Irakin valtio sijaitsee alueella, jota historioitsijat ovat perinteisesti pitäneet Lähi-idän varhaisimpien sivilisaatioiden asuinalueena. Maantieteellisesti Irak käsittää vanhassa testamentissa mainitun Mesopotamian. Alueella kukoistivat tuhansien vuosien ajan varhaiset korkeakulttuurit. Aleksanteri Suuren valloitusten myötä Mesopotamian kulttuuri taantui, mutta sen perinnöksi jäi useat tieteelliset saavutukset ja monet keskeiset opit.
Arabivalloitusten myötä alueelle saapui islam, mitä seurasi arabien massamuutto nykyisen Irakin alueelle. Bagdad oli islamin kulta-aikana islamilaisen maailman pääkaupunki. Tämän aikajakson katsotaan päättyneen 1200-luvulla mongolivalloituksiin. Osmanit valtasivat Irakin alueen 1500-luvulla. Osmanit hallitsivat aluetta osana valtakuntaansa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti, jolloin britir kasvattivat valtaansa alueella.
Brittiläiset myönsivät Irakille itsenäisyyden ja Irakin kuningaskunta perustettiin vuonna 1932. Kuningasvalta kukistui sotilasvallankaappauksessa 1955. Sotilashallinnon aikana vallankaappaukset ja niiden yritykset seurasivat toisiaan. 1970-luvulla valtaan nousi Baath-puolue ja sen johtoon noussut Saddam Hussein. Saddam eliminoi kaikki poliittiset vastustajansa ja keskitti vallan itselleen. Hänen aikanaan käytiin tuhoisa sota Irania vastaan ja kurdit ja šiiamuslimit joutuivat vainotuiksi. Saddam kukistui Irakin sodan myötä ja maa siirtyi Yhdysvaltojen tukemana siviilihallintoon. Poliittinen tilanne maassa on säilynyt epävakaana.
Muinainen Mesopotamia
Nykyinen Irak sijaitsee alueella, jota on perinteisesti pidetty Lähi-idän varhaisimpien sivilisaatioiden elinalueena. Maantieteellisesti Irak käsittää vanhassa testamentissa mainitun Mesopotamian. Länsimaisessa mytologiassa ja uskonnollisessa perinteessä Mesopotamia oli antiikin aikana rehevän kasvillisuuden, runsaan eläinkunnan ja runsaiden, mutta arvaamattomien vesivarojen maa. Varhaisimmat ihmisasutukset Mesopotamiassa on arkeologisten kaivausten perusteella ajoitettu noin vuodelle 10 000 eaa. Viimeistään vuonna 7000 eaa. alueelle oli syntynyt hajanaisia kyläkuntia, joissa oli muutamia satoja asukkaita. Elannokseen he kasvattivat vuohia ja lampaita ja valmistivat leipää villinä kasvavan vehnän jyvistä.
Eufrat ja Tigrisjokien väliset viljavat maat tekivät metsästäjä-keräilijöille mahdolliseksi asettua paikoilleen, kesyttää eläimiä ja alkaa viljellä maata. Siirtymäkausi oli pitkä ja vähittäinen. Tämä neoliittiseksi vallankumoukseksi kutsuttu prosessi kesti tuhansia vuosia. Paikoilleen asettuminen edisti kaupunkikulttuurin syntyä, näistä varhaisimpia oli sumerilainen sivilisaatio. Sumerilaisten aikakaudella noin 4000-2000 eaa. kastelujärjestelmät olivat jo pitkälle kehittyneet ja rakennukset ja temppelit valmistettiin poltetusta tiilestä.
Sumerilainen kulttuuri loi perustan Mesopotamiaa myöhemmin hallinneille Akkadin ja Babylonian valtakunnille. Ensimmäinen Mesopotamialainen suurvalta, joka ulotti mahtinsa Välimerelle saakka oli Assyrian valtakunta, joka laajimillaan hallitsi suurta aluetta Mesopotamiasta Egyptiin asti.
