Ülo Vooglaid, vuoteen 1937 Ülo Bakhoff (s. 29. elokuuta 1935 Tallinna, Viro) on virolainen yhteiskuntatieteilijä, kouluttaja ja poliitikko.
Toimittajana ja tutkijana Neuvosto-Virossa
Toimittajana ja tutkijana
Ülo Vooglaid valmistui Haapsalun pedagogisesta oppilaitoksesta vuonna 1953 ja opiskeli sen jälkeen Tarton yliopiston historian tiedekunnassa. Vuosina 1963–1965 hän työskenteli toimittajana kaupungin Edasi-sanomalehdessä, josta hänen ja kollegoidensa tutkimuksen ansiosta tuli pian Viron luetuin sanomalehti. Monille neuvostoliittolaisille toimittajille ja sosiologeille hän oli esimerkki siitä, miten jo noina päivinä oli mahdollista työskennellä rohkeammin, luovemmin ja voittaa eri lukijaryhmien luottamus. Vuonna 1970 Vooglaid väitteli filosofian tohtoriksi aiheesta ”Kokemuksia sosiologisesta ja sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta kaupunki- ja piirisanomalehden lukijakunnan rakenteesta” (Neuvostoliiton tiedeakatemian erityistutkimuksen laitos), jossa hän tarkasteli perusteellisesti ”Edasi”-sanomalehden sisältöä ja lukijakuntaa. Hänen ohjaajanaan Tarton yliopistossa oli politiikan tutkija Jevgeni Golikov.
Sosiologian tutkimusyksikön johtaja Tarton yliopistossa
Vuosien 1965 ja 1966 vaihteessa Vooglaid perusti Tarton yliopistoon joukkoviestinnän sosiologian laboratorion, joka syntyi pelkästään omasta aktiivisuudesta. Hän oli Viron ensimmäinen ja Neuvostoliiton ensimmäisiä, joka teki massatutkimuksia sosiologisista aiheista ja tutki sanomalehtien lukijoita. Laitoksella työskenteli myöhemmin Viron yhteiskunnallisessa tutkimuksessa ja politiikassakin näkyvästi toimineita henkilöitä, kuten Marju Lauristin, Jaak Allik, Peeter Vihalemm, Asser Murutar, Paul Kenkmann ja Mikk Titma. Neuvostoliiton sosiologit näkivät Vooglaidin merkityksenä alalle Tarton lähellä Käärikullassa pidetyt yhteiset seminaarit ja yhteisen Vladimir Jadovin vuonna 1968 kirjoittaman kirjan "Sosiologisen tutkimuksen metodologia ja menettelytavat"
Poliittisesti vaarallinen, siirtyminen Neuvosto-Viron byrokratiaan
Tarton yliopistossa alkoivat 1970-luvun vaihteessa puhdistukset; Vooglaid erotettiin yliopistosta. Hänet Hänet erotettiin myös Kommunistipuolueesta 23. kesäkuuta 1975. Kuuluisa leningradilainen sosiologi Andrei Aleksejev puolusti häntä kirjeitse NKP:n keskuskomitean puoluevalvontakomitean puheenjohtajalle Arvid Pelšelle. Aleksejevin esirukous ei auttanut Vooglidia palaamaan Joukkoviestinnän sosiologian laboratorio suljettiin, ja sen työntekijät hajaantuivat ympäri Viroa. Vooglaid muutti Tartosta Tallinnaan, jossa hän aloitti työskentelyn Jüri Kraftin johdolla Neuvosto-Viron kevyen teollisuuden ministeriön työvoiman tieteellisen johtamisen ja hallinnon keskuksessa ja sitten vuosina 1977–1986 Neuvosto-Viron johtajuuden ja ammatillisen kehityksen edistämisen instituutissa. Vuosina 1987–1989 Ülo Vooglaid johti Raplan maakunnassa sijainnutta Pirgun kehittämiskeskusta, joka kehitti skenaarioita neuvostotasavallan kansantalouden itsesääntelevälle toiminnalle.
Yhteiskunnallisena toimijana Viron itsenäistyessä
Mukana laulavassa vallaankumouksessa right|280px|thumb|Neuvostoliiton parlamenttiin maaliskuussa 1989 valittuja virolaisedustajia kuvassa, joka otettu 15. maaliskuuta 2010 eli 21 vuotta heidän valintansa jälkeen. Ülo Vooglaid kuvassa eturivissä 1. vasemmalta. Vuonna 1989 Ülo Vooglaid valittiin Neuvostoliiton kansanedustajien kongressin jäseneksi ja hänestä tuli Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen. Hän oli mukana myös virolaisvaltuuskunnassa, joka neuvotteli Mihail Gorbatšovin kanssa vuonna 1989 tasavallan eroamisesta Neuvostoliitosta.
Vooglaid oli mukana tammikuussa 1990 perustetussa muutoshakuisten kommunistipuolueen edustajien Vapaa Viro -ryhmässä, jota johti sen aikainen Neuvosto-Viron pääministeri Indrek Toome.
Uuden itsenäisyyden poliittinen vaikuttaja
Viron saatua palautettua itsenäisyyden elokuussa 1991 hän oli Viron tasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan Arnold Rüütelin neuvonantaja. Kesällä 1992 Vooglaid nimitettiin uuden Viron hallituksen perustaman propagandaosaston johtajaksi. Sen tarkoituksen oli levittää ulkomaille tietoa hallituksen päätöksistä ja torjua Virolle haitallisia kannanottoja. Hän oli myös itsenäistymisvaiheen Viron kongressin ja Viron perustuslakikokouksen jäsen. Vuosina 1992–1996, 1996–1998 ja 2004–2005 Vooglaid oli riigikogun jäsen. Vuonna 2005 hän luopui edustajantoimestaan riigikogun vanhimpana jäsenenä.
Politiikasta aktiiviksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi
Vuodesta 1996 lähtien Ülo Vooglaid toimi professorina Tarton yliopiston oikeustieteellisessä instituutissa (nykyään Tarton yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Tallinnan yksikkö). Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut kunniaprofessorina Tarton yliopistossa, josta hänet neuvostovallan aikana pakotettiin lähtemään. Siirtyessään pois päivänpolitiikasta Ülo Vooglaid keskitti huomionsa tieteelliseen tutkimukseen ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen ja kansalaistoimintaan.
Hän toimi Viron kansalliskirjaston hallituksen ja Kansallisen kirjaston tutkimusneuvoston puheenjohtajana. Ülo Vooglaid on Viron Eurooppaliikkeen perustaja, Viron Rooman klubin puheenjohtaja, Viron luonnonsuojeluseuran kunniajäsen, aikuiskouluttajien yhdistyksen ja monien koulutusalan ammattiliittojen perustajajäsen sekä Viron journalistiliiton ja useiden muiden julkisten organisaatioiden kunniajäsen.
Perhe ja muusta toiminnasta
Ülo Vooglaid oli nuoruudessaan 1950-luvulla kansallisesti menestynyt purjehtija mm. Louhi-luokan veneellä.
Vooglaidilla on kaikkiaan yhdeksän lasta, kuusi omaa lasta kahdesta avioliitosta sekä puolisojen lapset että ottolapset.
Lähteet
Luokka:Virolaiset sosiologit Luokka:Virolaiset toimittajat Luokka:Isänmaan ja Res Publican liiton poliitikot Luokka:Riigikogun jäsenet Luokka:Tarton yliopiston professorit Luokka:Virolaiset professorit Luokka:Vuonna 1935 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt