuta 1952)Ilta-Sanomat 6.9.2011, s. 13. ja tämän vaimon Elise Aulikki Heinon (o.s. Aitta, s. 22. lokakuuta 1965) Lopella sijaitsevalla kesämökillä. Heinot oli kutsuttu mökille, ja kun he astuivat autosta, piilossa ollut Saku Salo ampui heitä Sakon 22-kaliiperisella pienoiskiväärillä. Murhien jälkeen nuoret kätkivät ruumiit upottamalla ne Suomenlahteen. Jutun päätekijä oli houkutellut nuoremmat avukseen kertoen nähneensä Martti Heinolla olevan huomattavan suuria määriä käteistä rahaa.
Tapahtumien kulku
Rikosta edeltäneet tapahtumat Pojat olivat syyttäjän mukaan tavanneet elokuun aikana useita kertoja ja pohtineet tapoja Martti Heinon murhaamiseksi. Markus Österman oli sanonut rikostovereilleen, että Heino oli huijannut heiltä rahaa kännykkäkaupoissa. Suunnitelman mukaan Heino piti houkutella mökille muka uusia kännykkäkauppoja varten. Ideana oli, että Heino ottaisi paljon rahaa mökille. Heinolle kerrottiin, että mökillä olisi 200 kännykkää, joten arveltiin, että hänellä olisi niiden maksamiseen tarvittavat noin 200 000 markkaa. Österman oli myös maksanut etukäteen Sampsa Mäntylälle, Saku Salolle ja Jani Pesolalle kullekin tuhat Suomen markkaa Heinon tappamisesta. Martti Heino otti mukaansa vaimonsa Elise Heinon ja he ajoivat tuntemattomalle mökille uudehkolla metallinvihreällä Peugeot 206 -henkilöautolla Markus Östermannin välitteäessä puhelimitse ajo-ohjeita paikalle.
Ampuminen Kun Heinot saapuivat mökille, Jani Pesola kävelytti parin autoltaan ampujaksi sovitun Saku Salon reitille. Sampsa Mäntylä tarkkaili tapahtumia välimatkan päästä. Salo tappoi Martti Heinon ampumalla kiven takaa kiikaritähtäimellä ja äänenvaimentimella varustetulla pienoiskiväärillä. Tässä vaiheessa Österman oli jo matkalla takaisin Espooseen. Salo kertoi esitutkinnassa tappaneensa myös Martti Heinon vaimon Elisen ampumalla lähietäisyydeltä ja tähtäämällä Eliseä kaulaan siinä vaiheessa kun hän oli hälyttämässä ambulanssia miehelleen. Elise ehti kertoa ennen hätäpuhelun katkeamista miestään ammutun päähän ja pyysi apua Lopen Läyliäisiin, jonne poliisi keskitti etsintöjä.
Ruumiit kuljetettiin suurissa urheilukasseissa Heinojen autolla takaisin Espooseen. Myöhemmin samana iltana laukut pudotettiin Espoon rannikolla mereen. Poliisi löysi laukut syyskuun alussa intensiivisten etsintöjen tuloksena. Koska Heinoilla ei ollutkaan mukanaan suurta määrää käteistä rahaa, menivät pojat murhaa seuranneena päivänä Heinojen kotiin Heinoilta saaduilla avaimilla ja varastivat sieltä noin kymmenen GSM-puhelinta, puhelintarvikkeita ja muutaman askin Bond-tupakkaa.
Pidätykseen johtaneet tapahtumat
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille televalvontatietojen avulla. Martti Heino oli soittanut murhaansa ennen useaan otteeseen Markus Östermanille, joka ohjasi pariskunnan surmapaikalle puhelimitse. Toisaalta Österman soitti puheluiden jälkeen heti rikostovereilleen kertoakseen Heinojen saapumisesta.
Heinojen Peugeot löydettiin kahden päivän päästä hätäpuhelusta Mankkaan kaatopaikalta ja autosta löydettiin todisteita jotka viittasivat tekijöihin. Alkuperäinen tarkoitus oli ajaa auto hämäysmielessä Helsinki-Vantaan lentokentän parkkiin, mutta auton vereentymisen vuoksi tekijät päättivät purkaa sen. Joten auto ajettiin Mankkaalla sovittuun piilopaikkaan odottamaan hävittämistä, mutta he eivät ehtineet sitä tehdä kunnes ohikulkijat löysivät sen ja ilmoittivat autosta hätäkeskukseen.
Tutkinta Martti Heinon ruumis löytyi jääkiekkovarustekassiin sullottuna Espoon Suvisaariston edustalla olevalta merialueelta 3. syyskuuta 2001 virka-apua antaneen merivoimien aluksen miehistön toimesta. Seuraavana päivänä löytyi myös Elise Heinon ruumis noin 200 metrin päästä Martti Heinon löytöpaikasta myöskin jääkiekko-varustekassiin sullottuna.
