Viipurin lääninsairaala oli vuonna 1813 perustettu, Viipurissa ja myöhemmin Kotkassa vuoteen 1945 saakka toiminut sairaala. Juuret keskiajalla Viipurin lääninsairaalan juuret ulottuvat keskiajalle, Viipurissa toimineeseen Maria Magdalena Hospitalet -laitokseen, joka toimi 1400-luvun alusta vuoteen 1706. Sen ja muitakin vastaavia laitoksia Euroopassa perustivat ns. hospitaaliritarikunnat, jotka olivat omistautuneet köyhien, sairaiden ja pyhiinvaeltajien auttamiseen. Latinan sana hospitalia tarkoittaa kirjaimellisesti vierashuoneistoa. Perustamansa laitokset ritarikunta siirsi paikallisen hallinnon hoidettavaksi.Uusi sivistyssanakirja 1990, 268
Lääninsairaalan perustaminen Viipurin kaupunkia ja ympäröivää maaseutua palvellut hospitaali muutettiin lasaretiksi vuonna 1813 annetulla määräyksellä. Laitos sijaitsi kaupungin kaakkoislaidalla ja sitä laajennettiin vuosina 1814 ja 1827.
Vuonna 1836 sairaalan toiminta siirrettiin Pietarinkadun (myöh. Kannaksenkatu) varrelle ns. Ladon talon tontille. Nimi viittaa talon lahjoittaneeseen Kristian Adrian Ladoon (1704–1767). Vanha talo oli ollut köyhäinhoidon käytössä ns. vaivaishuoneena. Uusi rakennus valmistui 1839. Tällöin alettiin yleisemmin puhua lääninsairaalasta eikä enää lasaretista.
Lääninsairaalan lääkäreinä toimivat aluksi oman toimensa ohella kaupunginlääkärit ja linnanlääkärit, millä viitataan vankilana toimineen Viipurin linnan lääkäreihin. Ensimmäinen pitkäaikainen lääninsairaalan lääkäri oli Nils Reinhold Holstius (toimikausi 1834–1866). Hänen apulaislääkärinään palveli lyhyen aikaa myöhemmin kasvitieteilijänä tunnettu William Nylander.
1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun Ensimmäinen ylihoitajatar Viipurin lääninsairaalaan nimitettiin virkaan vuonna 1893, kuten myös Mikkelin ja Turun lääninsairaaloihin. Asetus (33/1892) viroista oli annettu edellisvuonna.
Lääketieteen lisensiaatti Peder Waldemar Granberg aloitti ylilääkärinä vuonna 1898 uran, joka kesti aina vuoteen 1934.
Syksyllä 1916 levisivät Viipurin lääniin Itä-Kannaksen rajapitäjistä iso- ja vähärokon (variola minor) epidemiat.Mäkelä 2007, 150–155 Samasta vuodesta lähtien sairaalaa oli jälleen kuormittanut myös sukupuolitautiepidemia kupan ja tippurin muodossa.Mäkelä 2007, 155 1917–1919: kulkutauteja, espanjantautia, vankileirejä Ajanjaksona 1917–1919 Suomeakin uhkasivat Venäjän valtakunnan alueella esiintyneet useat yhtäaikaiset epidemiat: angiina, tulirokko ja reumakuume, lintuinfluenssapandemia, isorokko sekä täinpuremien välityksellä levinnyt toisintokuume.Mäkelä 2007, takakansiteksti, 197 Nämä levisivät tehokkaasti vankileirien ahtaissa ja epähygieenisissä oloissa heikkokuntoisten vankien keskuudessa. Leireiltä vapautuneet levittivät Viipurissakin edelleen mm. isorokkoa.Mäkelä 2007, 180, 230
Espanjantauti saapui Suomeen mahdollisesti saksalaisten joukkojen tuomana. Viipurin läänissä tautia esiintyi erityisesti Muolaassa ja Käkisalmessa. 1920–30-luvut thumb|Lääninsairaala 1920–1930-luvun kuvassa. 1920- ja 1930-luvuilla Viipurissa toimi aluelääkäreitä erikseen kaakkoisia kaupunginosia, luoteisia kaupunginosia sekä Uuraan saarta ja satamaa varten.
