Kivijalasta harjahirteen on Ilkka Herlinin vuonna 1993 ilmestynyt, Helsingin yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus Suomen historian alalta. Tutkimus tarkastelee Kustaa Vilkunan toimintaa erityisesti hänen maailmankuvansa rakentumisen näkökulmasta. Tähän viittaa myös tutkimuksen nimi: tutkimuksen kohdehenkilöä tarkastellaan kotitalonsa kasvattina.Herlin 1993, 12 Tutkimus hyödyntää elämäkerrallista otetta ja narratiivista eli kertovaa historiantutkimuksen rakennetraditiota.Herlin 1993, 11 Kustaa Vilkuna on Herlinin äidin Kirsti Herlinin (o.s. Vilkuna) isä.
II osan ja koko tutkimuksen päättävässä luvussa 9 kirjoittaja vetää yhteen tavoitteensa osoittaa ”Vilkunan maailmankuvan kehittyneen vanhan ja uuden, maaseudun ja kaupungin, katovan maanviljelys- ja uuden teollisen kulttuurin, herännäiskristillisen ja pragmaattis-isänmaallisen ajattelun ’siltana menneen ja tulevan välillä’”.Herlin 1993, 305 Lainauksessa siis tiivistyy tutkimuksen keskeinen väite. Tutkimuksen rakenne Kirja koostuu tutkimustehtävän esittelevästä johdanto-osasta sekä kahdesta pääosasta. Tutkimustehtävä ja aiheen ulottuvuudet Narratiivinen eli kertova tutkimustapa ei selitä historian tapahtumia millään yleisellä lailla tai teorialla. Sen sijaan narratiivisessa tutkimuksessa on kyse tapahtumien kuvailemisesta. Tutkimuksen sisältö ei kuitenkaan muodostu mielivaltaisesti, vaan pyrkii juonellisesti etsimään tutkimansa yksilön yksilöllisyyttä. Keskeinen osa tämän tutkimuksen narratiivista luonnetta on väittämä, jonka mukaan "talon yksittäisen kasvatin maailmankuvan ainekset perustuvat talon historiaan".Herlin 1993, 11-12
Tutkimuksen kohteena on se, miten Vilkunan "talonpoikaiskörttiläinen" ajattelu ilmeni hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Tästä syystä Vilkunan edustama tieteenalaa, kansatiedettä, käsitellään vain suppeasti.Herlin 1993, 13 I osa Osa I käsittää yhdeksän lukua. Se alkaa Vilkunan kotitalon ja Nivalan kunnan vaiheiden tarkastelusta luvussa 1 Talon perustaminen. Herlin 1993, 21-33 Luvun lopulla käsitellään erityisesti Kustaan isää August Wilkunaa eli Vilku-Kustia. Seuraava luku käsittelee Kustaa Vilkunan ”välitöntä kokemuspiiriä” ja hänen yhteiskunnallisen asenteensa kehittymistä, johon vaikutti hänen setänsä, toimittaja ja kirjailija Kyösti Vilkunan ”tinkimätön yksilöllisyyden tavoittelu”.Herlin 1993, 44
Luvussa 3 Körttiheitot veljekset perinteen kantajina tarkastellaan Kustaa Vilkunan hakeutumista opintojen pariin ja suhtautumista uskontoon sekä vallinneisiin poliittisiin virtauksiin, kuten heimoaatteeseen. Luvun otsikko viittaa herännäisyyden suureen merkitykseen kotitalossa ja Nivalassa sekä Kustaan ja hänen veljensä Joosen kummankin omista syistään tapahtuneeseen irtiottoon liikkeestä. Herlin 1993, 67-68
Luku 4 Irtautuminen Nivalasta käsittelee Vilkunan opintoja Helsingin yliopistossa, osakuntaelämää sekä häneen erityisesti vaikuttaneita opettajia, kansatieteilijä U. T. Sireliusta ja arkeologian professori A. M. Tallgrenia. Näiden vaikutuksesta Vilkuna kehittää oman näkökulmansa kansatieteeseen. Herlin 1993, 76-79 Opiskelijoiden joukosta merkittävään asemaan nousevat Urho Kekkonen ja Kaarlo ”Kalle” Hillilä aluksi kokeneempina opastajina ylioppilaselämään, myöhemmin lähiystävinä. Herlin 1993, 80 Tehtyään sanastonkeruuta kotiseudullaan Nivalassa ja oltuaan aktiivisesti mukana sitä organisoivassa toiminnassa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiössä, Vilkuna sai työpaikan yhtiötä seuranneen Sanakirjasäätiön palveluksessa ryhtyen stipendin turvin keräämään Nivalan kansankielen sanastoa. Stipendiaatin työpaikasta kotiseudulla käytettiin nimitystä ’’keruuasema’’. Herlin 1993, 89 Sanakirjasäätiö oli myöhemmin yksi taustaorganisaatio, kun nykyinen Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) perustettiin.
