Johann Wolfgang Goethe, vuodesta 1782 lähtien aateloituna von Gothe (saks. ) ; 28. elokuuta 1749 Frankfurtin vapaakaupunki – 22. maaliskuuta 1832 Weimar, Saksi-Weimar-Eisenachin suurherttuakunta, Saksan liitto) oli saksalainen yleisnero: runoilija, romaanikirjailija, näytelmäkirjailija, humanisti, tutkija, harrastajataiteilija, asianajaja, Weimarin hoviteatterin johtaja vuosina 1791–1817, kriitikko sekä salaneuvos ja kymmenen vuoden ajan myös Weimarin herttuakunnan pääministeri.
Goethea pidetään saksankielisen kaunokirjallisuuden vaikutusvaltaisimpana hahmona. Hänen asemaansa voi verrata Saksan merkittävimpiin filosofeihin, jotka usein ammensivat hänen ajatuksistaan, sekä säveltäjiin, jotka usein sävelsivät hänen teoksiaan. Saksankielisten maiden kirjallisuudessa hänellä on ollut niin hallitseva asema, että jo 1700-luvun lopusta lähtien Goethen teoksia kuvattiin "klassikoiksi".
Euroopassa Goethe on romantiikan keskeinen ja ylittämätön edustaja, joka oli samassa suhteessa valistuksesta alkaneeseen kulttuuriin kuin William Shakespeare renessanssiin ja Dante sydänkeskiajan kulttuuriin. Hänen näytelmänsä Faust kuuluu Euroopan pisimpiin runoelmiin John Miltonin Kadotetun paratiisin ja Danten Jumalaisen näytelmän ohella.
Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva uushumanisti, joka vaikutti myös suomalaiseen kansallisromanttiseen kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu näytelmä Faust (1808, 1832).
Goethe oli yksi harvoista Saksan 1700-luvun kirjallisen renessanssin hahmoista, jotka elivät porvarillista elämää, sillä toisin kuin useimmilla kollegoistaan, hänellä ei varakkaan perheen lapsena ainakaan aluksi ollut tarvetta etsiä tukea ruhtinailta. Frankfurt, jossa hän syntyi, oli kaupan ja rahamaailman keskus ja itsehallinnollinen tasavalta, kaupunkivaltio Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisällä.
Suku ja koulutus thumb|Goethen synnyinkoti Frankfurtissa.|312x312px Johann Wolfgangin isä oli lakitieteen tohtori Johann Kaspar Goethe (1710–1782), varakkaan räätälin ja majatalonpitäjän poika, joka kuului Frankfurtin varakkaimpiin porvareihin ja eli mukavasti perintörahoillaan. Opiskeltuaan lakia Leipzigissa ja Strasbourgissa sekä kierrettyään Italiassa, Ranskassa ja Alankomaissa, Johann Kaspar Goethe omistautui kirjojen ja maalausten keräilyyn sekä lastensa koulutukseen. Goethen äiti Katharina Elisabeth Textor (1731–1808), oli yksi Frankfurtin korkeimman virkamiehen tyttäristä ja eloisa nainen.
Johann Wolfgang oli seitsemästä lapsesta vanhin, hänen lisäkseen aikuiseksi asti eli vain vuotta nuorempi sisar Cornelia, naim. Schlosser (1750–1777), jonka kanssa hän oli läheinen.
Johann Wolfgang sai säätyläisen poikana ajalle tyypillisesti opetusta kotona laajasti sivistyneeltä isältään ja kotiopettajilta16-vuotiaaksi asti. Opetusohjelmaan kuului historiaa, matematiikkaa, maantiedettä, miekkailua, tanssia ja piirtämistä. Ranskan kielen hän oppi niin perusteellisesti, että hän kykeni puhumaan sitä yhtä hyvin kuin äidinkieltään. Goethen isällä oli selkeät näkemykset hänen koulutuksestaan, ja hän halusi poikansa noudattavan samaa mallia kuin hän itse: opiskelevan lakia, hankkivan kokemusta Wetzlarissa sijaitsevassa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan korkeimmassa oikeudessa ja lopulta täydentävän sivistystään laajemmin Grand Tour matkalla Italiaan, jonka jälkeen hän voisi mennä naimisiin ja asettua aloilleen, ehkäpä nousta vastuulliseen asemaan kaupunginhallinnossa, jota isä ei ollut pystynyt tekemään. Vastahakoisesti ja jonkin verran viiveellä Goethe noudatti isänsä ohjeita, vaikka hän ei saanut viimeisiä vaiheita päätökseen ennen kuin muutamia vuosia isänsä kuoleman jälkeen. pienoiskuva|Goethen perhe paimenidylliin pukeutuneina, Johann Conrad Seekatz noin 1760. Johann Wolfgang aloitti 16-vuotiaana lakitieteen opinnot Leipzigin yliopistossa. Nuori Goethe keskittyi kuitenkin juridiikan sijasta kirjallisuuteen ja hauskanpitoon. Vuonna 1768 hän joutui sairastuttuaan palaamaan vanhempiensa luokse. Susanna von Klettenberg (1723–1774) tutustutti Goethen pietismiin, mikä vaikutti hänen tuotantoonsa.Hakusana Goethe, Johann Wolfgang von teoksessa
Adam Friedrich Oeserin – tuolloin Roomassa asuvan taidehistorioitsija Johann Winckelmannin ystävän ja opettajan – johtamassa piirustusakatemiassa Leipzigin yliopistossa Goethesta tuli epäsuorasti yksi Winckelmannin oppilaista. Goethella oli lähes valmiina raamatullinen näytelmä ja moralistinen romaani aloittaessaan yliopisto-opinnot, mutta luettuaan ne ystävilleen hän pröystäilevästi poltti ne edistyneelle maulleen sopimattomina ja alkoi kirjoittaa eroottista runoja sekä vuonna 1767 aloitettua pastoraalinäytelmää Die Laune des Verliebten (Rakastajan oikku).