500-300 luvuilla eaa. Mesopotamia joutui ensin persialaisen ja Aleksanteri Suuren valloitusten myötä hellenistisen kulttuurin vaikutusvallan alle. Vieraiden valloittajien alaisuudessa Mesopotamia oli syrjäseutua, kun Rooman valtakunnan kukoistuksen myötä kaupankäynnin painopiste siirtyi Välimerelle. Mesopotamialainen kulttuuri alkoi taantua, mutta se ei suinkaan hävinnyt jälkiä jättämättä, vaan antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri imivät mesopotamialaisesta kulttuurista monet keskeiset opit ja tieteelliset saavutukset.
Islamin tulo Irakin arabivalloitus esitellään seuraavassa pääosin 800-luvulla kirjoitettuun islamilaiseen perimätietoon nojaavien lähteiden pohjalta. Israelilaiset Yehuda Nevo ja Judith Koren ovat vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassaan Crossroads to Islam esittänet teorian, jonka mukaan ulkopuolista paimentolaishyökkäystä ei olisi tapahtunut, vaan suurvaltojen romahdus olisi johtunut niiden sisäisestä kehityksestä. Kirjoittajat perustelevat väitettään aikalaislähteillä, joista mikään ei kerro muslimihyökkäyksestä.Nevo & Koren 2003, s 134–135.
Arabien valloitukset perimätiedon pohjalta Arabien valloitukset vyöryivät yli Mesopotamian vuonna 634. Vaikka Mesopotamiaa hallinneen persialaisen sassanididynastian armeija oli sekä tekniikaltaan edistyneempi että lukumääräisesti huomattavasti isompi, sen sotilaat olivat uupuneita Bysanttia vastaan käydyistä sodista. Sassanidien joukot olivat tehottomia ja arabijoukot löivät heidät Qadisiyyan taistelussa vuonna 637. Yleisesti Mesopotamiassa arabit toivotettiin tervetulleeksi persialaisten ikeestä vapauttajina, mutta islamin saapuminen alueelle muutti Mesopotamian historiaa enemmän kuin mikään muu aiempi tapahtuma. Suurin osa nykyisen Irakin alueen asukkaista oli kristittyjä arabivalloitusten aikaan. Asukkaat pakkokäännytettiin islamiin tai heidät pakotettiin maksamaan jizya-veroa, jota ei-muslimit joutuivat maksamaan muslimien hallitsemilla alueilla. Paikalliset asukkaat saivat pitää omaisuutensa ja uskontonsa, lukuun ottamatta persialaista ylimystöä ja zarathustralaisia pappeja, joiden omaisuus takavarikoitiin. Suurten massojen kääntyminen islamiin ei kuitenkaan sujunut nopeasti, pääasiassa hyvin järjestyneiden kristittyjen ja juutalaisten yhteisöjen vuoksi.
Muslimivalloituksia seurasi arabien massamuutto muualta Arabian niemimaalta. Arabit perustivat nykyisen Irakin alueelle kaksi varuskuntakaupunkia, Basran ja Kufan, turvaamaan asemansa valloitetuilla alueilla. Tarkoitus oli, että muslimit elävät erillään omissa yhteisöissään, alkuperäisväestöltä perittyjen verojen turvin. Pohjoisessa tärkeimmäksi kaupungiksi nousi Mosul. Vuoteen 650 mennessä arabijoukot olivat kukistaneet kaikki sassaniden hallitsemat alueet ja edenneet Amudarjajoelle asti, minkä jälkeen arabivalloitukset pian loppuivat ja he keskittyivät vakiinnuttamaan asemansa valloitetuilla alueilla.
