Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Tämä Keski-Euroopan vuoristo sijaitsee kaikkiaan kahdeksan valtion, Italian, Itävallan, Liechtensteinin, Monacon, Ranskan, Saksan, Slovenian ja Sveitsin alueella. Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 810 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian raja-alueella. Se on samalla Länsi-Euroopan korkein vuori.
Alppien poimuvuoristo syntyi noin 55 miljoonaa vuotta sitten Euraasian ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Alpit kuuluvat niin sanottuihin nuoriin poimuvuoristoihin ja ovat Euroopan nuorimpia vuoristoja.
Alppialueen pinta-ala on noin 200 000 neliökilometriä. Alueella asuu noin 14 miljoonaa ihmistä.
Maantiede Alppien rajat thumb|Satelliittikuva Alpeista. thumb|Digitaalinen karttakuva Alpeista. Alpit rajoittuvat Italiassa Soča- ja Adigejoen väliseen Venetsian tasankoon, Pojoen laaksoon sekä Ligurianmereen. Ranskassa Alppien länsirajana on Rhônejoki, joka erottaa sen Ranskan keskiylängöstä. Sveitsissä Alpit rajoittuvat Mittellandin tasankoon, joka ulottuu Genevenjärveltä Bodenjärvelle. Pohjoisessa ja idässä, Saksan ja Itävallan alueella, Alpit rajoittuvat Tonavan laaksoon. Kaakossa Alpit jatkuvat Dinaarisina Alppeina. Luoteis-Italiassa Alppeja jatkaa Apenniinien vuoristo.
Alppivaltiot Alpit ulottuvat kahdeksan valtion alueelle. Maiden yhteisen Alppikonvention mukaan vuoristoalueen pinta-ala on 191 000 neliökilometriä. Alppien alueella asui vuonna 2003 runsaat 13 miljoonaa asukasta, eniten Italiassa. Itävalta ja Italia kattavat kumpikin noin neljänneksen Alpeista. Liechtenstein ja Monaco sijaitsevat kokonaan Alpeilla; Itävallan ja Sveitsin alueesta noin 60 prosenttia on Alppeja.
Valtio Pinta-alasta Alppejakm² Osuus Alpeista% Asukasluku Alpeilla,miljoonaa (v. 2003) Osuus asukkaista% Italia 52 653 27,6 4,5 33,8 Itävalta 54 339 28,5 3,1 23,8 Liechtenstein 160 0,1 0,03 0,2 Monaco 2 0,001 0,03 0,2 Ranska 40 900 21,4 2,2 16,7 Saksa 11 152 5,8 1,3 10,1 Slovenia 6 767 3,6 0,4 2,9 Sveitsi 24 940 13,1 1,6 12,3 Yhteensä 190 912 100 13,2 100
Alppien aluejako Alppeja on yritetty useaan kertaan jakaa suurempiin ja pienempiin osa-alueisiin. Yleisin perusjako on jakaa Alpit kolmeen pääosaan (Itä-, länsi- ja keskiosat), mutta eräät saksalaiset ja ranskalaiset lähtevät perusjaosta kahteen osaan, niin että itä- ja länsiosan rajana on joko Reuss ja Sankt Gotthardin sola, tai Hinterrheintalin laakso ja Splügeninsola. Douglas W. Freshfield 1928
Geologinen alajako erottaa länsiosasta Sisemmät Gneissialpit, Ulommat Gneissialpit ja Ranskan Kalkkialpit. Tässä jaossa Keski-Alpit kuuluvat Itäisiin Alppeihin, samoin kuin Pohjoiset ja Eteläiset Kalkkialpit. Nämä kuusi geologista ryhmää jaetaan sitten edelleen pienempiin vuoristoihin ja vuorijonoihin. Vuonna 1982 Itäiset Alpit jaettiin virallisesti osiin, luokittelun nimi on "Alpenvereinseinteilung der Ostalpen".Alpenvereinseinteilung Berge und Gipfel der Alpen
