pienois| Keidas-Amerikan kulttuurit: Keidas-Amerikka on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurialue Lounais-Yhdysvalloissa ja Luoteis-Meksikossa. Alue on vuoristoista puoliaavikkoa, mutta sinne syntyi vuoteen 500 jaa. mennessä kehittyneitä kasteluviljelyyn perustuvia maatalousyhteiskuntia, jotka tunnetaan muun muassa kallionjyrkänteisiin rakennetuista kerrostaloistaan. Kulttuurivaikutteita Keidas-Amerikka sai varsinkin Mesoamerikasta, mistä omaksuttiin alueelle viljely ja keramiikka. Sillä oli yhteyksiä myös Mississippin kulttuurien kanssa. Sen kulttuuri muodostui kuitenkin omintakeiseksi ja jakautui useisiin paikallisperinteisiin, joista merkittävimpiä olivat pueblot, hohokamit ja mogollónit. Niiden huippukausi ajoittui noin vuosiin 700–1300.
Maantiede Keidas-Amerikka () käsittää Lounais-Yhdysvaltojen ja Luoteis-Meksikon kuivien ja kuumien alueiden esikolumbiaaniset maanviljelyskulttuurit. Laajimmillaan siihen kuuluivat Utah, Arizona ja New Mexico miltei kokonaisuudessaan, suuri osa Coloradosta, Sonorasta ja Chihuahuasta sekä osia Kaliforniasta, Baja Californiasta ja Texasista.
Keidas-Amerikka sijaitsee kahden pohjois–eteläsuuntaisen vuorijonon välissä. Yhdysvalloissa sitä rajaavat Kalliovuoret ja Meksikossa Läntinen sekä Itäinen Sierra Madre. Etelässä kulttuurialue rajautui Mesoamerikan maata viljeleviin kansoihin ja pohjoisessa Suuriin tasankoihin. Kulttuurialueesta kaakkoon eläneiden kansojen elämäntapa oli liikkuva.
Ilmasto on kuiva ja lämpötilojen vaihtelu voimakasta. Suurin osa alueesta on puoliaavikkoa, jonka poikki virtaa useita jokia. Niistä suurimmat ovat Colorado ja Rio Grande. Sateita esiintyy epäsäännöllisesti muutamana kuukautena vuodessa. Silloin kun alueella sataa, se usein lankeaa myrskynä. Keitaita ei alueella ole kovinkaan montaa, mutta suuri osa esihistoriallisesta väestöstä oli asettunut niiden läheisyyteen. Jokia virtaa lähinnä jyrkkärantaisissa kanjoneissa. Päätoiminen maatalous edellyttää keinokastelua. Coloradon ylängöllä vallitsee lauhkea ilmasto.
Keidas-Amerikka sijaitsee laajemman Kuiva-Amerikan () kulttuurialueen sisällä. Aavikoista ja puoliaavikoista koostuva Kuiva-Amerikka käsittää Pohjois-Meksikon ja Etelä-Yhdysvallat. Esihistoriallisella ajalla sen väestö harjoitti metsästystä ja keräilyä. Kuiva-Amerikan alue kutistui vähitellen, kun maatalous levisi uusille aluleille.
Historia
Asuttaminen Keidas-Amerikka asutettiin arviolta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ensiasuttajat olivat suurriistan metsästäjiä. Jääkauden päätyttyä noin –7000 eaa. ilmasto alkoi hitaasti kuivua, mikä pakotti väestön omaksumaan uusia elinkeinoja ja siirtymään monipuoliseen metsästykseen ja keräilyyn. Samaan aikaan alueelle saapui uutta väestöä, joka valmisti muun muassa kivisiä astioita ja jauhinkiviä. Heidän elämäntapansa tunnetaan erämaakulttuurina.
Vuosina 7000–3000 eaa. ilmasto oli selvästi nykypäivää lämpimämpi. Keidas-Amerikkaan saapui jälleen uutta väestöä, joka alkoi harjoittaa maataloutta. Ylätasangon metsästäjä-keräilijät täydensivät ruokavaliotaan pienimuotoisella viljelyllä. Vähitellen heidän riippuvuutensa viljelykasveista kasvoi, ja maataloudesta tuli pääasiallinen elinkeino. Ensimmäiset maissin- ja kurpitsanviljelyn todisteet on ajoitettu hyvin epävarmasti vuosien 3500–1500 eaa. välille.
Esikeraamisella kaudella Meksikon kulttuuri oli melko yhtenäinen. Etelä-Meksikossa tapahtui protoneoliittisella kaudella 5000–2500 eaa. hidas siirtymä pysyvään asutukseen ja maatalouteen. Meso- ja Kuiva-Amerikan katsotaan erottuneen omiksi kulttuurialueikseen noin vuonna 2500 eaa. Keidas-Amerikan kulttuurialue erottautui Kuiva-Amerikasta noin 500 eaa., kun maatalous levisi alueelle. Seuraavina vuosituhansina maatalousyhteiskuntien kulttuurialue levittäytyi Kuiva-Amerikan kustannuksella.