Oikeudenkäynti Oikeudenkäynti alkoi 21. marraskuuta 2001 Riihimäen käräjäoikeudessa. Oikeussali oli oikeudenkäynnin aikana täynnä toimittajia, mutta poikien vanhempia ei nähty paikalla. Oikeudenkäynnin alussa silloinen valtionsyyttäjä Matti Nissinen antoi pitkän kuvauksen elokuun tapahtumista ja niiden suunnittelusta. Nissisen mukaan jokaisella syytetyllä oli tarkoin sovitut tehtävät, jotka he suorittivat johdonmukaisesti. Nissisen mukaan Österman oli suunnitellut jutun ja suostutellut muut osallistumaan. Suostuttelukeinona oli Martti Heinon rahasalkku, jota hän Östermanin mukaan kuljettaisi mukanaan murhahetkellä. Nuorempien poikien asianajajat totesivat Nissisen tarinan suurelta osin oikeaksi. He kuitenkin väittivät, että nuorempien poikien päämääränä ei ollut murha, vaan he olivat herkkäuskoisina pyrkineet auttamaan ystäväänsä, joka väitti tulleensa huiputetuksi. Puolustus oli vaatinut asian käsittelemistä suljettujen ovien takana, mutta tähän ei oikeus nähnyt syytä suostua. Lehtikuvia otettaessa oikeussalissa ainakin osa tekijöistä peitti kasvonsa.
Salo, Pesola ja Mäntylä kiistivät murhasyytteet, mutta myönsivät joko tapon tai tapon avustamisen. Österman sen sijaan kiisti koko oikeudenkäynnin ajan kaikki syytökset murhaan osallistumisesta tai sen suunnittelusta, vaikka myönsi osallistuneensa ruumiiden upottamiseen mereen. Tekijät siirrettiin 23. marraskuuta 2001 mielentilatutkimukseen Vanhan Vaasan sairaalaan. Tutkimuksen mukaan he olivat toimineet täydessä ymmärryksessä.
Tapauksesta annetut tuomiot Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi 26. kesäkuuta 2002 ryhmän ainoan 18 vuotta täyttäneen Markus Aarre Walter Östermanin elinkautiseen vankeuteen. Laukaukset ampunut 16-vuotias Saku Salo sai 13 vuoden tuomion. 17-vuotiaat Jani Pesola ja Sampsa Mäntylä saivat 12 vuoden tuomion. Lisäksi käräjäoikeus määräsi tekijät maksamaan Elise ja Martti Heinon vanhemmille ja Martti Heinon pojalle henkisistä kärsimyksistä korvauksena kullekin 6 752 euroa.
Kouvolan hovioikeus piti 14. helmikuuta 2003 tuomiot samoina. Salo, Pesola ja Mäntylä tyytyivät hovioikeuden päätökseen. Österman haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus hylkäsi valitushakemuksen 4. toukokuuta 2003. Murhattujen omaiset tyytyivät tuomioihin mutta olivat tyytymättömiä saamiinsa korvauksiin.
Salo, Pesola ja Mäntylä passitettiin kärsimään rangaistustaan Jokelan vankilaan, Österman Helsingin vankilaan. Ensikertalaisina ja alle 21-vuotiaina rikoksentekijöinä Salo, Pesola ja Mäntylä istuivat tuomioistaan hieman yli viisi vuotta. He vapautuivat ehdonalaiseen lokakuun alussa 2006.
Österman anoi armahdusta tasavallan presidentiltä, mutta anomus hylättiin vuoden 2008 alussa. Helsingin hovioikeus hyväksyi 12. marraskuuta 2012 Östermanin ehdonalaisanomuksen ja päätti, että tämä pääsee vankilasta ehdonalaiseen vapauteen 30. elokuuta 2013. Vapautusta seuraa kolmen vuoden koeaika.
Tapauksen saama julkisuus Heinojen murhat aiheuttivat laajaa keskustelua lehtien palstoilla rikoksesta itsestään ja sen yhteyksistä muihin yhteiskunnallisiin asioihin. Tapauksen katsottiin saaneen huomiota osaksi sen takia, että tekijöillä ei ollut aikaisempia vankeustuomioita, ja he olivat hyvämaineisten lähiöiden "hyvistä kodeista".
Heinojen perhetutun laulaja Frederikin kustannusyhtiö Reetun Viihdekiila Ky on julkaissut tapauksesta kesällä 2003 kirjan Totuus Heinojen murhista. (2003), jonka kirjoitti Tony Latva. Kirja suututti Heinojen omaiset. Martti Heinon isän Paavo Heinon mielestä Frederik yritti rahastaa Heinojen surmilla. Kirjasta tuli kallis floppi.
Elokuvaohjaaja Pekka Lehto ohjasi vuonna 2005 aiheeseen pohjautuvan elokuvan Game Over, jossa pääosaa esitti Reino Nordin.
Murhia käsiteltiin Rikostarinoita Suomesta -sarjan 25. jaksossa "Kännykkämurhat".Kännykkämurhat. Yle.fi
Lähteet (englanninkielinen verkkolehti)
Viitteet
Aiheesta muualla Ylen Elävä arkisto: Rikostarinoita Suomesta: Kännykkämurhat
Luokka:Murhat Suomessa Luokka:Vuoden 2001 rikokset Luokka:2000-vuosikymmenen rikokset Suomessa Luokka:2000-vuosikymmenen oikeustapaukset