1930-luvun alussa lääninsairaalaa laajennettiin 360 sairaansijaa käsittäväksi. Lääninsairaalan ohella eri asukasryhmiä palvelivat Viipurin Diakonissalaitoksen sairaala sisätautien ja silmätautien osalta uusissa, vuonna 1931 valmistuneissa tiloissa sekä Viipurin sotilassairaala, jolle valmistui uusi päärakennus vuonna 1932. Lennart Peterson aloitti lääninsairaalan ylilääkärinä vuonna 1934 toimittuaan aiemmin kaupunginsairaalan johtajana. Duodecim-lääkäriseuran Viipurin osasto perustettiin 3. maaliskuuta 1934.
Lääninsairaala kouluttajana Sairaanhoitajakoulutusta annettiin esim. 1920-luvulla 1–3-vuotisina kursseina, joita lääninsairaalat järjestivät. thumb|Viipurin lääninsairaalan hoitajataroppilaat vuoden viimeisellä järjestetyllä kurssilla 1914. Keskellä istumassa ylihoitajatar Helmi Dahlström. Viipurin lääninsairaala tarjosi yksi- ja kaksivuotisia kursseja. Kolmivuotisena koulutusta järjestivät tuolloin Helsingin yleinen sairaala ja Helsingin kaupunginsairaala. Kursseilta valmistui kurssin pituuden mukaan joko nuoremmaksi tai vanhemmaksi hoitajattareksi. Ensinmainitut olivat oikeutettuja alihoitajattaren tehtäviin, joissa toimittiin vanhemman hoitajattaren apulaisena. Kaksivuotisille kursseille edellytettiin keskikoulun todistusta, kun lyhyemmälle kurssille saattoi osallistua kansakoulun suorittaneena.
Sairaalan toiminta ja evakuoituminen sotavuosina thumb|Vaurioitunut Viipurin lääninsairaalan rakennus syyskuussa 1942. Etualalla ryhmä ruotsalaisen ammattiyhdistysliikkeen vierailevia edustajia. Talvisota Joulukuun alussa 1939 suomalaiset vetäytyivät pääasemaan.Talvisodan pikkujättiläinen 1999, 162 Lääninsairaala siirrettiin Viipurista Kuusankoskelle 3. joulukuuta 1939 osaksi siellä toimivaa 11. sotasairaalaa. Päämaja siirtyi samana päivänä Helsingistä Mikkeliin.
Välirauhan aika Talvisodan päätyttyä toiminta siirrettiin Kotkaan, kaupunginsairaalan entiseen rakennukseen. Laitos tunnettiin nyt nimellä "Viipurin lääninsairaala Kotkassa". Jatkosota Jatkosodan hyökkäysvaiheessa suomalaiset valtasivat Viipurin takaisin elokuun lopulla 1941.Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 126 Kesti kuitenkin vuoteen 1943, ennen kuin lääninsairaalan osia jälleen toimi Viipurissa. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944 alettua sairaalan toiminnot siirrettiin Kuusankoskelle 13. sotasairaalan yhteyteen. Kun sotasairaala 13 lakkautettiin, lääninsairaalan toiminnot siirrettiin Kotkaan, missä saatiin käyttöön ajanmukainen rakennus.
Lääninsairaalan toiminta päättyy Kotkaan siirtyneen Viipurin lääninsairaalan toiminta päättyi vuonna 1945. Lääninsairaalan työn jatkajia olivat Kotkan kaupunginsairaala ja vuonna 1970 valmistunut Kymenlaakson keskussairaala.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Luokka:Viipurin rakennukset ja rakennelmat Luokka:Kotkan sairaalat