Suuret maanviljelyskulttuurit Maanviljelyn ajatus omaksuttiin Mesoamerikasta. Sieltä ilmeisesti saatiin myös suurin osa viljelykasveista ainoana poikkeuksena paikallinen papulajike Phaseolus acutifolius. Siirtymä metsästyksestä ja keräilystä monimutkaiseen kasteluviljelyyn tapahtui hyvin nopeasti, mikä oli mahdollista ainoastaan ulkopuolelta omaksutun teknologian avulla. Todennäköisesti kulttuurivaikutteet levisivät etelästä pohjoiseen Läntisen Sierra Madren vuoriston pysyvien asutuskeskusten kautta. Samaa reittiä omaksuttiin luultavasti sekä maatalous että keramiikka. Myöhemmin Mesoamerikasta saatiin uskonnollisia vaikutteita, mikä näkyi esimerkiksi pallopelikenttien rakentamisessa ja trooppisten ylellisyystuotteiden nauttimassa arvostuksessa.
Mesoamerikasta poiketen Keidas-Amerikka oli kuivaa ja kuumaa seutua, jossa viljelytalous oli mahdollista lähinnä keitailla tai keinokastelun avulla. Kastelukanavien rakentaminen oli työlästä, joten viljelytalous levisi hyvin hitaasti. Ajanlaskun ensimmäisillä vuosisadoilla hahmottuivat suuret paikalliskulttuurit: pueblot, mogollónit ja hohokamit. Keidas-Amerikalle ominainen elämäntapa vakiintui vuoteen 500 jaa. mennessä. Vasta vuoden 600 tienoilla maanviljely oli omaksuttu suunnilleen koko Keidas-Amerikan alueella. Kaikki Keidas-Amerikan kansat täydensivät edelleen ruokavaliotaan villikasvien keräilyllä ja metsästyksellä.
Keidas-Amerikan kulttuurit saavuttivat suurimman maantieteellisen laajuutensa ja väkilukunsa noin vuosina 700–1300. Myös niille ominainen arkkitehtuuri oli tuolloin näyttävimmillään. Pohjois-Amerikassa nautittiin tuolloin tavallista suuremmista sademääristä, mikä näkyi myös itäisen metsämaan (700–1200) ja tasankojen (1000–1250) viljelykulttuurien kukoistuksessa. Keski- ja Länsi-Meksikon kulttuurit levittätyivät samaan aikaan kohti luodetta ja kauppareitit Pohjois- ja Keski-Amerikan välillä vahvistuivat. Keidas-Amerikkaan omaksuttiin Mesoamerikasta kulttuurisia vaikutteita samaan aikaan, kun ilmasto oli molemmilla alueilla erityisen suotuisa väestönkasvulle ja monimutkaisen yhteiskunnan kehittymiselle. Suurimmat kylät kasvoivat päällikkökuntien keskuksiksi, joista käsin hallittiin pienempiä kyliä.
Taantuminen Monet Keidas-Amerikan asutuskeskukset hylättiin 1300- ja 1400-luvuilla. Osa paikalliskulttuureista hävisi täysin. Syytä tähän ei täysin tunneta, mutta kehitys saattoi liittyä pitkiin kuivuuskausiin. Siihen vaikuttivat myös Keidas-Amerikkaan ulkopuolelta saapuneet sotaisat kansat. Asutuksen painopiste siirtyi etelään ja itään, minne rakennettiin uusia kyliä. Seinämaalauksiin ja keramiikkaan on kuvattu sateiden turvaamiseen tähdänneitä rituaaleja.
Espanjalaiset saapuivat Pohjois-Amerikan lounaisalueelle 1500-luvulla, minkä katsotaan päättäneen alueen esihistorian. Alkuperäisväestö joutui alistettuun asemaan ja käännytettiin kristinuskoon. Euroopasta levinneet kulkutaudit ja valloittajien harjoittama väkivalta romahduttivat alkuperäiskansojen väkiluvun. Monia Keidas-Amerikan alkuperäiskulttuurien piirteitä on kaikesta huolimatta säilynyt nykypäivään. Alkuperäiskansat harjoittavat edelleen perinnäistapojaan, ja osia esihistoriallisista kastelujärjestelmistä on 1900-luvulla kunnostettu uudelleen käyttöön.
Ominaispiirteitä
Huippukausi Ulkopuolisista vaikutteista huolimatta Keidas-Amerikan kansoille kehittyi omintakeinen aineellinen kulttuuri ja yhteiskunnallinen perinne. Välimatka Meso- ja Keidas-Amerikan keskusten välillä oli niin suuri, ettei täydellinen integraatio olisi edes ollut mahdollista. Keidas-Amerikan oma kulttuuri sen sijaan kehittyi sisäisesti yhtenäiseksi. Tässä luvussa kuvataan Keidas-Amerikkaa paikalliskulttuurien huippukaudella noin 700–1300 jaa.
