Venäjän keisarikunta katsotaan perustetuksi Suuren Pohjan sodan jälkeen vuonna 1721, jolloin Venäjän tsaari Pietari Suuri otti itselleen keisarin arvonimen. Keisarinvalta päättyi Helmikuun vallankumoukseen vuonna 1917, mikä päätti samalla Venäjää yli 300 vuotta hallinneen Romanov-dynastian valtakauden. Venäjä kohosi keisarivallan aikana merkittäväksi eurooppalaiseksi suurvallaksi. Sen hallitsema alue ulottui laajimmillaan Itämereltä Tyynellemerelle ja Alaskaan sekä Jäämereltä Kaspianmerelle.
Keisarikunnan synty Pietarin nousu valtaistuimelle thumb|right|Pietari Suuri nimesi Venäjän virallisesti Venäjän keisarikunnaksi vuonna 1721 ja tuli sen ensimmäiseksi keisariksi. Hän aloitti laajamittaiset uudistukset ja edisti Venäjän muuttumista merkittäväksi eurooppalaiseksi mahdiksi. Tsaari Fjodor kuoli 20-vuotiaana vuonna 1682, ja valtakunta ajautui perimyskriisiin, sillä hänen lähin seuraajansa oli hänen heikkolahjaisena pidetty nuorempi veljensä Iivana. He olivat molemmat edesmenneen tsaari Aleksei Mihailovitšin ja hänen vaimonsa Maria Miloslavskajan jälkeläisiä. Sen sijaan Aleksein toisen vaimonsa Natalja Naryškinan kanssa solmimasta liitosta syntynyt poika Pietari, oli terve ja fyysisesti roteva ja näytti varteenotettavammalta vaihtoehdolta uudeksi tsaariksi.
Pajarit ja patriarkka kääntyivät Punaiselle torille kokoontuneen kansan puoleen ja kansan suostumuksella julistivat Pietarin tsaariksi. Miloslavskit ryhtyivät vastarintaan, sillä he katsoivat, että vaali oli tapahtunut ilman zemski sobor -neuvoston kokoontumista, ja he kiihottivat streltsijoukkoja kapinaan vallananastajia vastaan. Streltsit olivat huonoissa väleissä Naryškinien kanssa, ja joukot oli helppo suostutella marssimaan Kremliin. Streltsijoukot riehuivat toukokuussa 1682 Moskovassa kolme päivää murhaten useita johtavia Naryškineja. Streltsien vaatimuksesta valtaistuimelle asetettiin Iivana ja Pietari yhdessä, mutta todellista valtaa heidän alaikäisyytensä vuoksi käytti Iivanan täyssisar ja Pietarin puolisisar Sofia.
Sofia ja Iivana palasivat Moskovan hoviin, mutta Pietari jäi äitinsä kanssa kesäpalatsiin maaseudulle maan hovipiirejä aiheellisesti pelätessään. Sofia oli ensimmäinen Venäjää hallinnut nainen, ja hänen epäiltiin suunnittelevan kahden veljensä syrjäyttämistä ja valtaistuimen ottamista virallisestikin haltuunsa. Sofia oli kuitenkin aikaansa edellä, eikä Venäjä ollut vielä valmis hyväksymään keisarinnaa. Vuonna 1689 Pietari täytti 17 vuotta ja hänen alaikäisyytensä päättyi. Sofian taustajoukot yllyttivät jälleen streltsejä kapinaan Pietaria vastaan, mutta streltsijoukot epäröivät, ja osa siirtyi Pietarin tukijoiksi. Pietari pystyi omien joukkojensa ja puolelleen siirtyneiden streltsien tuella kukistamaan salaliittolaiset. Pietari pelkäsi siinä määrin Sofian yrittävän paluuta valtaan, että lähetti hänet loppuelämäksi luostariin.
Pietarin sodat Asovan retket Vuonna 1696 Pietarin sairaalloinen velipuoli ja kanssahallitsija Iivana kuoli, jolloin Pietarista tuli yksinvaltias. Rasitteena hänellä oli Sofian valtakaudella alkanut sota osmaneja vastaan. Hän perusti laivasto-osaston ja lähetti sen sotaretkelle Asovaan, ja Asovanmeri saatiin vallatuksi venäläisvaltaan. Lisäksi hän perusti jalkaväkirykmentit, joiden uskollisuudesta tuli hänen hallintonsa kivijalka, toisin kuin streltsit, joiden joukossa esiintyi usein levottomuuksia. Sota oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Pietari alkoi määrätietoisesti kehittää niitä aloja, joita hän ajatteli valtakunnan tarvitsevan. Erityisesti hän panosti maan laivaston kehittämiseen ja laivanrakennustaitoon, johon hän kävi henkilökohtaisesti tutustumassa Englannissa ja Hollannissa vuonna 1697. Hänen matkansa keskeytyi streltsien aloittaman kapinan vuoksi.
