Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1935)

Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (SKL) oli vuosina 1935–1957 toiminut ammattiliitto. SKL kuului Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliittoon vuosina 1936–1949.SAK:n vuosikirjat 1931–1969 (Työväen Arkisto) Jatkosodan jälkeen liittoa johtivat kommunistit ja kansandemokraatit. Vuonna 1957 SKL yhdistyi Satamatyöntekijäin Liittoon.

SKL kuului 1930-luvulta alkaen Kansainväliseen kuljetustyöläisten liittoon (ITF) ja Skandinavian kuljetustyöläisten liittoon (STF). Heinäkuussa 1949 SKL liittyi Maailman ammattiyhdistysten liiton (MAL) alaiseen Meri-, jokiliikenne-, kalastajain ja satamatyöläisten kansainväliseen liittoon, mikä johti erottamiseen STF:stä maaliskuussa ja ITF:stä heinäkuussa 1950. SKL liittyi myös MAL:n Maa- ja ilmakuljetustyöläisten kansainväliseen liittoon.SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 6–7. Maaliskuussa 1953 MAL:n liikennejaostot yhdistettiin Kuljetus-, satama- ja kalastusalojen työläisten kansainväliseksi liitoksi, johon SKL liittyi.

SKL julkaisi lehteä Kuljetustyöntekijä (1945–1957). Lehti ilmestyi kahdesti kuussa, ja syksystä 1950 alkaen kuukausittain.SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 15. Maksullisen lehden painos oli alussa 4 000 ja vuonna 1947 yli 10 000. Kuljetustyöntekijä teki tappiota, mihin vaikutti mainosten tarkoituksellinen välttely. Lehdessä oli runsaasti liiton ja osastojen toiminta- ja muita selostuksia.SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 14, 16.

Liittorajat

SKL:n pääalat olivat autonkuljetus ja satamatyöt.Bergholm 2005, s. 146. Autonkuljettajien ohella liittoon kuuluivat monet muut kuljetusalan työntekijät kuten asentajat, apumiehet, rahastajat, hevosmiehet, varikko- ja varastotyöläiset sekä linja-autoasemien työntekijät.SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 12. Liitolla oli perustamisesta lähtien monia riitoja liitto- ja sopimusrajoista muiden liittojen kanssa. Kiistakumppaneina olivat etenkin Suomen Liiketyöntekijäin Liitto, Suomen Työläisliitto, Suomen Kunnantyöntekijäin Liitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto. SAK toimi sovittelijana.

Työläisten ohella SKL:ään kuului pienyrittäjiä. Vuodesta 1939 alkaen vuokra-autoilijoilla ja kuorma-autonomistajilla oli omat edustajansa liittotoimikunnassa.

Sotien jälkeen SKL hankki jäsenikseen automiehiä muista liitoista ja ajoi kaikkia alalla työskenteleviä koskevaa työehtosopimusta. SKL aiheutti ongelmia etenkin teollisuusliittoperiaatteella toimineille liitoille. Vuonna 1945 useimmat työnantajaliitot allekirjoittivat pöytäkirjan, jolla sitouduttiin noudattamaan kuljetusliiton ja Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen sopimusta. Metallityöväen liiton kanssa SKL kiisteli myös autokorjaamoiden järjestämisestä.Bergholm 2005, s. 70–71. Sanomalehdenjakajat siirtyivät SKL:ään Liikeliitosta.

Satamien työnjohtajat muodostivat kuljetusliitossa valtakunnallisen ammattiosaston, joka allekirjoitti Lastauttajain Työnantajaliiton kanssa neuvotellun työehtosopimuksen.Bergholm 2005, s. 120–121. Kesällä 1949 sosialidemokraatteja kannattaneet työnjohtajat siirtyivät Yleiseen Työnjohtajaliittoon.Bergholm 2005, s. 306.

1950-luvulla satamatyöntekijöitä kuului SKL:n ja Suomen Työläisliiton lisäksi Suomen Merimies-Unioniin. Öljyalan työläisiä kuului SKL:n lisäksi vuonna 1955 perustettuun Suomen Öljytyöntekijäin Liittoon. Autonkuljettajia kuului SKL:n ja Suomen Autoalantyöntekijäin Liiton ohella elintarvikeliittoon.

Työehtosopimukset Ennen vuotta 1945 SKL:llä oli ainoastaan paikallisia sopimuksia joidenkin osuusliikkeiden kuten Elannon kanssa. Ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus allekirjoitettiin satama-alalle kesäkuussa 1945. Parin seuraavan vuoden kuluessa liitto solmi noin viisitoista erillistä valtakunnallista sopimusta Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen (linja-autonkuljettajat ja rahastajat, kuorma-autonkuljettajat ja apumiehet, linja-autoasemien henkilökunta), Autoalan Työnantajaliiton (autokorjaamot), Puolustusvoimien pääesikunnan hallinnollisen osaston (armeijan varikot, kuljetustyöntekijät, varastotyöntekijät), valtion laitosten ja ministeriöiden (kuljetustyöntekijät, automiehet, autonkuljettajat, apumiehet, Postin varikot ja korjaamot), Liiketyönantajain Keskusliiton (kauppaliikkeiden automiehet, huolintatyönjohtajat ja tullaajat), Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (kauppaliikkeiden automiehet), Suomen Lastauttajain Työnantajaliiton (merisatamien satamatyöläiset, satamatyönjohtajat), Rannikon ja Sisävesistöjen Laivaliikenteenharjoittajain Työnantajaliiton (sisävesien lastaus- ja purkaustyöntekijät) ja Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän (autohuoltoala, öljytehtaat, Pohjolan Liikenne) kanssa.SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 26–27, 32–33.

