Karl Jefremovitš Kortelainen (1. huhtikuuta 1930, Małaja Estonija Kemerovon alue, Neuvostoliitto – 3. toukokuuta 2020, Moskova, Venäjän federaatio) oli Neuvostoliiton tiedustelu-upseeri arvoltaan kenraaliluutnantti. Hän toimi Neuvosto-Viron KGB:n johtajana 1980-luvulla ennen Viron itsenäistymistä.
Vironinkeriläinen Karl Kortelainen syntyi 1. huhtikuuta 1930 Małaja Estonijan kylässä Länsi-Siperian alueella virolaiseen siirtolaisperheeseen. Hänen isänsä oli Viron alueella syntynyt inkeriläiskommunisti ja äitinsä virolainen.
Ura rajavartiolaitoksessa
Hän aloitti palveluksensa KGB:ssä rajavartijana vuonna 1948 Neuvostoliiton ja Kiinan välisellä rajalla ja toimi siellä rajavartioaseman varapäällikkönä. Vuonna 1960 hän valmistui Neuvostoliiton ministerineuvoston alaisuudessa toimineesta KGB:n sotilasinstituutista. Hän palveli vuosina 1960-1966 rajavartioston upseerina Saarenmaalla ja ylennettiin esikuntapäälliköksi. Palvelus vei sen jälkeen hänet Karjalaan Sortavalan rajavartiolaitokseen vuonna 1969. Palvelus esikuntapäällikkönä kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Vuosina 1972–1974 hän opiskeli Neuvostoliiton asevoimien yleisesikunnan sotilasakatemiassa. Vuodesta 1979 lähtien Kortelainen toimi Transbaikalin rajaseutujen joukkojen päällikkönä. Juuri ennen Viroon siirtämistä Kortelainen toimi Kaukoidän rajavartioston ensimmäisenä varakomentajana.
Neuvosto-Viron KGB:n johtajana
Karl Kortelainen siirrettiin Neuvosto-Viroon kesäkuussa 1982, jolloin Neuvosto-Virossa oli menossa vahva kommunistipuoleen ykkösmiehen Karl Vainon johtama venäläistämisen vaihe. Hän korvasi tällöin tehtävässä August Porkin.Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 140 Nimitysvaiheessa Kortelainen oli asiakirjojen mukaan virolainen, mutta hänet tunteneet ihmiset eivät olleet vakuuttuneet hänen virolaisuudestaan. He pitivät häntä yksimielisesti inkeriläisenä, mutta kuitenkin niin venäläisenä, että hän ei esimerkiksi aikonut lainkaan opiskella viron kieltä eikä tiennyt yhtään virolaisesta mentaliteetista. Kortelainen valittiin pian nimityksensä jälkeen Viron kommunistisen puolueen (EKP) keskuskomitean politbyroon jäseneksi.Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 141 Myöhemmin hänet valittiin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäseneksi vuosiksi 1984-1989.
Muutokset Neuvosto-Viron KGB:ssä tapahtuivat Kortelaisen noustessa johtoon. KGB:n agressiivisuus lisääntyi, ja se sekaantui entistä enemmän yhteiskuntaelämään, jota yritettiin tervehdyttää Neuvostoliiton johtoon nousseen suurvallan entisen KGB-johtajan Juri Andropovin hengessä. Sen mukaan neuvostoihmsten erottaminen entistä tiukemmin kapitalistisesta lännestä ja sen vahingollisesta vaikutuksesta. Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 142
Vuonna 1984 EKP:n puoluejohtaja Karl Vaino ja KGB:n johtaja Karl Kortelainen olivat erityisen innokkaita kiristämään kannanottoja Suomen suhteen. Suomen Televisio oli heidän mielestään neuvostovastainen levittäen Neuvosto-Viron väestön keskuuteen porvarillista ideologiaa salakavalin keinoin. Suomalaisten turistivirran rajoittamiseksi oli myös ryhdyttävä toimenpiteisiin.Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 162 Mihail Gorbatšovin noustua Neuvostoliiton johtoon keväällä 1985 tiukan linjan kommunisteille tuli Neuvosto-Virossa hankalammaksi jatkaa entistä toimintamallia. Yhteistyötä Suomeen pikemminkin alettiin lisätä niin talouden, kulttuurin kuina urheilun alueilla.Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 191-194. Samaan aikaan turismi Suomen ja Neuvosto-Viron välillä lisääntyi myös merkittävästi, joka aiheutti huolta myös KGB:n johtaja Kortelaiselle.Graf, M; Roiko-Jokela, H: Vaarallinen Suomi, 2004, s. 209.
Kortelaisen johtama alueellinen KGB tuki toisinajattelijoiden painostusta vangiten mm. Lagle Parekin ja Enn Tarton. Vuonna 1988 käynnistynyt Laulava vallankumous, jonka rauhanomaiseen protestointiin Neuvostoliiton turvallisuuselimillä ei löytynyt ratkaisua. Poliittiset aloitteet siirtyivät Neuvosto-Virossa Kansanrintama-liikkeelle. Tässä yhteydessä Karl Kortelainen hävisi kommunistien ehdokkaana maaliskuussa 1989 Neuvosto-Virossa suoritetuissa Neuvostoliiton kansanedustajien kongressin vaalissa Kansanrintamaehdokkaalle.
Maaliskuussa 1990 Neuvostoliiton keskusjohto kutsui Kortelaisen takaisin Tallinnasta Rein Sillarin tullessa hänen seuraajakseen viimeiseksi viran hoitajaksi ennen Viron itsenäistymistä.
Paluu Moskovaan
Kortelainen nimitettiin Moskovaan palattuaan Neuvostoliiton KGB:n rajavartioston ensimmäiseksi varapäälliköksi. Elokuun 1991 vallankaappauksen aikana hän asettui vallankaappauksen tehneiden puolelle, mutta jäi eläkkeelle vallankaappauksen epäonnistuttua.
Myöhemmin vuodesta 2000 lähtien Kortelainen työskenteli Venäjän rajavartiolaitoksen johtajan konsulttina. Kortelainen asui vuodesta 1990 Moskovassa, jossa hän kuoli 3. toukokuuta 2020. Hänet haudattiin Troekurovskojen hautausmaalle. Kortelaisen poika Oleg palveli myös Venäjän rajavartiostossa ja yleni kenraalimajuriksi. Hän oli isänsä kuollessa myös eläkkeellä. Myös Kortelaisen lapsenlapset ja lastenlastenlapset palvelevat rajavartiolaitoksessa.
Lähteet Mati Graf, Heikki Roiko-Jokela: Vaarallinen Suomi, Minerva, Jyväskylä, 2004
Viitteet
Luokka:Viron kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroon jäsenet Luokka:Viron SNT:n kansankomissaarit ja ministerit Luokka:Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsenet Luokka:Neuvostoliittolaiset kenraalit Luokka:Venäjänvirolaiset Luokka:Inkeriläiset henkilöt Luokka:KGB Luokka:Inkeriläiset henkilöt Luokka:Vuonna 1930 syntyneet Luokka:Vuonna 2020 kuolleet