Kristinusko ja politiikka viittaa pitkäkestoiseen ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen kristillisen opin, kirkollisten instituutioiden ja hallintojärjestelmien välillä. Määrittelevinä piirteinä se voi olla muun muuassa teologista auktoriteetin oikeuttamista, vallan moraalista rajoittamista sekä uskovien mobilisointia kansalaisyhteiskunnassa.

Suhde sai alkunsa Uuden testamentin ajalta, jolloin varhaiset kristityt korostivat hengellistä uskollisuutta Kristukselle maallisia hallitsijoita enemmän, mutta samalla alistuivat maalliselle vallalle Jumalan asettamana (Room. 13). Samalla he joutuivat vainon kohteeksi kieltäytyessään keisarinpalvonnasta, mikä synnytti dualistisen käsityksen jumalallisesta ja ajallisesta todellisuudesta. Ratkaiseva muutos tapahtui keisari Konstantinuksen kääntymyksessä vuonna 312 jKr. sekä Milanon ediktissä vuonna 313 jKr., jotka laillistivat kristinuskon ja integroivat sen Rooman hallintoon. Tämä loi pohjan Bysantin mallille, kesaropapismille, jossa kirkko ja valtio kietoutuivat yhteen keisarin valvonnassa. Keskiajan Euroopassa katolinen kirkko käytti ajallista valtaa muun muassa Konstantinuksen lahjakirjaa (myöhemmin paljastui väärennökseksi) ja paavin ylivallan oppeja hyödyntäen. Kirkko vaikutti feodaalisiin monarkioihin, kanonisen oikeuden sulauttamiseen siviilioikeuteen sekä tapahtumiin kuten investituurariitaan, joka rajasi kirkon itsenäisyyttä maallisiin hallitsijoihin nähden.

Reformaatio rikkoi tämän yhtenäisyyden. Protestanttiset uudistajat, kuten Martti Luther, kannattivat kirkon alistamista maalliselle vallalle, mutta samalla tukivat tyranniruhtinaiden vastustamista Jumalan korkeamman lain nojalla. Tämä inspiroi liittosopimuksellisia poliittisia teorioita, jotka vaikuttivat perustuslaillisuuden ja rajoitetun hallinnon kehitykseen.

Kristinuskon korostus ihmisarvosta Imago Dei -opin pohjalta (ihminen Jumalan kuvana) muodosti perustan luonnonoikeuksille, orjuuden vastustamiselle (esim. William Wilberforce) sekä modernin demokratian käsitteellisille rakenteille. Se asetti vastakkain transsendenttisen suvereenin edessä olevan tilivelvollisuuden deterministisille pakanallisille näkemyksille. Kiistoja on herättänyt muun muassa ristiretket ja inkvisitio, joissa uskonnollista intoa yhdistettiin poliittiseen laajentumiseen. Nykyään keskustelu jatkuu teokratian ja sekularismin välillä. Kristillinen vaikuttaminen elämää, perhettä ja oikeudenmukaisuutta koskevissa kysymyksissä törmää usein ideologiseen vastakkainasetteluun.

Nykyaikana kristillinen poliittinen vaikuttaminen ilmenee muun muassa Euroopan kristillisdemokratiassa sekä Yhdysvaltain evankelikaalisen konservatismin vaikutuksessa. Molemmissa painotetaan raamatullista ihmiskuvaa puolueuskollisuuden edelle. Politiikan kentässä toimivat kristilliset liikkeet vaihtelevat huomattavasti niin menetelmien kuin tavoitteiden osalta. Liikkeet voivat jakautua poliittisesti esimerkiksi niin vasemmistoon kuin oikeistoon. Konservatiivisten järjestöjen määritteleminen poliittisesti ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Tunnustuskuntien näkökulmat Katolisten poliittinen osallistuminen ja yhteiskuntaoppi