Nykyisestä Irakin alueesta tuli osa muslimien Rashidun-kalifaattia. Muslimien hallitsema alue ulottui lännessä Pohjois-Afrikkaan ja myöhemmin Espanjaan asti. Itäisimmät valloitukset ulottuivat nykyiseen Pakistaniin asti. Aluksi kalifaatin pääkaupunki oli Medina, mutta kolmannen kalifin Uthman ibn Affanin murhan jälkeen vuonna 656 profeetta Muhammadin vävy Ali, siirsi pääkaupungin Kufaan. Tämä murhattiin vuonna 661, jolloin valta siirtyi Umaijadien dynastialle. Umaijadit hallitsivat Damaskoksesta käsin, ja nykyisestä Irakin alueesta tuli tälle alisteinen maakunta, vaikka se oli muslimimaailman vaurain alue ja sen muslimiväestö oli suurempi.
Umaijadihallitsija Muawija I kuoli vuonna 680. Hän oli nimennyt seuraajakseen poikansa Jazidin, mutta Alin poika Husain kieltäytyi hyväksymästä tätä. Husain lähti isänsä vanhaan pääkaupunkiin Kufaan tukea saadakseen ja tullakseen siellä huudetuksi uudeksi kalifiksi. Jazidin joukot lähetettiin häntä vastaan, ja syttyneessä Kerbelan taistelussa Husain sai surmansa. Husainin kuolinpäivää on sittemmin pidetty šiialaisten surujuhlapäivänä. Näistä tapahtumista muodostui suurin islamilaista maailmaa jakava tekijä, joka jakaa islamin sunnalaiseen ja šiialaiseen koulukuntaan. Šiiat pitävät sunnalaisten kalifeja väärinä ja katsovat että Umaijadien nousun myötä islam valitsi väärän tien.
Ali oli siirtänyt pääkaupungin Kufaan, mutta vallan siirto Syyriaan aiheutti tyytymättömyyttä nykyisen Irakin alueen asukkaissa. Halu saada valta takaisin Kufaan synnytti useita kapinoita umaijadeja vastaan. Tämän seurauksena vain kyvykkäimpiä miehiä nimitettiin Basran ja Kufan kuvernööreiksi. Tällaisia miehiä olivat Ziyad ibn Abihi ja Al-Hajjaj ibn Yusuf, jotka kykenivät ylläpitämään alueella järjestystä. Ziyad lähetti 50 000 beduiinia Khorasaniin, nykyiseen Iranin koillisosaan, joka oli valtakunnan itäisin alue. Alueelle pakeni lisäksi useita kapinallisia epäonnistuneen kapinan jälkeen. Al-Hajjaj’n toimet valtakunnan itäisten alueiden kuvernöörinä aiheutti tyytymättömyyttä paikallisessa ylimystössä, ja vuonna 701 tapahtui massiivinen kapina, jota johti Muḥammad ibn al-Ashʿath. Kapina kukistettiin vain syyrialaisten sotilaiden avulla. Irak oli kapinan jälkeen suureksi osaksi alistettu Umaijadien valtaan, mutta Al-Hajjaj’n kuollessa vuonna 714 tyytymättömyys oli laajalle levinnyttä.
Abbasidien kalifaatti Tyytymättömyys Umaijadien valtaa kohtaan kärjistyi Khorasanin alueella, missä Abu al-Abbasia, joka kuului profeetan sukuhaaraan, tukenut ryhmittymä nousi kapinaan umaijadihallintoa vastaan. Vuonna 749 idän suunnasta hyökänneet kapinalliset miehittivät Irakin alueen, missä he saivat väestön enemmistön tuen. Samana vuonna Abu al-Abbas nostettiin ensimmäiseksi abbasidikalifiksi Kufan moskeijassa. Onnistunut abbasidien vallankumous aloitti islamilaisen Irakin kulta-ajan. Tähän aikaan islam oli jo levinnyt varuskuntakaupunkien ulkopuolelle, mutta muslimit olivat väestössä vähemmistönä.
