Hierapolis () oli antiikin aikainen kaupunki Fryygiassa Vähässä-Aasiassa nykyisen Turkin alueella. Se sijaitsi nykyisessä Pamukkalessa lähellä nykyistä Denizlin kaupunkia.
Hierapolis oli Fryygian merkittävimpiä kaupunkeja, ja sijaitsi tunnetuilla kuumilla lähteillä. Kaupungin arkeologinen alue on yhdessä Pamukkalen luontokohteen kanssa Unescon maailmanperintökohde nimellä Hierapolis-Pamukkale.
Maantiede
Hierapoliin kaupunki sijaitsi Fryygiassa korkealla paikalla Lykos- (nyk. Çürüksu Çayı) ja Maiandros (nyk. Büyük Menderes) -jokien välillä Apameiasta Sardeehen johtaneen tien varrella. Kaupunki oli linnuntietä noin kymmenen kilometriä pohjoiseen Laodikeiasta. Siitä kaakkoon sijaitsi Kolossai ja ja luoteeseen Tripolis.
pienoiskuva|vasen|Hierapoliin arkeologinen alue. Kaupungin paikka on noin 18 kilometriä pohjoiskoilliseen nykyisestä Denizlistä, heti nykyisen Pamukkalen kylän koillispuolella. Kylä tunnetaan sen kuuluisista valkoisista kallioista (Pamuk-kale = ”Puuvillalinna”), jotka näyttävät kuin jäätyneiltä tai kivettyneiltä vesiputouksilta. Richard Chandler kuvaili, että sen ”pinta on aaltoileva kuin paikalleen pysähtynyt vesi tai kuin äkkiä kivettynyt syöksyvä virta”. Kalliot ovat muodostuneet ja muodostuvat edelleen ylhäältä kuumista lähteistä kumpuavien kalkkipitoisten purojen johdosta. Antiikin aikainen kaupunki sijaitsi kallioiden yläpuolisella tasangolla. Se oli rakennettu kalkkikivimassan päälle, ei juuri lainkaan varsinaiselle kallioperälle. Harjanteen korkeus Pamukkalen korkeuteen verrattuna on noin 200 metriä.
pienoiskuva|vasen|Hierapoliin pääkatua. Historia Varhaishistoria ja hellenistinen kausi
Hierapoliin paikalla on ollut asutusta jo esihistoriallisella kaudella. 600-luvulla eaa. paikalla tiedetään olleen fryygialaisten rakennuttama temppeli. Myöhempi Hierapoliin kaupunki perustettiin kreikkalaisena kaupunkina hellenistisellä kaudella. Perustajaksi on esitetty Antiokhos III:tta (hallitsi 223–187 eaa.) tai jotakuta Pergamonin kuninkaista, kuten Eumenes II:ta (hallitsi 197–158 eaa.). Alue siirtyi Antiokhokselta Pergamonille vuonna 188 eaa.
Roomalainen kausi
Vuonna 133 eaa. Hierapolis siirtyi muun Pergamonin alueen tavoin Roomalle. Hierapolis löi omaa rahaa 100-luvulta eaa. lähtien. Varhaisimmat rahat, aina keisari Augustuksen aikaan saakka, käyttävät kaupungista nimimuotoa Hieropolis, minkä on tulkittu viittaavan siihen, että alueella olisi ollut alun perin temppeliyhteisö. Myös Stefanos Byzantionlainen, vaikka käyttääkin nimimuotoa Hierapolis, selittää nimen kaupungin monilla temppeleillä. Joskus on ehdotettu, että kaupungin nimi olisi johdettu Telefoksen vaimosta Hierasta tai Hierosta, mutta tämä ajatus ei näyttäisi olleen vallalla antiikin aikana.
Kaupunki oli kuuluisa kuumista lähteistään ja Plutoneionistaan, joista se vaikuttaa saaneen pyhyytensä.Strabon: Geografika 13.629; Vitruvius: Arkkitehtuurista (De architectura) 8.3. Lähteidensä ansiosta Hierapolis toimi terveyskylpylä- ja parantamistoiminnan keskuksena, ja oli tässä yksi antiikin maailman tunnetuimmista. Kaupungin vesiä käytettiin paljon myös värjäykseen.Strabon: Geografika 13.630. Kaupungin suurinta kukoistusaikaa olivat 100- ja 200-luvut.
pienoiskuva|Hierapoliin lyömä raha roomalaiselta kaudelta. Hierapoliissa palvottuihin jumaliin lukeutui erityisesti Kybele eli Suuri Jumalten Äiti.Plinius vanhempi: Naturalis historia 2.93 s. 95. Kaupungin väestö oli jaettu heimoihin, jotka olivat Seleukis, Antiokhis, Laodikis, Eumenis, Attalis, Stratonikis ja Apollonias. Kaupungin asukkaasta käytettiin etnonyymiä Hierapolitēs (). Hierapoliista kotoisin olleisiin merkkihenkilöihin lukeutuu filosofi Epiktetos.
pienoiskuva|Sarkofagin koristelua Hierapoliista. Muutoin Hierapoliin historiasta tiedetään antiikin lähteistä vain vähän, lukuun ottamatta sarjaa maanjäristyksiä ja keisareiden vierailuja. Vuonna 17 jaa. maanjäristys aiheutti suuria tuhoja. Vielä pahempi maanjäristys tapahtui keisari Neron aikana vuonna 60 jaa. ja näyttää johtaneen laajoihin jälleenrakennustöihin. Keisari Hadrianus vieraili kaupungissa vuonna 129. Hierapolis löi rahaa keisari Philippus Arabsin aikaan saakka, mutta muiden kanssa liitossa lyötyä rahaa tehtiin vielä tätä myöhemminkin.
Hierapoliissa oli merkittävä juutalaisyhteisö. Siellä oli myös kristillinen seurakunta jo apostoli Paavalin aikana. Apostoli Filippus vietti elämänsä loppuajan Hierapoliissa ja kärsi siellä marttyyrikuoleman noin vuonna 80. Tämän seurauksena kaupungista tuli pyhiinvaelluskohde, ja hänen marttyyriuminsa on löydetty.
Myöhäisantiikista keskiajalle
Kaupunki kärsi suuria tuhoja maanjäristyksessä jälleen 300-luvulla. Tuon jälkeen alkoi sen taantuminen. Myöhäisantiikin aikana Hierapolis omaksui Fryygian metropoliittakaupungin arvonimen.Hierokles: Synekdemos, s. 665, Wesselingin huomautuksin. Lopullisesti kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä 600-luvulla. Paikka säilyi kuitenkin jossakin määrin asuttuna tämän jälkeenkin, sillä sieltä on löydetty pienten bysanttilaisaikaisten talojen ja kirkkojen jäänteitä.
Seldžukit valtasivat alueen 1100-luvulla. Vuonna 1190 sen valtasivat ristiretkeläiset, jotka käyttivät vielä Hierapoliin rakennuksia asuntoinaan. 1200-luvulla paikan valtasivat turkkilaiset, jotka rakennuttivat sinne linnan. Antiikin aikaisen kaupungin raunioilla ollut asutus tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1354. Tämän jälkeen rauniot peittyivät vähitellen kalkkikiveen.
Myöhempi historia ja kaivaukset
Hierapoliin arkeologiset tutkimukset alkoivat vuonna 1887 Carl Humannin johdolla. Pamukkalen valkoisista kallioista alkoi muodostua turistikohde 1900-luvun aikana, ja kaupungin jäänteet olivat nähtävillä kalkkikivimuotostelmien seassa. Alueen varsinaisia arkeologisia kaivauksia on suoritettu vuodesta 1957 italialaisten arkeologien toimesta. Esiin kaivettuja raunioita on kunnostettu.
Hierapoliin arkeologinen alue liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä Pamukkalen kanssa vuonna 1988.