Luvun lopulla käsitellään Vilkunan vuonna 1927 solmimaa avioliittoa Liisa Virkkusen kanssa erityisesti sukuyhteyksien kannalta. Lapsuudenkodissa Kustaasta oli toivottu pappia. Avioliiton myötä hänen piiriinsä tuli Virkkusen pappissuvun lisäksi toinen pappissuku Simelius (Simojoki) sekä Karilaan suku. Nämä yhteydet helpottivat elämäkerran kirjoittajan mukaan Helsinkiin asettumista. Herlin 1993, 89-90, 94
Luku 5 Sopeutuminen Helsinkiin kuvaa Vilkunan kehittymistä kirjoittajana mm. lukuisten jo opiskeluaikana kirjoitettujen erityisesti kansatieteellisten artikkelien myötä sekä hänen kontaktiverkkonsa kasvua. Näitä Herlin luonnehtii matkaksi ’’kohti talonpoikaiseliittiä’’. Herlin 1993, 96-98
Luvussa 6 käsitellään Suomen joutumista sotaan ja valtionjohdon valmisteluja valtion keskitetyn tiedotustoiminnan (ajan kielellä propagandan) käynnistämiseksi sekä sensuurin käyttöön ottamiseksi. Asepalveluksesta käsivamman takia vapautettu Vilkuna määrättiin nostomiehenä Erillisen Sotasensuuriviraston palvelukseen ja jatkosodan alkaessa viraston päälliköksi. Herlin 1993, 128-129
Tutkimuksen ensimmäisen osan päättävä luku 7 tarkastelee jatkosodan etenemistä sotatapahtumien, mielialojen ja sensuurin linjamuutosten kannalta. Vilkunan johtama sensuurivirasto tasapainotteli valtion johdon liikkumatilan ja lehdistön sananvapauden ristipaineessa.Herlin 1993, 158
Sensuuriviraston roolia ja linjauksia esiteltiin lehtien päätoimittajille 31. toukokuuta 1941. Valtioneuvoston kanslian alaisuuteen perustettiin 22. kesäkuuta 1941 Valtion tiedoituslaitos, jonka osaksi Sensuurivirasto myöhemmin liitettiin.Herlin 1993, 144-145 Loppuvuodesta 1941 tiedotustoiminnan resursseja jo supistettiin, kun sota näytti pitkittyvän. Säästöohjelman laati Vilkuna.
