Mesoamerikan arkaainen kausi on esikolumbiaanisen Mesoamerikan arkeologinen ajanjakso, joka ajoittuu noin vuosiin 8000–2000 eaa. Arkaaisen kauden tunnuspiirteitä ovat monipuolinen kasvi- ja eläinruokavalio, työkalujen ja aseiden kehittyminen, vähittäinen siirtymä maanviljelyyn ja osittain pysyvän asutuksen synty. Kautta edelsi paleointiaanien liikkuva metsästyskulttuuri, ja sitä seurasivat muotoutumisvaiheen varhaiset maanviljelyskulttuurit.
Arkaainen kausi
Mesoamerikan ensimmäisiä asukkaita kutsutaan paleointiaaneiksi. He olivat suurriistaa metsästäneitä metsästäjä-keräilijöitä. Meksikosta on löydetty jopa yli vuotta vanhoja kiviaseita ja -työkaluja, mutta niiden ajoitus on epävarma. Lähes koko Amerikka oli asutettu vuoteen 9000 eaa. mennessä.
Arkaaisen kauden tunnuspiirteitä olivat aiempaa monipuolisempi ruokavalio ja teknologinen kehitys. Paleointiaanien kaudella isot ihmisjoukot metsästivät suurriistaa. Megafaunan kadottua oli tyypillistä, että yksittäiset metsästäjät pyydystivät pieniä eläimiä käyttäen apunaan erilaisia ansoja ja loukkuja. Kerättiin myös siemeniä, hedelmiä, pähkinöitä, juuria ja mukuloita. Arkaaisella kaudella tehtiin ensimmäiset kokeilut maanviljelyn saralla, ja viljelykasvien merkitys ruokavaliossa kasvoi jatkuvasti. Keramiikkaa ei arkaaisella kaudella tunnettu.
Tärkein metsästyksessä käytetty ase oli keihäslinko eli atlatl, jolla singottiin teräväkärkinen vasama. Vasaman valmistuksessa käytettiin monia materiaaleja. Terä tehtiin puusta, kivestä tai luusta ja yhdistettiin puiseen varteen. Varren takapäässä oli usein sulkia. Liha ja nahka käsiteltiin alkeellisilla veitsillä, kirveillä ja kaapimilla. Kasvit kerättiin koreihin, verkkoihin ja kantolenkkeihin. Niiden käsittelyssä käytetiin huhmaretta sekä hierto- ja jauhinkiviä. Kankaat kudottiin käsin, eikä värttinää tai kangaspuita tunnettu. Jalkineina käytettiin usein sandaaleja.
Luotettavampi ravinnonsaanti mahdollisti yhteiskuntien monimutkaistumisen ja aiempaa pysyvämmän elämäntavan. Ihmiset vaelsivat vuodenkierron mukaan, ja heillä oli vakituisia asutuksia, joihin asetuttiin kausittain. Asumukset tehtiin luoliin tai rakennettiin itse. Rakennukset olivat yleensä hataria katoksia, mutta arkaaisen kauden lopulla alettiin rakentaa taloja. Hautalöydöt viittaavat vakiintuneisiin rituaaleihin ja uskonnollisiin oppijärjestelmiin, jotka olivat arkaaisen Amerikan kehittyneimmät.
Paikalliset perinteet erkaantuivat arkaaisella kaudella omiksi kulttuureikseen. Samalla kehittyi Mesoamerikan myöhemmän historian kannalta keskeinen jako ylä- ja alamaiden kulttuureihin.
Pleistoseenin loppu ja holoseenin alku on Pohjois-Amerikassa perinteisesti määritelty vuoteen 7000 eaa., jolloin hevoseläimet hävisivät mantereelta. Mesoamerikassa pleistoseenin lopulle ominaiset kasvillisuuden ja eläimistön muutokset voidaan kuitenkin radiohiiliajoittaa vuoteen 8750 eaa. Tuolloin ihmiset hyödynsivät jo holoseenin lajeja, jotka eivät olennaisesti poikenneet nykyajan vastineistaan. Osa arkeologeista suosii silti edelleen perinteistä ajoitusta. Vuosien 9000–7000 eaa. välinen aika voidaan nähdä siirtymänä paleointiaanien elämäntavasta arkaaiseen kulttuuriin.
