Islantilaiseen helluntaiherätykseen kuului vuonna 2006 noin 4 000 jäsentä.Alvarsson 2011, s. 38
Historia Tausta ja myöhäinen alku Islanti oli Pohjoismaista etäisin ja eristynein, ja helluntaiherätys saapui sinne huomattavasti myöhemmin kuin muualle Pohjolaan. Vuonna 1918 helluntailiikkeen edeltäjä käynnistyi Reykjavikissa erään islantilaisamerikkalaisen toimesta.Alvarsson 2011, s. 19–38
Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1920, kun liike sai jalansijan Vestmannasaarten kalastajayhteisössä. Tämä oli seurausta ruotsalaisten lähetystyöntekijöiden, Signe ja Erik Aasbön (Göteborgin Salem-seurakunnasta), toiminnasta. Saarilla koettiin syksyllä 1920 herätys merkkeineen ja ihmeineen, mikä herätti alueella paljon hämmennystä.
Johtajuuden vaihtuminen ja vakiintuminen Paikallinen vastustus sai Aasböt palaamaan kotimaahansa vuonna 1924, ja heidät korvasi tuolloin Herbert Larsson, joka myöhemmin aloitti helluntaityön myös Färsaarilla. Vuonna 1925 johtoon tulivat Nils ja Gyda Ramselius. Jälkimmäiset raportoivat Pyhän Hengen kasteista ja helluntaiherätyksen vakiintumisesta Islannissa tosiasiallisesti tämän myötä.
Islannissa ei toisin kuin muissa Pohjoismaissa ollut omaa lähetystyöntekijöiden lähettämistä 1910-luvun lähetysinnostuksen aikana. Maa oli tuolloin vasta vastaanottamassa ulkomaisia lähetystyöntekijöitä.
Hajaannukset ja karismaattinen uudistus 1970-luvulla Islannin helluntailiikkeen vakiintuneen johdon sisäiset ristiriidat johtivat uusien ryhmien syntyyn. Kaksi niistä kehittyi itsenäisiksi kirkkokunniksi: Vegurinn ja Krossinn. Kuten muuallakin Skandinaviassa, karismaattinen uudistus löysi tiensä myös Islannin kansalliskirkon nuorisotyöhön, ja osa tästä liikkeestä (Youth With a Mission (UFMH)) pysyi uskollisena luterilaisen kirkon tunnustuksellisille perusteille.
Katso myös Kristinusko Islannissa Helluntaiherätys
Lähteet
Viitteet
Islanti Luokka:Kristinusko Islannissa