Hammasimplantologia kuvaa alloplastisesta materiaalista tehtyä ankkurointijärjestelmää, joka tukeutuu leukaluuhun lävistäen kortikaalisen luun. Sillä korvataan menetetyt hampaat ja niiden toiminta (endosteal implant system).
Varsinainen nykyaikainen hammasimplantologian kehitys käynnistyi 1950-luvulla, jolloin kudosten tutkimusmenetelmät mahdollistivat haavan ja kudoksen paranemisen seurannan solutasolla.
Vuonna 1978 pidettiin ensimmäinen hammasimplantologian konsensuskonferenssi, jota tukivat niin Harvardin yliopisto kuin yhdysvaltalainen National Institutes of Health. Konferenssissä kerättiin retrospektiivista tietoa, jota analysoitiin. Konferenssissa laadittiin myös ensimmäistä kertaa standardit ja kriteeristö hammasimplantologiaan liittyen. Vuonna 1982 Torontossa Per-Ingvar Brånemark esitti työn, jonka oli aloittanut jo 15 vuotta aiemmin Göteborgissa. Brånemarkin tutkimukset osseointegraatioon – vierasesineen biologiseen luutumiseen – liittyen herättivät hammasimplantologian alan kiinnostuksen uudelleen. Toronton konferenssi toimi laaja-alaisena hyväksyntänä Brånemarkin metodiikalle ja materiaaleille, sekä on yksi merkittävimmistä tieteellisistä läpimurroista hammaslääketieteessa 1970-luvulta lähtien.
Nobeli Biocare osti Brånermarkin hammasimplantologiajärjestelmän ja on kehittänyt sitä yhä edelleen.
Katso myös Hammasimplantti
Lähteet
*