Hubertuksenajokoira (chien de St Hubert) on sukupuuttoon kuollut belgialainen koirarotu. Belgiassa myös sen suora jälkeläinen vihikoira tunnetaan vielä nykyisinkin nimellä chien de Saint-Hubert.
Ulkonäkö Rotu oli keskikokoinen, isopäinen, pitkärunkoinen ja raskasluustoinen. Nykyiseen vihikoiraan verrattuna se oli huomattavasti pienempi ja kevyempi ja sillä oli pienempi pää ja tiiviimpi, ihonmyötäisempi nahka.
Luonne ja käyttäytyminen Vaikkakin hidas ajamaan riistaa, oli rotu kuitenkin äärimmäisen hyvä jälkikoira.
Alkuperä Hubertuksenajokoira oli kaikkien ajavien koirien kantamuoto, ja sen esi-isänä pidetään 100-luvulla elänyttä muinaista segusii (canis segusius eli segusium) -rotua. 600-luvulla Liègen piispa Pyhä Hubertus alkoi kasvattaa Ardenneilla rotua, joka nimettiin hänen kuolemansa jälkeen hänen mukaansa. Luostarin munkit jatkoivat sittemmin hänen aloittamaansa jalostustyötä, ja tuloksena oli ennen näkemättömän kyvykäs vainukoira.
Luostarin apoteilla oli tapana lähettää joka vuosi Pyhän Hubertuksen kuoleman jälkeen Ranskan kuninkaalle kuusi heidän koiristaan. Ranskan hovissa ne olivat erittäin arvostettuja ja niistä pidettiin erityisen hyvää huolta. 1700-luvun lopulla rotu kuoli kuitenkin sukupuuttoon Ranskan vallankumouksen myötä.
Vaikutus nykyisiin rotuihin Hubertuksenajokoiran väitetään vaikuttaneen useimpien nykyisten ajokoirarotujen syntyyn. Se kulkeutui Englantiin 1000-luvulla Vilhelm Valloittajan mukana, ja jakautui siellä kahteen linjaan: vaaleaksi talbot houndiksi ja tummaksi vihikoiraksi. Lisäksi sillä uskotaan olleen osansa monien isojen ranskalaisten ajokoirien jalostuksessa, ja ardennienajokoiran sanotaan edustavan sen nykyistä versiota.
Lähteet
Luokka:Sukupuuttoon kuolleet koirarodut Luokka:Ajokoirat Luokka:Belgialaiset koirarodut