Dom JNA (), myös Vojvođanska banka () on tuntemattoman suunnittelema ja vuonna 1892 tai 1893 rakennettu eklektisessä hengessä uusbarokkia ja hallitsevaa varhaisrenessanssia yhdistelevä kaksikerroksinen kivitalo Vapauden aukion koillisreunalla Novi Sadin vanhassa keskustassa, Pohjois-Serbiassa.

Vapauden aukiolla osoitteessa Trg slobode 5 sijaitseva rakennus määriteltiin kiinteäksi kulttuuriesineeksi Novi Sadin maakunnallisen kulttuurimuistomerkkien suojeluinstituutin päätöksellä 22. kesäkuuta vuonna 1983 ja rekisteröitiin erittäin tärkeäksi kulttuurimonumentiksi 24. helmikuuta 1995.

Nimet ja historiallinen toiminta Talo rakennettiin 1700-luvun puolivälistä peräisin olevan "Zeleni venac" (”Vihreä seppele”) -nimisen kahvilan tai tavernan paikalle. Joidenkin lähteiden mukaan tämä kahvila mainittiinkin ensimmäisen kerran saksankielisellä nimellä "Grüner Kranz" vuonna 1754, kun se avattiin kapteenin Sava Nikolićin talossa ja johon joidenkin lähteiden mukaan tyylikkäämpi maailma kokoontui. Tuolloin rakennusta pidettiin tilavana, jossa sen yläkerrassa oli kolme huonetta, kaksi kamaria ja keittiö sekä alakerrassa kahvila, ja siitä tuli pääkilpailija kaupungin ensimmäiselle, "Turkin kaani" () -nimiselle majatalolle, joka oli avattu 1. marraskuuta 1749 alueelle, jossa Matica Srpska -rakennus on nykyään. "Zeleni venac" remontoitiin vuonna 1769 silloisen omistajan, senaattorin Pouzijan aikana. Niin kahvila kuin Novi Sadin yksi vanhin majatalo vaihtoivat 1800-luvun loppuun saakka usein omistajia.

"Zeleni venac" oli 1800-luvun puolivälissä kaupungin yläluokan ja Svetozar Miletićin aatteiden kannattajien kokoontumisten ja tulisten poliittisten keskustelujen paikka. Tunnetut kansalaiset tulivat tähän tavernaan ja kahvin lisäksi täällä juomalaseihin kaadettiin myös olutta, luettiin wieniläisiä ja pestilaisia sanomalehtiä, myytiin sensuroituja kirjoja ja pelattiin ensimmäistä kertaa Novi Sadissa biljardia, jota kirjailija Dositej Obradović nimesi ”hukkaan heitettynä roikkumiseksi”. Vierailijoiden joukkoon kuului myös Zaharije Orfelin, jota muut paikallaolijat kunnioittivat, ei niinkään hänen kirjallisista teoksistaan, kuparikaiverruksestaan ja kaunokirjoituksestaan, vaan siitä, että hän oli viinivalmistuksen asiantuntija ja kuuluisan ”Experienced Cellarman” -kirjan kirjoittaja. Suurin osa serbeistä tuli ”Zeleni venac”:iin, kun taas saksalaisilla ja myöhemmin unkarilaisilla oli vakiopaikkanaan taverna ”Strelište”. Vuonna 1842 toimi ”Vihreässä seppeleessä” tavernatyyppinen lukuhuone.

"Zeleni venac"ista tuli kreikkalaisten tapaamispaikka sen jälkeen, kun aromanialaiset Dimitrije Koda ja hänen poikansa Georgije olivat ostaneet majatalon. Etnisten serbien kansannousun aikana ottomaanien valtakuntaa vastaan vuonna 1848 täällä oli edistyksellisten serbialaisten nuorten kokoontumispaikka. Pommituksissa vuonna 1849 myös tämä pääaukion rakennus vahingoittui vakavasti, joten se kunnostettiin myöhäisen klassismin tyyliin vuonna 1852 rakennusmestarin Andreas Hanerin suunnittelun mukaisesti Georgije Kodalle, joka oli ollut rakennuksen omistaja vuodesta 1841 lähtien. Kunnostustöiden jälkeisessä rakennuksessa oli tilava sali, 22 huonetta ja pihalla neljä tallia, höyrysauna, neljä asuntoa ja puutarha, jossa Miloš Cvetić aloitti esiintymisensä kesäkuussa vuonna 1861 ja pidettiin kesäisin teatterinesityksiä vuosina 1872–1892. Suunnitelma vuodelta 1885 osoittaa, että vanhalla hotellilla oli kyrillisen „П“ ("P") -kirjaimen muotoinen pohjapiirustus ja sitä nimitettiin Hotel Kronziksi.

