Aarre Edvard (Aarre E.) Simonen (18. marraskuuta 1913 Helsinki – 3. helmikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi muun muassa kansanedustajana (1951–1962) ja useiden hallitusten ministerinä. Kansanedustajana Simonen edusti Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä. Sosiaalidemokraatti Simonen riitaantui 1950-luvun lopulla SDP:n tannerilaisen enemmistösiiven kanssa ja liittyi 1959 perustettuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964–1970.
Elämä ja ura
Aarre Simosen vanhemmat olivat Rautalammilta Helsinkiin muuttanut muurari Edvard Simonen ja Ida Alina Haapala (ent. Hagstedt). Aarre oli vanhempiensa ainoa lapsi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta vuonna 1931, suoritti ylemmän oikeustutkinnon sekä valmistui lakitieteen kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1936 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1943. Simonen suoritti Reserviupseerikoulun 32. kurssin parhaana oppilaana vuonna 1936 ja toimi sotien aikana pääasiassa toimistoupseerina merivoimien esikunnassa. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.
Sisäministerinä Simonen muun muassa hajotutti lakon Arabian tehtaalla vuonna 1948, saaden tästä lisänimen "Sapeli-Simonen", koska lehtikuvassa ratsupoliisin piiska näytti sapelilta. Elokuussa 1949 Kemin Oy:n lakon aikana Simonen lähetti poliiseja paikalle turvaamaan rikkureitten työrauhaa sen jälkeen kun Fagerholmin I hallitus oli julistanut lakon alaisen Kemijokisuun erottelutyömaan vapaaksi työmaaksi. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8. elokuuta 1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.
Vuoden 1951 vaaleissa Simonen valittiin eduskuntaan runsaalla 7 000 äänellä, joka oli vain parisataa ääntä vähemmän kuin vaalipiirin ääniharavalla Kaisa Hiilelällä. Vuoden 1954 vaaleissa Simosen hieman alle 8 000 ääntä olivat vaalipiirin suurin henkilökohtainen äänisaalis.Peltoniemi & Rajala 1981, s. 77.
Simonen nousi Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957 ja varapääjohtajaksi 1972. Presidentin valitsijamiehenä Simonen oli vuosien 1950 ja 1956 vaaleissa.
Kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen Simonen oli mukana SDP:stä irtautuneessa "skogilaisessa" vähemmistöryhmässä, joka halusi puolueen tekevän läheisempää yhteistyötä SKDL:n kanssa. Simosen johtaessa välirikon seurauksena perustettua TPSL:ää puolueen kannattajat tunnettiin "simoslaisina". Simonen putosi eduskunnasta vuoden 1962 vaaleissa eikä onnistunut paluuyrityksessään vuonna 1966 puolueensa hyvästä menestyksestä huolimatta. Simosen ura päivänpolitiikassa päättyi vuoden 1970 vaaleihin, jolloin TPSL ei saanut enää yhtäkään eduskuntapaikkaa. Tämän jälkeen hän toimi vielä TPSL:n puoluevaltuuston puheenjohtajana puolueen lakkauttamiseen saakka.
TPSL:n lakkauttamisen (1973) jälkeen Simonen toimi Sosialistisessa työväenpuolueessa. Hän oli STP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja vuosina 1973–1976. Myös virkaansa Suomen Pankissa Simonen hoiti kuolemaansa saakka.
Poliittisen toimintansa ohella Simonen oli mm. Imatran Voima Oy:n ja Oulujoki Oy:n hallintoneuvostojen puheenjohtaja, Kemijoki Oy:n ja Lännen Tehtaiden hallintoneuvostojen, Autoliiton ja Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liiton varapuheenjohtaja, Rakennuskunta Hakan ja Outokumpu Oy:n hallintoneuvostojen jäsen sekä Helsingin kaupunginvaltuuston, Turun yliopiston valtuuskunnan ja Intimiteatterin kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsen.
Vuonna 1953 Aravan silloisen hallituksen jäsenet, muiden muassa Aarre Simonen, saivat syytteen niin kutsutun Kaljakallion jutun vuoksi. Arava oli myöntänyt halpakorkoisen asuntolainan Helsingin Lauttasaareen rakennetulle asunto-osakeyhtiö Kaljakalliolle. Asiasta nousi kohu, kun osoittautui, että asunnot oli rakennettu suuremmiksi kuin lainaehdot sallivat, ja laina peruttiin. Helsingin raastuvanoikeus katsoi Aravan halituksen syyllistyneen varomattomuudesta tehtyyn virkavirheeseen ja tuomitsi syytetyille varoituksen. Korkein oikeus vahvisti vuonna 1958 alempien oikeusasteiden päätöksen.Peltoniemi-Rajala 1981, s. 169–170.
