thumb|upright|Heinäveden kunnan entiset suurpiirteiset rajat olivat käytössä ennen kuin Heinäveden kunta perustettiin ja rajat uudistettiin. Vuonna 1865 toimeen pantiin kuntauudistus, jonka jälkeen 1869 perustettiin Heinäveden kunta. thumb|Heinäveden nykyiset rajat.
Heinäveden kunta (Pohjois-Karjala, Itä-Suomen lääni) perustettiin vuonna 1869. Asutusta alueella on ollut jo kivikaudella, josta kertovat myös alueelta löytyneet kalliomaalaukset. Pysyvän asutuksen alue on saanut myöhemmin. Asutus kasvoi kovasti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, ja siitä hillitymmin pitkälle 1900-luvun lopulle. Sittemmin asukasluku on kääntynyt laskuun.
Heinäveden reitti kanavoitiin Suvasvedestä Kermajärvelle ja Joutenveteen 1895-1906 ja Juojärvelle 1911–1916. Töissä meni siis noin 20 vuotta. Heinäveden reitillä on myös pitkät perinteet matkustajaliikenteessä ja tukinuitossa. Tiestön lisäännyttyä 1950-luvulla myös matkustajaliikenteen määrän tarve laski, jolloin reitti siirtyi kuljettamaan enimmäkseen turisteja. Nykyään Heinäveden reitti on Suomen suosituimpia vesireittejä.
Heinäveden seurakunta perustettiin Rantasalmen rukoushuonekuntana 1744. Vuonna 1748 rakennettiin seurakunnan ensimmäinen kirkko, puinen kappeli. Sen rappeuduttua rakennettiin 1840 C. L. Engelin allekirjoittamien piirustusten pohjalta puinen, temppelimäinen, massiivinen ristikirkko. Se kuitenkin paloi salaman sytyttämänä 1887. Seurakunnan nykyinen kirkko on Josef Stenbäckin suunnittelema 2 000 hengen puukirkko ja se rakennettiin 1890–1891.
Heinävesi kuului Etelä-Savon maakuntaan vuoden 2020 loppuun saakka. Vuodesta 2021 alkaen Heinävesi on ollut osa Pohjois-Karjalaa.
Esihistoria thumb|Kermajärveä Pääskyvuorelta nähtynä.
Jääkausi Heinäveden alue alkoi paljastua mannerjäätikön alta noin 10 000 vuotta sitten. Jäällä meni noin 300 vuotta ehtiä vetäytyä kunnan päästä päähän. Jäätikön reunalla oli Yoldiameri, jolloin veden pinta oli noin 120–130 metriä nykyistä korkeammalla. Vain korkeimmat mäet Heinäveden alueella olivat merenpinnan yläpuolella. Haukivesi, Kermajärvi ja Juojärvi erottuivat omiksi järvialtaikseen noin 9 000–8 000 vuotta sitten, jonka jälkeen Saimaa alkoi laskea Ancylusjärveen samaa lasku-uomaa kuin Päijännekin. Maan kohottua järvet alkoivat saada vähitellen luode-kaakko -suuntaisia muotojaan. Noin 2 500 vuotta sitten syntyi Palokkiin, Karvioon ja Kermaan maa-alueet, jotka erottivat järvet toisistaan niin, että järvet saivat nykyiset muotonsa.
Heinäveden alueen asutuksen kehitys ja väestö Asutus kehittyy hitaasti (1562 – n. 1750) Kirjattuja tietoja Heinäveden asutuksesta saadaan ensimmäisen kerran vuodelta 1561, jolloin Heinävesi oli Rantasalmen takamaita. Silloin tehdystä Savon verollepanomaakirjasta ja maakirjoista on voitu tutkia alueen asutusta, mutta lähde on epätarkka ja osittain aukokas. Kyliäkään ei mainittu. Laskelmien perusteella taloja oli 19 ja ne olivat painottuneet Lounais- ja Etelä-Heinävedelle.
