Cento Vergilianus de laudibus Christi (”Vergiliaaninen cento Kristuksen ylistykseksi”) on Faltonia Betitia Proban 300-luvulla muotoilema kristillinen cento-runo, joka on tehty Vergiliukselta lainatuista ja uudelleenjärjestetyistä säkeistä. Se on varhaisin tunnettu naispuolisen kristillisen kirjailijan taiteellinen teos ja varhaisimpia latinankielisiä kristillisiä runoja.Harvey, Susan Ashbrook: ”Women and words: texts by and about women”. Teoksessa
Historia
Faltonia Betitia Proba eli noin vuosina 306/315–353/366. Hänen runonsa edusti myöhäisantiikin aikana suosittua cento-runon lajityyppiä. Tällaiset runot muodostettiin lainaamalla kokonaisia säkeitä, säkeiden osia ja sanontoja varhaisemmista teoksista, yleensä eeppisestä runoudesta. Nykyisin kyseisen kaltaisia runoja ei ole aina arvostettu kovin paljon, ja ne on usein nähty mekaanisena kopiointina. Antiikin aikana tyyppi oli kuitenkin varsin arvostettu, ja centojen muodostaminen vaati paljon taitoa ja oppineisuutta. Myös niiden lukijalta vaadittiin oppineisuutta ja lähteenä olleen epiikan tuntemusta, jotta tämä osasi arvostaa lopputulosta.
pienoiskuva|vasen|upright=0.94|Faltonia Betitia Proba. Kuvitusta Giovanni Boccaccion teoksen De mulieribus claris käsikirjoituksesta, 1400-luku. Teoksen syntyä on selitetty sillä, että keisari Julianus kielsi vuonna 362 kristittyjä opettamasta klassista kirjallisuutta. Koska klassinen kirjallisuus oli opetuksen ja kaiken sivistyksen pohja, kristittyjen tuli keksiä uusia tapoja opettaa sitä lapsille, ilman että nämä altistuisivat pakanallisille aiheille. Tämän vuoksi Proba ja monet muut halusivat ”kristillistää” Vergiliuksen runouden. Proba laati teoksen mahdollisesti omien poikiensa kasvatusta varten.
Muita vastaavia varhaisia kristillisiä centoja olivat muun muassa Pomponiuksen Versus ad gratiam Domini (n. 322–370), Vettius Agorius Basilius Mavortiuksen De ecclesia (400/500-luku) sekä tuntemattoman kirjailijan De verbi incarnatione.
Proban teos ei saanut alun perin pelkästään kiitosta. Hieronymus torjui sen, ja paavi Gelasius I julisti sen apokryfiseksi. Runoa luettiin kuitenkin paljon myöhäisantiikin ja varhaiskeskiajan aikana. Sitä käytettiin sekä Länsi- että Itä-Roomassa. Lännessä sitä käytettiin muun muassa oppikirjana, jonka avulla lapsille opetettiin yhtä aikaa klassista latinaa ja kristillisiä kertomuksia. Renessanssiajalla Giovanni Boccaccio ylisti Probaa teoksessaan De mulieribus claris (Kuuluisia naisia). Runo painettiin jo vuonna 1472, mikä tekee siitä todennäköisesti ensimmäisen naispuolisen kirjailijan painetun teoksen.
Sisältö
Proban runoelma käsittää 694 säettä. Se koostuu kokonaan Vergiliukselta lainatuista säkeistä. Ne ovat peräisin Aeneis-eepoksesta sekä Bucolicasta ja Georgicasta.
Runo kuvaa kristillisen version maailmanhistoriasta perustuen Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukuihin 1–8 sekä Uuden testamentin evankeliumeihin. Proba yhdistelee Vergiliuksen säkeitä luovasti ja taitavasti niin, että saa kuvattua aiheensa, vaikka säkeissä ei esiinny kristillisiä nimiä tai sanastoa, ja ne edustavat kovin erilaista uskonnollista ajattelua. Proba muutti lähinnä henkilönnimiä, mutta vain vähän muita kohtia.
Runon alku kuvaa luomista hyödyntäen Vergiliuksen kuvausta kulta-ajasta. Tämän jälkeen kerrotaan Jeesuksen syntymästä, opetuksista ja ihmeteoista. Jeesus näyttäytyy Aineiaan kaltaisena sankarina. Hän on komea ja miehuullinen lainsäätäjä ja rauhantuoja, joka opettaa roomalaisia hyveitä. Ristillä kuollessaan hän uhkaa surmaajiaan näitä kerran kohtaavalla kostolla.
Esimerkki
Katkelma ristiinnaulitsemisen kuvauksesta (säkeet 607–613), jossa on käytetty Aeneiksen ja Georgican säkeitä ja niiden osia; vapaa suomennos on koottu soveltaen Päivö ja Teivas Oksalan sekä Alpo Rönnyn vastaavien kohtien suomennoksia:
Lähteet
Kirjallisuutta
Luokka:300-luvun kirjat Luokka:Antiikin latinankieliset kirjat Luokka:Kirjat kristinuskosta