Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä – Kesänviettoa eteläisen Saimaan rantamilla on Tuula Airion kirjoittama kirja, joka on ilmestynyt vuonna 2025. Teoksessa Airio käy läpi Viipurin läänin Lappeen pitäjän kadonnutta huvila-asutusta. Teos kattaa nykyisin Lappeenrantaan kuuluvien Laihian (ent. Laihala) ja Hartikan kylien huvilakulttuurin.Prologi, Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, s. 11 Teoksessa on kuvia ja karttoja. Julkaisu on saanut tukea Suomen tietokirjailijat ry:ltä, Etelä-Karjalan Maataloussäätiöltä ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä.Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, s. 4
Teoksen kirjoittaja, taidehistorioitsija ja tietokirjailija Tuula Airio on syntynyt ja kasvanut Lappeen Pontuksella.Petteri Värtö, Tällaista oli kesähuviloiden vuokraaminen Lappeenrannassa sata vuotta ennen Airbnb:tä, Etelä-Saimaa 21.7.2025Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, takakansi. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjan Lappeen hautausmaa Lepola : Ilmari Wirkkalan 1930-luvun hautausmaaideaali (2010, ), joka perustuu hänen Helsingin yliopistoon tekemäänsä pro gradu -työhönTaiteilija Ilmari Wirkkalan Lappeen hautausmaa Lepola, 1930-luvun ideaalihautausmaa. Pro gradu. Helsingin yliopisto 2007.
Laihian ja Hartikan vanhalle huvila-alueelle on tehty asemakaavoitusta, jonka mukaan vanhat maisemat kyläteineen tulevat katoamaan, ja siksi niiden kuvaaminen muistoksi jälkipolville on tärkeää. Kylät kuuluvat suunnitelmissa Lappeenrannan tulevaan Laihian kaupunginosaan.Prologi, Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, s. 12 Teos perustuu arkistotutkimuksiin, vanhoihin kartta- ja valokuvalöytöihin sekä osin haastatteluin koottuun muistitietoon.
Huvilakausi kesti 1890-luvulta 1940-luvulle. Aluksi tulijat olivat satunnaisia kesävieraita, mutta myöhemmin he rakensivat omia huviloita, joissa jotkut asuivat ympärivuotisesti. Kaakkois-Suomen huviloista on aiemminkin tehty tutkimusta, ja tämä teos täydentää sitä omalta osaltaan.
Huvila-asutusta ennakoi säätyläisten kesänvietto 1890-luvulla Laihian kylän keskellä Laihian talonpoikaistalossa, mitä Airio vertaa nykyajan Airbnb-vuokraukseen, joskin vuokralaiset tulivat koko kesäksi. Talonväki muutti pihapiirin muihin rakennuksiin. Muistoja näistä ajoista on tallentanut kirjoituksiinsa tilan myöhempi isäntä Ferdinand Laihia. Kirjan kansikuvan ottanut Helsingin yliopiston unkarin kielen lehtori Antti Jalava oli ensimmäisiä kesävieraita ja on kirjannut kesiä muistelmiinsa. Muutamia huviloita on edelleen jäljellä, osa ympärivuotisessa käytössä.Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, s. 12–13, 45 Huvilakulttuuria taustoitetaan kolmen perheen kertomusten kautta, paitsi lomakuvauksin, myös tarkoin arkistotutkimuksin.
Airio kertoo teoksessa myös sahanomistaja Harry Wahlin arvoviulukokoelmasta. Siitä on jäljellä Stradivarius vuodelta 1702 OP-ryhmän taidesäätiön kokoelmassa, josta sitä lainataan nuorille huippuviulisteille.Prologi, Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, s. 14
Lassi Saressalo huomauttaa arviossaan, että Karjalankannaksen pitsihuviloista on aikojen kuluessa kirjoitettu paljon, ja tässä teoksessa on vuorossa Saimaan rannan huvilaelämä. Teoksen viitekehys rakentuu kansallisen herätyksen varaan. Kun yläluokka vietti aikaa Keski-Euroopan kylpylöissä, varakas keskiluokka halusi rauhoittua maaseudun rauhassa.Lassi Saressalo, Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, Suomen Kotiseutuliitto, viitattu 6.9.2025
Saressalo toteaa, että Airio on säilyttänyt tutkijanotteensa, käyttänyt arkistoja tehokkaasti ja kirjoittaa sujuvasti. Teos on varustettu lähdeviittein, mikä huomaamattomana ei Saressalon mukaan häiritse lukukokemusta.
Lähteet
Aiheesta muualla Kadonnutta huvilakulttuuria etsimässä, kirjan Facebook-sivu
Luokka:Vuoden 2025 kirjat Luokka:Suomalaiset tietokirjat Luokka:Kotiseutujulkaisut Luokka:Saimaa Luokka:Lappee