Wärtsilä Oyj Abp on suomalainen teknologiayhtiö. Se valmistaa muun muassa voimalaitoksia, energiajärjestelmiä ja diesel- ja hybridimoottoreita laivateollisuudelle sekä niihin liittyviä palveluita.
Yhtiö on toiminut pitkän historiansa aikana toiminut monella alalla, esimerkiksi telakka-, paperikone-, lukko-, keramiikka- ja lasiteollisuudessa. Vuonna 2024 Wärtsilä oli liikevaihdolla mitattuna Suomen 14. suurin yritys. Tuotekehitykseen se käyttää suomalaisista yrityksistä neljänneksi eniten rahaa.
Yritys on listattu Helsingin pörssissä ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingin Salmisaaressa.
Historia Yhtiön juuret (1834–1906)
Wärtsilän juuret ovat vuonna 1834 Tohmajärven Värtsilän kylään perustetussa sahassa, jonka kiteeläinen teollisuusmies Nils Ludvig Arppe osti vuonna 1836.
Arppe oli myynyt 1820-luvulta lähtien puun- ja raudanjalostuslaitoksiensa tuotteita Pietariin. Puhoksen sahallaan hän rakensi Suomen ensimmäisen höyrylaivan Ilmarisen vuonna 1833. Arppella oli myös vuonna 1832 Pielisjoen Kuurnaan perustettu saha, jonka senaatti käski purkaa pelättyään sahan hävittävän maakunnan metsät. Sahaa rakentaessaan hän oli hankkinut metsiä, maaomaisuutta hän sai myös kahden vaimonsa myötäjäisinä. Valtion mukaan Arppella oli liikaa maata ja se otti häneltä 10 000 hehtaaria maata. Kuurnan sahan purkupäätöksestä harmistuneena Arppe alkoi jalostaa rautaa Värtsilän Juukajoen sahalla, jolla oli myös koskioikeudet. Hänellä oli toimintaa myös Ilomantsissa ja Möhkönkoskella. Möhköstä tuli Suomen suurin järvimalmin jalostaja. Värtsilässä käsiteltiin Kiihtelysvaaralta ja Tohmajärveltä saatua järvimalmia. Möhkössä oli noin 2 000 työntekijää.
Värtsilän sahan rinnalle Arppe rakennutti Wärtsilän rautaruukin, joka sai priviegionsa 1850. Ruukin masuuni käynnistyi syyskuussa 1852. Järvimalmia käyttänyt ruukki menestyi erityisen hyvin, kun vuosina 1853–1856 käyty Krimin sota lisäsi rautatuotteiden kysyntää.
Vuonna 1859 Arppe osti Läskelän vesisahan läheltä Värtsilää ja palasi siten puunjalostuksen pariin.
Elokuussa 1861 Värtsilän ruukilla otettiin käyttöön uusi putlaus- ja valssilaitos johon kuului seitsemän putlausuunia, kolme hitsausuunia, kaksi höyryvoimalla toiminutta valssia ja kaksi höyryvasaraa. Putlauksen avulla takkiraudasta poistettiin ylimääräinen hiili ja fosfori, jolloin raudasta tuli taontakelpoista kankirautaa.Kauko Puustinen : Laatokan Karjalan historialliset ruukit 1809–1939, Geologi 65/2013 Arppe kuoli vuonna 1861, minkä jälkeen saha ja rautaruukki siirtyivät hänen perillisilleen ja heidän perustamalleen osakeyhtiölle, jonka nimeksi tuli vuonna 1898 Wärtsilä Aktiebolag.
Ab Wärtsilä Oy (1907–1938) thumb|Wärtsilän tehdas Värtsilässä noin vuonna 1930.
Wärtsilä Aktiebolagista muodostettiin vuonna 1907 uusi yhtiö nimeltään Ab Wärtsilä Oy.
Wärtsilän taloudellinen tilanne parani erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän sotatarviketilausten vuoksi. Vuonna 1916 Wärtsilä rahoittikin voitoillaan kartonkiyritys Hämekoski Oy:n oston. Hämeenkosken nimi muutettiin Karelia Wood Oy:ksi ja sen tuotantosuunta muutettiin Venäjän rajan sulkeuduttua vanerituotannoksi.