Goethe rakastui majatalonpitäjän tytär Käthchen Schönkopfiin, mutta tämä piti parempana jotakuta vakaampaa lakimiestä. Hänen sulhasestaan tulikin Leipzigin varapormestari. Goethe kosti aloittamalla ensimmäisen kunnianhimoisemman näytelmänsä, Die Mitschuldigenin (1787; ”Syylliset osakkaat”), runokomedian, joka kuvaa naisen katumusta vuoden kestäneen avioliiton jälkeen väärän miehen kanssa. Hänen henkinen tilansa heikkeni, ja hänen terveytensä petti – hän saattoi saada tuberkuloosikohtauksen – ja syyskuussa 1768 hän palasi kotiin Frankfurtiin ilman tutkintoa. Uusi sairausjakso vei hänet ilmeisesti lähelle kuolemaa, ja sen jälkeen hän koki lyhyen kääntymyksen vapaa-ajattelusta evankeliseen kristinuskoon. Samaan aikaan hän kuitenkin opiskeli vakavasti alkemiaa ja oli saattanut jo muodostaa ajatuksen näytelmän kirjoittamisesta Faustista, puolittain legendaarisesta hahmosta, joka myy sielunsa Paholaiselle tiedon ja vallan vuoksi, ja josta tuli Goethen tärkeimmän teoksen aihe.
Strasbourg, kirjallisen uran alku pienoiskuva|Goethen asuintalo Strasbourgissa, rue Vieux Marché Poissons 38 Sairausloman jälkeen Goethe jatkoi lakitieteen opiskelua Strasbourgin yliopistossa. Johann Gottfried von Herder tutustutti Goethen Homerokseen, William Shakespeareen, James Macphersonin Ossianin lauluihin ja gotiikkaan. Valmistuttuaan lakitieteen lisensiaatiksi vuonna 1771 Goethe toimi jonkin aikaa asianajajana Frankfurtissa. Samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta kirjailijana. Vuonna 1774 ilmestyi kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset, josta tuli nopeasti suurmenestys joka puolella Eurooppaa. Romaanin päähenkilö Werther ajautuu onnettoman rakkauden vuoksi itsemurhaan, ja tarina teki lukijoihin niin vahvan vaikutuksen, että nuorison keskuuteen levisi itsemurhaepidemia.Romaani johti yli 2 000 itsemurhaan. Historia.net 7.2.2018. Viitattu 29.10.2022. Tätä Goethen romaania pidetään hyvin leimallisena saksankielisessä kirjallisuudessa vuosina 1767–1785 vallinneelle Sturm und Drang -kaudelle.
Goethe opiskeli tohtorin tutkintoa varten Strasbourgin yliopistossa huhtikuusta 1770 elokuuhun 1771. Hän oli päässyt pois kristillisestä kaudestaan, ja valitsi väitöskirjansa aiheeksi mahdollisesti järkyttävän aiheen kirkko-oikeudesta. Se käsitteli muinaisen juutalaisen uskonnon luonnetta. Väitöskirja, jossa kyseenalaistettiin kymmenen käskyn asema, osoittautui liian skandaalimaiseksi, kuten hän kenties tarkoittikin, ja hän suoritti sen sijaan latinan suullisen kokeen oikeustieteen lisensiaatin tutkintoa varten (joka sopimuksen mukaan antoi myös tohtorin arvonimen). Hänen lakitieteen koulutuksensa osoittautui hyödylliseksi myöhemmässä elämässä: toisin kuin monet kirjalliset aikalaisensa, joilla oli tausta teologiassa, filosofiassa tai klassillisessa filologiassa, hän oli alusta alkaen käytännönläheinen mies.