thumb|right|Asovan valtaus 1696 Strelsirykmentit olivat tyytymättömiä Asovan komennukseensa ja halusivat palata takaisin Moskovaan ja nostaa Sofian jälleen valtaistuimelle. Talven 1698–1699 tapahtumat toivat esiin Pietarin julmemman puolen. Streltsejä vastaan lähetettiin Pietarin omia rykmenttejä ja kapina kukistettiin. Pietari aloitti ankarat puhdistustoimet, jossa kapinaan ryhtyneitä vainottiin ja tunnustuksia puristettiin kidutuksin. Kaikkiaan noin 1 200 streltsiä kuoli, ja heidän ruumiitaan nostettiin pelotteeksi esille eri puolille Moskovaa. Taustalla Pietarin toimille olivat varmasti myös hänen traumansa vuoden 1682 tapahtumista. Streltsijoukot hajotettiin ja sotaväkeä uudistettiin siten, että aatelisnuorukaiset velvoitettiin sotapalvelukseen, ja vuonna 1699 velvollisuus ulotettiin myös verovelvolliseen väestöön.
Pietarin ensimmäinen Asovan sotaretki epäonnistui vuonna 1695, mutta seuraavana vuonna venäläiset piirittivät osmanien hallitsemaa linnoitusta kolmen kuukauden ajan sekä maalta että mereltä, kunnes linnoitus lopulta antautui. Konstantinopolin rauhassa vuonna 1700 vahvistettiin Venäjän valta Asovanmerellä.
Suuri Pohjan sota thumb|right|Taiteilija Denis Martensin näkemys Suuren Pohjan sodan ratkaisseesta Pultavan taistelusta.
Pietari Suuren hallituskauden merkittävin tapahtuma oli Suuri Pohjan sota vuosina 1700–1721. Ruotsin kuningasta Kaarle XII:ta vastaan suunnattu liittouma sai alkusysäyksensä 1699, kun hän peruutti aatelin läänitykset. Liivinmaalainen aatelismies Johann Reinhold Patkul halusi vapaammat olot Puolan yhteydessä, ja alkoi valmistella salaliittoa Ruotsia vastaan. Ruotsin vastaiseen liittoumaan yhtyivät Tanskan kuningas Fredrik IV ja Saksin vaaliruhtinas August II Väkevä, joka oli myös Puolan kuningas, sekä keisari Pietari I, joka lupautui liittymään sotaan heti, kun sota osmaneja vastaan oli ohi.
Tanska ja Saksi aloittivat Ruotsin vastaiset sotatoimet helmikuussa vuonna 1700. Ruotsin armeija oli kuitenkin vahvempi ja pakotti Tanskan ja Saksin vetäytymään sodasta. Pietari Suuren joukot liittyivät sotaan saman vuoden syyskuussa, hyökäten Inkerinmaalle. Pietari kykeni näin hyödyntämään sitä, että ruotsalaisjoukot olivat menossa Liivinmaalle hyökätäkseen Puolaan. Kaarle joutui marssittamaan joukot Pärnusta Narvaan puolustaakseen Inkeriä. Seuranneessa Narvan taistelussa 10 000 ruotsalaissotilaan armeija kykeni tykistönsä tukemana kukistamaan Narvaa piirittäneen 32 000 hengen venäläisarmeijan.
Kaarle XII kuvitteli Venäjän jo lyödyksi ja lähti jatkamaan Puolan ahdistamista, jättäen Baltian ja Suomen puolustamisen suomalaisjoukoille. Kaarle onnistui kukistamaan Puolan joukot ja saamaan August II:n luopumaan maan kruunusta, mutta sota sitoi Ruotsin joukot Puolaan vuoteen 1706 saakka. Tänä aikana Pietari kykeni kokoamaan venäläisjoukot uudelleen. Jo vuonna 1701 Novgorodin ja Pihkovan alueella oli 70 000 miehen vahvuinen venäläisarmeija, joka hyökkäsi Liivinmaalle ja pakotti sitä puolustaneen armeijan vetäytymään Pärnuun. Seuraavana vuonna venäläiset valtasivat Pähkinälinnan ja 1703 Nevajoen suulla sijainneen pienen Nevanlinnan. Valloitusten myötä Venäjällä oli jälleen yhteys Itämerelle.
Nevanlinnan valloituksesta tuli merkittävä askel maan historiassa. Pietari alkoi rakennuttaa alueelle Pietarin kaupunkia. Suuri Pohjan sota jatkui edelleen ja Pietari lähetti joukkoja Puolan avuksi. Kaarle XII sai itselleen liittolaisen Ukrainan Kasakkahetmanaatin hetmanista Ivan Mazepasta. Keväällä 1709 Kaarlen joukot piirittivät strategiselta merkitykseltään vähäistä Pultavan kaupunkia. Pietari lähetti oman armeijansa Pultavaan ja seuranneessa Pultavan taistelussa venäläiset olivat ylivoimaisia. Heillä oli 42 000 miehen vahvuinen armeija, kun taas kylmä edellistalvi oli kutistanut Ruotsin armeijan 30 000 sotilaasta 23 000:een. Pultavan taistelu muodostui suuren Pohjan sodan käännekohdaksi. Kaarle XII pelastautui Turkin alueelle, missä hän yritti koota liittoumaa Venäjää vastaan ja sai aikaan Venäjän ja Turkin välisen sodan.
