Etel Adnan (; 24. helmikuuta 1925 Beirut, Libanon – 14. marraskuuta 2021 Pariisi, Ranska) oli libanonilais-yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja kirjailija. Hän kirjoitti sekä runoutta että proosaa, ja hänen tekstinsä olivat usein varsin surumielisiä ja hän käsitteli usein kotimaansa Libanonin historiaa. Kuvataiteilijana hänet tunnettiin erityisesti abstrakteista ja värikkeistä maisemista. Adnanin teokset käsittelivät usein politiikkaa, kansallista identiteettiä ja feminismiä arabimaailmassa.
Nuoruus Etel Adnanin vanhemmat olivat Assaf Kadri ja Rose Lacorte, joka tunnettiin Lilynä. Hän syntyi Beirutissa 1925. Hänen isänsä oli syyrialainen upseeri, joka oli palvellut Osmanien valtakunnan asevoimissa, ja hän vaihtoi perheen sukunimen myöhemmin Adnaniksi, joka oli hänen isänsä etunimi. Rose Lacorte puolestaan oli kreikkalainen, jonka kotikaupungin Smyrnan Kemal Atatürkin sotajoukot olivat tuhonnut. Etel oli vanhempiensa ainoa lapsi.
Ura Opiskeluaikana runouden pariin Adnan meni viisivuotiaana ranskankieliseen nunnien pitämään kouluun ja kävi sen jälkeen Beirutissa École supérieure des Lettresiä. Hän työskenteli koulun ohella Ranskan tiedotustoimistossa, jonka tarkoitus oli jakaa sähkeuutisia paikallislehtiin ja vaikuttaa näin yleisön kuvaan toisen maailmansodan tapahtumista. Hän kirjoitti tuona aikana myös ensimmäiset runonsa saatuaan inspiraation muun muassa Charles Baudelairelta, Gérard de Nervalilta ja Arthur Rimbaud’lta.
Adnanin opettajat olivat vaikuttuneita hänen teksteistään, minkä ansiosta hän sai stipendin jatko-opintoihin Pariisiin. Hän viivästytti kahdella vuodella lähtöään, mutta aloitti 24-vuotiaana Sorbonnessa filosofian opinnot. Hän suoritti jatko-opintojaan Yhdysvalloissa Berkeleyssä ja Harvardissa ja opetti vuosina 1958–1972 taidefilosofiaa pienessä Kalifornian dominikaaniyliopistossa.
Runoilijasta myös kuvataiteilijaksi Adnan ajautui eksistentiaaliseen kriisiin, kun Algerian itsenäisyysota alkoi 1954. Hän puhui vain ranskaa, jonka hän katsoi olevan sortajien kieli. Hän suuntasikin jatkossa anti-imerialistiseen kirjallisuteen. Adnan löysi myös kuvataiteen, kun eräs opettajakollega kannusti häntä myös itse maalaamaan. Adnan teki 1960- ja 1970-lukujen aikana abstakteja teoksia, joilla oli yhtäläisyyksiä Pariisin koulukuntaa edustaneeseen Nicolas de Staëliin. Adnanin taide oli vielä tuolloin varsin pienen piirin tuntemaa, ja hän myi teoksiaan lähinnä ystävilleen. Abstrakti taide oli kuitenkin hänelle runollisen ilmaisun vastine, ja hän pystyi sanojen sijaan käyttämään värejä ja viivoja.
Adnan palasi kirjoittamiseen Vietnamin sodan seurauksena, ja hänen sodan vastainen runonsa ”The Ballad of the Lonely Knight in Present-Day America” julkaistiin 1965 SB Gazette -lehdessä. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Moonshots julkaistiin 1966, ja hän liittyi myös mukaan järjestöön American Writers Against the Vietnam War.
Toimittajana Libanonissa ja kirjailijana Ranskassa Adnan palasi 1972 Beirutiin, missä hänestä tuli Al Safa -lehden kulttuuritoimittaja. Hän kirjoitti usein myös poliittisista aiheista, ja lehti lakkautettiin 1964. Sen jälkeen hän siirtyi toimittajaksi L’Orient–Le Jouriin. Adnan oli kiinnostunut myös palestiinalaisten asiasta ja kirjoitti 1973 aiheesta runon ”Jebu”.
Libanonin sisällissodan alettua Adnan muutti Ranskaan, missä hän kirjoitti romaanin Sitt Marie Rose (1977), joka palkittiin muun muassa France-Pays Arabes -palkinnolla. Se on käännetty usealle kielelle, ja se käsittelee sosiaalisen sukupuolen ja politiikan risteystä. Teos perustuu syyrialaisen kristityn Libanoniin muuttaneen Marie Rose Boulosin elämään. Boulos opetti kuuromykkiä lapsia palestiinalaisella pakolaisleirillä.
Abstraktit maisemat ja viimeiset teokset Adnan muutti 1970-luvun lopulla Kaliforniaan ja asettui Sausalitoon. Hän näki koti-ikkunastaan Tamalpaisvuoren, joka inspiroi luomaan häntä geometisen maalaussarjan, jossa vuoren muotoja on hieman muuteltu ja jossa sävyt muuttuvat aina kellon ja vuodenajan mukaan. Vuoresta tuli oikeastaa Adnanin muusa, ja hän kertoi, että ”se täytti elämäni. Siitä tuli runo, jonka mukaan suuntasin itseni.” Tamalpaisvuoren lisäksi Adnan maalasi uransa loppuvaiheessa muitakin käsitetaiteellisia maisemia, kuten Kalifornian aurinkoisia horisontteja ja Beirutin oranssia valoa.
Adnan julkaisi 1980 teoksen L’Apocalypse arabe, joka oli kirjanmittainen runo, jonka kirjoittamisen hän oli aloittanut jo Libanonissa 1975. Hänen myöhemmätkin teokset käsittelivät usein Lähi-idän jännittynyttä polittiikkaa. Hänen teoksiaan ovat muun muassa esseekokoelma Of Cities and Women (1993) ja runokokoelma In the Heart of the Heart of Another Country (2005), jotka kumpikin hän kirjoitti englanniksi.
Adnan matkusteli paljon elämänsä aikana, ja hän vieraili säännöllisesti Marokossa, Tunisiassa, Jordaniassa, Syyriassa ja myös kotimaassaan Libanonissa. Hän oli jo 1970-lvuulla kopioida runoja arabiaksi aikeenaan yhdistää kalligrafiaa teoksiinsa. Hän loi 1980- ja 1990-luvuilla sarjan haitarakirjoja, joihin hän joko kirjoitti käsin runoja tai toisti mantramaisesti irrallisia lauseita. Kirjoissa oli myös vesiväri- ja mustekuvitusta.
Adnan alkoi saada vasta 2000-luvulla tunnustusta kuvataiteestaan. Kuraattori Carolyn Christov-Bakargiev kutsui hänet osallistumaan Kasselin vuoden 2013 Documenta-näyttelyyn. Hän sai siellä laajaa huomiota, ja hänen yksityisnäyttelyitään oli tämän jälkeen Lontoon Serpentine-galleriassa, San Franciscon modernin taiteen museossa ja Massachusettsin nykytaiteen museossa.
Yksityiselämä Adnan tapasi 1970-luvulla Beirutissa taiteilija Simone Fattalin, josta tuli hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa ja taiteellinen työtoveri. He olivat yhdessä Adnanin kuolemaan 2021 saakka.
Lähteet
Luokka:Libanonilaiset taiteilijat Luokka:Libanonilaiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1925 syntyneet Luokka:Vuonna 2021 kuolleet