pienois|Kozarnikan luolasta Bulgariasta on löydetty noin puolitoista miljoonaa vuotta vanha ihmishammas, alkeellisia kivityökaluja ja kaiverrettuja luita. Luiden viillot eivät ole peräisin teurastamisesta ja saattavat edustaa ihmiskunnan historian vanhinta tunnettua symboliikkaa. Hammas kuului ehkä pystyihmiselle. Euroopan esihistoria alkaa Euroopan asuttamisesta yli miljoona vuotta sitten ja jatkuu kirjoitustaidon leviämiseen saakka. Esihistoria jakautuu edelleen kivi- ja metallikausiin (kupari-, pronssi- ja rautakaudet).
Euroopan ensimmäiset asukkaat olivat nykyihmistä edeltäneitä ihmislajeja. Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan viimeistään noin vuotta ennen ajanlaskun alkua. Maatalous yleistyi jääkauden päättymisen jälkeen noin 7000–3000 eaa. Viimeisinä ajanlaskua edeltäneinä vuosituhansina yleistyivät ensin pronssista ja myöhemmin raudasta valmistetut aseet ja työkalut. Väestö asettui pysyviin kyliin ja yhteiskunta kehittyi monimutkaisemmaksi. Työvoima erikoistui ja yhteiskunta eriytyi luokiksi, joista osa nautti muita suurempia etuoikeuksia.
Esihistorian edetessä kulttuurinen kehitys muuttui alueellisesti epätasaisemmaksi. Varhaisen kivikauden yhtenäinen kulttuuri jakautui paikallisiksi perinteiksi. Euroopan teknologisesti edistynein alue sijaitsi Balkanin niemimaalla, joka maantieteellisen läheisyytensä ansiosta sai Lähi-idän sivilisaatioilta voimakkaita vaikutteita. Kirjoitustaito omaksuttiin ensimmäisenä Kreetalla noin 1800 eaa. Kreikkalaisen Herodotoksen (484–425 eaa.) Historiateosta pidetään eurooppalaisen historiankirjoituksen ensimmäisenä klassikkona.
Periodisointi Esihistoria on ihmisen menneisyyden ajanjakso, jolta ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä. Esihistoriallisen ajan loppumiselle ei voida määrittää yksittäistä hetkeä. Esihistoriallisen ja historiallisen ajan välillä on usein protohistoriallinen siirtymävaihe, kun jokin alue tai kulttuuri on jo ulkopuolisten laatimien kirjallisten lähteiden piirissä mutta ei vielä itse tuota niitä. Euroopan esihistoriaan liittyen on jonkin verran käytettävissä tällaista aineistoa, mutta suurin osa sitä koskevasta tiedosta perustuu arkeologiaan.
Euroopan esihistoria jaetaan kivi- ja metallikausiin. Kivikausi alkaa Euroopan asuttamisesta noin miljoona vuotta sitten. Se jakautuu paleoliittiseen, mesoliittiseen ja neoliittiseen kauteen. Paleoliittisella kaudella työkalut valmistettiin iskostamalla ja ihmiset hankkivat ravintonsa metsästyksellä, kalastuksella ja kasvien keräilyllä. Mesoliittinen kausi alkoi noin – vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sille oli ominaista sopeutuminen jääkauden jälkeiseen lämpimään ja kosteaan ilmastoon, asutuksen levittäytyminen kaikkialle Eurooppaan ja teknologinen kehitys, joka mahdollisti paikallisten eläin- ja kasvilajien tehokkaan hyödyntämisen. Neoliittisella kaudella kivityökalut valmistettiin iskostamisen sijaan hiomalla. Maanviljely ja karjankasvatus nousivat tärkeimmiksi elinkeinoiksi, ja syntyi pysyvää asutusta. Hidas siirtymä neoliittiseen elämäntapaan tapahtui Euroopassa noin 7000–3000 eaa.
Metallikaudet olivat nopean teknologisen ja yhteiskunnallisen muutoksen aikaa. Ne on nimetty työkalujen, aseiden ja korujen valmistuksessa käytettyjen metallien mukaan: kuparikausi (n. 3200–2300 eaa.), pronssikausi (n. 2300–700 eaa.) ja rautakausi (n. 700–1 eaa.). Käytännössä mikään metalli ei täysin syrjäyttänyt aiempia, eikä siirtymä raaka-aineesta toiseen ollut äkillinen. Metallikausien uuden teknologian oletettiin pitkään levittäytyneen Eurooppaan itäisen Välimeren alueelta ja Lähi-idästä, mahdollisesti muuttoliikkeiden mukana. Nykyteknologian mahdollistamat absoluuttiset ajoitukset ovat kuitenkin osoittaneet, että Euroopan kulttuurit kehittyivät melko itsenäisesti ja kykenivät omaperäisiin innovaatioihin.
