Kuun kehässä näkyvästä kasvostaSironen, Erkki & Vesterinen, Sampo: Liite Plutarkhoksen kirjallinen jäämistö, teoksessa (; ) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja XII, 63) kuuluva tutkielma, joka käsittelee Kuuta sekä monia aikansa luonnontieteellisiä ja taivaanmekaniikkaa koskevia teorioita.Cherniss, Harold: ”Concerning the Face Which Appears in the Orb of the Moon: Introduction". Teoksessa Plutarch 1956, s. 2–33 (kopio, tekijänoikeus vanhentunut).

Historia

Plutarkhos kirjoitti Moralian tutkielmat ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alussa jaa. Tutkielman Kuun kehässä näkyvästä kasvosta kirjoitusaikaa ei tunneta tarkemmin. Teoksen aitous on joskus kyseenalaistettu, mutta tälle ei ole erityisiä perusteita.

Niin kutsutussa Lampriaan luettelossa teoksen numero on 73 ja Maksimos Planudeen järjestyksessä numero 71. Se on ilmeisesti säilynyt vain kahdessa Bibliothèque Nationalen käsikirjoituksessa: toinen on Grec 1672 eli Parisinus E 1300-luvulta ja toinen Grec 1675 eli Parisinus B 1400-luvulta. Käsikirjoitus B vaikuttaa olevan E:n jälkeläinen jonkun välikäsikirjoituksen kautta. Joku oppinut on ilmeisesti muokannut sitä täyttämällä aukkoja ja lisäämällä omia konjektuurejaan.

Sisältö

Teos on muodoltaan dialogi, jossa keskustelevat muun muassa Plutarkhoksen veli Lamprias, Plutarkhoksen tuttava Sulla, matemaatikko ja tähtitieteilijä Apollonides sekä joukko eri filosofikoulukuntia edustavia henkilöitä. Keskustelijat kävelevät teoksen alussa, ja istuutuvat teoksen loppuajaksi. Keskustelu sijoitetaan yleensä Roomaan joskus vuoden 75 jaa. jälkeen.

Teos käsittelee monia aikansa luonnontieteellisiä ja taivaanmekaniikkaa koskevia teorioita, ja se on mielenkiintoinen tähtitieteen, kosmologian, maantieteen ja optiikan historian kannalta. Sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu itsessään tieteelliseksi teokseksi. Teoksen nimi on jossakin määrin hämäävä, sillä se käsittelee Kuussa näkyvien kasvojen ohella enemmänkin taivaankappaleita melko esoteerisen kosmologian hengessä. Dialogi tunnetaan ennen kaikkea sen loppumyytistä, joka esittää Kuun tehtävän sielujen elämän kiertokulussa.

Henkilöt

Dialogissa esiintyy useita puhujia, joista keskeisin on Lamprias, koko keskustelun kertoja ja varsinainen keskustelun johtaja. Hänet tunnetaan Plutarkhoksen veljenä, terävänä ja leikillisenä keskustelijana, mutta myös filosofisesti vakavana hahmona, joka suhtautuu kriittisesti stoalaisuuteen ja nojaa akateemiseen perinteeseen. Lamprias esiintyy useissa Plutarkhoksen dialogeissa ja hänen taustansa yhdistyy Delfoihin sekä julkisiin tehtäviin. Hänen rinnallaan tärkeä rooli on Luciuksella, pythagoralaisen Moderatoksen oppilaalla, joka yhdessä Lampriaan kanssa esittää ja puolustaa akateemista oppia Kuuta koskevassa keskustelussa.

Sulla toimii dialogissa kehyskertojana ja erityisesti myytin esittäjänä; hän on karthagolainen, Plutarkhoksen tuttavapiiriin kuuluva henkilö, joka esiintyy myös muissa teoksissa. Apollonides edustaa matemaattis-tähtitieteellistä näkökulmaa ja esittää teknisiä vastaväitteitä Lampriaan selityksille, kun taas Farnakes edustaa stoalaista kantaa. Theon on ryhmän kirjallinen auktoriteetti ja keventää keskustelua loppupuolella omalla esityksellään. ”Aristoteles” ja ”Epikuros” esiintyvät vain nimellisinä peripateettisen ja epikurolaisen koulukunnan edustajina. Henkilöhahmoihin lukeutuu myös Menelaos, kuuluisa matemaatikko, joka on läsnä mutta jää dialogissa mykäksi.

Paikka ja aika

Keskustelijoiden siirtymisestä kävelystä istuutumiseen voidaan päätellä vain vähäisiä lavastuksellisia yksityiskohtia, eikä teos itse nimeä paikkaa. Aiemmin paikaksi on ehdotettu Khaironeiaa, mutta nykyisin tämä on hylätty; vakuuttavin tulkinta sijoittaa dialogin Roomaan tai sen läheisyyteen. Tätä tukevat henkilöhahmot: useat puhujat, kuten Sulla, Lucius ja Theon, esiintyvät muualla vain Roomassa, Menelaoksen tiedetään oleskelleen siellä, ja useat muut hahmot ovat todennäköisesti fiktiivisiä. Vain Lamprias liittyy selvästi Khaironeiaan, mutta hänenkään Rooman-matkansa ei ole poissuljettu.