Syksyllä 1961 Simonen tuomittiin sakkoihin niin sanotussa Kätilöopiston jutussa Valtakunnanoikeudessa rangaistukseen ministerinä tehdystä virkarikoksesta. Sosiaalineuvos Martta Salmela-Järvisen mukaan Simonen oli Kätilöopiston rakennushankkeessa mukana täysin vilpittömin mielin. Salmela-Järvisen mukaan juttu oli oleellisesti sidoksissa tuolloisiin SDP:n sisäisiin kiistoihin, ja hänen mielestään kyseessä oli SDP:n niin kutsutun leskisläisen siiven nostattama ajojahti Simosta kohtaan.Peltoniemi-Rajala, 1981, s. 192. Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Simo Juntunen (Simppa) tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkoihin Helsingin raastuvanoikeudessa hänen herjattuaan Simosta kirjoituksissaan.Peltoniemi-Rajala 1981, s. 179. pienoiskuva|288x288px|Aarre Simonen pitää vappupuhetta SDP:n vaalijuhlassa Pyynikin kentällä vuonna 1951. Vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen Simonen nimitettiin Paasion hallituksen oikeusministeriksi, minkä johdosta oikeisto-oppositio teki välikysymyksen. Välikysymyksen mukaan Simonen täytti perustuslaissa ministereiltä vaadituista ominaisuuksista – syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu – vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Koska hallitus sai äänestyksessä eduskunnalta luottamuksen, on Simonen tiettävästi ainoa Suomessa eduskunnan päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö. Toisaalta oikeusministeriön hallitusneuvoksena Simosen ministerikaudella toiminut Kai Korte on muistelmissaan luonnehtinut Simosta yhdeksi parhaista esimiehistään, joka "delegoi valtaa, mutta kantoi vastuun itse". Simonen jatkoi oikeusministerinä myös Koiviston hallituksessa vuosina 1968–1970. Simosen viimeiselle ministerikaudelle osuivat niin kutsutut yllytysoikeudenkäynnit vuosina 1969–1970.Urho Kekkonen: Kirjeitä myllystäni 2, s. 40–41. Helsinki: Otava, 1976. .
Yksityiselämä Aarre Simosen puoliso vuodesta 1945 oli sisustustaiteilija Leni Nikkinen (s. 1919). Heillä oli lapset Iiro (s. 1947), Kati (s. 1949) ja Mari (s. 1951).
Vaikka Aarre Simonen näytti ulkoisesti kestävän tyynesti häneen Kätilöopiston jutun aikana kohdistuneen, lähes neljä vuotta kestäneen ryöpytyksen, sillä oli todellisuudessa vakavat seuraukset hänen yksityiselämäänsä. Simosella todettiin stressistä aiheutunut diabetes, jonka vuoksi hänen molemmat jalkansa jouduttiin myöhemmin 1970-luvulla amputoimaan.Peltoniemi-Rajala 1981, s. 189. Kielteisen julkisuuden paine kävi ylivoimaiseksi myös Simosen perheelle. Leni Simonen otti vuonna 1970 avioeron ja muutti perheen tyttärien kanssa ulkomaille.Peltoniemi-Rajala 1981, s. 250.
Aarre Simonen kuoli vatsasyöpään Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Hänet haudattiin Simosen perhehautaan Hietaniemen hautausmaalle.Peltoniemi-Rajala 1981, s. 259.
Ministerikaudet 1948–1950 Sisäasiainministeri 1949–1950 2. kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1954–1956 Kauppa- ja teollisuusministeri 1954 vastaava oikeusministeri 1956–1957 valtiovarainministeri 1957 ministeri valtioneuvoston kansliassa (myös pääministerin sijainen) 1966–1970 oikeusministeri
Lähteet
Kirjallisuutta
Peltoniemi, Pentti − Rajala, Hannu: Sapeli-Simonen. Tammi 1981, Helsinki. .
Aiheesta muualla Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu vuodelta 1975, 56 min, Yle Areena.
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:Suomen valtiovarainministerit Luokka:Suomen oikeusministerit Luokka:Suomen sisäministerit Luokka:Suomen kauppa- ja teollisuusministerit Luokka:Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton poliitikot Luokka:TPSL:n puheenjohtajat Luokka:Pirkanmaan vaalipiiri Luokka:Suomalaiset juristit Luokka:Suomalaiset pankinjohtajat Luokka:Vuonna 1913 syntyneet Luokka:Vuonna 1977 kuolleet