Rautakauden kulttuurit, kansat ja kaupungit tunnetaan jossain määrin myös kirjoitetusta historiasta. Euroopan ensimmäinen kirjoitustaitoinen yhteiskunta oli Kreetalla vallinnut minolainen kulttuuri, jonka käyttämä kirjanpitomerkistö kehittyi kokonaiseksi kirjoitusjärjestelmäksi noin 1800 eaa. Syrjäseuduilla esikirjallinen kulttuuri jatkui jopa tuhansien vuosien ajan. Esimerkiksi Suomen historiaa koskevia kirjallisia lähteitä esiintyy vasta 1100–1300-luvuilla jaa.
Asuttaminen
pienois|Georgiasta löydetty 1,8 miljoonaa vuotta vanha pystyihmisen kallo. Pääkoppa ja alaleuka kuuluivat eri yksilöille. Euroopan esihistoria tunnetaan arkeologisten löytöjen perusteella. Muinaisjäänteet ovat säilyneet hyvin vaihtelevasti, ja niitä on tuhoutunut sekä luonnonilmiöiden että ihmisen toiminnan seurauksena. Radiohiiliajoitus tuottaa suhteellisen tarkkoja ajoituksia noin vuoden taakse menneisyyteen, mutta sitä vanhemmat ajoitukset ovat epätarkkoja. Puiden vuosirenkaat mahdollistavat täsmälliset radiohiiliajoitukset 5. vuosituhannelle eaa. saakka.
Euroopan varhaisinta asutushistoriaa leimaa lämpimien ja kylmien kausien vaihtelu, joka toistuu kymmenien- tai satojentuhansien vuosien syklissä. Viimeisten lämpö- ja jääkausien vuorottelu on tapahtunut kahdeksan kertaa. Kylminä kausina Arktiksen ja Alppien jäätiköt laajenivat ja merenpinta laski. Kylmimpinä kausina Euraasian pohjoisosat jäivät mannerjäätikön alle, mikä rajoitti ihmisasutuksen levinneisyyttä.
Miljoona vuotta ennen nykyhetkeä ihmislajit olivat levittäytyneet laajoille alueille Afrikassa ja Aasiassa. Myös Euroopassa saattoi jo olla asutusta. Etelä-Italian Isernia La Pinetasta löydetyt kivityökalut ja eläinten luut on ajoitettu noin vuoteen ennen nykyhetkeä. Vuoteen ennen nykyhetkeä mennessä suurin osa Euroopasta oli asutettu pois lukien Skandinavia, Alpit ja pohjoinen Euraasia. Ensiasuttajien fossiileja on löydetty hyvin vähän, ja asutuksen levinneisyys tunnetaan lähinnä kivityökaluista ja saaliseläinten luulöydöistä.
Neandertalinihminen oli Euroopan hallitseva ihmislaji viimeisimmällä jääkaudella noin vuoden eaa. jälkeen. Neandertalinihmisten jäänteitä on löydetty kaikkialta Euroopasta ja Länsi-Aasiasta. Heitä eli myös osin jäätiköityneessä Keski-Euroopassa. Neandertalinihmisten kulttuuri ja biologia oli sopeutunut pohjoisen Euraasian kylmään ilmastoon, mutta heitä eli myös Etelä-Euroopan ja Aasian lauhkealla vyöhykkeellä.
Anatomisesti moderni ihminen asutti Euroopan viimeistään vuotta ennen ajanlaskun alkua. Israelista vuonna 2008 löydetty kallonpalanen osoittaa nykyihmisen pariutuneen Levantin neandertalinihmisten kanssa jo huomattavasti aiemmin ja saapuneen Eurooppaan ehkä noin eaa.
Kivikausi
Paleoliittinen kausi
pienois|Chauvet’n noin vuotta vanhoja luolamaalauksia. Ensimmäiset ihmisen valmistamat työkalut olivat pikkukiviä, joihin iskostettiin terä. Myöhemmin alettiin valmistaa kehittyneempiä työkaluja, kuten käsikirveitä ja puuntyöstöön soveltuvia välineitä. Puiset työkalut ja aseet säilyvät huonosti, mutta niitäkin ilmeisesti käytettiin. Ravinto hankittiin metsästyksellä ja keräilyllä, varsinkin suurriistan metsästyksellä. Väestöntiheys oli matala, ja ihmisryhmät vaelsivat suurilla alueilla. Ravinnon saanti vaihteli vuodenaikojen mukaan, mikä edellytti hyvinä aikoina kerätyn ruoan säilömistä. Kaadettujen eläinten ruhot jäädytettiin ehkä lumessa.
Euroopan varhaisinta käsikirvesteknologiaa kutsutaan Abbevillen kulttuuriksi, joka alkoi hieman alle vuotta sitten. Sitä seurasi neandertalinihmisten Moustier-kulttuuri noin vuotta sitten. Varhais- ja keskipaleoliittisen kauden aineellinen kulttuuri pysyi suhteellisen muuttumattomana satojentuhansien vuosien ajan. Nykyihmisen saapumisen aikoihin käynnistyi nopea kulttuurinen ja teknologinen kehitys. Muutosta ei voi selittää pelkästään nykyihmisen ylivertaisella älykkyydellä, sillä myös neandertalinihmiset kykenivät omaksumaan uutta teknologiaa ja hautauksen kaltaisia käytösmalleja. Neandertalilaisten katoamisen syitä ei kunnolla tunneta. Nykyihmiset ehkä syrjäyttivät heidät tai he sulautuivat uuteen väestöön.