Dialogin draamallista ajankohtaa on yritetty selvittää perustuen siihen, että Lucius mainitsee ”hiljattain” tapahtuneen täydellisen auringonpimennyksen. Varhaisempi ajoitus vuoteen 71 jaa. ja Khaironeiaan osoittautuu mahdottomaksi, koska pimennys ei vastaa kuvausta. Todennäköisin ehdokas on 5. tammikuuta 75 jaa. Roomassa nähty pimennys, joka sopii paremmin ajankohtaan ja ilmiöihin, kuten tähtien näkymiseen. Näin dialogin tapahtuma-aika sijoittuu vuoden 75 jaa. jälkeen, mutta kuinka paljon myöhemmin jää avoimeksi, sillä ”hiljattain” on suhteellinen ilmaus. Draamallista ajankohtaa ei kuitenkaan tule samaistaa teoksen kirjoitusaikaan, eikä dialogin suhdetta muihin Plutarkhoksen dialogeihin voida ajoituksen kannalta varmuudella ratkaista.

Rakenne

Teoksen rakenne on monimutkainen ja tietoisesti monitasoinen ja kehystetty. Dialogimuodosta huolimatta Lamprias esittää koko teoksessa esitetyn keskustelun jälkeenpäin. Loppuosa koostuu kokonaan Sullan omin sanoin esittämästä myytistä. Myytti itsessään on moninkertaisesti välittynyt kertomus: vieras kertoi sen Sullalle, Sulla Lampriaalle ja nyt Lamprias lukijalle, ja myytin eskatologinen osa palautuu vielä kauemmas Kronoksen palvelijoihin. Rakenteellinen moninkertaisuus korostaa myytin perinteistä ja auktorisoivaa luonnetta.

Varsinainen keskustelu (luvut 2–23) ei ole suoraa väittelyä vaan yhteenvedon esitys aiemmasta, fiktiivisestä keskustelusta Kuun ”kasvojen” luonteesta. Tämän aiemman keskustelun johtajaksi vihjataan Plutarkhosta itseään, kun taas Lamprias ja Lucius toimivat sen referoijina. Kaikki dialogin puhujat eivät olleet mukana tuossa aiemmassa keskustelussa, eikä kaikkea sanottua esitetä sen osana. Tämä rakenne on kirjallinen keino, jonka avulla Plutarkhos kokoaa dialogin ”tieteellisen” osuuden, eli argumentit Kuun maamaisesta olemuksesta.

Keskustelu tarjoaa poikkeuksellisen rikkaan katsauksen tähtitieteeseen, kosmologiaan, maantieteeseen ja optiikkaan, vaikka se ei olekaan tekninen tieteellinen tutkielma. Juuri sen kirjallinen ja ei-ammatillinen luonne tekee siitä merkittävän: koulutetulle yleisölle suunnatussa teoksessa viitataan luontevasti Hippokrateeseen ja Aristarkhokseen, siteerataan teknistä tähtitieteellistä tekstiä, käsitellään heijastumisen lakeja, hylätään oppi luonnollisesta liikkeestä maailmankaikkeuden keskukseen ja painotetaan taivaankappaleiden nopeuden kosmologista merkitystä.

Kun tämä tieteellinen osa päättyy, Theon nostaa esiin kysymyksen Kuun tarkoituksesta ja asuttavuudesta, mikä siirtää keskustelun metafyysiselle tasolle. Lampriaan vastaus (luvut 24–25) toimii siirtymänä myyttiin: hän väittää, että Kuu voi olla tarkoituksenmukainen ja jopa asuttu, vaikkei ihmisille. Tämä ajatus valmistaa suoraan Sullan myytin, jossa Kuu esitetään sielujen asuinsijana. Näin siirtymäjakso ei ole pelkkä kirjallinen välikappale vaan filosofisesti välttämätön osa kokonaisuutta. Koko dialogin yhtenäinen päämäärä on puolustaa näkemystä, että Kuu on täysin maamainen sekä koostumukseltaan että tehtävältään, ja että vain tämä oletus selittää sekä havaitut ilmiöt että Kuun olemassaolon.

Myytti (luvut 26–30) koostuu kahdesta osasta: kehyskertomuksesta ja varsinaisesta eskatologisesta myytistä. Kehyskertomuksen maantieteelliset yksityiskohdat – Atlantin takainen manner ja Kronoksen saaret – ovat synnyttäneet mielikuvituksellisia tulkintoja Amerikan tuntemuksesta, mutta tutkimus on osoittanut niiden olevan tietoisesti myyttisiä, Platonin Atlantiksen ja muiden hellenististen utopiakertomusten hengessä. Mahdolliset kelttiläiset ainekset on hellenisoitu osaksi tarinaa.

Varhaiset yritykset palauttaa myytti Ksenokrateeseen tai Poseidoniokseen on kumottu, ja vallitsevaksi näkemykseksi on noussut, että myytti on pohjimmiltaan platoninen, erityisesti Timaioksen inspiroima, vaikka Plutarkhos yhdistää siihen laajasti antiikin eskatologisia käsityksiä. Nykyinen tulkinta painottaa, että Plutarkhos ei koonnut teosta mekaanisesti lähteistä, vaan loi itsenäisen ja yhtenäisen kokonaisuuden, jossa hänen tieteellinen ja filosofinen sivistyksensä tiivistyy omaperäiseksi synteesiksi. Dialogi valaisee samalla antiikin ajattelun jatkuvuutta ja tarjoaa viitteitä uusplatonismin esihistoriasta.

Lähteet

Kirjallisuutta

Plutarch: Concerning the Face Which Appears in the Orb of the Moon. Teoksessa

Aiheesta muualla

Πλούταρχος: Περί του εμφαινομένου προσώπου τω κύκλω της σελήνης. Wikiaineisto. Plutarch: On the Face in the Moon

Luokka:Plutarkhoksen teokset