right|thumb|Yläsaksalaiset murteet jaetaan ylisaksaan (vihreä) ja keskisaksaan (vaaleansininen), ja ne erottuvat alasaksasta (keltainen) ja alafrankenilaista murteista. Tärkeimmät isoglossit, Benrathin ja Speyerin linja, on merkitty mustalla. Kartta osoittaa eri kielimuotojen nykyiset puhuma-alueet vuoden 1945 jälkeen. Yläsaksan äänteensiirros eli toinen äänteensiirros on länsigermaanisen kielialueen eteläosissa tapahtunut fonologinen kehityskulku eli joukko äänteenmuutoksia. Nämä muutokset erottavat yläsaksan alasaksasta ja samalla muistakin germaanisista kielistä kuten englannista, hollannista ja skandinaavisista kielistä, jossa tätä muutosta ei ole tapahtunut. Yläsaksan äänteensiirroksessa länsigermaanisten kielten soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat vastaaviksi affrikaatoiksi (/ts/, /pf/ ja /kx/) tai spiranteiksi (/s/, /f/, /x/) riippuen niiden asemasta sanassa. Lisäksi /d/ muuttui /t/:ksi, jota paitsi eteläisimmissä murteissa muutkin soinnilliset klusiilit (/b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/p/ ja /k/).
Tätä muutosta sanotaan toiseksi äänteensiirrokseksi erotukseksi germaanisessa kantakielessä paljon aikaisemmin tapahtuneesta ensimmäisestä konsonanttien siirtymästä, jota kuvaa Grimmin laki. Molempien äänteensiirrosten säännönmukaisuudet on pääasiassa selvittänyt Jacob Grimm. Yläsaksan äänteensiirros on todennäköisimmin alkanut kansainvaellusajan lopulla, 500- tai 600-luvulla.
Yläsaksan () murteiden välillä on eroa siinä, missä määrin äänteenmuutoksia tapahtui. Murteita, joissa muutoksia tapahtui eniten, on sanotaan ylisaksalaisiksi (, kun taas niitä, joissa vain osa muutoksista tapahtui, sanotaan keskisaksalaisiksi ( tai frankkilaisiksi murteiksi. Yli- ja keskisaksankin eri murteiden välillä on eroa; niinpä keskisaksalaisen kielialueen länsiosissa esiintyy niin sanottu reininmaalainen viuhka: muuttuneiden konsonanttien määrä vähenee vähitellen pohjoista kohti siirryttäessä.
Yleiskuvaus
Yleensä yläsaksan äänteensiirrokseen katsotaan kuuluvan kaksi toisiinsa liittyvää muutosta:
Muinaislänsigermaaniset soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat useimmissa tapauksissa spiranteiksi /s/, /f/ ja /x/ tai affrikaatoiksi /ts/, /pf/ ja /kx/ riippuen niiden asemasta sanassa.(). Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut frikatiivin jäljessä; niinpä esimerkiksi äänneyhtymät /sp/, /xt/ ja /ft/ pysyivät ennallaan. Myöskään äänneyhtymässä /tr/ muutosta ei tapahtunut, yhtymissä /pr/ ja /kr/ kylläkin. Siirrosta edeltäneessä kielimuodossa esiintyneet soinnilliset konsonantit /d/, /b/ ja /g/ (joita muinaislänsigermaanisessa kielessä olivat vastanneet /ð/, /β/ ja /ɣ/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi klusiileiksi /t/, /p/ ja /k/.() (Länsigermaanisissa kielissä näitä olivat alun perin vastanneet frikatiivit /ð/ /ƀ/ ja /ʒ/, mutta jo aikaisemmin ne olivat kaikissa asemissaan muuttuneet klusiileiksi /d/, /b/ ja /g/.)
Kaikissa yläsaksan murteissa ainakin osa soinnittomista klusiileista muuttui frikatiiveiksi tai affrikaatoiksi. Sillä perusteella, missä määrin tämä tapahtui, on vanhastaan erotettu toisistaan ylisaksalaiset () murteet, joissa muutos tapahtui täydellisimmin, ja keskisaksalaiset () murteet, joissa se tapahtui vain osittain. Niinpä /d/ muuttui /t/:ksi sekä ylä- että keskisaksalaisissa murteissa, kun taas /b/ muuttui johdonmukaisesti /p/:ksi ja /g/ /k/:ksi vain vanhassa Baijerin murteessa. Joissakin keski- ja yläsaksalaisissa murteissa soinnittomat klusiilit ovat kuitenkin muuttuneet takaisin soinnillisiksi lenition vaikutuksesta, joka alkoi vuoden 1300 aikoihin osassa Baijeria.