Aluejako Osa Esimerkkejä vuoristoistaKolmiosainen aluejako Itä-Alpit Baijerin, Vorarlbergin ja Salzburgin Alpit; Berninan Alpit, Tirolin Alpit, Lombardian Alpit, Dolomiitit ja Kaakkois-Alpit Keski-Alpit Bernin Alpit, Lepontiset Alpit ja Sveitsin AlpitLänsi-Alpit Appenzellin Alpit, Meri-Alpit, Dauphinen Alpit ja Valais’n Alpit eli Penniiniset AlpitKaksiosainen aluejako Itä-Alpit Eteläiset kalkki-Alpit Adamello-Presanella, Dolomiitit, Gailtalin Alpit, Juliset Alpit, Kamnikin Alpit, Karavankit, Karniset Alpit, Ortlesin Alpit ja PohorjeKeskiset Itä-Alpit Albulan Alpit, Bergamon Alpit, Berninan Alpit, Hohe Tauern, Kitzbühelin Alpit, Laventtalin Alpit, Livignon Alpit, Niedere Tauern, Rätikon, Stubain Alpit, Zillertalin Alpit ja Ötztalin AlpitPohjoiset Kalkki-Alpit Allgäun Alpit, Ammergaun Alpit, Berchtesgadenin Alpit, Chiemgaun Alpit, Dachstein, Ennstalin Alpit, Lechtalin Alpit, Salzkammergut, Wetterstein ja Ybbstalin AlpitLäntiset Alpit Sisemmät gneissi-Alpit Grajiset Alpit, Kottiset Alpit, Lepontiset Alpit, Ligurian Alpit ja Valais’n Alpit eli Penniiniset Alpit Ulommat gneissi-Alpit Appenzellin Alpit, Bernin Alpit, Dauphinén Alpit, Glarusin Alpit, Meri-Alpit ja Savoijin Alpit Ranskan Kalkki-Alpit Chablaisin Alpit, Drômen Alpit, Jura ja Provencen Alpit
SOIUSA
thumb|left|SOIUSA (Suddivisione Orografica Internazionale Unificata del Sistema Alpino). On myös pyrkimyksiä päästä eroon erilaisten aluejakojen aiheuttamista sekavuuksista ja epäyhtäläisyyksistä. Yhteistyössä ”Club Alpino Italiano” -seuran ja useiden muiden kanssa, italialainen tutkija, Sergio Marazzi, suunnitteli Italiassa vuonna 1926 esitetyn perinteisen ”Partizione delle Alpi” -aluejaon tilalle nykyaikaisemman tulkinnan. SOIUSA (, eli International Standardized Mountain Subdivision of the Alps) on tarkka esitys Alppien aluejaosta, jonka tavoitteena on yhtenäistää erilaiset kansalliset luokittelut ja toteuttaa kansainvälisesti hyväksytty järjestelmä.http://www.corverde.it/archivio06/atlanteorografico.html
SOIUSA-aluejaossa Alpit jaetaan ensinnäkin kahteen pääosaan (PT, ), Itäisiin Alppeihin ja Läntisiin Alppeihin. Pääosat puolestaan jaetaan viiteen eri vyöhykkeeseen (SR, ). Läntiset Alpit käsittävät kaksi tällaista vyöhykettä, Eteläiset Länsi-Alpit ja Pohjoiset Länsi-Alpit. Itäisillä Alpeilla vyöhykkeitä on kolme, jotka ovat Keskiset Itä-Alpit, Pohjoiset Itä-Alpit ja Eteläiset Itä-Alpit. Vyöhykkeet jaetaan yhteensä 36 osastoon (SZ, ), jotka edelleen jaetaan 132 alaosastoon (STS, ). Näiden jälkeen jako tarkentuu vielä 333 yläryhmään (SPG, ), 870 ryhmään (GR, ) ja 1 625 alaryhmään (STG, ).
Solat thumb|Valais’n Alppeja lähellä Zermattia. Alpit ovat vaikeakulkuinen vuoristo, mutta siellä on laaksoja ja solia, joissa liikkuminen on huomattavasti helpompaa.
Alppien solia: Col de l'Argentiere Arlbergin sola Brennersola Flüelasola Klausenin sola Iso Sankt Bernhard Ibergereggin sola Pieni Sankt Bernhard Pragelin sola Sankt Gotthardin sola Col de Sestrieres Simploninsola Splügeninsola
Alppien lumivyöryt Alpit tunnetaan lumivyöryistään, jotka voivat haudata rakennuksia, ajoneuvoja, ihmisiä ja eläimiä alleen. Lumi tukehduttaa nopeasti, jos ei saada apua. Lumivyöryjä on eniten rinteillä, joilla kaltevuus on noin 30°. Jyrkillä rinteillä satanut lumi valuu heti alas, loivilla se taas pysyy paikallaan eikä lähde liikkeelle. Alppien metsien hakkuut ovat lisänneet lumivyöryjä.
Geologia Alppien synty Alpit ovat syntyneet mannerliikuntojen seurauksena, kun Afrikan laatta törmäsi kohti Euraasian laattaa. Hitaasti pohjoista kohti kulkenut Afrikan laatta kutisti ja sulki Euraasian ja Afrikan laattojen välissä ollutta muinaista Tethysmerta. Varhainen poimutus tapahtui jo mesotsooisella maailmankaudella, hirmuliskojen aikana. Tuolloin vallinneilla trias- ja jurakaudella Tethysmeren pohjaan muodostui savikivi-, kalkkikivi- ja dolomiittikerroksia, joista syntyivät Tethysmeren Alpit.