Wärtsilän taloudellinen tilanne alkoi huonontua vuonna 1923 johtuen raudan kansainvälisestä ylitarjonnasta. Julkaistuaan vuoden 1925 huonon tuloksen seuraavan vuoden huhtikuussa toimitusjohtaja Lars Wilhelm Åberg pyysi eroa tehtävästään. Hänen seuraajanaan aloitti diplomi-insinööri Wilhelm Wahlforss. 1930-luvun laman aikaan yritys tuotti raskaita tappioita, mutta Wahlforss onnistui saneeraamaan yrityksen kuntoon esimerkiksi neuvottelemalla henkilökunnan kanssa palkanalennuksista.
Vuonna 1935 Wärtsilästä tuli Kone- ja Siltarakennus Oy:n enemmistöomistaja. Samalla se sai määräysvallan Hietalahden Sulkutelakalla Helsingissä ja Crichton-Vulcanin telakalla Turussa. Kone- ja Siltarakennus Oy:n tuotteita olivat esimerkiksi paperikoneet ja Abloy-lukot. Wärtsilän pääkonttori muutti Karjalasta Helsinkiin.
Wärtsilä-yhtymä Oy (1938–1964) pienoiskuva|upright|Wärtsilä Oyn vuoteen 1990 käyttämä logo, joka kuvaa yrityksen karjalaisia juuria.
Wärtsilän yritystoiminnassa alkoi uusi vaihe, kun Kone- ja Siltarakennus Oy fuusioitiin Wärtsilään vuonna 1938. Yhtiön nimeksi muutettiin tällöin Wärtsilä-yhtymä O/Y, ja Wilhelm Wahlforss nimitettiin sen pääjohtajaksi. Kyseessä oli 1930-luvun merkittävin yrityskauppa Suomessa. Wahlforssin lisäksi keskeisenä kaupan järjestelijänä toimi Pohjoismaiden Yhdyspankin johtaja Rainer von Fieandt. Wärtsilään fuusioitiin myös vastikään ostettu Taalintehdas sekä Turussa, Pietarsaaressa ja Vaasassa sijainneet tytäryhtiöt. Työtekijämäärä yhtymän syntyhetkellä oli 6 055, joista Wärtsilän konepajalla työskenteli 978, Hämekosken vaneritehtaalla 756, Kotkan telakalla 190, Kone ja Silta-yksikössä Helsingissä 1 681, Hietalahden telakalla 420, Crichton-Vulcanilla 1 398, vuonna 1936 ostetulla Onkilahden konepajalla Vaasassa 148 ja Pietarsaaressa 484. Yritykset olivat Wärtsilän omistamia osakeyhtiöitä. Wärtsilän alkoi valmistaa dieselmoottoreita ostettuaan valmistuslisenssin Kruppilta. Aluksi dieseltoimiala palveli yhtiön omien telakoiden tarpeita.
Vuonna 1939 Taalintehtaan teräsvalimon osakekanta siirtyi kokonaan Wärtsilän omistukseen saksalaisen omistajaryhmän ja pääjohtaja Wilhelm Wahlforsin langon Gustaf Woldemar Wreden myydessä omistuksensa. Loppuvuonna 1939 ennen Talvisotaa Wärtsilä muodostui kaikkiaan yhdeksästä erillisestä konepaja-, telakka- ja metsäteollisuusyrityksestä sijaintipaikkoinaan Värtsilä, Hämekoski, Kotka, Helsinki, Taalintehdas, Turku, Vaasa ja Pietarsaari.
thumb|left|Wärtsilän pääjohtaja Wilhelm Wahlforss esittelemässä neuvostoliittolaisille johtajille puoluejohtaja Nikita Hruštšoville ja pääministeri Nikolai Bulganinille Hietalahden telakkaa Helsingissä. Telakka oli keskeinen laivatoimittaja Suomen ja Neuvostoliiton välisessä kaupassa 1950-luvulta aina 1980-luvun lopulle.