Elinkeinot Tärkeimmät viljelykasvit olivat maissi, papu, kurpitsa ja puuvilla. Aavikon viljelijäkansat kehittivät omanlaisensa menetelmät vesivarantojen hallintaan ja eroosion hillitsemiseen. Niitä olivat esimerkiksi kanavat, penkereet, padot ja keinotekoiset harjanteet. Pueblot rakensivat matalia kivipatoja, jotka hidastivat ja ohjasivat rankkasateiden valuntaa. Mogollónit asuivat vuoristossa ja kastelivat peltonsa sadevedellä tai vuoripurojen suuntaa muuttamalla. Hohokamit asuivat erittäin kuivalla alueella ja rakensivat laajan kastelukanavaverkoston.
Keidas-Amerikan esihistorialliset kulttuurit eivät koskaan täysin luopuneet metsästyksestä ja keräilystä. Riistaeläimistä tärkein oli kauris. Jokien lähellä elävät ryhmät harjoittivat myös kalastusta.
Asutuskeskukset Monet Keidas-Amerikan kansat rakensivat savitiilestä ja kivestä muurattuja kerrostalomaisia asumuksia, jotka usein rakennettiin kallionjyrkänteille. Ikkunat ja ovet olivat pieniä, eikä alimmissa huoneissa ollut sisäänkäyntiä, joka tavallisesti sijoitettiin katolle. Taloissa oli kymmeniä, satoja tai jopa tuhat huonetta, ja suurimmat olivat käytännöllisesti katsoen kyliä itsessään. Pueblo-arkkitehtuuria esiintyi anasazien, hohokamien ja mogollónien alueella. Näistä kolmesta kulttuurista käytetään toisinaan yhteisnimitystä pueblo-kulttuurit, mutta tuoreemmassa tutkimuskirjallisuudessa esihistorialliset pueblot yleensä tarkoittavat pelkästään anasazeja.
Suurten rakennushankkeiden edellyttämä suunnittelu ja työnjohto sekä kasvavat varallisuuserot viittaavat luokkayhteiskunnan syntyyn. Pienempiä asutuskeskuksia ilmeisesti hallittiin suuremmista. Asutuskeskusten välille rakennettiin teitä, jotka yhdistivät pikkukylät keskukseen. Yhteisöissä oli vakiintuneet pappisvirat, rituaalit ja seremonialliset perinteet. Uskontoon kuuluivat esimerkiksi kachina-nuket ja tanssit sekä kivat eli pyöreät maan alle rakennetut seremoniahuoneet. Kivoja oli jokaisessa kylässä, ja suurimpien halkaisija oli jopa 25 metriä.
Aineellinen kulttuuri pienois|vasen|Chacon kanjonista löydetty Pueblo III -tyylinen kulho.
Keidas-Amerikan kansat valmistivat korkeatasoista keramiikka ja koreja. Kylät erikoistuivat käsitöissään, ja esimerkiksi paikalliset keramiikkatyylit eriytyivät niin, että astian perusteella voi helposti tunnistaa, missä kylässä se tehtiin. Keramiikan koristelussa käytettiin kolmea tai useampaa väriä.
Puuvillasta valmistettiin vaatteita, säkkejä ja vilttejä. Vaatteita, mattoja ja muita käyttötavaroita punottiin myös jukkien kuiduista. Kylmältä suojauduttiin sulitetuilla kangasviitoilla.
Mesoamerikasta tuotuja tai omaksuttuja kulttuuripiirteitä olivat esimerkiksi valetut kuparikellot, papukaijat, pallokentät (nahuatliksi tlachtli), simpukankuoritorvet ja erinäiset keramiikkatyylit. Kulttuurista ja taloudellista vaihtoa harjoitettiin myös Mississippin kulttuurien kanssa, mikä näkyy esimerkiksi keramiikkatyyleissä.
Paikalliset kulttuurit
Pueblo (750 eaa. – 1540 jaa.)
pienois|Pueblo-asumus Mesa Verden kansallispuistossa Coloradon Montezumassa.
Pueblo- eli anasazi-kulttuuri oli Keidas-Amerikan monimutkaisin yhteiskunta. Se on myös arkeologien parhaiten tuntema. Se sijaitsi ”neljänä nurkkana” () tunnetulla alueella Utahin, Coloradon, Arizonan ja New Mexicon rajaseudulla.
Maissinviljely alkoi pueblo-alueella noin 750 eaa. Ihmiset asuivat aluksi luolissa, kukkuloilla ja väliaikaisissa majoissa. Säilytyksessä käytettiin keramiikan sijaan taidokkaasti punottuja koreja. Vuodesta 400 jaa. alkaen rakennettiin 3–4 kuoppatalon muodostamia asutuksia. Talojen sijoittaminen maan alle suojasi puoliaavikon äärimmäisiltä lämpötiloilta. Varsinaisen Pueblo-kulttuurin katsotaan syntyneen noin vuonna 700 jaa., jolloin alkoi tunnusomaisen keramiikan valmistus. Astiat tehtiin punaisesta tai valkoisesta savesta ja koristeltiin mustin geometrisin muodoin tai piirroksin.