Myöhäispaleoliittisella kaudella alettiin raskaiden kivityökalujen sijaan valmistaa monipuolisia erikoistuneita välineitä, joissa usein oli pitkä ja ohut terä. Kiven lisäksi työkaluja valmistettiin nyt luusta ja sarvista. Vuoden eaa. jälkeen piikiveä alettiin työstää kuumentamalla, jolloin sen iskostaminen helpottui. Uusia työkaluja olivat esimerkiksi harppuuna, turkisvaatteiden ompelussa käytetty neula sekä keihään varren vuolemiseen käytetty pieni terä. Monimutkaiset työkalut valmistettiin ennakkoon ja niitä säilytettiin pitkiä aikoja myöhempää käyttöä varten. Jousi ja nuoli tunnettiin ehkä jo tässä vaiheessa.
Nykyihmisiä asui laajoilla alueilla Euroopassa jo kymmeniätuhansia vuosia sitten. Mannerjään huippukautena – eaa. suurin osa Pohjois-Euroopasta autioitui ja väestöä siirtyi etelään, missä asutustiheys kasvoi. Ihmiset alkoivat rakentaa pysyviä tulisijoja ja majoja, joissa oli eläinten nahkoilla peitetty puinen tai luinen runkorakenne. Muutos saattaa olla osin näennäinen, sillä nuoret asutukset ovat säilyneet vanhoja paremmin.
Väestön kasvaessa yksittäisten ryhmien käytössä ollut maa-alue pieneni. Kun ilmastokin samalla kylmeni, alettiin suurriistan lisäksi metsästää pieniä maaeläimiä, kalastaa ja keräillä simpukoita. Ruokaa saatiin tosin kerrallaan vain pieniä määriä mutta aiempaa luotettavammin. Osa väestöstä asettui pitkiksi ajoiksi paikoilleen samalla kun pienemmät ryhmät matkustivat kaukaisemmille seuduille keräämään ruokaa ja raaka-aineita. Yhteisöjen sosiaalinen rakenne muuttui. Vainajat alettiin haudata, ja hautajaismenot kehittyivät yhä monimutkaisemmiksi. Joskus ruumiin mukana haudattiin työkaluja ja koruja, millä viittaa pyrkimykseen kunnioittaa vainajan asemaa tai identiteettiä vielä kuolemassakin.
Euroopan varhaisin taide on myöhäispaleoliittiselta kaudelta. Luusta veistettiin pieniä patsaita, jotka esittivät eläimiä ja ihmisiä. Tunnetuimmat pienoisveistokset esittävät isorintaisia ja -pakaraisia naisia, niin sanottuna venushahmoja. Luolien seinille maalattiin tai kaiverrettiin ihmisten ja eläinten hahmoja sekä abstrakteja muotoja ja symboleja, joiden uskotaan liittyneen uskonnonharjoitukseen. Taide oli samantyylistä kaikkialla Euroopassa. Myös työkalut ja koriste-esineet kulkeutuivat pitkiä matkoja, mikä todistaa kivikautisen Euroopan asukkaiden välisistä vaihdannan verkostoista ja jääkauden ankarissa olosuhteissa selviytymiseksi solmituista liittolaissuhteista.
Mesoliittinen kausi
pienois|vasen|Viime jääkauden huippukohdan refugit mesoliittisen kauden edellä noin vuotta sitten: Lämpötilat nousivat pleistoseenin päättyessä noin eaa. Pohjois-Eurooppaa peittänyt mannerjää alkoi vetäytyä noin eaa. ja suuria maa-alueita vapautui ihmisasutukselle. Jäätikön sulaminen nosti merenpintaa, jolloin Välimeren rannikkoalueet ja Pohjanmeren allas jäivät veden alle. Toisaalta myös maan pinta nousi, kun jää ei enää painanut sitä. Iso-Britannia jäi saareksi 7. vuosituhannella eaa. Euroopan rannikko asettui suunnilleen nykyiseen muotoonsa 4. vuosituhannella eaa.
Lämpimämpi ja kosteampi ilmasto johti eläin- ja kasvilajiston muutoksiin. Eurooppa peittyi ensin havu- ja myöhemmin lehtimetsiin. Jääkauden megafauna kuoli ilmastonmuutoksen ja liiallisen metsästyksen seurauksena. Joukkosukupuutosta selvinneet jääkauden eläimet vetäytyivät pohjoiseen, ja Etelä-Euroopan metsissä asui lähinnä pienehköjä eläimiä. Niissä kasvoi myös hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä. Osa ihmisryhmistä muutti jääkauden eläinten perässä pohjoiseen. Toiset sopeutuivat muutokseen ja alkoivat hyödyntää uusia ravinnon lähteitä.