Saksan nykyinen kirjakieli perustuu pääasiassa keskisaksan itäisiin murteisiin, ja niinpä siinä monet mutta eivät kaikki edellä mainitut konsonantit esiintyvät muuttuneissa muodoissaan. Erityisesti soinnittomiksi muuttuneista aiemmin soinnillisista klusiileista vain /t/ esiintyy soinnittomana lähes kaikissa tapauksissa. Miten muutokset ovat vaikuttaneet, ilmenee helposti vertailemalla saksan kielen sanoja niiden vastineisiin muissa germaanisissa kielissä, kuten seuraavassa taulukossa:
Äänne Sana eri kielissä Merkitys saksassa muissagerm.kielissä saksa englanti hollanti ruotsi /s/ /t/ Wasser water water vatten vesi /ts/ /t/ Zunge tongue tong tunga kieli /f/ /p/ Schiff ship schip skepp laiva /pf/ /p/ Apfel apple appel äpple omena /x/ /k/ gleich like geljik lik kaltainen /t/ /d/ Dochter daugther dochter dotter tytär
Poikkeuksena ovat alasaksasta ja muista kielistä tulleet lainasanat, esimerkiksi , joka tulee ranskan sanasta parc ja on samaa alkuperää kuin saksan Pferch; molemmat ovat peräisin latinan sanasta parricus. Nykyisessä saksan yleiskielessä /p t k/ ovat pysyneet alkuperäisessä muodossaan vain frikatiivien jäljessä, esimerkiksi sanassa Stein (kivi; englantilainen vastine stone) sekä äänneyhtymässä /tr/, esimerkiksi sanassa treu, joka on samaa alkuperää kuin englannin true.
Germaanisessa kantakielessä esiintyi myös /þ/-äänne (, sama kuin englannin th sanassa thing). Saksassa se on muuttunut d:ksi, ja myös tämän muutoksen on toisinaan katsottu liittyvän yläsaksalaiseen äänteensiirtoon, kuten myös sanan alussa olevan /x/:n muuttumisen /h/:ksi. Tämä muutos kuitenkin tapahtui muissakin mannermaalla puhutuissa länsigermaanisissa kielissä. Näiden muutosten liittyminen yläsaksan äänteensiirtoon onkin kiistanalaista. Braune ja Reiffenstein ovatkin täysin kiistäneet tämän yhteyden.
Yksityiskohtainen kuvaus
Soinnittomien klusiilien muutokset
Soinnittomat klusiilit /p t k/ muuttuivat eri tavoin riippuen niiden asemasta sanassa. Lisäksi lopputulosten välillä on merkittävää eroa ylisaksalaisten ja keskisaksalaisten murteiden välillä. Varsinkin kantakielen /p/:n ja /k/:n vastineet vaihtelevat murteittain.. muuttui äänneyhtymäksi /t͡s/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! muinaisyläsaksa || nykysaksa || englanti || suomi |- | tehan || zehan || zehn || ten || kymmenen |- | herta || herza || Herz || heart || sydän |- | settian || sezzen || setzen || set || asettaa |} vokaalin jäljessä geminaataksi ʒʒ, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui ʒ:ksi. (Miten tämä tarkkaan äännettiin, ei tiedetä, mutta kyseessä oli joka tapauksessa eri äänne kuin tavallinen /s/. Nykyisin se merkitään kielitieteellisissä teoksissa usein ʒ:llä, mutta muinaisyläsaksissa teksteissä se kirjoitettiin yleensä z:llä eikä se täten kirjoituksessa erottunut affrikaatasta /ts/) Esimerkiksi: {| class ="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! muinaisyläsaksa || nykysaksa || englanti || suomi |- | etan || ezzan || essen || eat || syödä |- | bitan || bizzan || beißen || beat || purra |- | ût || ûz || aus || out || ulos |} Nämä molemmat /t/:n muutokset tapahtuivat kaikissa yläsaksalaisissa murteissa. Keskisaksalaisista keskifrankkilaisssa murteissa alkuperäinen /t/ kuitenkin säilyi neutrisukuisten pronominien lopussa: , , , , . Myöhemmin, 1200-luvulta lähtien frikatiivi /ʒ/ muuttui /s/:n kaltaiseksi useimmissa saksan murteissa. muuttui äänneyhtymäksi /p͡f/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! muinaisyläsaksa || nykysaksa || englanti || suomi |- | piper || pfeffar || Pfeffer || pepper || pippuri |- | helpan || helpfan/helfan || hilfen || help || auttaa |- | skeppian || skepfen || schöpfen || scoop || |} vokaalin jäljessä geminaataksi /ff/, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui /f/:ksi, esimerkiksi: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! muinaisyläsaksa || nykysaksa || englanti || suomi |- | piper || pfeffar || Pfeffer || pepper || pippuri |- | gripan || grif(f)fan || greiffen || gripe || tarttua, puristaa |- | skip || scif || Schiff || ship || laiva |} Keskisaksalaisissa ja useimmissa Reininmaan frankkilaisissa murteissa tämä muutos tapahtui vain vokaalin jäljessä: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkilaiset murteet !! muu muinaisyläsaksa |- | pad || pad || pfad |- | appel || appel || apful |- | kamp || kamp || kampf |- | helpan || helpan/helpfan || helpfan/helfan |- | opan / ofan/offan || offan |- | up || ûf || ûf |} Lisäksi joissakin keskifrankkilaisissa murteissa loppu-/p/ säilyi prepositiossa up. muuttui: äänneyhtymäksi /kx/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkilaiset murteet !! muu muinaisyläsaksa !! englanti !! suomi |- | korn || chorn || Korn || corn || jyvä |- | werk || werch || Werk || work || työ |- | wekkian || wecchan || wecken || awake || herätä |} vokaalin jäljessä geminaataksi /xx/, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui /x/:ksi, esimerkiksi: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkilaiset murteet !! Muu muinaisyläsaksa !! englanti !! suomi |- | brekan || brehhan || brechen || break || rikkoa |- | juk || joh || Joch || yoke || kahle
Muinaissaksin brekan => OHG (englannin break, nykysaksan brechen, rikkoa) Muinaissaksin juk : OHG (englannin yoke, nykysaksan Joch) Kaikissa murteissa /k/ muuttui vokaalin jäljessä geminaataksi /xx/; vain yläsaksalaisessa alemannin ja baijerin murteissa muutos tapahtui muissakin asemissa: {| class="wikitable" |- ! muinaissaksi !! muinaiskeskisaksa OHG !! eteläisin muinaisyläsaksa |- | kind || kind || chind |- | stark || stark || starch |- | makon || mahhon || mahhon |- | ik || ih || ih
Kaikissa murteissa /p t k/ säilyivät ennallaan frikatiivin /s/, /f/ tai /x/ jäljessä, esimerkiksi sanoissa spinnan (englanniksi spin; pyöriä), stein (englanniksi stone; kivi) ja naht (englanniksi night; yö). Lisäksi /t/ pysyi ennallaan yhdistelmässä /tr/, esimerkiksi sanassa tretan (englanniksi tread) ja bittar (englanniksi (bitter) (katkera).
Soinnillisten konsonanttien muutokset
Toinen ryhmä äänteenmuutoksia oli niin sanottu Medienverschiebung, jossa soinnilliset klusiilit (/d/, /b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/t/, /p/ ja /k/).
Jo aikaisemmn länsigermaaniset frikatiivit (/ð ƀ ʒ/) olivat kaikissa tapauksissa muuttuneet soinnillisiksi klusiileiksi /d b g/, paitsi Keski-Saksan keskifrankkilaisissa murteissa, joissa /ƀ/ ja /ʒ/ säilyivät. Monissa muissa saksan murteissa sananalkuiset /g/ ja /b/ ovat muuttuneet spiranteiksi, mutta tämä on ilmeisesti tapahtunut vasta myöhemmin, mihin viittaa se, että sanan lopussa ne eivät ole muuttuneet frikatiiveiksi vaan soinnittomiksi klusiileiksi.
Myös Medienverschiebungin tulokset vaihtelevat murteittain ja jonkin verran myös sen mukaan, missä asemassa nämä konsonantit sanassa ovat. Niissä ylisaksan murteissa, joissa kaikki kolme klusiilia muuttuivat, ei todennäköisesti enää yleensäkään tehty eroa soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien välillä.
Muutokset olivat seuraavat:
/d/ > /t/: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkimurteet !! Muu muinaisyläsaksa |- | dor || tor || Tor || door || portti, ovi |- | biodan || biotan || bieten || – || |- | biddian || bitten || bitten || bid || pyytää |} Tämä muutos tapahtui yläsaksalaisella ja suurimmassa osassa keskisaksalaista aluetta, mutta Reininmaan frankin murrealueella vain /d/:n ollessa geminaattana tai sanan lopussa. Myöhemmin yläsaksassa yhtymä /nt/ muuttui useimmiten muotoon /nd/, kuten esimerkiksi nykysaksan sanassa binden, muinaisyläsaksaksi bintan (sitoa). /b/ > /p/: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkilaiset murteet !! Muu muinaisyläsaksa |- | blōd || pluat || Blut || blood || veri |- | sibbia || sippa || Sippe || sib || |} Baijerissa tämä muutos tapahtui johdonmukaisesti kaikissa asemissa. Alemannin murteessa tämä tapahtui säännönmukaisesti sanan alussa ja lopussa, mutta sanan keskellä /b/ on usein säilynyt. Geminaatta /bb/ muuttui /pp/:ksi kaissa murteissa paitsi keskisaksalaisessa ripuaarin murteessa. /g/ > /k/: {| class="wikitable" |- ! Muinaissaksi !! (useimmat) frankkilaiset murteet !! Muu muinaisyläsaksa |-