Arkaainen kausi jaetaan kolmeen lyhyempään vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa (8650–5700 eaa. ± 1000 eaa.) ihmiset olivat yhä metsästäjä-keräilijöitä. Toisessa vaiheessa (5700–3800 eaa. ± 800 vuotta) alkoi orastava maatalous. Kolmannessa vaiheessa (3800 to 2600 eaa. ± 500) syntyi puolipysyvä asutus.
Vaiheet
Varhaiset keräilijät (8650–5700 eaa.)
Yleisiä piirteitä pienois|Belizestä löydetty kalanpyrstökärki.
Arkaaisen kauden alkuvaiheet tunnetaan melko huonosti, ja arkeologiset löydöt perustuvat muutamiin avainalueisiin. Arkeologisesti voidaan erottaa korkeintaan 4–5 varhaista kulttuuriperinnettä, mutta niiden maantieteelliset rajat ovat epäselvät, ja osa niistä ulottuu Mesoamerikan ulkopuolelle Texasiin ja Costa Ricaan. Mesoamerikan kulttuurissa oli kuitenkin jo muutamia ainutlaatuisia piirteitä. Joukkohaudat, päiden irrottaminen ja aseiden laskeminen hautoihin viittaavat rituaaliseen toimintaan sekä henkimaailmaa ja kuolemanjälkeistä elämää koskeviin uskomuksiin. Myöhäisiltä paleointiaaneilta on säilynyt myös taidetta.
Kauden alussa metsästys ja keräily olivat hallitsevia elinkeinoja. Mammuttien kaatamisesta on merkkejä vielä 8000 eaa. Ilmasto oli nykyistä kylmempi, ja vuoristossa esiintyi paikallisia jäätiköitä. Tulivuoret olivat erittäin aktiivisia, ja purkauksissa suuret maa-alueet peittyivät tuhkaan. Suuret nisäkäslaumat laidunsivat viileillä, kosteilla ruohomailla, jotka muistuttivat Pohjois-Amerikan suuria tasankoja.
Ilmasto lämpeni vuoden 7000 eaa. tienoilla. Suuret nisäkäslaumat katosivat ilmastonmuutoksen ja ihmisen toiminnan seurauksena. Megafaunan kadottua metsästäjä-keräilijöiden oli pakko omaksua uusia elinkeinoja. Ihmiset alkoivat keräillä uusia ruokakasveja, kuten kurpitsaa, paprikaa, papuja ja avokadoa. Guilá Naquitzin luolasta on löydetty merkkejä metsästäjä-keräilijöistä, jotka osana vuotuista vaellustaan kasvattivat kurpitsaa jo noin 8000 eaa. Paikallisille sivilisaatioille myöhemmin keskeinen maissi syntyi luonnonkasveja risteyttämällä, mikä mahdollisesti tapahtui jo arkaaisen kauden alkuvaiheessa. Eri kurpitsalajikkeita viljeltiin Oaxacan ja Tehuacánin laaksoissa. Tehuacánissa viljeltiin myös avokadoa, paprikaa ja revonhäntää.
Väestö jakaantui vuodenajan mukaan liikkuviin ryhmiin, joiden koko vaihteli. Kuivalla kaudella metsästettiin, kalastettiin ja kerättiin simpukoita. Sadekaudella kerättiin siemeniä ja muuta kasviravintoa, ja sadekauden leirit tunnistaa huhmareista ja jauhinkivistä, joita kuivan kauden lereissä ei ollut. Paikalliset kulttuurit voidaan erottaa omaleimaisten esineittensä perusteella. Työkalut valmistettiin kivestä, puusta tai luusta. Kasvikuiduista punottiin mattoja, koreja ja verkkoja.