Wärtsilän ensimmäinen dieselmoottori valmistui vuonna 1942 Turussa.
Toisen maailmansodan jälkeen Wärtsilällä oli merkittävä rooli sotakorvausteollisuudessa. Suomen laivanrakennusteollisuus kasvoi kansainvälisesti kilpailukykyiseksi ja merkittäväksi teollisuudenalaksi. Sotakorvausten jälkeen tilauksia saatiin niin Neuvostoliitosta kuin muualtakin maailmasta. Wärtsilä-yhtymästä sotakorvaustuotteiden tuottamiseen osallistuivat muun muassa: Kone ja silta (konepaja- ja metalliteollisuus) Vaasan konepaja Onkilahdessa (konepaja- ja metalliteollisuus) Kotkan konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus) Pietarsaaren konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus) Taalin rautatehdas (konepaja- ja metalliteollisuus)
Alkuvuonna 1954 Wärtsilä päätti alkaa suunnitella omia dieselmoottoreita Vaasassa. Suunnittelutyötä johtamaan valittiin Wilmer Wahlstedt.
Wärtsilän ensimmäinen itse suunnittelema dieselmoottori, kolmesylinterinen Wärtsilä Vasa 14, käynnistettiin kesäkuussa 1959. Samana vuonna yhtiö myi ensimmäisen suunnittelemansa moottorin, kuusisylinterisen Vasa 614:n, Silja Linen M/S Skandialle.
Oy Wärtsilä Ab (1965–1990) Vuonna 1965 monialakonsernin nimi muutettiin muotoon Oy Wärtsilä Ab. Konserniin kuului telakoiden lisäksi muun muassa Arabian posliinitehdas, Abloy-lukkotehdas Joensuussa, Nuutajärven lasitehdas, paperikoneiden valmistukseen erikoistunut aiemmin Helsingin Sörnäisissä toiminut Järvenpäähän siirretty tehdas sekä nousevana alana dieselmoottorien valmistus. Dieseleitä tehtiin Turun telakan yhteydessä sekä Onkilahden Konepajalla Vaasassa.
Vuonna 1969 Tampella, Valmet ja Wärtsilä allekirjoittivat TVW-sopimuksen, jonka mukaan vastuu paperi- ja kartonkikoneista jaettiin kolmen yrityksen kesken koneiden valmistamien lopputuotteiden perusteella. Wärtsilän vastuulle tulivat hienopaperikoneet. Lisäksi muodostettiin yhteinen TVW-markkinointiorganisaatio. Vuonna 1970 Wärtsilän vanha konepaja siirretiin Helsingin Sörnäisistä Kone- ja Siltarakennuksen teollisuustontilta Järvenpäähän. Konepaja erikoistui paperikoneiden valmistukseen.
Vuonna 1974 Wärtsilä alkoi rakentaa Turun Pernoon uutta telakkaa. Vuonna 1978 Wärtsilästä tuli ruotsalaisen Boforsin NOHAB-dieselliiketoiminnan pääomistaja, mikä edesauttoi Wärtsilän kansainvälistymistä.
1970-luvun lopulla Wärtsilässä tehtiin toimialajärjestelyitä. Vuonna 1979 sekä Wärtsilän Taalintehtaan että Fiskarsin metallituotanto siirrettiin Ovakon vastuulle. Taalintehtaan päätuote oli rakennusteräs. Taalintehtaan työntekijämäärä oli ennen yhdistymistä pudonnut yli 1 150:stä 470:een.
Wärtsilän paperikoneita Suomessa: Jämsänkosken paperitehdas, PK3, toiminnassa vuodesta 1960. Tervasaaren paperitehdas, PK6, toiminnassa vuosina 1966–2007. Kymin paperitehdas, Kuusanniemi, PK7, toiminnassa vuosina 1970–2006. Kymin paperitehdas, päällystyskone C1, toiminnassa vuosina 1969–1989. Veitsiluodon paperitehdas PK2, toiminnassa vuosina 1962-2021. Veitsiluodon paperitehdas, päällystyskone, toiminnassa vuodesta 1972.
thumb|upright|Vanha Wärtsilän logo nosturissa Pernon telakalla, jonka nykyään omistaa Meyer Turku Oy.