Abbasidit perustivat tukikohtansa Irakiin ja seuraava hallitsija Al-Mansur perusti pääkaupungiksi Bagdadin. Pääkaupungin siirto Bagdadiin osoittautui hyväksi siirroksi, sillä kaupungista oli pääsy Eufrat ja Tigris joille ja se sijaitsi lähellä Zagrosvuorten kautta Iranin ylängölle johtavaa pääreittiä. Jokien kautta saatettiin tuoda ja viedä vehnää, ohraa, riisiä ja taateleita. Vuoteen 800 tultaessa kaupungissa oli jo puoli miljoonaa asukasta. Bagdad kasvoi Konstantinopolin jälkeen Euroopan ja Lähi-idän toiseksi suurimmaksi kaupungiksi.
Vuosina 786–809 hallinneen Harun al-Rašidin aikana Abbasidien hallitsema valtakunta oli vauraimmillaan. Irak oli suurelta osin valtakunnan keskus ja rikkauksia virtasi pääkaupunkiin kaikkialta muslimimaailmasta. al-Rašidin kuoltua valtakunta ajautui perimyssotaan. Hän oli nimittänyt seuraajakseen Al-Aminin, joka nostettiin uudeksi Bagdadin kalifiksi, mutta hän jakoi valtakunnan itäosan ja Iranin toiselle veljelle Al-Mamunille. Tätä järjestelyä seurasi pitkä ja tuhoisa sisällissota, jossa al-Aminia tukivat irakilaiset, kun taas al-Mamunilla oli iranilaisten tuki. al-Mamunilla oli myös Khorasanin varuskunnan tuki, minkä avulla hän kykeni valloittamaan Bagdadin vuonna 813. Hänen iranilaiset tukijansa toivoivat, että valtakuntaa hallittaisiin heidän omasta maastaan, ja al-Mamun hallitsi Mervistä käsin. Hän joutui kuitenkin pian huomaamaan, että Bagdadin arvon alentaminen yhdisti monia eri ryhmiä vastarintaan, ja hän joutui palaamaan Bagdadiin vuonna 819.
Pääkaupungin siirto takaisin Bagdadiin aiheutti sen, että iranilaiset alkoivat irtautua Bagdadin vallasta. Syntyi sarja iranilaisia dynastioita; tahiridit, saffaridit ja samanidit, jotka alkoivat toimia itsenäisesti. Al-Mamūn ei myöskään kyennyt rekrytoimaan riittävästi joukkoja korvaamaan sisällissodassa tuhoutunutta abbasidiarmeijaa, ja hänestä tuli yhä enemmän riippuvainen nuoremmasta veljestään Al-Mu'tasimista, joka oli koonnut pienen mutta erittäin tehokkaan turkkilaisen palkkasoturijoukon. Monet heistä olivat orjia tai vapautettuja orjia Keski-Aasiasta. Al-Mamunin kuoltua valta siirtyi Al-Mu'tasimille. pienoiskuva|Samarran suuri moskeija rakennettiin kalifi Al-Mutawakkilin aikakaudella 800-luvulla. Al-Mu'tasimin värväämä uusi sotilasluokka aiheutti sen, että Irakin arabeja käytettiin enää harvoin sotilastehtävissä. Tämä aiheutti tyytymättömyyttä bagdadilaisten keskuudessa, koska he kokivat, että heidät suljettiin vallasta. Tämä johti siihen että Al-Mu'tasim siirsi pääkaupungin Samarraan, 160 km Bagdadista Tigriin vartta pohjoiseen. Samarraan rakennettiin uusi palatsi, moskeijoita ja asuinrakennuksia, ja vuosina 847-861 hallinnut Al-Mutawakkil laajensi kaupunkia entisestään. Samarra kasvoi suureksi kaupungiksi, mutta sillä ei ollut Bagadin luonnollisia etuja, helppoa pääsyä Eufratille, ja kaupungin vesihuolto oli riittämätön. Vuonna 892 pääkaupunki siirrettiin takaisin Bagdadiin.