Arkaaisen kauden alkuun mennessä Pohjois- ja Etelä-Amerikan paleointiaaneille oli kehittynyt erilliset aineelliset kulttuurit. Pohjois-Meksikon keihäänkärjet ovat Pohjois-Amerikan paleointiaaneille ominaisia Folsom-kärkiä ja muualla Mesoamerikassa eteläamerikkalaistyylisiä kalanpyrstökärkiä. Vuoden 7000 eaa. jälkeen aseet viimeisteltiin pehmeillä kaapimilla, jolloin niistä saatiin hyvin teräviä. Laajalle levinneen Lerma-tyyppisen keihäänkärjen tyvessä oli siipimäiset ulokkeet, joiden avulla ne kiinnitettiin tukevasti keihäänvarteen. Työkalut olivat entistä monipuolisempia ja hionotekoisempia. Jauhinkivien käyttö todistaa siementen kasvavasta merkityksestä ruokavaliossa.
Paikalliset perinteet pienois|Guilá Naquitzin luolasta on löydetty Mesoamerikan varhaisimmat viitteet maanviljelystä.
Belizestä Costa Ricaan ulottuvulla alueella vallitsi Meksikonlahden rannikkoperinne. Varhaisarkaaisen kauden alussa pienet ihmisryhmät liikkuivat kuivan kauden ajan sisämaassa ja sadekaudet rannikolla. Möyhemmin asetelma kääntyi: sisämaassa kerättiin kasveja, kun taas rannat olivat kuivan ajan leirejä. Lahden rannikkokulttuurin käyttämät jauhinkivet on yhdistetty varhaiseen metsän raivaamiseen ja puutarhaviljelyyn, mutta siitepölynäytteet eivät tue oletusta.
Santa Martan perinne Oaxacasta Hondurasin ylängöille ulottuvalla alueella oli Guilá Naquitzin luolasta tehtyjen löytöjen perusteella asutusta jo eaa. Kuivalla kaudella asuttiin luolissa ja kostealla kaudella ulkona. Alueelta on löydetty pullokurpitsaa ja maissin siitepölyjäämiä, mikä vihjaa viljelyn alkaneen mahdollisesti jo hyvin varhain. Hautalöydöt viittaavat rituaaliperinteisiin.
El Riegon perinne vallitsi Tehuacánin laaksossa noin 8650–5700 eaa. Talvisin ryhmät asuivat lähteiden ja jokien äärellä, keväällä siirryttiin laakson keskiosiin ja kesällä kerättiin kukkuloilla kasvavia hedelmiä. Chilin, kurpitsan ja puuvillan viljely alkoi vuoden 6500 eaa. jälkeen. Ravintona käytettiin myös kaktusta, revonhäntää ja avokadoa. Kuolleet haudattiin joukkohautoihin. Mesoamerikkalaisen uskonnon piirteet alkoivat saada tunnistettavan asunsa. Tehuacánista on löydetty noin vuosiin 7000–5000 eaa. ajoitettuja todisteita ihmisuhreista ja rituaalisesta kannibalismista.
Pohjois-Meksikon Infiernillo-perinne on ajoitettu vuosien 7000 ja 6000 eaa. välille. Ravinto koostui pääosin kasveista, muiden muassa agaavesta, chilistä, pavuista ja kaktuksesta. Löydetyt kurpitsansiemenet viittaavat mahdolliseen viljelyyn. Esinelöytöihin kuuluu verkkoja, koreja ja erilaisia työkaluja, mutta jauhamisvälineitä on löydetty hyvin vähän. Infiernillo muistuttaa monin tavoin Yhdysvaltain lounaisosan varhaisia kulttuureja.
Rannikoille syntyi äyriäisten ja simpukoiden keräilyyn perustuneita pysyviä asutuksia. Useimpien ihmisryhmien elämäntapa pysyi kaikesta huolimatta liikkuvana, mistä todistavat taivasalle perustetut leirit. Sadekaudella ihmiset kokoontuivat suuriin leireihin, jotka sijaitsivat hedelmällisissä jokilaaksoissa. Kuivalla kaudella he hajaantuivat lukuisiin pienempiin leireihin.