Rakennukset ja löydökset Asemakaava ja kaupunginmuurit pienoiskuva|Hierapoliin kaupunginmuuria.
Hierapoliin jäänteet levittäytyvät laajalla alueelle. Kaupungissa oli suunniteltu ruutuasemakaava. Se vaikuttaa olleen alun perin vailla kaupunginmuuria, ja sitä suojasi vain sen pyhyys. Kaupunginmuuri rakennettiin vasta varhaisella bysanttilaisella kaudella 300-luvun lopulla. Se ympäröi kaupunkia muilta sivuilta paitsi kallioseinämän puoleisella länsireunalla. Muuri on matala ja muuraukseltaan heikkolaatuinen.
Kaupungin keskustan läpi kulkee suunnilleen pohjois-eteläsuunnassa yli kilometrin pituinen pääkatu. Sen kummassakin päässä sijaitsi monumentaalinen, kolmeaukkoinen porttirakennus, jota reunustivat pyöreät tornit. Pohjoisen puoleinen portti on säilynyt hyvin, ja sen ajoitus perustuu omistukseen Domitianukselle vuonna 84/85 jaa. Kumpikin monumentaaliportti sijaitsi noin 150 metriä kaupunginmuurin ulkopuolella. Sisempänä bysanttilaisessa muurissa oli kummankin monumentaaliportin kohdalla toinen, yksinkertaisempi portti.
Keskuskylpylä ja Pyhä allas pienoiskuva|Keskuskylpylän rauniot.
Keskuskylpylä
Hierapoliin suuri keskuskylpylä sijaitsi kaupungin länsiosassa lähellä kallioiden reunaa. Se ajoitetaan 100-luvulle. Kylpylä sai vetensä kaupungin keskellä olevista lähteistä. Rakennuskokonaisuuden koko oli noin 140 × 100 metriä ja pinta-ala noin 1,5 hehtaaria. Kylpylän keskiössä oli suuri sali, jonka koko oli noin 20 × 32 metriä. Kylpylästä on tunnistettu myös muun muassa caldarium.
Kylpylään kuului myös gymnasion, joka koostui suuresta, noin 36 × 52 metrin kokoisesta palaistrasta ja sen ympärillä olleista huoneista. Kylpylän seinät oli päällystetty ja koristeltu stukolla ja marmorilla. Rakennuskokonaisuuden raunioita on säilynyt nykyaikaan parhaimmillaan lähes alkuperäisessä korkeudessa. Nykyisin osa raunioista on kunnostettu Pamukkalen arkeologiseksi museoksi.
Pyhä allas
Kaupungin keskellä sijaitsi samoista lähteistä vetensä saanut kuuman veden allas, jota tavallisesti kutsutaan Pyhäksi altaaksi. Altaasta virtaavat purot kuljettavat kalkkiaan edetessään ja muodostavat näin itsestään rakentuvia vesikanavia, joiden sijainti on vaihdellut ajan myötä. Pääkadun pohjoisosan varrella ne ovat muodostaneet jopa kaksi metriä korkeita muureja.
pienoiskuva|vasen|Pyhä allas. Temppelit ja pyhäköt
Apollonin pyhäkkö
Apollonille omistettu pyhäkköalue sijaitsi Pyhän altaan itäpuoleisessa rinteessä. Alueella oli kolme rakennusta, jotka tunnetaan tutkimuksessa nimillä Rakennus A, B ja C. Rakennus A on tunnettu pisimpään ja siksi sitä on kutsuttu nimellä ”Apollonin temppeli”. Nykyisin katsotaan kuitenkin, että varsinainen Apollonin temppeli oli Rakennus B. Se edusti joonialaista tyyliä. Julkisivu oli heksastyyli eli siinä oli kuusi pylvästä.
pienoiskuva|vasen|Apollonin pyhäkköalueen Rakennuksen A (nk. ”Apollonin temppeli”) rauniot. Rakennuksen A todelliseksi tarkoitukseksi on arveltu oraakkelinpaikkana toimimista. Paikalla oli alun perin ensimmäisellä vuosisadalla jaa. rakennettu temppeli. Lopullisessa muodossaan temppeli on aikaisintaan 200-luvulta jaa. Uusittu temppeli oli tehty vanhan perustuksille ja hyödynsi uudelleen sen rakenneosia. Sen lounaaseen suuntautuva etuosa, jota lähestytään porrastusta pitkin, oli noin kaksi metriä korkealla podiumilla, kun taas takaosa oli kallion päällä. Rakennuksessa oli pronaos ja cella, ja myös sen julkisivun arvellaan olleen heksastyyli.