Alppien suurin poimutus tapahtui 50–3 miljoonaa vuotta sitten, pääasiassa oligoseeni- ja mioseenikausilla. Afrikan laatta siirtyi yhä lähemmäksi Euraasian laattaa, ja muinainen Tethysmeri kutistui nykyiseksi, Euroopan ja Afrikan väliin jääneeksi, Välimereksi. Samalla Tethysmeren trias- ja jurakautiset kivikerrokset alkoivat nousta ylöspäin. Kerrokset puristuivat valtaviksi makaaviksi poimuiksi, jotka muistuttivat lähinnä jättiläismäistä, läjääntyönnettyä mattoa. Jatkuvasta paineesta johtuen poimut repeytyivät irti alustastaan, minkä seurauksena jäljellä oli massiivisia kivilaattoja. Kivilaatat joutuivat liikkumaan toistensa päälle pitkiä työntösiirrostasoja myöten.
Korkealta merenpinnan yläpuolelta, Alppien kalkkikivestä on löydetty runsaasti merieliöfossiileja ja jopa kokonaisia kivettyneitä riuttoja. Osaltaan ne ovat olleet merkittäviä johtolankoja Alppien menneisyyden määrittämisessä ja tutkimisessa.
pienoiskuva|vasen|Rhonegletscher-jäätikköä läntisillä Urin Alpeilla.
Glasiologia ja jäätiköiden vaikutukset
Alpeilla on ollut monia jääkausia suunnilleen viimeisen 2–3 miljoonan vuoden sisään. Suuria jäämassoja Alppien laaksoja pitkin on valunut pleistoseenin aikana, jolloin jää kulutti monista laaksoista hyvin jyrkkäseinäisiä ja tasapohjaisia. Viimeinen oli Würm-jääkausi. Jäätikön kuljetus- ja kulutustoiminnan seurauksena Alpeille on muovautunut runsaasti poikkileikkaukseltaan U:n muotoisia laaksoja, syviä altaita joissa on nykyään monesti hyvin syviä järviä ja onsiloita eli vuorten rinteellä olevia koveria syvennyksiä. Jäätiköiden työnnyttyä kohti vuoriston laita-alueita, kertyi maa-aineksesta suuria moreenikasoja, päätemoreeneja, joita syntyi jäätiköiden pysähdyskohdille. Kun jäätiköt alkoivat jälleen vetäytyä, jäljelle jäänyt moreeni tukki Alppien jokilaaksoja synnyttäen alueen järviä, joista suurimpien joukkoon lukeutuu Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitseva Genevenjärvi. Pleistoseenin jääkaudesta on kulunut jo pitkä aika, ja jää onkin vetäytynyt useimmista sen hallitsemista laaksoista, mutta tietyillä osin Alppeja on edelleen pysyvä lumi- ja jääpeite. Euroopan pisin jäävirta Aletschgletscher on jopa 27 kilometriä pitkä. Jäätiköt osoittautuvat kuitenkin olevan kutistumassa, ja nykytutkimuksen valossa niiden uskotaan häviävän Alpeilta lähes täysin vuoteen 2100 mennessä.
Vaikutus geologiseen sanastoon Alpit on historiallisesti varhainen geologisen tutkimuksen kohde, minkä vuoksi myös muitakin samankaltaisia lumen ja jäätiköiden muovaamia vuoristoja on jo jonkin aikaa kutsuttu alpiinisiksi muodostumiksi. Näin ollen monen jäätikköeroosioon liittyvän ilmiön nimi siis käytännössä juontaa juurensa Alppien piirteistä. Matterhorn on hyvä esimerkki terävähuippuisesta vuoresta, joka on syntynyt useiden huipusta poispäin valuvien jäätiköiden etureunan kovertamana. Tämän tyyppisiä vuorenhuippuja kutsutaan monissa kielissä nimellä ”horn”. Kahta vierekkäistä laaksoa jakavaa terävää ja louhikkoista harjannetta kutsutaan taas puolestaan nimellä ”arête”. U-laaksojen alkupäässä taas saattaa olla pyöreähkö painanne ”cirque”, johon on tavallisesti syntynyt järvi.
Ilmasto ja kasvillisuus thumb|Kukkia Ranskan Alpeilla. Taustalla luminen vuoristo. Alpit keräävät tehokkaasti vuoriston kohdalta kulkevia Euroopan sateita. Atlantilta ja Välimereltä virtaavat ilmamassat joutuvat kohoamaan Alppien rinteillä edetäkseen vuoriston yli, jolloin ilmamassat tiivistyvät Alpeilla tavanomaisiksi sateiksi. Verrattuna Euroopan tasangon vuotuiseen 660 millimetrin sademäärään Alpeilla sataa yli kaksi kertaa enemmän, 1 450 millimetriä vuodessa. Runsas kolmasosa sateista haihtuu takaisin ilmaan, mutta loput kaksi kolmasosaa virtaa laaksojen joissa alas vuorilta.Joachim Rienhardt, Berthold Steinhilber, Thomas Wachter: "Kyläidylli hämää". GEO-lehti, 7/2011, s. 32–41
thumb|Sveitsin puoleisen Val Ferret -laakson lehtikuusimetsää, jonka välistä näkyy keskellä vihreää, alppiniityn peittämää rinnettä. Taustalla on Mont Dolentin 3 823 metriä korkea huippu, jota ympäröivät lumi ja jäätiköt.