Katolinen yhteiskuntaoppi muodostaa katolisen kirkon järjestelmällisen pohdinnan yhteiskunnallisen, taloudellisen ja poliittisen elämän moraalisista ulottuvuuksista. Se ammentaa Jumalan ilmoituksesta Raamatussa ja traditiossa sekä pyrkii ohjaamaan ihmisarvon kunnioittamista ajallisissa asioissa. Oppi ei muodosta ideologiaa, vaan kyse on periaatteista toimintaa varten. Se kritisoi sekä hillitöntä kapitalismia, että sosialismia. Sen sijaan se ehdottaa "kolmatta tietä", joka suuntautuu yhteiseen hyvään. Oppi nousi esiin voimakkaasti teollisen vallankumouksen mullistusten seurauksena, jonka myötä paavi Leo XIII laati kiertokirjeen Rerum Novarum (1891). Keskeisiä paavillisia kirjeitä ovat myös Pius XI:n Quadragesimo Anno (1931) sekä Johannes Paavali II:n Centesimus Annus (1991).

Keskeisiä periaatteita ovat ihmisen luovuttamaton arvo, josta seuraavat loukkaamattomat oikeudet elämään ja vapauteen ja josta juontuvat poliittisesti abortin ja eutanasian vastustaminen; yhteinen hyvä, joka vaatii yhteiskunnallisia olosuhteista, joissa kaikki voivat kukoistaa; subsidiariteetti, joka rajoittaa valtion puuttumista antaakseen tilaa paikalliselle aloitteellisuudelle ja estää totalitarismia sekä solidaarisuus, joka edistää keskinäistä vastuuta yli jakolinjojen yhtenä ihmisperheenä. Lisäksi oppi sisältää köyhien ensisijaisen vaihtoehdon, työn arvon ja oikeuden ammattiliittoihin sekä luomakunnan hoidon Jumalan lahjana.

Käytännössä katolinen kirkko osallistuu politiikkaan episkopaalisen opetuksen ja maallikoiden toiminnan kautta. Se kehottaa uskovia viemään evankeliumin arvoja julkiseen elämään ilman papiston puolueellisuutta tai uskon sekoittamista mihinkään hallintoon. Maallikot kantavat ensisijaisen vastuun ajallisista asioista: heidän tehtävänään on rakentaa poliittisia yhteisöjä, jotka palvelevat oikeudenmukaisuutta luonnollisen lain pohjalta. Poliittinen valta on Jumalalta yhteisen hyvän vuoksi, mutta se menettää legitimiteettinsä tyrannian kautta.

Kirkko kritisoi ideologioita, jotka pelkistävät politiikan vallaksi tai taloudeksi, ja korostaa, että demokratia menestyy vain kun se on juurtunut objektiiviseen totuuteen. Se hylkää relativismin, joka asettaa kaikki näkemykset tasa-arvoisiksi. Historiallisesti nämä opetukset innoittivat toisen maailmansodan jälkeisiä kristillisdemokraattisia liikkeitä Euroopassa, jotka tasapainottivat sosiaalista hyvinvointia subsidiariteetin kanssa. Tulkinnat vaihtelevat: jotkut korostavat taloudellista uudelleenjakoa, toiset henkilökohtaista vastuuta.

Kristillinen politiikka Ruotsissa Ruotsissa kristillinen politiikka on ilmentynyt muun muassa pyrkimyksenä vaikuttaa parlamentaarisesti Ruotsin valtiopäivillä. Osa liikkeistä on työskennellyt muun muassa aborttikysymysten parissa ja osallistunut siihen liittyvään lääketieteen eettiseen keskusteluun. Ruotsissa on vaikuttanut myös merkittävän kokoinen kristillinen rauhanliike, jolla on yksinään ollut laaja pohja kristillisten kirkkojen keskuudessa. Joillakin liikkeellä on yhteys kansainväliseen järjestöön, mutta useimmat ovat ruotsalaisia ja riippumattomia. Kansainvälisillä vaikutteilla on kuitenkin useissa tapauksessa ollut ratkaiseva merkitys järjestöjen syntymisessä.

Katso myös

Kristillisdemokratia Distributismi Social credit Uskonnollinen vasemmisto Kristillinen pasifismi Kristillinen oikeisto

Kristillinen sosialismi Kahden regimentin oppi Dominioteologia Euroopan kristillinen poliittinen liike Vapautuksen teologia Poliittinen teologia

Lähteet

Aiheesta muualla Kirkkojen yhteiskunnallinen opetus – Ajatushautomo Kompassin julkaisu (2020)

*