Pietarin joukot miehittivät vuonna 1710 koko Baltian, mutta Turkkia vastaan syttynyt sota hidasti venäläisjoukkojen etenemistä pohjoisessa. Vuonna 1713 Pietarin laivasto pääsi etenemään Suomenlahdella ja miehitti Helsingin. Venäläiset kykenivät miesylivoimallaan etenemään ja suomalaisvastarinta murtui Napuen taistelun jälkeen vuonna 1714. Samana vuonna käydyssä Riilahden meritaistelussa Venäjän laivasto kukisti Ruotsin laivasto-osaston, minkä myötä Venäjällä oli tie myös Ahvenanmaalle ja Pohjanlahdelle, jolloin koko Suomi jäi Pietarin käsiin. Pietari yritti koota liittoumaa hyökätäkseen Ruotsiin, mutta Englanti ei suostunut tukemaan Pietarin aikeita. Ruotsi ja Venäjä aloittivat rauhanneuvottelut vuonna 1718, jossa Pietari vaati Baltiaa ja Karjalaa liitettäväksi omaan valtakuntaansa. Kaarle ei tähän suostunut. Rauhanneuvottelut keskeytyivät kun Kaarle XII menehtyi Norjan sotaretkellään vuonna 1718. Vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsin oli pakko taipua Pietarin vaatimuksiin, ja se joutui luovuttamaan Venäjälle sen sata vuotta sitten menettämät Inkerin ja Laatokan Karjalan. Uusina alueina Venäjä sai Liivinmaan, Viron ja Viipurin seudut. Merkittävintä Venäjälle oli se, että sillä oli jälleen pääsy Itämerelle. Suuren Pohjan sodan voittojen myötä Pietari otti itselleen keisarin arvonimen ja Moskovan Venäjästä tuli Venäjän keisarikunta. Venäjä kohosi Ruotsin tilalle Pohjolan merkittävimmäksi mahdiksi, mutta se ei ollut pelkästään eurooppalainen suurvalta, sillä sen alue ulottui Itämereltä Tyynellemerelle ja Jäämereltä Kaspianmerelle.
Pietarin uudistukset Yksi Pietarin kauaskantoisimmista teoista oli maan uuden pääkaupungin Pietarin rakennuttaminen. On esitetty, että mikäli Pietari olisi onnistunut valloittamaan Riian, joka oli jäätön kuusi kuukautta vuodessa, ei Pietaria olisi koskaan tarvinnut rakentaa. Urakka oli suunnaton ja töihin komennetun työväestön olosuhteet olivat epäinhimilliset ja taudit verottivat väestöä. Rakennustyöt maksoivat kymmenien tuhansien ihmisten hengen.
Pietari halusi tehdä Venäjästä eurooppalaisen suurvallan, ja tähän tavoitteeseen päästäkseen hän aloitti maan hallinnon uudistustoimet. Pajariduuma lakkautettiin ja koko pajari-nimitys lakkasi olemasta. Maahan muodostettiin 11-jäsenisiä kollegioita, jotka kukin hoitivat oman alansa asioita. Hallinnon kaikkia tasoja valvomaan perustettiin prokuraattorinvirasto. Myös aluehallintoa uudistettiin ja niiden perusyksiköiksi tuli 15 provinssia. Paikallishallintojen velvollisuuksiin kuului veronkanto ja järjestyksen ylläpito. thumb|right|Pietari Suuren ratsastajapatsas, Vaskiratsastaja, Pietarin Senaatinaukiolla. Pietari ryhtyi kehittämään maan teollisuutta, erityisesti aseteollisuuden vaatima raudan- ja kuparintuotanto kasvoi, kuten myös tekstiiliteollisuus armeijan tarvitsemien varusteiden myötä. Metalliteollisuuden keskus muodostui Uralin alueelle. Pietarin hallituskauden loppuun mennessä Venäjästä oli tullut maailman suurin raudantuottaja. Teollisuuden kasvua seurasi kaupankäynnin vilkastuminen. Kauppareitteinä toimivat vesireitit ja kotimaiseksi kauppakeskukseksi muodostui monien vesireittien yhtymäkohdassa sijainnut Nižni Novgorod. Venäjän laajentuminen Itämeren rannalle edisti ulkomaan kauppaa. Vanha Arkangelin merireitti voitiin nyt korvata Itämeren satamilla, ja Pietarista muodostui tärkeä satamakaupunki. Pietari yhdistettiin sisämaan vesireitteihin Vyšni Volotšokin kanavalla, jonka rakennustyöt maksoivat kymmenien tuhansien työläisten hengen. Pietarin uudistukset ja sodankäynti vaativat runsaasti varoja, minkä vuoksi verotusastetta oli nostettava ja määrättävä uusia veroja. Tilanne rasitti etenkin talonpoikaisväestöä, joilta vaadittiin myös työsuorituksia valtion hyväksi.