Vuonna 1983 Wärtsilän osakkeita alettiin myydä myös Tukholman pörssissä. Kaikki Turun telakkatoiminnot siirrettiin Pernoon. Seuraavana vuonna Wärtsilä listautui myös Lontoon pörssissä. Se osti loput NOHAB-dieselliiketoiminnan osakkeet.
Vuonna 1986 Wärtsilä osti Rosenlewilta Ulvilasta sen Automation-yksikön, joka sai uudeksi nimekseen Cimcorp. Kaupan tarkoitus oli tukea hitsausta robotiikkaosaamisella. Wärtsilä osti myös amerikkalaisen GCA Robotics:in ja liitti sen Cimcorpiin. Cimcorp kehitti Wärtsilälle hitsausrobotin laivanlohkojen hitsaukseen, mutta hanke epäonnistui.
Wärtsilä alkoi toimia Intiassa 1980-luvulla. Se toimitti sinne sähkögeneraattoreita tukemaan teollisuuslaitoksia, joille sähkökatkokset aiheuttivat ongelmia.
Wärtsilä Diesel erotettiin erilliseksi tytäryritykseksi 1980-luvulla.
1970- ja 1980-luvulla länsimaiden telakkateollisuus kärsi telakkakriisistä, kun Japani ja Etelä-Korea hallitsivat maailmanmarkkinoita. Selvitäkseen kriisistä Valmet ja Wärtsilä liittoutuivat ja alkoivat tehostaa toimintaansa vuonna 1986. Ne yhdistivät telakkansa Wärtsilä Meriteollisuus -nimisen yrityksen alle alkuvuonna 1987, ja toimitusjohtajaksi nimitettiin Pekka Laine. Wärtsilä omisti uudesta yhtiöstä 70 prosenttia ja Valmet 30 prosenttia. Hallituksen puheenjohtajana toimi vuorineuvos Tor Stolpe. Paperikoneiden tuotanto taas siirrettiin Valmetin vastuulle. Wärtsilän Järvenpään yksikkö, joka teki paperinkoneiden jälkikäsittelylaitteita, siirtyi osaksi Valmetin tytäryhtiö Valmet Paperikoneet Oy:tä.
Wärtsilän Meriteollisuutta rasitti erityisesti Valmetin saama tilaus Neuvostoliitolle toimitettavasta 11 arktisesta tankkerista, sillä niiden toimituksesta tuli raskaasti tappiollista. Samaan aikaan Suomen valtio luopui telakkatuista. Tilanne huipentui Suomen teollisuushistorian siihen asti suurimpaan konkurssiin 23. lokakuuta 1989. Samalla useat yhtiön alihankkijoina toimineet yhtiöt ajautuivat vaikeuksiin. Yhtiön toimintaa jatkoi Masa-Yards. Pieneksi kutistunut emo-Wärtsilä oli lähellä joutua nurkanvaltauksen uhriksi. Wärtsilä sopi yhdistymisestä toisen monialayhtiön, Oy Lohja Ab:n, kanssa.
Keväällä 1990 Wärtsilä luopui posliininvalmistaja Arabiasta. Sen kuluttajatavaratuotteet siirtyivät Hackmanille kuten myös Wärtsilän 30 prosentin osuus Iittala-Nuutajärvestä.
Oy Wärtsilä Ab sulautui Oy Lohja Ab:n kanssa loppuvuonna 1990, kun Lohjasta tuli sen pääosakas. Uuden yhtiön nimi Metra Oy (Metalli ja Rakennus) saatiin Fiskarsiin kuuluneelta Bronto Skylift Oy:ltä, joka oli aiemmin toiminut jonkin aikaa Metra-nimellä. Metran strategiaksi määriteltiin rakentamiseen liittyvät toiminnat ja dieselmoottorit.
Metra Oy Ab (1991–1999)
Tammikuussa 1991 virallisesti toimintansa aloittaneella Metralla oli kymmenen toimialaa. Metraan siirettiin Wärtsilän osaksi omistama Ovako Imatra.