Mäkihyppy on ollut Suomessa kilpailulajina 1880-luvulta lähtien. Lajia kutsuttiin 1970-luvulle saakka nimellä mäenlasku. Suomen-mestaruuksista on kilpailtu vuodesta 1914 alkaen. Suurta kansainvälistä menestystä suomalaiset alkoivat saavuttaa 1950-luvulla ja heikomman vuosikymmenen jälkeen uudelleen 1970-luvun lopulta alkaen. Olympialaisissa suomalaiset ovat saaneet kymmenen kultamitalia, kahdeksan hopeaa ja neljä pronssia. Yleisen sarjan maailmanmestaruuksia suomalaiset ovat lentomäkikilpailut mukaan lukien voittaneet viisitoista. Harrastajamäärät ovat yhdistetty, johon mäkihyppy kuuluu toisena osalajina, mukaan lukien pudonneet 2000-luvulla muutamaan sataan.
Alkuvuosista kansainvälisiin kilpailuihin
Norjassa kehitetyssä nykymuotoisessa mäkihypyssä alettiin Suomessa kilpailla 1880-luvulla. Huhtikuulta 1885 on säilynyt tieto Sortavalassa seminaarin oppilaiden kesken käydystä mäenlaskukilpailusta. Ensimmäinen organisoitu mäkihyppykilpailu käytiin Helsingin Katajanokalla maaliskuussa 1886 Sportklubben i Helsingfors -seuran järjestämänä.Vahtola, s. 11–12 Kilpailun saaman julkisuuden myötä mäkihyppykilpailuja alettiin järjestää muuallakin, maaliskuussa 1886 Kuopiossa ja seuraavina vuosina ainakin Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa ja Torniossa. Helsingin Sporttiklubin kilpailu pysyi maan ykköskilpailuna, jossa jaettiin suurimmat palkinnot. Tukholmassa vuonna 1892 pidettäviin skandinaavisiin hiihto- ja mäenlaskukilpailuihin osallistui suomalainen, Tukholmassa asuva Antti Haataja.Vahtola, s. 13–14 pienoiskuva|Alppilan hyppyrimäki vuonna 1913 Helsingin Alppilaan rakennettiin vuonna 1905 ensimmäinen merkittävän kokoinen hyppyrimäki, josta hypättiin 25 metrin pituisia hyppyjä.Vahtola, s. 16 Vähintään kerran vuodessa pidettiin kansainväliset kilpailut, jonne saatiin houkuteltua varsinkin ruotsalaisia hyppääjiä.Vahtola, s. 19–20, 22 Helsingin takana merkittäviä mäkihyppykaupunkeja olivat Viipuri ja Kotka. Kuopioon rakennettiin ensimmäinen varsinainen hyppyrimäki vuonna 1911.Vahtola, s. 24 Norjalainen konsuli Robert Pehrson lahjoitti pokaalin Suomen, Ruotsin ja Norjan joukkueiden kilpailuun, ja ensimmäisessä kilpailussa Helsingissä 1912 suomalaishyppääjät Nieminen ja Juselius olivat yllättäen ruotsalaisia parempia vaikka norjalaiset olivatkin ylivoimaisia. Tuure Nieminen ja Hugo Petas osallistuivat ensimmäisinä suomalaisina Holmenkollenin mäkikilpailuun maaliskuussa 1913.Vahtola, s. 25 Suomen kärkihyppääjien ollessa Holmenkollenilla järjestettiin helmikuussa 1914 Viipurissa mäkihypyn ensimmäinen Suomen-mestaruuskilpailu, jonka voitti Sulo Jääskeläinen.Vahtola, s. 28