Taloja oli harvassa ja suurin osa niistä oli järven rannalla, sillä teitä ei ollut nimeksikään. Kermajärven rannat olivat noihin aikoihin asuttamattomia. Vain eteläpuolella järveä parin kilometrin päässä siitä, lähellä nykyistä kirkonkylää, oli Antti Hasusen talo. Kirkonkylän nimi, Hasumäki, on hänen peruaan. Vasta seuraava omistaja, Mikko Pakarinen, muutti nykyisen kirkonkylän tienoille. Muitakin Heinäveden vanhoja sukuja voidaan nimetä. Hasusten lisäksi heitä olivat muun muassa Salliset, Tiilikaiset (Raaminmäki), Puustiset (Sompasaari) ja Jääskeläiset (Koivumäki). Asutusta oli myös mm. Juurikkasalmella, Kypäräjärvellä, Polvijärvellä, Varistaipaleella ja Rummukkalassa.
Niin sanottu pitkä viha, 25 vuotta kestänyt sota Venäjän kanssa, autioitti Heinäveden alueita, nälkävuodet 1601–1602 tätä edesauttaen. Autioituminen tapahtui sillä tavoin, että veronmaksukyvyttömästä talosta tuli verollisesti autio, ja mikäli tällaiset vuodet jatkuivat, asukas joutui lähtemään talostaan ja siitä tuli varsinaisesti autio. Heinäveden alueella 11 talosta tuli autio. Joihinkin taloihin asukkaat palasivat, joihinkin asutettiin uusia asukkaita. Kun asutustietoja saadaan seuraavan kerran, vuodelta 1644, taloja oli vain 24. Autioitumisen vaikutuksesta lukumäärä ei ollut päässyt kasvamaan paljoakaan. Uusia taloja oli perustettu jonkun verran, mutta osa vanhoista oli kadonnut.
1600-luvun lopussa Heinävedellä koettiin jälleen nälkävuosia. Pohjan sota levisi 1710-luvulla Rantasalmenkin alueille tuoden mukanansa kulkutautiepidemioita. Heinävedellä kärsittiin väestökatoa ja kolmasosa taloista autioitui. Vuosina 1706–1710 kuolleita oli erityisen paljon. Vuonna 1714 isoviha oli levinnyt Heinävedelle ja venäläismiehitys häiritsi sen elämää. Tästä riesasta päästiin vuoden 1721 rauhan myötä, ja väkiluku jatkoi kasvuaan entiseen malliin. Uudelleen kasvu järkkyi 1740-luvulla, kun 1740 kärsittiin jälleen katovuotta. Pian syttyi hattujen sota, joka päättyi uuteen venäläismiehitykseen, pikkuvihaan. Suhteellisen pian, jo vuosikymmenen loppupuolella, päästiin jo takaisin väestönkasvuun, joka jatkui nopeana pitkään.
thumb|upright|Kansallispuku Heinävedeltä 1800-luvun alusta vuoden 1973 postimerkissä. Heinäveden kappelin perustamisen aikoihin 1750 merkityn luettelon mukaan taloja oli nyt 37 ja torppia monia, 90. Myös Kermajärven pohjoispuoli oli asutettu. Torpat toimivat asutuksen levittäjinä, sillä myöhemmin Heinävedellä oli tapana perustaa talo torpan perusteille. Torpat olivat 1700-luvun puolivälissä levittäytyneet melkein koko Heinävedelle.
Kappelin perustaminen helpotti kansan elämää. Aiemmin ristiäisiä, hautajaisia ja häitä jouduttiin lykkäämään. Häätilaisuuden painottuivat syksylle, jolloin vielä pääsi veneellä, mutta kesän työt eivät olleet esteenä. Hautajaisten kanssa ei yleisesti voinut juuri viivytellä, mutta joskus saatettiin odotella pahimpien talvikelien ohimenoa. Ristiäisten pidossa otettiin samalla matkalle usein monta lasta.