Vilkuna nimitettiin Valtion tiedotuslaitoksen johtajaksi ja sensuuria tuli puolestaan johtamaan Lauri Posti.Herlin 1993, 174-175 Huhtikuun alussa 1942 päätoimittajia kehotettiin lopettamaan Saksan, tärkeän liittolaisen, arvostelu. Heinäkuussa Itä-Karjalaa koskevaa sensuuria tiukennettiin.Herlin 1993, 160, 169
Vilkuna syrjäytettiin ylipäällikkö Mannerheimin vaatimuksesta Valtion tiedotuslaitoksen johtajan paikalta, kun sensuuri oli keväällä 1944 sallinut lehtien julkaista Turun ja Pietarsaaren pommituksissa kuolleiden nimet.Herlin 1993, 191 Lehmuksen ja Lehtisen (2021) mukaan kyseessä oli pitemmän aikaa kasvaneen tyytymättömyyden ”viimeinen pisara”. Lehmus & Lehtinen 2021, 172-173 Virallisesti ero astui voimaan 3. huhtikuuta 1944.Herlin 1993, 192 Tehtävässä Vilkunaa seurasi Heikki Kekoni. Lehmus & Lehtinen 2021, 173
II osa Osan II lukujen numerointi alkaa uudelleen numerosta 1. Osa käsittää yhdeksän lukua.
Luvussa 1 tarkastellaan Vilkunan asemaa sodanjälkeisessä yhteiskunnallisessa suunnanmuutoksessa, hänen kannaltaan ”oma-aloitteisen johdonmukaisen toiminnan ajan” koittaessa. Tämä merkitsi Maalaisliittoon liittymistä, lapsuudenkodin poliittisesta linjasta luopumista. Elämäkerran kirjoittaja katsoo, että muutos oli 25-vuotisen kehittelyn tulos. Herlin 1993, 213 Vilkunan ajattelun rinnalla seurataan myös hänen ystäviensä Urho Kekkosen ja sisäministeri Kaarlo Hillilän ilmauksia uudesta linjastaan. Herlin 1993, 215-217, 227 Vilkunan jatkosodan aikaisessa toiminnassa keskeinen Valtion tiedoituslaitos lopetettiin hänen lokakuussa 1944 laatimansa muistion tietoihin nojaten. Herlin 1993, 226
Luvussa 2, Kolmen linjan Suomi, kiteytetään ulkopolitiikan eri suuntaukset itäiseksi, läntiseksi ja omiin voimiin luottavaksi: Itäinen linja otti Neuvostoliitolta ”rahaa ja käskyjä”. Läntinen linja korosti yhteyksien rakentamista NATO:on ja sen jäsenmaihin sekä Suomen sisäistä länsimielistä vaikuttamista. Jälkimmäinen korostui mm. Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiön toiminnassa. Omiin voimiin luottaminen merkitsi pyrkimystä Suomen tilanteen parantamiseen pragmaattisesti olosuhteiden mukaan. Eri suuntausten jännitteet johtivat siihen, että ulkopolitiikasta tuli myös sisäpolitiikkaa. Vilkuna ylläpiti aiemmin luomiaan yhteyksiä Ruotsiin ja kävi keskusteluita maailmanpolitiikasta. Kirjeenvaihtajana Tukholmassa toimiva Arvo ”Poika” Tuominen oli keskeinen tiedonvälittäjä. Herlin 1993, 241-245, 258
Vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlantin liitto NATO hyödynsi suomalaisia entisiä kaukopartiomiehiä vakoillessaan Neuvostoliittoa Norjaan perustetun vakoilukeskuksen kautta. Suomen poliittisen johdon linjanmuutos ei vaikuttanut koskeneen Puolustusvoimia kokonaisuutena, vaan sieltä löytyi tukea tälle toiminnalle. Lokakuussa 1951 Neuvostoliitto valitti toiminnasta ulkoministeri Sakari Tuomiojalle, kun suomalaisia vakoilijoita oli tullut ilmi. Tutkija Herlin käyttää näistä miehistä tässä yhteydessä erikoista termiä ’’partiolaiset’’. Herlin 1993, 245 Asiaa selvittämään perustettiin ns. X-komitea, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin Vilkuna. Hänen länsikontaktinsa nähtiin arvokkaiksi, sillä tavoitteena oli paitsi saada suomalaisten veteraanien käyttö vakoilumatkoilla (Herlinin sanoin ’’partioretkillä’’) loppumaan, myös edistää Suomen puolueettomuuspolitiikkaa ja Skandinavian yhteyksiä. Herlin 1993, 247
