Sinfonia (, ’sopu’ tai ’harmonia’) on ortodoksisen teologian oppiperiaate, joka kannattaa pyhän ja maallisen hallitsijan vallan välistä yhteistoiminnallista tasapainoa, jossa kirkko hallinnoi hengellisiä ja oppiasioita kun taas valtio hoitaa maallista hallintoa, edistäen yhdessä yhteiskunnan hurskautta ja järjestystä Jumalan suvereniteetin alaisuudessa. Tämä bysanttilainen ihannemalli, joka eroaa sekä kesaropapismin kirkon alistamisesta hallitsijalle että länsimaisista mallien pappisvallan ylivallasta, näkee hallitsijan ortodoksisuuden suojelijana ja kirkolliskokousten koollekutsujana, kun patriarkka tarjoaa moraalisen legitimiteetin, heijastaen Kristuksen kaksinaista jumalallis-ihmillistä luontoa hallinnossa.
Noustuaan esille Konstantinus Suuren käännytettäessä valtakuntaa kristinuskoon, sinfonia sai muodollisen ilmaisunsa Justinianus I:n kuudennessa novellissa, joka kuvasi pappeutta ja valtakuntaa Jumalalta saaduiksi keskinäisriippuvaisiksi lahjoiksi, jotka sointuvat hyödyttääkseen ihmiskuntaa tasapainoisella sielujen ja ruumiiden valvonnalla. Käytännössä tämä merkitsi keisarin roolia kirkollisissa nimityksissä ja kirkolliskokousten koollekutsuissa kriiseissä. Teologiset pohdinnat Eusebioksesta myöhempiin ortodoksisiin tutkijoihin korostivat keskinäistä autonomiaa vallan sijaan. Periaatteen kestävyys muovasi ortodoksisia poliittisia järjestelmiä Bysantin ulkopuolella, mukaan lukien Kiovan Rusin ja Moskovan, missä se vaikutti säädöksiin, jotka yhdistivät kanonista ja siviililakia, vaikkakin historialliset jännitteet paljastivat poikkeamia teoreettisesta tasa-arvosta.
Normatiivisena viitekehyksenä sinfonia korostaa ortodoksisuuden kokonaisvaltaista näkemystä vallasta, joka periytyy Jumalalta, edistäen yhteistoiminnallista hyvinvointia erottelun sijaan, ja siihen viitataan edelleen nykyisessä kirkollisessa diskurssissa valtiosuhteista, priorisoiden uskollisuutta Raamatun alkulähteisiin moninaisten modernien sovellusten keskellä.
Lähteet
Luokka:Kristinusko ja politiikka Luokka:Ortodoksinen teologia