Tylihuljoki () tai Tylihul on Podolian ylängöltä alkunsa saava, Mustanmeren alangolla, Odessan alueella virtaava ja Tylihulin estuaariin päättyvä joki Etelä-Ukrainassa.
Kaupungeista Tylihuljoen varrella sijaitsevat Ananjiv ja alempana vasemmalla rannalla Berezivka. Joen nimi Venäläis-saksalaisen kielitieteilijän Max Vasmerin vuonna 1962 julkaistun Venäjän etymologian sanakirjan mukaan ”Tylihul on Etelä-Bugin ja Dnestrin vesistöalueen joki, myös nimeltään ”Teligol” tai ”Deligiol”, mikä tarkoittaa hölmöä tai heikkoa mieltä, tataarikielinen ”тиле” (tile) viittaa hulluuteen tai johonkin hyvin intohimoiseen. Vielä Vasmer lisää lopuksi, että ”alun perin se on kiihkeä tai vuolaana virtaava joki, koska se on levoton keväällä, mutta muina vuodenaikoina rauhallinen.” Vuonna 1979 julkaistun Ukrainan vesistönimien sanakirjan mukaan Tylihulin nimiä ovat vielä Telikhuli, Telihol, Teliguł, Tyliguł, Deligoł, Tylihuł, Axiacus, Axiaces, Assaca ja Delihjul. Joidenkin lähteiden mukaan Ptolemaioksen mainitsemana indoeurooppalaisten sarmaattiheimojen suurimman levittäytymisen aikoihin jo ennen ajanlaskumme alkua kahden muinaisen kansan, skyyttien ja sakojen jälkeläiset asettuivat asumaan Tylihuljoen varrelle Itä-Eurooppaan. Tuolloin 4. vuosisadalta eaa. lähtien skyyttien keskuudessa Mustanmeren pohjoisrannikolla alkoi muodostua sotilaallisia valtiollisia yhtymiä ja tapansa mukaan ne jättivät jälkeensä monia paikannimiä. Niistä kaupunkia, mistä Ptolemaios ja Plinius vanhempi käyttivät nimeä Ordessos, kuvaillaan joskus paikkakunnaksi ””Aksiakes” (lat. ”Axiaces” tai ”Axiace”, ”Axiacus” tai ”Assaca”) eli nykyisen Teligul”joen varrella, suuri estuaari, mikä vastaanottaa samannimisen joen”.
Joidenkin lähteiden mukaan 300-luvun puolivälissä hunnien hyökkäyksiltä vetäytyvät itägootit saavuttivat Dneprin ja huomasivat, että Bugin alueella asuvat antet olivat estäneet tien länteen siirtymiselle. Roomalainen historioitsija Ammianus Marcellinus puhuu tässä vaiheessa alaanien ja itägoottien välisestä sodasta, jolloin vuonna 375 jKr. ei kaukana Ananjivin kaupungista käytiin viimeinen taistelu ”Erak”-, nykyisellä Tylihuljoella, ja hunnien kuningas Balamber taistelujousensa nuolella surmasi itägoottien kuninkaan Vinithariuksen. Sekä antet että taistelu muinaisella Erakjoella tunnetaan esimerkiksi goottitaustaisen historioitsijan Jordanesin ja itäroomalaisen Prokopioksen kirjoituksista. Joen kuvaus Tylihuljoki saa alkunsa Dnestrin ja Etelä-Bugin välisen Podolian ylängön eteläosasta, yksi sen lähteistä löytyy lähellä Oleksandrovkan kylää, Kotovskin piirissä. Sen 3 550 neliökilometrinen valuma-alue sijaitsee eteläisellä aroalueella. Joki virtaa Odessan alueella, sen entisissä Kotovskin, Ananjivin, Ljubašívkan ja Odessan alueen Mykolajivin piirissä, mikä vuodesta 2020 alkaen kuuluu Berezivkan piiriin. Vuonna 1957 julkaistun Ukrainan jokikatalogin mukaan Tylihuljoen pituus on 168 ja sekä Ukrainan maantieteen tietosanakirjan että Suuren neuvostotietosanakirjan mukaan 173 kilometriä. Väitetään, että aikoinaan Tylihuljoki oli jopa laivauskelpoinen väylä, mikä johti soutukaleerit lähes sen alkulähteille saakka. Myös kerrotaan, että noin 1950-luvun alussa ruopatessa joen uomaa erään myllyn läheltä löydetyi suuri ankkuri. Tällä hetkellä joki on nykyaikaiselle vesiliikenteelle kelvoton.
Tämänhetkisellä laaksolla on pitkänomainen, kaareva ja syvennetty muoto, sen syvyys on pääosin 40–60 metriä. Alkulähteeltä Mustanmeren alangolle asti joki virtaa läpi kapean, 1,0–1,5 kilometriä leveän laakson, mikä alamaalla on jopa 3 kilometriä leveä. Rinteet ovat usein epäsymmetrisiä ja rotkojen halkomia. Tulvatasanko on paikoin soinen ja leveydeltään 300–600 metriä. Uoma on paikoin kanavoitu ja usein liejuinen. Joen kaltevuus 0,9 m/km ja keskimääräinen virtaama 29 kilometriä joensuusta on 0,74 m3/s ja se on kohtalaisen säädelty. Paikallista virtausta säätelevien lampien ja tekoaltaiden kokonaismäärä on 94, niiden kokonaistilavuus on 11 349 milj. kuutiometriä. Valuma-alueella on suuri määrä tekolammikoita, jotka karsivat vesivaroja veden pinnalta tapahtuvan haihtumisen ja säiliöiden täyttymisen myötä. Joki kuivuu ylä- ja keskijuoksulla 5–7 kuukaudeksi vuodessa. Täydennystä joki saa pääosin eli noin 80—90 % sateista, lisäksi myös lumensulamisvesistä. Jää on epävakaa joulukuusta maaliskuuhun. Tylihulin vettä käytetään maatalouden ja osittain teollisuuden tarpeisiin sekä kasteluun. Sivujoet Vuonna 1957 julkaistun Ukrainan jokikatalogin sivuilla 54–55 Tylihulin:
- oikeapuoliset sivujoet ovat: Ljpetska (135 km), Žuravka (64 km) ja Dubova (52 km),
- vasemmanpuoliset sivujoet ovat: Melanka (106 km), Tsareha (46 km), Slipuha (38 km), Tartakai (29 km) ja Kologija (27 km).
Vuonna 2017 Tylihuljoella on tiedossa seitsemän yli 10 kilometrin pituista sivujokea, joiden kokonaispituus on 271 kilometriä. Jokiverkoston tiheyskerroin, pois lukien alle 10 km pitkät joet, on 0,13 km/km2 ja kokonaispinta-ala 5 379 neliökilometriä. Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Ukrainan joet Luokka:Odessan alue