Tuure Nieminen nousi 1910-luvun kuluessa Suomen parhaaksi mäkihyppääjäksi.Vahtola, s. 30 Hän voitti Suomen-mestaruuden vuosina 1915, 1917 ja 1922. Vuoden 1915 SM-kilpailussa Kotkassa August Jansson teki siihen saakka pisimmän suomalaishypyn 27,5 metriä. Maaliskuussa 1916 Kotkan kisoissa oli ensi kertaa mukana naisten sarja, jonka voitti Kotkan Hiihtoseuran Rita Norgren.Vahtola, s. 31 Janssonin muutettua Fiskariin rakennettiin sinne merkittävän kokoinen mäki, ja Svenska Finlands Idrottsförbundin mestaruuskilpailuja oli siellä vuonna 1921 seuraamassa yli 2 000 katsojaa.Vahtola, s. 34–35 Helmikuussa 1920 Sulo Jääskeläinen voitti Södertäljen mäkikilpailun, ja se oli ensimmäinen suomalaisvoitto ulkomailla.Vahtola, s. 34 Pohjoismaisissa kisoissa Tukholmassa 1922 Tuure Nieminen otti voiton kahdella 36 metrin ja yhdellä 36,5 metrin hypyllään vaikka mukana oli kovia norjalaisia.Vahtola, s. 35
Vuonna 1922 perustettiin Lahden Hiihtoseura, joka ryhtyi valmistelemaan seuraavalle vuodelle Salpausselän kisoja, ja syyskuussa 1922 alettiin Lahteen rakentaa hyppyrimäkeäkin. Seuraavan kevään SM-kilpailuissa Lahdessa Sulo Jääskeläinen voitti mestaruuden ja teki pisimmillään 35 metrin hypyn.Vahtola, s. 36 Lahdessa kilpailtiin ensi kertaa myös yhdistetyn Suomen-mestaruuksista.Vahtola, s. 37 Samana vuonna järjestettiin Kuopiossa ensi kerran kansallisen tason mäkihyppykilpailut.Vahtola, s. 38 Rovaniemellä Ounasvaaran kisoissa kilpailtiin mäkihypyssä vuodesta 1928 alkaen. Chamonix'n talviolympialaisiin 1924 lähetettiin kaksi suomalaista mäkihyppääjää ja heille hankittiin norjalaiset Hickory-sukset.Vahtola, s. 39 Sulo Jääskeläinen sijoittui 11:nneksi ja Tuure Nieminen 13:nneksi molempien hypättyä yli 40 metrin hyppyjä.Vahtola, s. 40
Mäkihyppytoiminnan lisääntyminen
Suojeluskunnat ottivat vuodesta 1927 alkaen hyppyrimäet urheilupaikkaohjelmaansa, ja vuosina 1930–1936 Suomeen rakennettiin 119 uutta hyppyrimäkeä, joista lähes puolet oli suojeluskuntien rakentamia. Lahden mäki pysyi suurimpana, kunnes vuonna 1937 Rovaniemelle valmistui Pöyliövaaran hyppyrimäki. Vuonna 1925 SVUL:n hiihtojaosto vaati uusissa säännöissään, että mäkikilpailuissa on vain jaoston rekisteröimiä tuomareita, ja samana vuonna alettiin järjestää arvostelutuomarikursseja. Entinen aktiivimäkihyppääjä ja myöhempi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Armas Palmros kiersi Suomea innostamassa ihmisiä mäkihyppytoimintaan ja hyppyrimäkien rakentamiseen. Valmennustoimintaa edisti Lauri Valosen ja Paavo Nuotion vuonna 1933 julkaisema Mäenlaskun opas.Vahtola, s. 42–43 Vuonna 1925 Nuotio voitti ensimmäisenä lahtelaisena mäkihypyn Suomen-mestaruuden.Vahtola, s. 44 pienoiskuva|Tuure Nieminen Chamonix'n olympialaisissa 1924 Helmikuussa 1926 Salpausselän kisat toimivat FIS:n kongressikisoina, ja niille myönnettiin jälkikäteen maailmanmestaruuskilpailujen arvo.Vahtola, s. 45 Yrjö Kivivirta oli parhaana suomalaishyppääjänä viides.Vahtola, s. 46 Sankt Moritzin talviolympialaisiin 1928 lähetettiin vain mäkihyppääjiä, jotka pystyivät