SKL:n sopimuksista seitsemän purettiin työtuomioistuimissa vuosina 1949–1950 laittomiksi määriteltyjen työtaisteluiden takia ja työnantajat irtisanoivat viisi muuta. Vuoden 1950 lopussa liitolla oli jäljellä neljä – valtion laitosten ja Liiketyönantajain Keskusliiton kanssa solmittua – sopimusta sekä paikalliset sopimukset kolmentoista osuusliikkeen kanssa.SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 20–21, 29.

Valtion viran- ja toimenhaltijoiden palkat määräsi 1940-luvulla eduskunta. SKL antoi palkoista lausuntoja ja teki esityksiä automiesten sekä asentajien palkkaluokkien korottamisesta. Vuodesta 1946 alkaen asiaa hoidettiin keskitetysti SAK:n Valtionvirkailijain Yhteisjärjestön puitteissa, mutta neuvotteluihin osallistui edelleen myös SKL:n oma edustaja.SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 24–25.

Hevosala oli palkkasäännöstelyn alainen eikä työnantajilla ollut järjestöä, joten hevosmiesten ja hevosten palkka- sekä ajohinnoittelusopimukset tehtiin suoraan kansanhuoltoministeriön palkkavirastojen kanssa. Vuonna 1942 säännöstelystä luovuttiin hevosten osuuden kohdalla ja ajuritaksat määrättiin jatkossa lääninhallituksissa ja maistraateissa.SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 26. Hevosmiehen ja hevosen palkkaosuuksien määräytymistä muutettiin vuosina 1946–1947 siten, että hevosen palkka siirrettiin palkkaneuvostosta hintaneuvostoon ja sen verottamisesta luovuttiin. Kesästä 1947 alkaen hevosmiehet kuuluivat palkkaneuvoston kolmanteen palkkaryhmään.SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 22–23.

Historia Perustaminen ja alkuvuodet

Viranomaiset lakkauttivat Suomen Ammattijärjestöön kuuluneen Suomen Kuljetustyöläisten Liiton vuonna 1930. Kuljetustyöläisten järjestäytyminen oli tämän jälkeen hyvin heikkoa. Alan järjestäytyneistä työntekijöistä enemmistön muodostaneet kommunistien kannattajat eivät liittyneet hajotusjärjestönä pidetyn Suomen Työläisliiton kuljetusosastoihin. SAK:hon kuuluneeseen ja sosialidemokraattien hallitsemaan STL:ään kerääntyi alle 500 kuljetustyöläistä. Järjestäytyneiden määrä lähti kasvuun kommunistien omaksuttua kansanrintamapolitiikan vuonna 1934. Uusi SKL muodostettiin Työläisliiton osastoista syyskuussa 1935. SKL:n perustamiseen vaikutti merkittävästi Skandinavian kuljetustyöläisten liitto (STF), joka oli ajanut asiaa jo vuodesta 1932. STF maksoi muun muassa perustavan kokouksen kulut ja sitoutui avustuksiin myös jatkossa. HTY:n talossa pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui 16 osastoa.

STL:n kuljetusosastoihin kuului noin tuhat jäsentä vuonna 1935. SKL:ssä oli 1 708 jäsentä vuonna 1936 ja 4 038 vuonna 1938. Jäsenten kiinnittyminen liittoon oli heikkoa johtuen muun muassa alanvaihtojen yleisyydestä ja työn kausiluonteisuudesta.

Suomen Lastauttajain Työnantajaliitto ei suostunut 1930-luvulla sopimuksiin SKL:n kanssa, mutta järjestöjen välillä oli neuvotteluyhteys ja SLT käytännössä tunnusti SKL:n alan työntekijöiden edustajaksi. SKL painosti satamat luopumaan työntekijöiden epäsuosiossa olleesta vuorotyöjärjestelmästä. Autoalan yrityksillä ei ollut työnantajaliittoa, jonka kanssa keskitettyjä neuvotteluja olisi voitu käydä. Ensimmäinen huoltamotyöntekijöitä koskenut paikallinen sopimus solmittiin 1938.

Työturvallisuuden edistäminen oli liiton keskeinen tavoite 1930-luvulta alkaen. SKL yhdisti liikenneturvallisuuden työehtokysymyksiin. Liitto kiinnitti huomiota muun muassa työajan pituuteen ja alkoholinkäyttöön.