Strasbourg oli myös Goethen kohtaaman älyllisen ja emotionaalisen heräämisen tapahtumapaikka. Talvella 1770–1771 Johann Gottfried von Herder, jo kuuluisa nuori kirjallinen älykkö, oleskeli Strasbourgissa silmäleikkausta varten. Pitkien keskustelujensa aikana pimeässä huoneessa Goethe oppi tarkastelemaan kieltä ja kirjallisuutta uudella, lähes antropologisella tavalla: kansallisen kulttuurin ilmaisuna, osana tietyn kansan historiallisesti erityistä neroutta, joka ajoittain keskittyi yksilöiden nerouteen, kuten Shakespeareen tai Skotlannin rajaseutuballadien nimettömiin kirjoittajiin tai 1500-luvun Saksassa Martti Lutheriin. pienoiskuva|Goethen Elsassissa keräämiä kansanlauluja n. 1770-1771. Herder alkoi pian ajatella Goethea tuollaiseen rooliin omana aikanaan, kun taas Goethe vastasi Herderin innostukseen suullisesta kirjallisuudesta keräämällä tusinan verran kansanlauluja vanhoilta naisilta Strasbourgin ulkopuolella olevista saksankielisistä kylistä ja kokeilemalla itsekin joidenkin kirjoittamista. Kierrellessään Elsassin maaseutua ratsain Goethe tuli tietoiseksi äidinkielensä kansanomaisista juurista samaan aikaan, kun hän – osittain aikansa englantilaisen sentimentalistisen kirjallisuuden vaikutuksesta, josta esimerkkinä on Laurence Sternen Sentimental journey through France and Italy (1768) – alkoi tuntea maiseman emotionaalista vetovoimaa. Hän ymmärsi myös, että Strasbourgin katedraali oli arkkitehtoninen mestariteos, vaikka sen gotiikan tyylinen arkkitehtuuri, jota hän virheellisesti luuli enemmän saksalaiseksi kuin ranskalaiseksi, oli tuolloin yleisesti ottaen aliarvostettu. Hän aloitti esseen, Von deutscher Baukunst (1773; ”Saksalaisesta arkkitehtuurista”), ylistääkseen sen arkkitehtia. pienoiskuva|Sesenheimin pappila, Goethen punaliitupiirros n. 1770. pienoiskuva|Goethen lisensiaattityö: Positiones Juris, jota hän puolusti 6. elokuuta 1771 Strasbourgin yliopistosssa, hänen opintojensa akateeminen huipentuma Kaiken huipuksi hän rakastui uudelleen. Pienessä Sesenheimin kylässä lähellä Reiniä, luterilaisen pastorin pientilalla, Goethe löysi maalaisparatiisin, joka näytti olevan ruumiillistuma siitä saksalaisesta elämäntavasta, josta Herder oli inspiroitunut. Hänen suhteensa pastorin tytär Friederike Brioniin (1752–1813) oli lyhyt ja intensiivinen, mutta hän oli jo kauhuissaan avioliitosta ja siihen liittyvästä sitoutumisesta. Saatuaan lisensiaatin tutkinnon Strasbourgin yliopistosta hän jätti Friederiken ja palasi Frankfurtiin. Friederike sai tietää suhteen loppumisesta vasta Goethen Frankfurtista lähettämästä kirjeestä. Friederiken pysyi naimattomana koko elämänsä. Petettyjen naisten teema kulkee läpi kaikkien Goethen seuraavien kahdeksan vuoden ja sen jälkeisten kirjoitusten. Rakkaustarinaa on kuvailtu teoksessa Tarua ja totta elämästäni (Aus meinem Leben. Dichtung und Wahrheit) sen toisessa ja kolmannessa osassa (1812–1814).
Frankfurt Frankfurtissa Goethe aloitti asianajotoimiston pidon, mutta Herderin avaamat uudet kirjalliset mahdollisuudet viettivät mukanaan. Hänen levoton omatuntonsa hylätyn Friederiken suhteen yhdistettynä 1500-luvulla eläneen rosvoparoni Götz von Berlichingenin muistelmien inspiraatioon antoi hänelle näytelmän aiheen shakespearelaisella ja germaanisella tavalla – jonka hän uskoi Herderin hyväksyvän. Syksyllä 1771 kuudessa viikossa kirjoitettu ensimmäinen luonnos, Geschichte Gottfriedens von Berlichingen mit der eisernen Hand, dramatisirt (”Gottfried von Berlichingenin historia rautakäden kanssa, dramatisoitu”), joka myöhemmin nimettiin yksinkertaisesti Götz von Berlichingeniksi, käänsi englanniksi Walter Scott, joka Goethen esimerkistä inspiroitui ajattelemaan oman paikallishistoriansa käyttöä romaaniensa aineistona. Se sisältää kuitenkin myös keksityn rakkausjuonittelun, joka keskittyy heikkotahtoiseen Weislingeniin, mieheen, joka ei kykene pysymään uskollisena kunnon naiselle ja pettää yhteiskuntaluokkansa loistavan uran vuoksi.