osallistumaan myös yhdistettyyn, joten Lahden karsintakilpailun voittanutta Erkki Järvistä ei valittu.Vahtola, s. 49 Paavo Nuotio sijoittui mäkikilpailussa 12:nneksi ja yhdistetyssä neljänneksi.Vahtola, s. 50 Olympialaisten jälkeen Saksan Feldbergissä Nuotio sijoittui mäkihypyssä kolmanneksi ja yhdistetyssä toiseksi. Holmenkollenilla hän hyppäsi samoille lukemille norjalaisten olympiavoittajien kanssa ja nousi yhdistetyn kokonaistuloksissa kolmanneksi.Vahtola, s. 51–52
Vuonna 1929 suomalaiset saavuttivat menestystä Sveitsissä. Nuotio hyppäsi Davosissa ensi kertaa 60 metriä ja voitti yhdistetyn sekä sijoittui mäkihypyssä toiseksi. Sankt Moritzissa hän voitti molemmat kilpailut ja lensi pisimmillään 62,5 metriä.Vahtola, s. 53 Zakopanen MM-kilpailuissa Nuotio sijoittui mäkikilpailussa seitsemänneksi mutta Esko Järvinen saavutti yhdistetyssä lajin ensimmäisen suomalaisen MM-mitalin, pronssia. Kouvolassa sukunimensä Usaksi muuttanut Sulo Jääskeläinen voitti Suomen-mestaruuden 15 vuotta ensimmäisen mestaruutensa jälkeen.Vahtola, s. 53–54 Tammikuussa 1929 pidettiin Puijon uuden hyppyrimäen vihkiäiskilpailu, jonka voitti Väinö Tiihonen. Talven päätteeksi hän paransi Puijon mäkiennätyksen 42,5 metriin.Vahtola, s. 54–55
Vuoden 1930 MM-kilpailuissa suomalaiset jäivät kaatumisten seurauksena kauas kärkisijoilta.Vahtola, s. 56 Seuraavan vuoden MM-kilpailuihin ja Lake Placidin olympialaisiin 1932 suomalaishyppääjiä ei lähetetty.Vahtola, s. 59, 61 Lahden hyppyrimäkeä korotettiin vuonna 1932 ja Lauri Valonen teki Salpausselän kisoissa ylimääräisellä hypyllä mäkiennätykseksi 50,5 metriä.Vahtola, s. 61–63 Vuoden 1933 Salpausselän kisojen mäkikisaa seurasi paikan päällä 16 000 katsojaa.Vahtola, s. 64 Sollefteån MM-kilpailuissa 1934 Valonen sijoittui neljänneksi arvostelutuomarien pisteiden nostettua ruotsalaisen Sven Selångerin hänen edelleen.Vahtola, s. 65–66 Salpausselällä Valonen voitti ja jätti kaksi kovaa norjalaista taakseen noin 20 000 katsojan seuratessa kilpailua.Vahtola, s. 66–67 Seuraavana vuonna Valonen voitti norjalaiset Salpausselällä uudelleen mutta MM-kilpailujen lumimyräkässä hän ei menestynyt. Ruotsin hiihtokisoissa Bodenissa voittoon ylsi Veikko Iivanainen.Vahtola, s. 68–69 Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa 1936 Valonen sijoittui mäkikilpailussa kuudenneksi ja Väinö Tiihonen oli yhdeksäs. Salpausselällä Valonen voitti kolmannen kerran ja alle 18-vuotiaiden kilpailussa Leo Laakso kaatui 55-metrisen hyppynsä. Mukana oli norjalais- ja ruotsalaishyppääjiä sekä lähes sata kansallista hyppääjää. Bodenissa Iivanainen voitti jälleen.Vahtola, s. 71–72 Helsinki sai Herttoniemeen uuden mäen tammikuussa 1936.Vahtola, s. 70