Luvussa 3 Vilkunan tavoitteet ja presidenttipeli tarkastellaan hänen toimintaansa luotaessa Urho Kekkosesta kuvaa puolueettomuuden rakentajana ja Paasikiven linjan jatkajana. Vilkuna solmi suhteet Neuvostoliiton uutena lähetystösihteerinä aloittaneeseen Viktor Vladimiroviin pidettyään yhteyttä myös tämän edeltäjään, joka oli luonnehtinut Vilkunaa ”mielenkiintoiseksi” kontaktiksi.Herlin 1993, 266, 275
Luku 4 Puukon ja pistimen välissä: suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa tarkastelee politiikan käytäntöjen muotoutumista Kekkosen presidenttiyden alkuvaiheissa. Keskeistä oli ”ohi virallisten instituutioiden” operoiva toimintamalli, jota Vilkuna osaltaan rakensi omiin KGB- ja CIA-yhteyksiinsä tukeutuen toimien välikätenä tilanteessa, jossa presidentin suorat yhteydet tiedustelupalveluihin olisivat riski. Keskeinen CIA-kontakti oli suomalaistaustainen Frank Friberg. Vilkuna siirsi omia kontaktejaan erityisesti Ahti Karjalaiselle. Herlin 1993, 280-283 Vilkunan hyvin tuntemaa sota-aikaisen sensuurin toimintamallia, itsesensuuria, sovellettiin neuvostosuhteiden kannalta arkaluontoisiin Yrjö Leinon muistelmiin, joiden julkaiseminen estettiin kustantajan (Tammi) kanssa käytyjen neuvotteluiden avulla. Herlin 1993, 285-287
Luvussa 5 Vakiintuneen vallan kausi luonnehditaan Vilkunan roolin muuttumista: Kekkosen aseman vankistuttua Vilkuna toimii edelleen tämän ”luotettavimpana neuvonantajana” ja portinvartijana, jonka kautta ”nuoret virkamiehet, liikemiehet ja poliitikot” tavoittelivat yhteyttä Kekkoseen. Herlin 1993, 305-307 Akateemikoksi nimitetyn Vilkunan kiinnostus alkoi suuntautua enemmän tiedepolitiikkaan ja tiedonvälitykseen. Tiedeyhteistyössä Neuvostoliiton kanssa Vilkuna toi esille suomalais-ugrilaisten kansojen välistä yhteyttä ja siihen kohdistuvaa kansatieteellistä tutkimusta. Neuvostoliiton taholta kiinnostusta tunnettiin enemmän tekniikan aloilla tapahtuvaan yhteistyöhön ja myös eräät suomalaisen tiedehallinnon edustajat näkivät humanistiset tieteet lähinnä ”perifeerisinä aloina”.Herlin 1993, 365
Vilkunalla oli käyttämänsä Veljenpoika-nimimerkin kautta kanava vaikuttaa myös Yleisradion johtoon osana ”porvarillista ja sosiaalidemokraattista hyökkäystä hellaradiota vastaan” pääjohtaja Hella Wuolijoen erottamiseksi.Herlin 1993, 308-309 Nimitys ”hellaradio” viittasi pääjohtajan nimeen ja Yleisradion linjaa ironisoivaan kielikuvaan ”vanha hella, joka vetää vain itätuulella”.Herlin 1993, 307, Suomalainen fraasisanakirja, s. 85 hakusana Hella
Luku 6 Mielipidepolitiikka käsittelee Kustaa Vilkunan taustaa ja sotakokemuksia mielipiteenmuokkauksen resursseina vaalityössä, kotiseututyössä ja ”julkisessa asennetyössä”. Viimeksimainittu viittaa kommunismin vastaiseen toimintaan. Siinä vaikuttaneita voimia olivat Kokoomus, Maalaisliitto sekä SDP:n oikeisto. Tutkija katsoo Vilkunan nojanneen hänelle merkityksellisiin traditioihin sovittaessaan toimintaansa ”itäisen” ja ”läntisen” politiikan väliin.Herlin 1993, 312