Asutus kasvaa nopeasti uudisasutuksen myötä (n. 1750–1865) 1700-luvun puolivälin jälkeen ja 1800-luvun alussa Heinävedellä alkoi uudisasutuskausi, jonka myötä Heinäveden asukasluku kasvoi 1700-luvun puolivälin runsaasta tuhannesta vuonna 1865 kirjattuun 7 031:een. Taloja oli silloin yhteensä 198. Asukasluku oli siis viisinkertainen sadan vuoden takaiseen verrattuna. Tiloja oli itse asiassa vielä enemmän, sillä monet tilat hajotettiin moneksi tilaksi isojaossa. Listasta selviää, että talot olivat levittäytyneet joka puolin Heinävettä.
Pääsyitä oli suuri väestönkasvu ja isojako, myös kappelin perustaminen varmasti laski kynnystä uudisasukkaiden muuttamiselle. Syntyi taloja kantataloja jaettaessakin. Esimerkiksi Varistaipaleella yhdestä talosta jaettiin 12 taloa 1700-luvun lopulla. Yhteensä Heinävedellä syntyi 36 uutta taloa tätä kautta. Lukuja kasvatti myös alueliitos: Leppävirralta saatiin 1851 Kypäräjärven, Polvijärven ja Varistaipaleen kylien alueet. Suurimmat kylät vuonna 1865 olivat Petruma (23 taloa) ja Vihtari (19 taloa).
Sahateollisuutta Palokin saha perustettiin 1770 ja se toimi vuoteen 1920 asti. Siitä kehittyi läänin suurin saha. Kerman saha oli kunnan toinen suursaha, joka työllisti enimmillään yli 170 henkilöä.
Ortodoksiset luostarit siirtyvät Heinävedelle Luovutettuun Karjalaan jääneen Valamon luostari johto osti Saastamoiselle kuuluneen Papinniemen kartanon 24. heinäkuuta 1940, ja paikkaa ryhdyttiin kutsumaan Uudeksi Valamoksi. Lintulan luostari on toiminut Heinäveden Palokissa vuodesta 1946 lähtien yhtäjaksoisesti. Molempiin luostareihin rakennettiin 1970-luvulla kirkot.
Seurakunta Ensimmäinen kappeli Ennen kappelia Heinäveden kuuluessa Rantasalmen erämaa-alueisiin heinäveteläiset halusivat oman kappelikirkon Kermajärven rantaan jo 1690-luvulla, sillä seurakunnan kirkolle Rantasalmeen matkaa oli Kermanselältä kaksi peninkulmaa. Hanke ei kuitenkaan edennyt nälkävuosien takia.
1740-luvulla hanke tuli uudestaan esille, sillä lapsien kastamista ja vainajien hautaamista oli aina lykättävä, eikä kansa päässyt kirkkoon montaakaan kertaa vuodessa. Näin heinäveteläisten keskuudessa liikkui taikauskoa ja hengellistä pimeyttä.
Rakentaminen Porvoon tuomiokapituli hyväksyi 8. lokakuuta 1744 kappelin rakentamisen Heinävedelle ja maaherra suostui 25. lokakuuta 1744 tähän. Kappelia rakentamaan saatiin heinäveteläisten lisäksi kaikki muut pitäjäläiset. Pitäjänkokous päätti rakennettavan puisen ristikirkon Hasumäen kylään. Rakentaminen aloitettiin talvella 1745–1746, ja syksyllä 1747 pidettiin ensimmäisiä jumalanpalveluksia keskeneräisessä kappelissa, jossa ei ollut penkkejä, saarnastuolia, alttaria eikä muuta sisustusta.