1800-luvun loppupuolella "Vihreä seppele"-majatalo menetti sekä kiiltonsa että kunnioitettavan asiakaskuntansa. Rakennus purettiin vuonna 1892 ja Regina ja Emerich (Emerlich) Ma(e)yerin nimisen pariskunnan rakennuttamana paikalle nousi uusbarokkityylinen hotelli vuonna 1893. Tämä edustushotelli sai nimensä pariskunnan mukaan ”Grand Hotel Mayer” tai ”Grand Hotel Majer” (). Erään teatterinystävän kehotuksesta omistajat antoivat siihen rakentaa suuren juhlasalin, jossa mm. Serbian kansallisteatteri esitti näytelmiä. Vapautuksen aukion hotelli sai nimen "Sloboda" joidenkin mukaan toisaalta Itävallan-Unkarin hajoamisen ja Serbian vapauttajien saapumisen tai toisaalta ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja joidenkin mukaan se kantoi sitä nimeä toisen maailmansodan päätyttyä vuodesta 1947 vuoteen 1953 asti. Maanomistaja ja teollisuusmies Đoka Dunđerski () hallintorakennus, jolloin sekä sisä- että ulkotilojen muutoksien myötä muuttui myös sen alkuperäinen ulkonäkö. Rakennuksessa toimi myös Vojvođanska banka:n johto. Pankin toiminta kuitenkin päättyi 26. huhtikuuta 2019. Nykyisin tasavallan yksityistämisvirasto yrittää toteuttaa yksityistyksiä mm. edelleen OTP pankin tytäryhtiön Vojvođanska banka a.d.:n omistuksessa olevan rakennuksen myyntiä.

Kuvaus

Rakennuksella, jonka suunnittelijaa ei tunneta, on kaksi kerrosta, yksikaltinen taitettu katto, koristeellinen ullakko ja pyramidin muotoinen näkyvä kupoli, joka aikoinaan toteutettiin polykromisesta liuskekivestä ja jonka nykyiseen pintaverhoiluun on käytetty kuparia. Joidenkin lähteiden mukaan kun vanhalla Kronz-hotellilla oli kyrillisen „П“ ("P")-kirjaimen muotoinen, niin taas uudella Grand-hotelilla oli T-muotoinen pohjaratkaisu. Rustiikkisen pohjakerroksen julkisivussa on sarja puoliympyrän muotoisia kaarevia holveja ja koristeellinen parveke ensimmäisessä ja triforium toisessa kerroksessa. Rakennuksen hallitsevan uusrenessanssin ja korostetun uusbarokin eklektiseen arkkitehtoniseen tyyliin ratkaistussa kadunpuolisessa julkisivussa on keskellä ulkoneva risaliitti, jota reunustavat ensimmäisen ja toisen kerroksen korkuiset kaksoispuolipylväät. Risaliitin oikealla ja vasemmalla puolella on neljä pystysuoraa ikkunaa, jotka ensimmäisessä kerroksessa ovat tavallisia suorakaiteen muotoisia, kun taas toisessa kerroksessa ne ovat kaarevia ja kulmissa kaksinkertaistuneina. Julkisivulla on rikas oksista, hedelmistä ja nauhoista koostuva koristelu. Ensimmäisen kerroksen ikkunoiden yläpuolella on koristelu, jossa on tyyliteltyjä satiirisia päitä ja palmetteja, ja naisten päitä toisen kerroksen ikkunoiden monoforien yläpuolella ja hieman isompia miesten päitä biforien koristeina.

Rakennuksessa tehtiin kunnostustöitä vuonna 1983, vuonna 1988 ja vuosina 1994–1996. Lähteet

Luokka:Novi Sad Luokka:Serbian rakennukset ja rakennelmat