Vuoden 1939 liittokokouksessa SKL:n puheenjohtajaksi valittiin vasemmistososialisti Frans Hiilos, joka voitti SDP:n johdon tukeman vastaehdokkaan äänin 35–31. Sota-aikana liiton suunta näkyi muun muassa siten, että liittokokousta siirrettiin, jotta ei olisi tarvinnut ottaa kantaa sotaan. Kontaktit työnantajiin ja viranomaisiin olivat vähäisiä. SKL:n keskeiset aktiivit Lauri Vilenius ja Viljo Suutari pidätettiin. Liiton jäsenmäärä laski alle kahden tuhannen, kun autot takavarikoitiin, satamaliikenne väheni ja ahtaustyössä käytettiin työvelvollisia. Keväällä 1944 liitto hylkäsi SAK:n ja STK:n välisen yleissopimuksen.Bergholm 2005, s. 34. Vuonna 1945 kuljetusliitto vastusti sukupuoleen perustuvia palkkaeroja, joita osa SAK:n liitoista puolusti.Bergholm 2005, s. 102.

1940-luvun lopun lakkoliikkeet

Sotien jälkeen liiton jäsenmäärä moninkertaisestui lyhyessä ajassa. SKL kasvoi nopeammin kuin muut SAK:n liitot. Vuonna 1945 SKL:ssä oli 17 720 ja vuonna 1947 24 006 jäsentä. Työehtosopimukset solmittiin pian useille aloille. Monien satamien työhönotto siirtyi liiton valvomiin konttoreihin. Liittoa johtivat kommunistit ja kansandemokraatit. Vuonna 1947 SKL:n 184 osastoon oli järjestäytynyt noin 10 000 autoalan työntekijää, 9 970 satamatyöläistä, 1 400 hevosmiestä ja 1 300 varikko- tai varastotyöläistä. Jäsenistä naisia oli noin 2 000.

Hallitusvastuuta kantanut SKP hillitsi palkkaliikkeitä parisen vuotta.Bergholm 2005, s. 98. Kuljetusalalla maltillinen linja murtui Helsingin kaupungin autonkuljettajien alkuvuonna 1947 saamien korotusten jälkeen. SKL ryhtyi vaatimaan tuntuvia tasokorotuksia Helsingin Automiesten johdolla. Tyytymättömyyttä aiheutti muun muassa se, että kuljettajat tekivät töitä aikapalkalla ja ansiot jäivät pienemmiksi kuin urakkatöissä, joita käytettiin kuljetusliitossakin muilla aloilla. Kuljettajat menettivät tuloja myös häkälisien vähenemisen myötä. Hinta- ja palkkaneuvosto esitti helmikuun lopussa viiden prosentin korotuksia, mutta automiehet tyrmäsivät esityksen. 22. maaliskuuta SAK epäsi liitolta valtakunnallisen työtaisteluluvan, mutta lakko oli tarkoitus aloittaa silti. Työtaistelu peruuntui, kun valtioneuvosto hyväksyi 2. huhtikuuta äänin 7–6 palkankorostusmallin, jonka ministeri Erkki Härmä ja liitto olivat neuvotelleet. Ratkaisu johti hallituskriisiin ja päätökseen tyytymättömät Maalaisliiton ministerit uhkasivat erolla.Bergholm 2005, s. 134–137. Palkkasäännöstelyn vastaisen linjan ottanut SKDL perääntyi laajemmasta kampanjasta hallitusyhteistyön säilyttämiseksi. Kuljettajien saavutukset lisäsivät paineita muillakin aloilla, ja 31. toukokuuta hallitus teki yleisen aikapalkkojen tasokorotuksen.Bergholm 2005, s. 150–151.

Kesällä 1947 SKL aloitti liikehdinnän uudestaan. Tarkoituksena oli korottaa kuljettajien palkat ammattimiesten tasolle, kaventaa kuljettajien ja apumiesten välistä palkkaeroa sekä solmia koko autoliikenteen yleinen työehtosopimus. Korpilakkoja esiintyi heinäkuussa Turussa ja Tampereella. SDP tuomitsi lakot. Liikeliiton Janne Hakulinen vaati kuljetusliiton erottamista SAK:sta. Autonkuljettajien yhteistä sopimusta vastustivat teollisuusliittoperiaatteen vastaisena sekä sosialidemokraatit että työnantajat. Syyskuun alussa SKP:n poliittinen jaosto teki suunnitelmia laajemmasta lakkoliikkeestä, johon kuljetuslakko oli tarkoitus liittää, joten sen alkua lykättiin.Bergholm 2005, s. 152–154. TES-ratkaisu syntyi 22. syyskuuta, kun SKP asettui asiassa sovun kannalle. STK ei suostunut sitovaan pöytäkirjaan liiton kanssa, mutta se antoi jäsenilleen suosituksen autoliikenteen sopimuksen mukaisten palkkojen noudattamisesta. Kuljetusliiton satamatyöntekijöiden lakot sen sijaan jatkuivat.Bergholm 2005, s. 159–160.