Rakennuksessa C oli maanalainen tila, ja sitä on arveltu eräänlaiseksi enkoimeterioniksi eli paikaksi, jossa parantamista toivoneet voivat nukkua yön. Pyhäkköaluetta ympäröivät pylväshallit, joissa oli doorilaisia puolipylväitä.
Plutoneion
Plutoneion oli Haadeelle eli Plutonille omistettu pyhäkkö, josta kaupunki erityisesti tunnettiin ja joka mainitaan useissa antiikin aikaisissa lähteissä. Niiden mukaan Plutoneion oli syvä luola, jonka ontosta aukosta nousi myrkyllistä höyryä, joka tappoi välittömästä kaikki sitä hengittäneet, paitsi Kybelen eunukkipapit. Tämän vuoksi sitä pidettiin alamaailman sisäänkäyntinä. Höyryä käytettiin uhrieläinten surmaamiseen.Strabon: Geografika 13.629–630; Plinius vanhempi: Naturalis historia 2.93 s. 95; Dion Kassios: Rooman historia (Historia Romana) 68.27; Ammianus Marcellinus: Res gestae 23.6.
pienoiskuva|Plutoneionin rauniot. pienoiskuva|Rakennuksen B kyljessä oleva niin kutsuttu ”Vanha Plutoneion”. Antiikin lähteiden kuvaama kohde yhdistettiin pitkään Apollonin pyhäkköalueen Rakennuksen A, niin kutsutun ”Apollonin temppelin”, etelänpuoleisen sivuseinän vieressä olevaan paikkaan, joka löytyi kaivauksissa 1960-luvulla. Rakennus on tektonisen halkeaman kohdalla. Rinnepenkereessä on katettu huone, kooltaan noin 3 × 3 metriä, jonka perällä kallioon on syvä halkeama, täynnä kuumaa virtaavaa vettä ja pistävänhajuista kaasua. Kaasu pidettiin poissa itse temppelistä antamalla sen paeta sivuseinien kivien väliin jätetyistä raoista. Nykytutkimuksen perusteella tämä paikka, jota kutsutaan nykyisin ”Vanhaksi Plutoneioniksi”, vaikuttaa olleen naispuolisen jumaluuden, ehkä ensin Kybelen ja myöhemmin Koren eli Persefonen, kulttipaikka.
Todellinen Plutoneion (”Uusi Plutoneion”) löydettiin vuosien 2011–2014 kaivauksissa. Se sijaitsee noin 200 metriä Apollonin pyhäkköalueesta eteläkaakkoon ja on saman tektonisen halkeaman kohdalla. Pyhäkkö koostuu useista osista, jotka ajoitetaan 100-luvulta eaa. 200-luvulle jaa. Sen ytimessä on luolan sisäänkäynti, jonka yläpuolella on kaari, jossa on omistuspiirtokirjoitus Plutonille ja Korelle. Luolan etupuolella oli pyöreä marmorinen tholos, jota reunusti kaksi vesiallasta kuuman lähteen vesille. Luolan yläpuolella rinteessä oli antiikin lähteiden mainitsema katsomo, josta voitiin seurata uhritoimituksia.
Pyhäköstä löydettiin suurikokoinen Plutonin patsas, Kerberoksen patsas sekä käärmepatsaita. Ne ovat nykyisin Pamukkalen arkeologisessa museossa, ja niiden paikalla on kopiot.
Muut pyhäköt