Kappelikirkosta ei ole säilynyt piirustuksia tai muita tietoja. Näin ei voida olla varmoja, oliko kappeli risti- vai pitkäkirkko. Joitain hajatietoja on omaisuusluettelon perusteella, joista ensimmäinen on vuodelta 1799. Köyhä seurakunta ei saanut kustannettua kummoista sisustusta kappeliinsa.
Kellokiista Vuonna 1749 Rantasalmen emäseurakunnalta saatiin kirkonkello, jonka hasumäkeläiset olivat nostaneet Laatokan pohjasta isonvihan aikana. Rantasalmen seurakunta lupasi kellon Heinäveden kappelille 1748 piispantarkastuksen yhteydessä. Kellosta tuli kuitenkin riitaa, sillä Rantasalmen kirkon kolmesta kirkosta suurin oli juuri haljennut. Rantasalmelaisille jäisi vain pienin kello, jos heinäveteläiset veisivät keskimmäisen kellon. He tulivat katumapäälle ja turhaan maksua kellon sijasta tarjottuaan valittivat asiasta maaherralle asti, mistä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Näin rantasalmelaiset joutuivat antamaan kellon Heinävedelle ja joutuivat itse vielä rahavaikeuksiin uuden kellon hankinnassa. Heinäveden kirkkoon saatiin toinen kello 1756, joka on käytössä vielä nykyisessäkin Heinäveden kirkossa. Sen kyljessä lukee latinaksi ”CAMPANA IN GRATA PACE AD USUM ECCLESIAE HEINEWESI EMPTA ANNO 1756 CURANTE IOHANNE C:PONTANO SACELL:LOCI” (”Kirkonkello, jonka osti mieluisan rauhan aikana Heinäveden seurakunnan käyttöön vuonna 1756 Johannes C. Pontanus, paikkakunnan kappalainen”).
Toinen kirkko Kappelin viimeiset vuodet 1740-luvulla rakennettu kappeli alkoi käydä jo pieneksi ja oli sitä paitsi surkeassa kunnossa. Jo 1799 kappeli alkoi olla eteistä myöten täynnä kirkkoväkeä, ja juhlapyhinä kaikki eivät edes mahtuneet sisään. Kappelin väliseinä poistettiin, ja Alexander Magnus von Becker ja Abraham Airas rakensivat eteiseen penkit. Ratkaisu oli väliaikainen, sillä heinäveteläiset tiesivät, että on pakko vielä rakentaa isompi kirkko. Syksyllä 1827 asiaa käsiteltiin pitäjänkokouksessa. Vanhan kappelikirkon korjaamista ei edes ehdotettu. Uuden kirkon päätettiin olevan puinen kaksoisristikirkko.
Kuukausi pitäjänkokouksen jälkeen katselmusmiehet lähetettiin katsomaan kirkolle paikkaa Mustikkamäeltä. He löysivät riittävän suuren tasaisen kohdan. Heinäveden nykyinen kirkko on samalla paikalla. Paikka kuului Mikko Pakariselle, joka vaati korvausta maansa käytöstä. Hän ehdotti pitäjänkokouksessa elokuussa 1892 vapautusta kirkon rakentamisesta itselleen, mutta turhaan. Halua maksaa Pakariselle ei myöskään pitäjän asukkailta löytynyt. Lokakuussa 1830 päätettiin, ettei Pakarisen tarvitse osallistua hirsien, lankkujen ja muiden puutavaroiden hankintaan. Näin seurakunta sai rakentaa kirkon Mustikkamäelle.
Rakentaminen Rantasalmen kirkkoherra lähetti keisarille ehdotuksen kirkon piirustuksista. 10. toukokuuta 1831 keisarillinen senaatti lähetti piirustukset takaisin hyväksyen ne. Kirkkoon edellytettiin mahtuvan 3 000 henkeä. 15. elokuuta 1831 intendentinkonttorissa valmistuivat konduktööri A.V. Arppenin suunnittelemat piirustukset, jotka olivat kylläkin C. L. Engelin allekirjoittamat.