Vuonna 1937 Hiihtoliitto hankki Suomeen kaksi norjalaista aktiivihyppääjää, Henry Ødegaardin ja Olof Havikin, pariksi kuukaudeksi valmentamaan suomalaisia. Rovaniemen Pöyliövaaraan valmistui uusi mäki, jossa Timo Murama hyppäsi mäkiennätykseksi 71 metriä. Yli 50 metrin hypättiin Rovaniemen ja Lahden lisäksi Vehkalahdella, Nokialla ja Sotkamossa.Vahtola, s. 74 Chamonix'n MM-kilpailuissa Lauri Valonen loukkaantui harjoituksissa eikä voinut kilpailla. Salpausselällä Veikko Iivanainen ja Lauri Valonen ottivat kaksoisvoiton.Vahtola, s. 75 Vuonna 1938 Lahti isännöi MM-kilpailuja. Hyppyrimäkeä suurennettiin ja se sai iltakilpailut mahdollistavan sähkövalaistuksen.Vahtola, s. 77 MM-kilpailujen mäkikisaa seurasi yli 50 000 hengen yleisö. Väinö Tiihonen sijoittui 97 hyppääjän joukossa parhaana suomalaisena yhdeksänneksi.Vahtola, s. 78 Bodenissa Veikko Iivanainen voitti jälleen, kuten vielä seuraavanakin vuonna.Vahtola, s. 80, 82 Zakopanen MM-kilpailuista 1939 ei tullut menestystä.Vahtola, s. 81 Salpausselälle norjalaiset osallistuivat parhaalla miehistöllään Birger Ruudin johdolla ja suomalaisista Leo Laakso ylsi toiseksi.Vahtola, s. 82
Sotavuosista maailman kärjen tuntumaan pienoiskuva|Leo Laakso Toisen maailmansodan aikana kilpailtiin yhdet MM-kilpailut, Cortina d’Ampezzossa 1941, mutta kisoilta otettiin myöhemmin MM-arvo pois. Paavo Vierto voitti siellä kultaa, Leo Laakso sai hopeaa ja Niilo Toppila sijoittui seitsemänneksi. Norjalaiset eivät olleet mukana.Vahtola, s. 85–87 MM-kilpailujen jälkeen Garmisch-Partenkirchenissä Timo Murama hyppäsi 83 ja 76 metrin hypyt ja hävisi vain maailmanennätyshyppääjä Sepp Bradlille.Vahtola, s. 80, 87 Ounasvaaralla Lauri Pietikäinen hyppäsi mäkiennätyksen 74 metriä.Vahtola, s. 87 Ruotsissa Härnösandin kilpailun voitti Vierto ja Bodenin kilpailun Pietikäinen.Vahtola, s. 88 Vuoden 1941 loppupuolella kärkihyppääjistä kaatuivat sodassa Toppila Itä-Karjalassa ja SS-pataljoonaan kuulunut Vierto Ukrainassa.Vahtola, s. 89 Vuonna 1944 Suomen-mestaruuksista kilpailtiin vielä Rovaniemen Pöyliövaaran mäessä mutta saksalaiset räjäyttivät sen syksyllä 1944.Vahtola, s. 94
Sotavuosien jälkeen suomalaiset ja ruotsalaiset vierailivat edelleen toistensa kilpailuissa mutta Norja jättäytyi yhteistoiminnasta siihen saakka, kunnes vuoden 1941 MM-kilpailuilta vietiin MM-arvo.Vahtola, s. 94–95 Vuonna 1946 Leo Laakso kävi voittamassa Sveitsin Zermattissa ja otti Salpausselällä viidennen voittonsa.Vahtola, s. 97 Uudet norjalaistähdet kohdattiin ensi kerran Ruotsissa Hammarbyn mäessä vuonna 1947; Laakso sijoittui viidenneksi norjalaisten ottaessa kolmoisvoiton. Holmenkollenilla suomalaiset eivät menestyneet.Vahtola, s. 98 Salpausselällä norjalaisvieraat ottivat kaksoisvoiton.Vahtola, s. 99 Sankt Moritzin olympialaisissa 1948 parempia tyylipisteitä saaneet norjalaiset veivät kolmoisvoiton. Matti Pietikäinen sijoittui neljänneksi, Leo Laakso kuudenneksi ja Aatto Pietikäinen kahdeksanneksi.Vahtola, s. 101–102