Orastava maatalous (5700–3800 eaa.)
Ylänköalue Orastavan maatalouden kaudella kehittyi suuri määrä paikallisia kulttuureja. Mesoamerikan ilmasto oli useita celsiusasteita nykyistä lämpimämpi. Ylä- ja alamaiden väliset kulttuurierot hahmottuivat jo selvästi. Mesoamerikan ylänköalueella viljeltiin maissia, chiliä, useita kurpitsalajeja ja ehkä myös revonhäntää. Pohjoisessa viljelyalue ulottui Tamaulipasiin ja etelässä Hondurasin ylängölle. Eteläinen viljelyalue mahdollisti Keski- ja Etelä-Amerikan viljelykasvien omaksumisen.
Tehuacánin perinne ulottui laajalle alueelle Meksikon, Tehuacánin ja Oaxacan laaksoissa. Ihmiset asuivat kevään ja kesän suurleireissä, jotka kuivalla kaudella hajaantuivat makean veden lähteiden lähellä sijainneiksi pienleireiksi. Suurleireissä asumisen jaksot pitenivät orastavan maatalouden vaiheessa, ja viljelytalous levisi alueelta toiselle. Ravinnonhankinta perustui aluksi villimaissin keräilyyn ja myöhemmin maissin ja muiden kasvien viljelyyn. Viljelty maissi syntyi kahden luonnonvaraisen kasvilajin risteymänä. Revonhäntä kesytettiin Meksikon laaksossa ja levisi sieltä muualle. Papujen ja persimonin kasvatus omaksuttiin Tehuacániin etelän trooppisilta alueilta. Meksikon laakson Zohapilcosta on löydetty noin vuoteen 5000 eaa. ajoitettu pysyvä asutus, joka sai ravintonsa joki- ja järviseudun monipuolisista ekosysteemeistä.
Tehuacánin viljelyalueen pohjoispuolella elämäntapa perustui metsästykseen ja keräilyyn. Kurpitsan, chilin, papujen ja maissin varhaisviljelyä harjoitettiin noin 4000–3250 eaa. Ihmiset kokoontuivat kausittain isoiksi ryhmiksi ja hajaantuivat taas pienemmiksi. Pohjois-Meksikossa viljelytaloutta ei harjoitettu, eikä sieltä ole myöskään löydetty merkkejä Mesoamerikalle ominaisista hautajaismenoista.
Itäisessä Oaxacan laaksossa sijaitseva Gheo-shih on Mesoamerikan ensimmäinen tunnettu esimerkki seremonia-arkkitehtuurista. Paikalta löydetty kivin rajattu ja avoimeksi raivattu alue on ajoitettu noin vuoteen 5000 eaa. Kenties sitä käytettiin tanssipihana tai pallopelin peluuseen.
Myös etelässä esiintyi isojen ja pienten ryhmien kausittaista vaihtelua. Chiapasissa, Guatemalassa ja Hondurasissa harjoitettiin ehkä alkeellista viljelyä. Länsi-Meksikon keskiarkaainen kulttuuri tunnetaan huonosti. Alueella ilmeisesti viljeltiin kurpitsaa, joka edelleen levisi pohjoiseen nykyisten Yhdysvaltojen alueelle. Eteläisimmän Mesoamerikan (Costa Rica ym.) kulttuuri poikkesi orastavista mesoamerikkalaisista perinteistä. Vielä etelämpänä Panamassa harjoitettiin kehittynyttä trooppista puutarhaviljelyä ja maataloutta.
Alankoalue Mesoamerikan alankoalueilla varhaisesta maanviljelystä on hyvin vähän todisteita, vaikka Pohjois- ja Etelä-Amerikan välisellä kannaksella maanviljelyä harjoitettiin jo laajalti. Alankoalueen keskiarkaaiset kulttuurit tunnetaan huonosti.